Metsästäjä ja eläinkunta

KUVITTELEHAN tällaista näkymää: taivas tummuu nopeasti, vaikka päivänkoitosta on kulunut vasta muutama tunti. Katsellessasi yhä pimeys verhoaa vähitellen koko alueen taivaanrantoja myöten vaippaansa, mutta silti taivas on pilvetön. Pahaenteinen, ukkosenjyrinää muistuttava voimakas ääni saa sinut peittämään korvasi. Jyrinä saa maan tärähtelemään jalkojesi alla. Millaisen rajumyrskyn luonto on päästänyt valloilleen? Sinun ei tarvitse pelätä. Linnut ovat pimittäneet taivaan.

Sinä et ole koskaan nähnyt tällaista lintupaljoutta kerralla. Eikä sellaista ole nähnyt kukaan muukaan nykyään elävä ihminen. Kuitenkin kuuluisa amerikkalainen eläintieteilijä ja taiteilija John Audubon kuvasi vuonna 1813 erään mahtavan lintupaljouden juuri tällaiseksi. Hän näki kauniita muuttokyyhkysiä lentävän ylitseen niin paljon, että ne pimensivät auringon kolmeksi päiväksi!

Mielikuvitus ei oikein pysty tajuamaan näin suunnatonta lintuparvea. Silti tällaisia parvia on joskus ollut. Muutama vuosi ennen mainittua Audubonin kokemusta Kentuckyssä Yhdysvalloissa nähtiin valtava parvi, jossa uskottiin olleen yli 2,2 miljardia muuttokyyhkystä. Asiantuntijat uskovat, että Yhdysvalloissa oli vielä vuonna 1885 jäljellä 6 miljardia muuttokyyhkystä.

Saatat nyt ajatella, että muuttokyyhkyset kestäisivät kyllä verottamisen. Niitä ei koskaan uhkaisi sukupuutto. Toisin kuitenkin kävi, sillä metsästäjät pystyivät näennäisesti mahdottomaan. Tappamalla keskimäärin runsaat 566000 muuttokyyhkystä joka päivä 29 vuoden kuluessa he metsästivät tämän kauniin lajin loppuun. Maailman viimeinen muuttokyyhkynen Martha kuoli 1. syyskuuta 1914 eräässä yhdysvaltalaisessa eläintarhassa.

Maailma siis menetti muuttokyyhkysen. Toiminnalla jota eräs tietoteos nimittää ”metsästäjän ahneudeksi ja tuhlaavaisuudeksi” laji, jonka säilymistä mikään ei näyttänyt uhkaavan, metsästettiin sukupuuttoon. Onko ihmisellä oikeutta pitää luomustovereittensa elämää näin halpa-arvoisena ja tuhota kokonaisia lajeja yksi toisensa jälkeen? Sitä paitsi miksi tällaisilla tuhoajilla pitäisi olla oikeus riistää tulevilta sukupolvelta eläinten puuhien seuraamisesta saatava nautinto?

Ihmisen vastuu

Maapallolla kuhisevien elämänmuotojen Luoja ei suhtaudu niiden tuhoamiseen kevyesti. Jeesus sanoi kerran: ”Eikö kaksi varpusta myydä vähäarvoisesta kolikosta? Silti yksikään niistä ei putoa maahan Isänne tietämättä”; ”yhtäkään niistä ei ole unohdettu Jumalan edessä.” (Matteus 10:29; Luukas 12:6) Jumala ei varmastikaan ole ummistanut silmiään 6 miljardin muuttokyyhkysen tuhoamiselta.

Eivät kaikki ole hyväksyneet eläinten umpimähkäistä tappamista. Yhdysvaltain presidentille osoittamassaan kirjeessä eräs intiaanipäällikkö Washingtonin osavaltiosta ilmaisi vuonna 1855 huolestumisensa eläinten summittaisesta teurastuksesta: ”Valkoisen miehen täytyy kohdella tämän maan eläimiä veljinään. Olen villi-ihminen enkä ymmärrä, miten muutenkaan asia voisi olla. Olen nähnyt preerialla tuhat mätänevää biisonia, jotka valkoinen mies oli ampunut ohi kulkeneesta junasta. – – Mitä on ihminen ilman eläimiä? Jos kaikki eläimet häviäisivät, ihmiset kuolisivat suureen hengen yksinäisyyteen, sillä jos eläimelle tapahtuu jotakin, ihmiselle käy aina samoin. – – Seuraava seikka tulee jonakin päivänä kirkastumaan myös valkoiselle miehelle: Meillä on sama Jumala. – – Tämä maa on hänelle arvokas. Maan vahingoittaminen on sen luojan suurta halveksimista.”

Tämä intiaanipäällikkö näyttää tajunneen vaistomaisesti sen minkä Raamattu kertoo meille: Jumala on uskonut eläimet ihmisen huostaan. Raamatun ensimmäinen kirja kertoo meille tästä ihmiselle annetusta tehtävästä: ”Vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet.” (1. Mooseksen kirja 1:28) Ihmisen umpimähkäinen, lähes järjetön eläinten tappaminen on tämän luottamustehtävän törkeää väärinkäyttöä.

Nimrod-oireyhtymä

Merkitseekö eläinten antaminen ihmisen huostaan sitä, ettei hän saa tappaa niitä lainkaan? Ei. Muista, että Jumala itse teki ensimmäiselle ihmisparille vaatteet nahasta ja hän hyväksyi Aabelin uhraaman lampaan. Vedenpaisumuksen jälkeen hän antoi Nooalle ja hänen jälkeläisilleen luvan syödä eläinten lihaa. – 1. Mooseksen kirja 3:21; 4:4, 5; 9:3.

Tehdessään tällaisia myönnytyksiä Jehova Jumala ei kuitenkaan tarkoittanut, että eläinten elämään pitäisi suhtautua kevyesti. Korostaakseen ravinnoksi tapettavien eläinten elämän pyhyyttä Jumala käski, että ihminen ei saanut syödä eläinten lihaa verineen. Veri vertauskuvasi eläimen elämää ja kuului Jumalalle. (1. Mooseksen kirja 9:4, 5) Jumala ei ole koskaan valtuuttanut ihmistä tappamaan eläimiä pelkästä tappamisen ilosta. Mistä ihminen on sitten oppinut siihen?

Pian vedenpaisumuksen jälkeen Nimrod-niminen surullisen kuuluisa mies alkoi niittää mainetta urheiluhenkisyydellään. Hänestä tuli ”mahtava metsästäjä Jehovaa vastustamaan”. (1. Mooseksen kirja 10:8, 9, UM) Jumala oli valtuuttanut ihmiset huolehtimaan eläimistä, mutta hän ilmeisesti ylitti nämä valtuudet tappamalla eläimiä vastuuttomasti. Toiset seurasivat hänen esimerkkiään, ja pian urheilumetsästyksestä tuli suurta muotia. Metsästyksestä tuli kuninkaitten urheilua.

Arkeologit ovat löytäneet paljon todisteita siitä, että vanhalla ajalla eläneet kuninkaat nauttivat metsästyksestä ja rehvastelivat taitavuudellaan. Jopa Egyptin poika-kuningas Tutankhamon joutui alttiiksi tälle ilmiölle, jota voitaisiin nimittää Nimrod-oireyhtymäksi. Metsästyskuvissa, joita oli maalattu hänen hautansa seinille, ja puulippaitten leikkauskoristeissa hän seisoo vaunuissaan, jotka kiitävät täyttä vauhtia, jousi jännitettynä käsissään nuolen ollessa laukaisuvalmiina, ja eläimet pakenevat hänen edellään.

Lähempänä meidän aikaamme varakkaat eurooppalaiset metsästivät eläimiä ajankulukseen omilla maillaan, tai etsiessään jännittävämpää riistaa he matkustivat Intiaan tai Afrikkaan. Monet koristelivat kotinsa huvin vuoksi tappamiensa kauniitten eläinten täytetyillä päillä. Pohjois-Amerikassa teurastettiin kokonaisia biisonilaumoja, ja ne jätettiin mätänemään tappotantereelle. Metsästäjät alkoivat pitää hirvenpäitä, peuranpäitä ja muita metsästystaitojensa vertauskuvia suuressa arvossa.

Ihminen eläinten suojelijana

Suojellakseen joitakin uhatuista eläimistä metsästäjiltä valtiot ovat saaneet aikaan erilaisia metsästysrajoituksia. Esimerkiksi Yhdysvaltain Arizonassa rauhoitettiin 3000 muulipeuraa. Kun valtion palkkaamat metsästäjät olivat vielä pyydystäneet ansoilla, ampuneet tai myrkyttäneet tuhansia muulipeurojen luonnollisia saalistajia, muulipeurojen määrä kasvoi kymmenessä vuodessa noin 40000 yksilöön.

Jonkin aikaa näytti hyvältä. Mutta sitten peuroja alkoi kuolla joukoittain. Niiden elinalue oli tullut liian täyteen. Kuolleitten peurojen mahat olivat täynnä männynneulasia, joita ne eivät varmasti syö paitsi ollessaan nälkäkuoleman partaalla. Ei ollut osattu ajatella elävän luonnon tarvitsevan valvomista ja tasapainossa pitämistä. Peurat olivat niiden luonnollisten saalistajien puuttuessa lisääntyneet hillittömästi ja syöneet viimeisetkin ravinnon rippeet. Vasta kun metsästäjät pääsivät alueelle harventamaan peurojen ylimäärää, peurakanta saatiin suhteutettua jälleen sellaiseksi, että elinalue pystyi elättämään sen.

Luonnontutkijat ovat oppineet läksynsä hyvin. Menneitten kokemustensa perusteella he tietävät, että ihmisen on pakko pitää pyynnillä laumat sopivan kokoisina niiden suojelemiseksi nälkiintymiseltä ja sairauksilta. Tästä syystä luvan saaneet metsästäjät voivat monissa maissa joka vuosi määrättynä aikana tappaa tietyn määrän eläimiä. Muissa maissa tästä huolehtivat valtion riistanvalvojat.

Näin laumat säilyvät voimakkaampina, ja ne pääsevät kasvamaan. Esimerkiksi Kanadan eteläosissa oli vuonna 1895 vain noin 350000 valkohäntäpeuraa. Nykyään niitä on noin 12 miljoonaa. Vuonna 1925 Yhdysvalloissa oli enää noin 13000 – 26000 hanka-antilooppia, jotka enimmältään elivät kahdessa läntisessä osavaltiossa. Nykyään niitä on vähintään puoli miljoonaa kaikissa läntisissä osavaltioissa. Tätä nykyä vapiteja on noin miljoona 16 osavaltiossa, kun niitä vuonna 1907 oli vain 41000 yhdessä osavaltiossa. Vuonna 1911 Pribilofsaarten merikarhujen lukumääräksi laskettiin virallisesti 215900 yksilöä. Nykyään lauma pysytetään noin 1 1/2 miljoonan yksilön suuruisena. Ilman asianmukaista harventamista kaikki nämä aiemmin uhattuna olleet laumat olisivat nyt hyvin tukalassa asemassa.

”Disney-oireyhtymä”

Yhdysvalloissa, Kanadassa ja muissa maissa ovat kaupunkilaiset yhä enemmän nousemassa kaikkea metsästystä vastaan, minkä luonnonsuojeluviranomaiset pelkäävät estävän haluttuun päämäärään pääsemistä. Eräät näistä voimista ovat hyvin järjestäytyneitä, ja niillä on toimistoja Englannissa, Hollannissa, Ranskassa, Uudessa-Seelannissa, Australiassa sekä Yhdysvalloissa ja Kanadassa.

Miksi metsästystä vastaan hyökätään? Montana Outdoors -lehden toimittaja vastaa: ”Siitä yksinkertaisesta syystä, että monet ovat nykyään kasvaneet ilman suoria siteitä maaseutuun ja sen luonnonvaraisiin eläimiin. Ymmärrettävästi suurin osa heidän luonnontuntemuksestaan on peräisin televisiosta ja elokuvista, jotka aivan liian usein antavat luonnosta vääristyneen kuvan – – ja vähättelevät saalistusta, tauteja ja nälkiintymistä, jotka ovat luonnossa aivan tavallisia ilmiöitä.” Eräs luonnonsuojelujohtaja sanoi tällaista käsitystä ”Disney-oireyhtymäksi”. Hän sanoi: ”Katseltuaan metsän eläimistä ja linnuista kertovia Disney-elokuvia jotkut ihmiset, etenkin lapset, alkavat uskoa eläinten osaavan puhua.” He alkavat pitää niitä ihmisten kaltaisina.

Eräs toinen luonnonsuojelun edustaja väitti: ”Nuoret eivät yksinkertaisesti saa luonnosta totuudenmukaista kuvaa. He tietävät kovin vähän riistaeläinten suojelusta tai siitä miten hyvin olemme onnistuneet siinä 50 viime vuoden aikana. On sanomattakin selvää, että hyvin monet lapset kääntyvät metsästystä vastaan. Heidän mielestään metsästäjät tappavat ne harvat peurat ja muut eläimet, joita maaseudulla on enää jäljellä.”

Kristityt eivät tuomitse niitä, jotka tappavat eläimiä ravinnokseen. Jos joku kuitenkin tappaa eläimiä enemmän kuin maan asetukset sallivat tai jos hän tappaa sen tuottaman jännityksen vuoksi ja käyttää lihaa verukkeena, hän on vastuullinen Jumalalle. Hän ylittää ne rajat, jotka Jumala on asettanut hänelle antaessaan eläinkunnan hänen huostaansa. Vaikka ihminen saakin tehdä eläinten nahasta vaatteita, se että hän metsästää eläimiä tarpeettomien ylellisyystavaroitten takia sukupuuttoon, on vieläkin moitittavampaa.

Monia eläinkuntaan liittyviä ongelmia ei kyetä ratkaisemaan tässä asiainjärjestelmässä. Luonnonvaraisten eläinten suojelu käy aina vain vaikeammaksi sitä mukaa kuin ihmisasutus leviää ja eläimet tungetaan yhä pienemmille alueille. On vaikeaa nähdä, miten valtiot pystyvät rajallisine keinoineen lopettamaan katoavien lajien salametsästystä tässä ahneessa, kaupallisessa asiainjärjestelmässä.

Me emme tiedä, kuinka monen eläinlajin Jumala sallii vielä tuhoutua ennen kuin hän panee tällaiselle tuhoamiselle pisteen. Hän on kuitenkin pian jonakin päivänä tekevä siitä lopun. Jumala on luvannut, että hänen Valtakuntansa alkaa pian huolehtia kaikkien maapallon arkistenkin asioitten hoitamisesta, ja silloin ”ei missään minun pyhänä vuorellani tehdä pahaa eikä vahinkoa, sillä maa on täynnä Herran tuntemusta, niinkuin vedet peittävät meren”. – Jesaja 11:9.

Silloin ihmistä valmennetaan käyttämään valtaansa eläimiin oikein. Sillä välin kristityt voivat ainakin osoittaa sopivaa kunnioitusta eläimiä kohtaan ja olla realistisia mutta silti myötätuntoisia tarkastellessaan suhdettaan eläinkuntaan.

”Ja sinä päivänä minä teen heidän hyväksensä liiton metsän eläinten ja taivaan lintujen kanssa ja maan matelevaisten kanssa; – – ja annan heidän asua turvassa.” – Hoosea 2:18.

[Huomioteksti s. 11]

Jumala ei ole koskaan valtuuttanut ihmistä tappamaan eläimiä pelkästä tappamisen ilosta

[Huomioteksti s. 13]

”Nuoret eivät yksinkertaisesti saa luonnosta totuudenmukaista kuvaa”

[Kuva s. 10]

Maailman viimeinen muuttokyyhkynen Martha kuoli eräässä yhdysvaltalaisessa eläintarhassa vuonna 1914

[Kuvat s. 12]

1. Vapiti

2. Valkohäntäpeura

3. Hanka-antilooppi

4. Merikarhu

1

2

3

4