Jos sinä olisit isäntä ja tällaisia olisivat vuokralaisesi . . .
OMISTAT ison loivasti kumpuilevan metsäpalstan ja olet rakentanut sille kauniin talon kalliolle, jolta on näköala merelle. Lahjakas taiteilija on koristanut talosi moitteettomasti sisältä. Pihan hoidetuissa kukkapenkeissä ja talon ikkunalaatikoissa kasvaa loistavan värisiä kukkia. Hedelmä- ja vihannestarhat tuottavat runsaasti ravintoa.
Hoidetun alueen takana korkeat puut ympäröivät niittyä, jonka läpi solisee pieni mutkitteleva puro. Mereltä käyvä tuulenvire huojuttaa luonnonvaraisia kukkia, joiden värit täplittävät aurinkoisia metsäaukioita. Katsotpa minne tahansa, silmäsi pitävät näkemästään, ja sieraimesi nauttivat hengittäessäsi syvään kukilta tuoksuvaa meri-ilmaa, ja korvasi iloitsevat lintujen laulun täyttäessä ilman ja tuulen havisuttaessa lehtiä. Ja taustalta kuulet meren tyrskyjen vaimean äänen aaltojen vyöryessä kaukana alhaalla olevalle rannalle.
Tarkastellessasi työsi tuloksia olet tyytyväinen ja tunnet saaneesi jotakin aikaan. Haluat toisten nauttivan siitä. Tuot paikalle jonkin suuren perheen ja jätät kaiken sen haltuun ja annat sille myös ohjeita kodin ja ympäristön hoidosta. Sinä menet pois.
Myöhemmin palaat ja järkytyt! Meri on kellanruskea, öljypaakut ja jätteet likaavat rantaa, puut on kaadettu, niitty on muuttunut ruskeaksi, puro enää vain lirisee ja on saastunut. Joka paikka on roskattu. Linnut ovat lähteneet, kukat ovat poissa, hedelmäpuut ovat kuolleet ja puutarhan paikalla on nyt betonipäällyste.
Maali on hilseillyt talosta. Sisällä talossa lattiat ovat likaiset, seiniin on piirrelty ja huonekaluissa on naarmuja. Keittiössä on ympäriinsä haisevia ruoantähteitä, ja pesuallas on täynnä likaisia astioita. Joissakin huoneissa pauhaa musiikki, toisista kuuluu kiroilua ja eräissä huoneissa harjoitetaan törkeää sukupuolista moraalittomuutta ja sukupuolisia luonnottomuuksia. Perhe, jonka vastuulle kaikki jäi, on kasvanut suuresti, ja sen jäsenet riitelevät ja tappelevat ja jopa tappavat toisiaan.
Kun tutkit talollesi ja sen ympäristölle aiheutuneita vahinkoja ja huomaat sen asukkaitten moraalisen rappion, niin mitä ajatuksia risteilee mielessäsi? Se oli kättesi työtä. Sinä olet isäntä. Nämä ihmiset ovat vuokralaisiasi. He eivät selvästikään arvosta sitä mitä olet tehnyt heidän hyväkseen. He eivät ole piitanneet antamistasi ohjeista, joiden mukaan omaisuuttasi piti hoitaa. Jätätkö heidät sinne? Mitä aiot tehdä?
Samoin ”Herran on maa ja kaikki, mitä siinä on”. (Ps. 24:1) Luotuaan sen Jehova ”katsoi kaikkea, mitä hän tehnyt oli, ja katso, se oli sangen hyvää”. (1. Moos. 1:31) Hän pani ihmiset maan päälle ja käski heidän pitää huolta siitä – kasveista, eläimistä, ympäristöstä. Mitä hän nyt näkee 6000 vuoden jälkeen? Mitä hän ajattelee näkemästään? Mitä hän aikoo tehdä?