”Hyvää uutista” julistetaan Göteborgin satamassa
VIELÄ vuosikymmen sitten nosturit kitisivat kaikilla Göteborgin kilometrien pituisilla laitureilla. Satamassa oli elämää ja sykettä, ja oli hauska seurata, miten laatikoita, säkkejä ja tynnyreitä tuli ja lähti. Ilmassa oli kaukaisten maitten tuoksuja. Mutta nyt satama näyttää kovin erilaiselta. Laivoista puretaan ja niihin lastataan enimmäkseen suuria sinetöityjä kontteja. Silti Göteborgin satama on edelleen hyvin mielenkiintoinen. Sen kautta ei ole koskaan kulkenut näin paljon tavaraa.
Oman kiintoisan lisänsä satamakuvaan antaa se julistamistyö, jota Jehovan todistajat suorittavat siellä käyvissä laivoissa. He etsivät laivamiehistöjä ja koettavat lyhyitten raamatullisten keskustelujen ja raamatullisen kirjallisuuden avulla herättää niissä kiinnostusta hengellisiin asioihin.
Näin tehtiin myös varhaiskristillisenä aikana. Jeesushan löysi ensimmäiset opetuslapsensa eräältä laituripaikalta. (Luukas 5:1–3) Paavali joutui usein matkustamaan laivoissa ja poikkeamaan satamiin, ja näissä hän julisti merimiehille ”hyvää uutista”. – Apostolien tekojen 27. luku.
Jehovan todistajat aloittivat jo 1920-luvulla tämän toiminnan Göteborgissa. Mutta pontevinta tämä työ on ollut kymmenen viime vuoden aikana. 1970-luvun alussa eräät julistajat alkoivat varata viikoittain aikaa satama-alueen järjestelmällistä käymistä varten. Siitä lähtien he ovat toimineet siellä viikko viikon jälkeen, pyhänä ja arkena, kaatosateessa, purevassa kylmyydessä ja läkähdyttävässä helteessä.
Saadaksesi jonkinlaisen kuvan tästä toiminnasta kerromme, mitä eräs Herätkää-lehden avustaja näki ja kuuli seuratessaan eräänä iltana kahta julistajaa heidän työssään.
Kieltensekoitus vaatii varustautumaan monipuolisesti
Tehtäväänsä hyvin varustautuneina julistajat lähtevät kohti satamaa. Heillä on nimittäin autossaan kaksi matkalaukullista monenkielistä kirjallisuutta – Raamattuja ja Raamattua selittävää kirjallisuutta. Mukana on myös reilun kokoinen laatikko, jossa on Herätkää- ja Vartiotorni-lehtiä – monet niistä oudonkielisiä – ja vielä kaksi suurta salkkua, joissa kirjallisuus viedään laivoihin.
Matkalla satamaan mietimme, millaisia laivoja siellä tänään mahtaa olla. Minkämaalaisia ne ovat? Mitä kieliä niissä puhutaan? Päästäksemme laivoille asti meidän täytyy kulkea sataman portista ja puominvartijoitten ohi. Se tarjoaa meille ensimmäisen tilaisuuden kertoa Raamatun hyvää uutista. Täytyyhän vartijoitten ja tullimiesten saada tietää, millä asioilla me liikumme. Julistajat vaikuttavat tutuilta, ja vartijat ovat ystävällisiä.
Päästyämme portin sisäpuolelle näemme ensimmäisen laivan, johon aiomme kiivetä. Edessämme kohoaa suuri musta laivanrunko. Laiva on intialainen. Pysäköimme auton laiturin viereen.
Mitä intialaisia kieliä laivassa mahdetaan puhua? Julistajat kaivavat esiin muistiinpanovihkonsa nähdäkseen, onko laiva ollut aiemmin Göteborgissa ja ovatko he käyneet siinä. Outo oli koko laiva. Parasta pakata salkkuihin kaikkea mitä on mukana: bengalin-, hindin-, urdun-, tamilin-, kannadan-, marattin-, malajalamin-, gudžaratin- ja pandžabinkielistä kirjallisuutta.
Menemme laivaan
Pullottavat salkut kädessämme kapuamme ylös laivan portaita. Nämä portaat olivat aivan helpot, sanovat julistajat, jotka tietävät että ne voivat välistä olla jyrkkiä kuin syöksylaskumäet. Yleensä laivaportaitten jyrkkyys riippuu siitä, kuinka suuria ja kuinka raskaassa lastissa laivat ovat.
Päästyämme kannelle avaamme laivaan sisään johtavan oven, ja vastaamme lehahtaa eksoottisten mausteitten tuoksuja, joista nenämme erottaa päällimmäisenä curryn tuoksun. Astumme kylmästä, raa’asta satamailmasta suoraan trooppiseen lämpöön. Aasialaisissa ja afrikkalaisissa laivoissa on usein noin 30 astetta lämmintä. Mitä alemmaksi laskeudutaan laivan uumeniin, sitä korkeammaksi nousee lämpötila.
Mutta ensiksi kapuamme neljä kerrosta ylös kapteenin asunnolle. Matkalla näemme intialaisia merimiehiä lyhyissä värikkäissä lannevaatteissa. Viimeisillä portailla törmäämme erääseen päällystöön kuuluvaan. Hän on hyvin pukeutunut, ja päässä hänellä on turbaani. Viisivuotias lapsi seuraa hänen kintereillään. Julistajat tietävät syyn siihen. On nimittäin tavallista, että ylemmällä päällystöllä on perhe mukanaan pitemmillä matkoilla, mikä on tietenkin hyvin miellyttävä piirre, sillä näin ei tarvitse hajottaa perheitä.
Hieman hengästyneinä seisomme oven ulkopuolella, jossa lukee kunnioitusta herättävästi ”Captain” (Kapteeni). Koputamme kevyesti, ja ääni pyytää meitä astumaan sisään. Astumme hyvin tyylikkääseen huoneeseen. Julistajat esittävät asiansa kohteliaasti englanniksi ja kysyvät, saisivatko he jutella miehistön kanssa. Kapteeni on suopea ja antaa heille luvan. Mutta ensin he haluavat kertoa enemmän kapteenille nähdäkseen, miten kiinnostunut hän on. Hän vaikuttaa kiinnostuneelta. Kun toinen julistajista ottaa esiin Raamattunsa näyttääkseen hänelle muutamia kohtia, joissa kerrotaan siitä millainen on ihmisten tulevaisuus puhdistetussa, rauhaisassa maassa, hänen kiinnostuksensa kasvaa silminnähtävästi, ja hän seuraa luettavia jakeita.
”Luen mieluiten kannadankielistä tekstiä”, hän sanoo. Toinen julistaja poimii nopeasti esiin kannadankielisen raamatuntutkimisen apuvälineen nimeltä Totuus joka johtaa ikuiseen elämään eli niin sanotun Totuus-kirjan. Kapteeni ostaa sen ilomielin ja ihmettelee kovasti sitä, että tällaista kirjallisuutta on hänen äidinkielellään. Julistajat selittävät, että Jehovan todistajilla on raamatullista kirjallisuutta yli 200 kielellä, koska heidän mielestään tämä sanoma on niin tärkeä, että sen täytyy tavoittaa kaikki ihmiset. Selitettyämme kapteenille, miten kirja voi auttaa häntä Raamatun ymmärtämisessä, lähdemme hänen luotaan etsimään muuta miehistöä, noin 60 miestä.
Ensiksi keskitymme päällystöön ja aloitamme messistä. Päällystöön kuuluvat puhuvat englantia, ja keskustelun jälkeen julistajat jättävät kirjoja ja lehtiä. Sen jälkeen kuljemme yhdessä hytistä hyttiin, jotta löytäisimme ne päällystöön kuuluvat, jotka eivät olleet messissä. Useimmat osoittavat suurta kiinnostusta ja hankkivat kirjallisuutta. Julistajat eivät ole hämmästyneitä. He tietävät, että intialaiset kuuntelevat mielellään ja hankkivat tietoa kaikkivaltiaasta Jumalasta.
Nyt laskeudumme laivan uumeniin. Täällä kohtaamme todella suuria vaikeuksia, sillä miehet puhuvat vain intialaisia kieliä ja murteita. Vielä voimakkaampien mausteen tuoksujen keskellä ja viereisestä hytistä virtaavien intialaisten sävelten säestäminä julistajat yrittävät puhua Raamatusta kahdelle lannevaatteeseen pukeutuneelle tummapintaiselle intialaiselle. He tuntevat muutamia englantilaisia sanoja, kuten ”Jumalan” ja ”Raamatun”, mutta eivät juuri muuta. Julistajat kysyvät: ”Hindi? Urdu? Kannada?” He ymmärtävät ja vastaavat: ”Tamili.”
Onko meillä mitään tamilinkielistä luettavaa? On Vartiotorni- ja Herätkää-lehtiä. Ja aikamme etsittyämme löytyy vielä Totuus-kirja. Julistajat ottavat kirjan esiin, esittelevät innostuneina siitä eräitä kappaleita ja selittävät erilaisia raamatullisia kysymyksiä. Intialaiset esittävät kovaäänisesti mielipiteitään ja lukevat ääneen kohtia kirjasta. Jotkut ohikulkijat pysähtyvät ja kuuntelevat kiinnostuneina. Kaikki tamilinkielinen kirjallisuus häviää nopeasti salkuista.
Eräästä hytistä tapaamme bengalia puhuvan laivamiehen. Kun julistajat ottavat esiin bengalinkielisen Totuus-kirjan, hän näyttää ylpeänä samaa kirjaa, jonka hän ilmeisesti on hankkinut jostakin toisesta satamasta. Julistajat ovat iloisia voidessaan näyttää vielä toista bengalinkielistä kirjaa, jonka nimenä on Hyvä uutinen joka voi tehdä sinut onnelliseksi. Hän ostaa sen mielellään.
Vaellamme edelleen hytistä hyttiin ja tunnemme olevamme kuin toisessa maanosassa. Eräs intialainen istuu jalat ristissä lavitsan reunalla ja tekee jotakin kudonnaista. Toinen kutoo kalaverkkoa.
Noustessamme jälleen kannelle salkut ovat ryhdittömiä ja tyhjiä. Matkalla laivan portaille tapaamme vartiomiehen, ainoan laivassa olevan ruotsalaisen. Julistajat tapaavat hänet usein intialaisista laivoista. He vaihtavat jälleennäkemisen iloa ilmaisevan hymyn. Juteltuamme hänen kanssaan kotvan siitä, miten julistamistyö on tällä kertaa sujunut, poistumme laivasta.
Tunnemme jälleen kovan maan jalkojemme alla. Tuntuu siltä kuin olisimme tulleet kotiin pitkältä matkalta. Päästyämme autoon julistajat merkitsevät huolellisesti muistiin sen, mitä kieliä laivalla puhuttiin ja millaista kirjallisuutta sinne jäi. Laivahan voi tulla takaisin, ja silloin näitä tietoja tarvitaan.
Lyhyt käynti saksalaisten ja turkkilaisten luona
Kauempana laiturin vieressä on saksalainen laiva. Se on 3000 tonnin laiva, jossa ei ole paljon miehistöä; on vain kapteeni, perämies, kokki ja neljä laivamiestä, joista kolme on turkkilaisia. Tämän julistajat tietävät jo ennestään. Täälläkin kapteeni antaa luvan mennä tapaamaan miehistöä.
Menemme alas turkkilaisten hytteihin, mutta niissä ei ole ketään. He ovat kaikki kannella availemassa lastiruuman luukkuja. Julistajat jättävät messiin muutamia turkinkielisiä Vartiotorni-lehtiä. Lähdemme sen jälkeen laivasta siinä toivossa, että miehistö voisi käyntimme lyhyydestä huolimatta lukea niitä ja tutustua paremmin Jumalan valtakunnan hyvään uutiseen.
Hyviä tuloksia brasilialaisten keskuudessa
Menemme vapaasatamaan. Siellä on yksi laiva, joka purkaa kappaletavaraa. Perässä liehuva lippu paljastaa sen Brasiliasta tulleeksi. Vaihdamme salkkujemme sisällön portugalinkieliseen kirjallisuuteen. Nyt valikoima on suuri; on portugalinkielisiä Raamattuja ja monia erilaisia kirjoja ja tietenkin Herätkää- ja Vartiotorni-lehtiä.
Kiipeämme laivaan, saamme kapteenilta luvan puhua muun miehistön kanssa ja sukellamme ahtaita meluisia portaita pitkin laivan uumeniin. Täällä on aivan toisenlaista kuin intialaisessa laivassa. Täysin erilaiset tuoksut ja mukaansa tempaavat brasilialaiset sambarytmit tulvahtavat meitä vastaan. Täällä täytyy puhua kovalla äänellä.
Myös tässä laivassa on käyty jossakin toisessa satamassa, sillä eräs laivamies noutaa nopeasti hytistään kirjan nimeltä Kadotetusta paratiisista ennallistettuun paratiisiin. Harvoin on nähty repaleisempaa kirjaa. Se oli täynnä merkintöjä. Hän kertoo lukeneensa sen melkein rikki ja haluaisi tietää, onko meillä uutta kappaletta. Hän vaikuttaa pettyneeltä, kun julistajilla ei ole sellaista, mutta näyttää huojentuneelta voidessaan hankkia muutamia muita portugalinkielisiä kirjoja.
Täällä julistajat voivat myös kutsua miehistöä erääseen Göteborgissa pidettävään puhetilaisuuteen, sillä eräällä seurakunnalla on siellä portugalin-, italian- ja espanjankielisiä kokouksia. Julistajat tarjoutuvat noutamaan autolla niitä, jotka ovat kiinnostuneita lähtemään seuraavana sunnuntaina. (Muutaman päivän kuluttua saimme tietää, että jotkut todella olivat lähteneet kokoukseen. He olivat arvostaneet esitelmää niin paljon, että olivat jääneet vielä sitä seuranneeseen raamatuntutkisteluun ja osallistuneet siihen.)
Mihin tällainen voi johtaa?
Emme ehdi käydä useammassa laivassa tänä iltana. Istuudumme autoon ja tarkastelemme illan kokemuksia. Kello on jo yli kymmenen, ja julistajat ovat väsyneitä mutta iloisia ja tyytyväisiä. Juttelemme hetken tällaisen työn merkityksestä ja siitä, mihin se voi johtaa. Laivoihin jätetty kirjallisuus tulee kulkeutumaan maailman kaikkiin osiin. Julkaisut voivat mennä mitä merkillisimpiä reittejä kauas Intiaan, Kiinaan, Mongoliaan tai syvälle Afrikkaan tai Amazonin alueen viidakoihin. Ken tietää? Kaikkivaltias Jumala tietää ja voi pitää huolen siitä.
Raamattu sanoo Saarnaajan 11:1:ssä: ”Lähetä leipäsi vetten yli, sillä ajan pitkään sinä saat sen jälleen.” Göteborgin satamaa käyvät julistajat ajattelevat usein tätä raamatunkohtaa. He lähettävät hengellistä leipää merten yli ja toivovat sen tulevan jonakin päivänä takaisin siinä muodossa, että he voivat tavata joitakin näistä merimiehistä tai kuulla heistä. Kenties joistakuista on tullut uskonveljiä. He toivovat, että toisissa satamissa toimivat julistajat löytävät heidät ja auttavat heitä edelleen pääsemään sille tielle, joka johtaa elämään maan päällä Jumalan uudessa järjestyksessä. He ovat jo saaneet kuulla, miten eräs entinen laivamies on itse alkanut julistaa ”hyvää uutista” kotimaassaan.
He ovat ylpeitä tehtävästään mutta samalla nöyriä. He tietävät, mitä sanotaan Sakarjan 4:6:ssa: ”Ei sotaväellä eikä voimalla, vaan minun Hengelläni, sanoo Herra Sebaot.”
Ajaessamme ulos sataman portista näemme, että vartija on vaihtunut. Julistajat tietävät, että nyt paikalla oleva vartija lukee mielellään Herätkää- ja Vartiotorni-lehtiä. Me pysähdymme ja jätämme hänelle tuoreimmat numerot ja ajamme sen jälkeen ulos sumun sekaan.