Pitäisikö arkeologian saada sinut epäilemään Raamattua?
MIKSI arkeologia kiinnostaa nykyään? Siksi että se on arvokas apuväline tutkittaessa ihmisen menneisyyttä. Sen avulla on esimerkiksi Raamatun maiden maantieteestä ja sen kansojen historiasta saatu selkeä kuva. Arkeologia nojautuu suuresti eksaktisiin tieteisiin ja pyrkii saavuttamaan saman tarkkuustason. Tällaisia pyrkimyksiä kuitenkin kampeaa vinoon eräs tärkeä tekijä: inhimillinen tekijä. Jokaisella arkeologilla on oma vakaumuksensa, olkoonpa hän sitten ateisti, agnostikko, kristitty, juutalainen tai muslimi. Missä määrin jokin tuollainen vakaumus tai jotkin ennakkokäsitykset vaikuttavat hänen tulkintoihinsa? Voisiko se estää häntä tekemästä luotettavia johtopäätöksiä?
Arkeologinen tutkimus on eräänlaista salapoliisin työtä. On kaivettu esiin aihetodisteita, vanhojen kulttuurien jäännöksiä (saviesineitä ja niiden palasia, raunioita, luurankoja jne.). Sen jälkeen aletaan tehdä johtopäätöksiä: Mihin jokin palanen tai sirpale on alun perin kuulunut? Mihin kauteen se voisi muotonsa, värinsä ja rakenteensa puolesta sopia? Mihin sitä käytettiin? Missä se on alun perin ollut? Sielläkö mistä se on löydetty vai jossain muualla? Onko se peräisin siitä maakerrostumasta, josta se löytyi, vai onko se ajan kuluessa paikallisten olosuhteitten johdosta vajonnut syvemmälle? Nämä ja monet muut tekijät voivat vaikuttaa tulkintaan. Päätelmät perustuvatkin siksi aihetodisteisiin ja yhtä lailla objektiivisiin kuin subjektiivisiinkin tulkintoihin.
Heprealainen arkeologi Yohanan Aharoni oli aivan oikeassa kirjoittaessaan: ”Kysymyksen ollessa historiallisista tai historiallismaantieteellisistä tulkinnoista arkeologi astuu ulos eksaktisten tieteitten alueelta, ja voidakseen muodostaa asiasta historiallisen kokonaiskuvan hänen täytyy turvautua arvo-arvostelmiin ja olettamuksiin.”
Mitä mahdollisia salahautoja on arvioitaessa kaivauslöytöjä? Professori Aharoni vastaa: ”Kaivausten suorittajan täytyy olla varovainen erotellessaan rauniokumpunsa kerrostumia toisistaan – –. Tämä ei yleensä ole helppoa, koska jossain rauniokummussa eivät varsinaiset tasot aina olekaan yhdenmukaisesti päälletysten. – – Tavallisesti piirtokirjoitukset tarjoavat vain terminus a quon [ajallisen lähtökohdan] niiden omaa kerrostumaa varten, sillä aina on se mahdollisuus, että piirtokirjoituksilla varustettuja esineitä on käytetty kauan tai jopa käytetty uudelleen sen jälkeen kun alkuperäiset omistajat olivat hylänneet ne. – – Toisiin maihin vertaaminen on myös joskus vaarallista, sillä voidaan joutua noidankehään, missä toiseen kulttuuriin kuuluvat esineet on voitu ajoittaa sen perusteella, mikä on niiden suhde palestiinalaiseen kulttuuriin ottamatta riittävästi huomioon löytöolosuhteita ja mukaan liittyviä vastaavia aikajärjestystekijöitä. On itsestään selvää, että historiallisiin näkökohtiin liittyy erityisen suuri riski, koska niissä on aina mukana ennakko-olettamuksia ja subjektiivisia asenteita. Meidän täytyy siksi aina muistaa, etteivät kaikki ajanmääritykset ole ehdottomia ja että ne ovat enemmän ja vähemmän kyseenalaisia.” – Kursivointi meidän.
Miten israelilaiset kulkivat Punaisenmeren halki?
Edellä olevat varoitukset ovat hyvin sopivia nykyään, jolloin niin monien arkeologien ristiriitaisia havaintoja, teorioita ja aikataulukkoja ilmestyy painettuna. Ottakaamme esimerkiksi israelilaisten lähtö Egyptistä ja pako Punaisenmeren halki. Raamatun kertomus osoittaa selvästi egyptiläisten sotavaunujen ja ratsumiesten ajaneen israelilaisia takaa ja päässeen aivan heidän kintereilleen, kun he saavuttivat Punaisenmeren. Miten israelilaiset voisivat paeta meren tukkiessa tien? Raamatun kertomus vastaa:
”Mooses ojensi kätensä meren yli. Niin Herra saattoi vahvalla itätuulella, joka puhalsi koko yön, meren väistymään ja muutti meren kuivaksi maaksi; ja vesi jakautui kahtia. Ja israelilaiset kulkivat meren poikki kuivaa myöten, ja vesi oli heillä muurina sekä oikealla että vasemmalla puolella.” – 2. Mooseksen kirja 14:21, 22.
Pane merkille eräät yksityiskohdat tässä kertomuksessa. Siinä ei puhuta pelkästään vahvasta tuulesta vaan ”vahvasta itätuulesta”. Vedet jakautuivat, ja merenpohja muuttui kuivaksi maaksi. Tällaisten yksityiskohtien huomaaminen todistaa sen puolesta, että selostus on samalla tavalla silminnäkijän laatima kuin tapahtuman runollinen toisinto Mooseksen laulussa, joka on 2. Mooseksen kirjan 15. luvussa. Kun faraon sotavaunut ja sotajoukot syöksyivät israelilaisten kannoilla samaan aukkoon, ”syvyys peitti heidät; he vajosivat pohjaan niinkuin kivi”. – 2. Mooseksen kirja 15:5.
Mooseksen laulu vahvistaa vesien jakautuneen juuri mainitulla tavalla: ”Ja sinun vihasi puhalluksesta kasaantuivat vedet, laineet seisahtuivat roukkioiksi, syvyyden aallot hyytyivät keskelle merta.” – 2. Mooseksen kirja 15:8.
Mitä oppineet sanovat tästä?
Useat asiantuntijat ovat laatineet erilaisia teorioita voidakseen selittää tämän ihmetapahtuman järkiperäisesti. He eivät välttämättä pyri sanomaan, etteivät israelilaiset olisi ylittäneet Punaistamerta, mutta he koettavat kiistää Jumalan asioihin puuttumisen tai vähätellä sitä. Esimerkiksi Punaisenmeren heprealainen nimi on jam-suf ’ruoko- tai kaislameri’. Niinpä jotkut sanovat israelilaisten ylittäneen vain jonkin suoalueen. Mutta suoalueella vesi tuskin olisi jakautunut seinäksi oikealle ja vasemmalle puolelle, kuten kertomus sanoo. Suon vedet eivät varmasti olisi ’peittäneet’ Egyptin sotavoimien ”sotavaunuja ja ratsumiehiä”. – 2. Mooseksen kirja 14:28.
Egyptologi Hans Goedicke tarjosi äskettäin toisenlaista teoriaa. Hänen selityksensä tähän kertomukseen lähtee siitä tiedosta, että Theran saarella, joka sijaitsee noin 800 kilometriä luoteeseen israelilaisten oletetusta ylityskohdasta, tapahtui vuonna 1477 eaa. raju tulivuorenpurkaus. Se nosti valtavan hyökyaallon, joka on saattanut pyyhkäistä kaakkoisen Välimeren yli ja vyöryä Niilin suiston läpi aina aavikkotasangon laitamille saakka. Se olisi teoriassa voinut hukuttaa egyptiläiset alanteeseen ja jättää rauhaan israelilaiset, jotka oletettavasti olivat korkeammalla maalla.
On itsestään selvää, että tämä teoria ei paljoakaan piittaa Raamatun esittämistä tosiasioista. Mitä toiset oppineet ovat sitten ajatelleet Goedicken teoriasta? Charles Krahmalkov Michiganin yliopistosta hylkäsi sen osittain siksi, että ”missään niistä kohdista, joissa Raamattu kertoo israelilaisten Egyptistä lähdöstä, ei ole vähäisintäkään viittausta valtavan suureen aaltoon”. Hän tarjosi sitten vaihtoehtoisen teorian, jonka ytimenä on se, että israelilaiset lähtivät merelle veneillä ja että egyptiläiset seurasivat heitä ja hukkuivat myrskytuulien upotettua heidän lotjansa! Hän jatkoi: ”Lienee tarpeetonta sanoa, että tällaisen tapahtuman uudelleen hahmottaminen on pelkkää arvailua. Mutta se pohjautuu Raamatun tekstiin paljon paremmin kuin professori Goedicken versio.” Se on varmasti makuasia.
Kolmas oppinut, Eliezer D. Oren israelilaisesta Ben Gurionin yliopistosta, suomi ankarasti hyökyaaltoteoriaa ja tarjosi teoriaa, jota hän piti vielä realistisempana. Hän kuitenkin lisäsi siihen seuraavan huomionarvoisen lausunnon: ”Meidän ei pitäisi unohtaa, että [sitä] – – ei voida mitenkään todistaa arkeologisella todistusaineistolla. Itse uskon vahvasti siihen, että tällä Meren ihmeellä – kaunokirjallisella mestariteoksella – on hyvin vähän tekemistä historian tai – – ’todellisten kokemusten’ kanssa.”
Kuka on oikeassa?
Tri Orenin huomautus tuokin meidät asian ytimeen. Onko kristittyjen uskottava siihen, että suuret osat Raamatusta ovat pelkästään ’kaunokirjallisia mestariteoksia’, vailla yhteyksiä ”todellisiin kokemuksiin”? Vai voivatko he luottaa Raamattuun Jumalan henkeytettynä sanana? Pitäisikö meidän antaa arkeologien ja oppineitten ristiriitaisten teorioitten horjuttaa itseämme? Vai pitäisikö meidän hyväksyä Raamatun kirjoittajien ja itsensä Jeesuksen Kristuksen todistus luotettavina?
Apostoli Paavali kirjoitti kristitylle toverilleen Timoteukselle: ”Pienokaisesta asti olet tuntenut pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi pelastuaksesi sen uskon välityksellä, joka on Kristuksen Jeesuksen yhteydessä. Koko Raamattu on Jumalan henkeyttämä ja hyödyllinen – – oikaisemiseen.” Aiemmin hän oli sanonut Roomassa olleille uskoville: ”Miten siis asia on? Jos jotkut eivät ilmaisseet uskoa, tekeekö ehkä heidän epäuskonsa Jumalan uskollisuuden tehottomaksi? Älköön koskaan niin tapahtuko! Vaan havaittakoon Jumala totuudelliseksi, vaikka jokainen ihminen havaittaisiin valehtelijaksi.” – 2. Timoteukselle 3:15, 16; Roomalaisille 3:3, 4.
Miksi Jehovan todistajat sitten uskovat Raamatun henkeytetyksi? Onko heidän uskonsa riippuvainen arkeologisista löydöistä? Lyhyesti sanottuna henkeytyksen todisteet löytyvät Raamatusta, eivät arkeologiasta. On eri asia kirjoittaa luotettavaa historiaa kuin kirjoittaa sitä etukäteen. Sellaista sanotaan profetoimiseksi. Raamattu sisältää satoja täyttyneitä profetioita, jotka ovat todisteena sen jumalallisesta alkuperästä. Esimerkiksi on arvioitu, että yksistään Jeesuksessa Kristuksessa täyttyi 332 Raamatun heprealaisten kirjoitusten eri ennustusta.
Raamatun oikeaperäisyyttä tukee voimakkaasti sekin, että sen todistus perustuu tapahtumien silminnäkijöiden selostuksiin, ja silminnäkijänä on usein ollut kirjoittaja itse. Näin on laita myös 2. Mooseksen kirjan, joka on Mooseksen kirjoittama. Onko meillä syytä epäillä Mooseksen rehellisyyttä todistajana? Ei ole, jos me tunnustamme, että hänkin oli kirjoittajana Jumalan henkeyttämä. (2. Timoteukselle 3:16) Hänen rehellinen itsekritiikkinsä on myös erinomainen osoitus hänen luotettavuudestaan. Hän ei kätke sitä tosiasiaa, että hän tappoi egyptiläisen puolustaessaan yhtä maanmiestään. Eikä hän kaunistele nöyryyden puutettaan, joka ilmeni silloin, kun hän pyysi vettä kalliosta, eikä siitä koitunutta rangaistusta. (2. Mooseksen kirja 2:11, 12; 4. Mooseksen kirja 20:9–13; vrt. Daavidin tapaukseen 2. Samuelin kirjan luvussa 11; Psalmit 51.) Lisää todisteita löydät Jehovan todistajien kustantamasta kirjasta Onko Raamattu todella Jumalan sana?
Pitäisikö teorioitten horjuttaa uskoasi?
Kärsivällisten ja taitavien arkeologien löytämä selkeä todistusaineisto rohkaisee kristittyjä, sillä se usein vahvistaa ja selventää Raamatun sisältöä. Arkeologiset tutkimukset ja löydöt voivat kertoa meille paljon siitä, miten ihmiset muinoin elivät. Piirtokirjoitukset voivat tarjota arvokasta tietoa. Koska ihmiset kuitenkin vain aniharvoin kirjoittavat itsestään epäsuotuisan elämäkerran, piirtokirjoituksia täytyy tietenkin eritellä hyvin huolellisesti.
Mutta silloin kun asiantuntijat alkavat esittää tulkintojaan ja arvailujaan ja teorioitaan jonkin arkeologisen löydöksen merkityksestä tai jonkin esineen iästä, kristityn on kyllä viisasta olla varovainen. Jehova henkeytti uskollisia miehiä kirjoittamaan hänen sanaansa eikä johtamaan meitä harhaan kirjallisilla kuvitelmillaan. Yohanan Aharoni oli oikeassa sanoessaan: ”Eri oppineet pitävät monia [Raamatun] kohtia puhtaasti utopistisina tai kirjallisina luomuksina, joilla ei ole minkäänlaista poliittista, maantieteellistä eikä käytännöllistä pohjaa. Me epäilemme vakavasti tällaisen käsityksen paikkansapitävyyttä, sillä näyttää siltä, että useimmat maantieteellisistä teksteistä on otettu kiistattomista elämäntilanteista, kun taas ainoastaan puutteellinen ymmärryksemme ja riittämättömät tietomme estävät meitä vahvistamasta niiden historiallista sisältöä.” – Kursivointi meidän.
Nykyinen Raamatun arkeologia näyttää jakautuneen karkeasti arvioiden kahteen leiriin. Toisessa leirissä ovat uskonnolliset ja isänmaalliset tutkijat, jotka etsivät tukea Raamatun kertomuksille sekä kansatieteellisille väitteilleen. Ja toisessa leirissä ovat ne, jotka professori J. E. Barrettin sanoja lainataksemme yrittävät ”riistää (tavallisesti vanhemmilta) virkaveljiltään heidän uskonnollisuutensa, isänmaallisuutensa tai yleisesti tunnustetun viisautensa sädekehän”. Samainen arkeologian professori jatkaa: ”Niiden keskuudessa, jotka vakuuttavat meille, että he eivät ole uskonnollisia, on merkillistä omavanhurskautta (puhumattakaan sadistisesta vahingonilosta). – – Nykyajan arkeologiaa opiskelevan pitäisi tietää, että tämän korkeasti oppineen ammattikunnan sisällä käydään kilpailua siitä, ketkä pystyvät olemaan aina hiukan muita edellä.”
Meidän täytyy muistaa, että arkeologit ovat vain ihmisiä ja että heillä siksi on kaikki epätäydellisen ihmisluonteen heikkoudet. Kunnianhimo, halu saada mainetta, kilpailuhenki, oma vahva käsityskanta ja muut tekijät voivat vaikuttaa asiantuntijan mielipiteeseen tai tulkintaan.
Valaisemme tätä: Eräs tunnettu 1800-luvulla elänyt arkeologi yliarvioi suuresti Troijasta löytämiensä antiikinaikaisten korujen ja Mykenestä löytyneitten kultaisten naamarien merkitystä. Eräs nykyarkeologian professori totesi hänen liiallisuuksiinmenostaan kärjekkäästi: ”Nämä kaksi tapausta valaisevat sitä miten romanttinen kiinnostus antiikin maailmaan voi vaikuttaa arkeologin arvostelukykyyn: se voi houkutella meidät samastamaan löydöksemme siihen, minkä me haluaisimme löytää. Raamatun arkeologi tuntee tämän ongelman ehkä vielä vaikeampana, sillä hänen uskonnollisuutensa ja isänmaallisuutensa usein ruokkivat ja vahvistavat sitä romanttista kiinnostusta, mikä alun alkaen sai hänet ryhtymään arkeologiksi.” (Kursivointi meidän.) Sama ongelma voi tietenkin vaikuttaa myös agnostiseen tai ateistiseen arkeologiin, olkoonpa hän miten vilpitön tahansa.
Pitäisikö monien oppineitten ja arkeologien esittämien teorioitten sitten horjuttaa kristityn uskoa? Muista, että ne ovat vain teorioita ja ihmisten mielipiteitä, joita aika ja tieteellisyyden taso herkästi muuttavat ja heiluttelevat. Inhimillinen tekijä mahtailuineen ja kunnianhimoineen on myös hyvin ilmeinen. Se mitä professori Barrett sanoo, pitää paikkansa: ”Uskonnollisuus, isänmaallisuus, maailmankatsomus, koulutus ja niiden vastaiset seikat vaikuttavat yhtä lailla arkeologin kuin historioitsijankin arvostelukykyyn. Jokainen ammattiarkeologi tajuaa tämän rehellisinä hetkinään – parhaat oppineet tajuavat sen omasta itsestään, toiset tajuavat sen vain virkaveljistään.” – Biblical Archaeology Review, tammi-helmikuu 1981; kursivointi meidän.
Järkevä kristitty ei siis odota arkeologian tarjoavan ehdottoman pitäviä todisteita kaikkeen Raamatussa sanottuun, varsinkaan tässä epätäydellisessä asiainjärjestelmässä. Hän kuitenkin tietää, että pian koittaa sellainen aika, jolloin on mahdollista tarkistaa täysin todella monien Raamatun henkilöitten ja tapahtumien todenperäisyys. Kuinka niin? ”Koska tulee hetki, jolloin kaikki muistohaudoissa olevat kuulevat hänen [Jeesuksen Kristuksen] äänensä ja tulevat esiin.” (Johannes 5:28, 29) Niille, jotka ovat kokeneet kaiken sen mistä Raamattu kertoo, on mahdollista tehdä kysymyksiä sen jälkeen kun heidät on herätetty kuolleista. On varmasti hyvin kiehtovaa kuunnella heitä heidän täydentäessään yksityiskohdiltaan monia niistä kertomuksista, jotka nykyään askarruttavat mieltämme! Meidän ei enää tarvitse turvautua noiden yksityiskohtien ymmärtämiseksi ihmisten teorioihin ja arvailuihin. Tapausten silminnäkijät tulevat esittämään tosiasiat! Aiotko olla näkemässä heidät voidaksesi kuunnella heitä?
[Huomioteksti s. 7]
Onko kristittyjen uskottava siihen, että Raamattu on pelkästään ’kaunokirjallinen mestariteos’, jolla ei ole mitään tekemistä todellisten kokemusten kanssa?
[Huomioteksti s. 10]
On arvioitu, että yksistään Jeesuksessa Kristuksessa täyttyi 332 Raamatun heprealaisten kirjoitusten eri ennustusta
[Huomioteksti s. 11]
”Uskonnollisuus, isänmaallisuus, maailmankatsomus, koulutus ja niiden vastaiset seikat vaikuttavat yhtä lailla arkeologin kuin historioitsijankin arvostelukykyyn”
[Kuva s. 9]
Miten israelilaiset todellisuudessa kulkivat Punaisenmeren halki?