Miksi pikkulapset kärsivät ja kuolevat?
KUUKAUSIEN odotuksen, valmistelujen sekä synnytystuskien jälkeen vastasyntynyt lapsi on todella ilahduttava palkkio! Eräs entisaikojen viisas opettaja sanoi siitä näin: ”Synnyttävä nainen kärsii kipuja, kun hänen hetkensä on käsillä. Mutta kun lapsi on syntynyt, hän ei enää niitä muista, vaan on iloissaan siitä, että uusi ihminen on tullut maailmaan.”a
Mutta monille vanhemmille käy niin, että heidän pienestä ’kullanmurustaan’ tuntemansa ylpeys karisee pian. Lapsi sairastuu tai kuolee. Onnettomien vanhempien sydän murtuu. Jopa korkean elintason maissa miljoonat lapset kärsivät jonkinlaisesta vammasta. Kehitysmaissa kuolee joka vuosi monta miljoonaa lasta. Joissakin maissa puolet syntyneistä lapsista kuolee ennen kuin he ehtivät täyttää viisi vuotta.
Tämä on saanut ihmiset kysymään: Miksi Jumala sallii viattomien lasten kärsiä? Miksi niin monet heistä kuolevat?
Maailmanlaajuinen ongelma
Se että jotkut lapset syntyvät epämuodostuneina tai vajaaälyisinä, johtuu vanhempien sukusolujen epätäydellisyydestä. Ihmisten geneettinen heikkeneminen on johtanut moniin sairauksiin, kuten selkärankahalkioon, joka aiheutuu siitä, että lapsen selkäranka ei kohdussa muodostu kunnolla, tai anenkefaliaan, jolloin suurin osa aivoista jää kehittymättä. Näitä vammoja on alettu kutsua ”kelttien kiroukseksi”, koska niitä tavataan niin runsaasti Skotlannissa ja Pohjois-Irlannissa, missä joka sadas lapsi kärsii syntyessään sellaisesta vammasta.
Toinen yleinen ongelma on CP-aivovaurio, joka saadaan sikiökaudella, synnytyksen yhteydessä tai sen jälkeen. Arvioidaan, että se esiintyy yhdellä aina 170:stä elävänä syntyneestä lapsesta.
Kehitysmaissa miljoonat pikkulapset kuolevat sellaisiin sairauksiin kuin kvašiorkoriin, näivetystautiin, tuhkarokkoon, keuhkokuumeeseen ja tuberkuloosiin. Eräs kirja sanoo kuolemaa aiheuttavien sairauksien pääasiallisesta syystä: ”Suurimmassa osassa maailmaa elämän varhaisvaiheessa kärsitty vajaaravitsemus on suoranaisesti tai epäsuorasti syyllinen useampiin kuolemantapauksiin lasten keskuudessa kuin kaikki muut syyt yhteensä.” – The Competent Infant.
Kenen on syy?
Meille kerrotaan Raamatussa, että luotuaan ensimmäisen miehen ja naisen Jumala siunasi heidät ja käski heidän ’täyttää maan’ jälkeläisillään. Jumalan tarkoitus oli, että he ja heidän jälkeläisensä eläisivät ikuisesti, jos he osoittautuisivat tottelevaisiksi häntä kohtaan. Mutta ensimmäinen ihmispari rikkoi tieten tahtoen Jumalan lakia ja tuotti näin itselleen kärsimystä ja kuoleman. – 1. Mooseksen kirja 1:28; 2:16, 17; 3:6, 19.
He eivät voineet siirtää lapsilleen täydellisyyttä, jota heillä itsellään ei enää ollut. Perinnöllisyyslain mukaan heidän lapsensa syntyisivät epätäydellisinä. Tapahtui juuri niin kuin Raamattu sanoo: ”Yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan ja synnin kautta kuolema, ja näin kuolema levisi kaikkiin ihmisiin, koska he kaikki olivat syntiä tehneet.” Jumalaa ei siis voida syyttää siitä, että joillakin lapsilla on syntyessään vikoja, jotka johtavat varhaiseen kuolemaan. Syypää on ”yksi ihminen”, kuten Raamattu sanoo, ensimmäinen ihminen, Aadam, joka aiheutti kuoleman itselleen ja tuleville jälkeläisilleen. – Roomalaisille 5:12.
Ihmisten yleinen ahneus, tietämättömyys ja piittaamattomuus ovat vain pahentaneet tilannetta. Nykyään tiedetään hyvin, että naisilla, jotka raskaana ollessaan nauttivat aspiriinia tai rauhoitteita, on suurempi vaara saada vajavaisia lapsia. Monet naiset vahingoittavat tulevia jälkeläisiään myös tupakoimalla, mikä vähentää sikiön hapensaantia kohdussa, ja siitä on toisinaan seurauksena vastasyntyneen lapsen kuolema, erityisesti kätkytkuolema. Niillä, jotka käyttävät liikaa alkoholia tai juovat liian paljon kahvia, on myös suurempi vaara saada epämuodostuneita tai vajaaälyisiä lapsia. Kun sellaisten äitien lapset kärsivät tai jopa kuolevat, niin voidaanko Jumalaa rehellisesti ajatellen syyttää siitä? Eikö se ole ennemminkin sen ’niittämistä, mitä ihminen kylvää’? – Galatalaisille 6:7.
Viime vuosina teollisuus on edistänyt tälle vuosisadalle tyypillistä pulloruokintaa kehitysmaissa, joissa useimmat naiset ennen imettivät itse lapsiaan. Raporttien mukaan tämän johdosta kuolee vuosittain miljoonia lapsia enemmän kuin ennen. Äidinmaito antaa luonnollisen immuniteetin monia sairauksia, kuten ripulia, vastaan, joka aiheuttaa yleisesti kärsimystä ja kuolemaa lapsille. Jotkut äidinmaidonvastiketta käyttävät äidit sekoittavat sitä saastuneeseen veteen tai laimentavat sitä säästääkseen rahaa. Seurauksena on aliravittu ja sairas lapsi. Eräs eteläafrikkalainen sanomalehti esimerkiksi kertoi äskettäin eräästä Afrikassa sijaitsevasta sairaalasta: ”Sairaalan lastentautien osasto oli täynnä pulloruokinnalla olleita lapsia, jotka sairastivat ripulia.”
Kvašiorkor on valkuaisaineiden puutostauti, joka vaivaa monia lapsia. Etelä-Afrikassa lapset sairastuvat siihen siksi, että vieroittamisen jälkeen monet heistä elävät pelkällä maissipuurolla, jossa on vain noin 9 prosenttia valkuaisaineita, ja nekin huonolaatuisia. Näivetystauti taas on sairaus, jota esiintyy varhain vieroitetuilla lapsilla, joita on sen jälkeen ruokittu riittämättömillä vastikkeilla. Koska sellaisten lasten kyky käyttää ravintoaineita hyväkseen on puutteellinen, he kärsivät sekä energia- että valkuaisainevajauksesta.
Ne lapset, jotka selviävät hengissä näistä vakavista vajaaravitsemuksen muodoista, saavat kärsiä lopun elämäänsä. Kirja The Competent Infant sanoo tästä: ”Valkuaisaineiden ja energian puutostilasta – – toipuneiden lasten henkiset kyvyt ovat järjestään heikompia kuin niiden, jotka ovat saaneet lapsuudessaan riittävästi ravintoa.” Sama kirja sanoi edelleen vähemmän vaarallisista vajaaravitsemuksen muodoista, että ne ”saattavat vaikuttaa vastaavasti henkiseen vajaakehittyneisyyteen”.
Luojaa ei voida syyttää vajaaravitsemuksesta. Maapallo kykenee tuottamaan enemmän kuin tarpeeksi terveellistä ruokaa kaikille. Kaupallinen ahneus ja köyhyys ovat lasten vajaaravitsemuksen pääasiallisia syitä. Tosiasiat osoittavat, että ihmisen täytyy kantaa vastuu pienten lasten kärsimyksistä ja kuolemasta.
Luoja haluaa kaikkien nauttivan elämästä
Jehova Jumala olisi voinut tuhota Aadamin ja Eevan heti, kun nämä olivat tehneet syntiä. Miksi hän siis salli heidän saada jälkeläisiä, ennen kuin he kuolivat? Koska hän halusi antaa meille tilaisuuden ilmaista tottelevaisuudellamme arvostavamme hänen rakkaudellista huolenpitoaan ja mahdollisuuden elää ikuisesti. Jos Jumala olisi tuhonnut ensimmäiset ihmiset heti kun he olivat tehneet syntiä, me emme olisi koskaan syntyneetkään.
Mitä ihmisen Luoja ajattelee lapsista, jotka kärsivät perityn synnin johdosta? Harkitsehan vastaukseksi sitä, miten armollisesti hän ajattelee jopa pahoista ihmisistä. ”Olisiko minulle mieleen jumalattoman kuolema, sanoo Herra, Herra; eikö se, että hän kääntyy pois teiltänsä ja elää?” (Hesekiel 18:23) Jos Luojalle ei tuota lainkaan iloa nähdä edes pahan ihmisen kuolevan, niin on ilmeistä, että hänen tahtonsa ei ole, että miljoonat lapset kärsivät ja kuolevat.
Todellista lohdutusta Jumalan sanasta
Toisinaan papit ”lohduttavat” nuorena kuolleen lapsen vanhempia sanomalla: ”Jumala valitsi lapsenne, koska hän halusi taivaaseen yhden kauniin kukkasen lisää.” Tällaiset sanonnat ovat itse asiassa valheita. Ihmisiä johdetaan siten harhaan, ja heidät saadaan ajattelemaan Jumalan olevan vastuussa pienten lasten kärsimyksistä ja kuolemasta, kun taas totuus on se, että ihmiset ovat itse aiheuttaneet ne itselleen kapinoimalla Jumalaa ja hänen hallintoaan vastaan.
Jehova on rakkaudellisesti ryhtynyt järjestelyihin poistaakseen kaikki perityn synnin ja kuoleman vahingolliset vaikutukset. Hän on antanut taivaalliselle Pojalleen, Jeesukselle Kristukselle, Valtakunta-hallituksen, joka hallitsee tätä maata tuhat vuotta. Raamatun ennustusten mukaan tuo tuhatvuotinen hallinto on hyvin lähellä. Silloin kuolleet, myös pienet lapset, saavat ylösnousemuksen. Raamattu antaa profeetallisen ennakkovälähdyksen tästä kuvaillessaan sitä seuraavasti: ”Meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja kuolema ja Haades [hauta] antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat – – Ja hän [Jumala] on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistään, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä surua eikä parkua eikä kipua ole enää oleva. Entiset ovat kadonneet.” – Ilmestys 20:6, 13; 21:3, 4.
Ollessaan maan päällä Jeesus osoitti, että myös lapset saavat ylösnousemuksen. Hän herätti henkiin erään 12-vuotiaan tytön, joka oli sairastunut ja kuollut. On hyvin ymmärrettävää, että hänen vanhempansa olivat ”aivan haltioissaan suuresta ihastuksesta”. (Markus 5:42) Ja lähitulevaisuudessa monet miljoonat muut vanhemmat ovat haltioissaan, kun Jeesus, joka on taivaallisella valtaistuimellaan, tuo takaisin eloon kaikki, jotka ovat Haadeksessa, ihmiskunnan yhteisessä haudassa. Ajattelehan Jumalaa pelkäävien vanhempien kasvoilla loistavaa iloa, kun he saavat pienokaisensa takaisin terveinä ja kun heillä on mahdollisuus elää ikuisesti täydellisessä ympäristössä!
Me voimme olla todella kiitollisia rakkaudelliselle Luojallemme siitä, että hänen tarkoitukseensa liittyy niin rakkaudellinen järjestely!
[Alaviitteet]
a Ks. Johanneksen 16. luvun jae 21, Uusi testamentti nykysuomeksi.