Meri – suopea mutta kesyttämätön jättiläinen

OLETKO joskus seissyt merenrannalla suolaisten pärskeitten lennellessä ympärilläsi ja katsellut, miten tyrskyt hajoavat kalliota vasten tai laantuvat noustessaan hiekkarannalle, minkä jälkeen ne taas perääntyvät? Oletko hämmästellyt valtameren laajuutta, sen voimaa ja salaperäisyyttä?

Vain harvat ihmiset eivät pysty nauttimaan merellä vietetyistä hetkistä. Siinä on jotakin lumoavaa, eikä sen jatkuva pauhu muutu koskaan ärsyttäväksi vaan pikemminkin vaivuttaa rauhalliseen uneen.

Meren suunnatonta voimaa on mahdoton käsittää. Useimpia sen salaisuuksista ei ole vielä selvitetty. Sen energiaa ei ole hyödynnetty juuri ollenkaan, ja kun se hurjistuu, mikään ihmisen rakentama ei pysty vastustamaan sen raivoa.

Yksi ainoa meri, jolla on kuitenkin mantereitten vaihtelevuus

Meret peittävät noin 71 prosenttia maan pinnasta. Me puhumme ”meristä”, mutta todellisuudessa on olemassa vain yksi maailmanmeri. Maantieteilijät jakavat sen tavallisesti kolmeen suureen valtamereen: Atlanttiin, Tyyneenmereen ja Intian valtamereen. Kuitenkin ne ovat kaikki yhteydessä toisiinsa, varsinkin eteläisellä napaseudulla. Silti maailmanmeren eri osilla on omat erikoisuutensa, kuten on mantereenkin eri osilla. Tosiasiallisesti eräitten maitten omaleimaisuus johtuu siitä, millainen osa merestä niiden rantoja huuhtelee.

Esimerkiksi eri osissa merta on tiettyjä lämpimiä tai kylmiä pintavirtauksia, jotka vaikuttavat alueittensa ilmastoon. On olemassa myös valtavia ”jokia”, jotka halkovat merta eri syvyydellä kulkevissa kanavissa – jokia joiden rinnalla Mississippi tai Kongo ovat pelkkiä puroja. Lisäksi meressä on niin monenlaisia kasveja ja eläimiä, että sitä on vaikea kuvitella. Jotkin osat merestä ovat suolaisempia kuin toiset; joissakin paikoin vesi on suolaisuuden tai lämpötilan vuoksi raskaampaa. Silti kaikki vesi on kiertoliikkeessä.

Merissä on 1370 miljoonaa kuutiokilometriä vettä. Saadaksemme jonkinlaisen käsityksen meren tilavuudesta voimme ajatella sen suolapitoisuutta (suola on enimmäkseen keittosuolaa), joka on vain 3,5 painoprosenttia. Mutta jos kaikki tämä suola erotettaisiin vedestä ja kuivattaisiin, se peittäisi mantereet noin 150 metrin paksuisella kerroksella! Jos meri voitaisiin tyhjentää kokonaan vedestä ja kaikki merenpinnantason yläpuolella oleva maa ”lapioitaisiin” tuohon tilaan, sinne mahtuisi vielä kymmenkertainen määrä maata. Ja jos korkein mannervuori siirrettäisiin merenpohjan syvimpään kohtaan, sen huippu jäisi yli puolentoista kilometrin syvyyteen.

Meressä paine kasvaa syvemmälle mentäessä joka kymmenes metri kilon neliösenttiä kohden. Jos voisit sukeltaa merten syvimpään kohtaan, Tyynellämerellä Guamista lounaaseen sijaitsevaan Mariaanien haudan 11022 metrin syvyiseen Challengerin syvänteeseen, vesi puristaisi sinua joka puolelta 1100 kilon paineena neliösenttiä kohden. Ihminen, joka ilmakehässämme on tottunut kilon paineeseen neliösenttiä kohden, rusentuisi jo paljon ennen kuin hän olisi päässyt merenpohjalle. Kuitenkin eräät kalat ja muut merieläinlajit on luotu sellaisiksi, että ne viihtyvät tällaisessa ympäristössä. Ilmeisesti ne säilyvät elossa siksi että niiden ruumiinrakenne tasaa sisäisen ja ulkoisen paineen.

Tärkeä maapallolla vallitsevalle elämälle

Katsellessamme merta sen syvyys ja laajuus tuntuvat meistä käsittämättömiltä. Sillä voidaan purjehtia päiväkausia, jopa viikkokausia näkemättä maata, ja silti maapallon vesimäärä on vain hieman enemmän kuin prosentin kymmenesosa planeetan kokonaistilavuudesta. Tästä näkökulmasta valtameret ovat vain matalia vesialtaita. (Jes. 40:12) Mutta meidän kannaltamme on hyvä, että maan pinnalla on tämänkin verran vettä, sillä muussa tapauksessa me emme voisi elää. Sen miettiminen auttaa meitä arvostamaan Luojan dynaamista energiaa ja hänen viisauttaan ja kaukonäköisyyttään siinä, kun hän on pannut valtameret paikkoihinsa. Ajattelehan:

Meri säätelee sekä lämpötilaa että sateita. Se vaikuttaa suuresti maapallon lämpötilaan, sillä vesi sitoo lämpöä ja luovuttaa sitä paljon hitaammin kuin maan pinnat. Lisäksi merivirrat levittävät lämmintä ja kylmää. Kun tropiikin aurinko lämmittää vettä, se liikkuu muualle ja sen tilalle virtaa kylmempää vettä. Vuorovedet ovat nekin osa merten säännönmukaista liikettä. Tärkeä on myös niin sanottu Coriolis-voima. Se johtuu maapallon pyörimisliikkeestä, ja pohjoisella pallonpuoliskolla se saa kaiken liikkeessä olevan kääntymään oikealle ja myötäpäivään ja eteläisellä pallonpuoliskolla vasemmalle ja vastapäivään. Siksi Pohjois-Atlantin virrat, kuten lämmin Golfvirta, virtaavat ensin Pohjois-Amerikan rannikon suuntaisina ja kääntyvät sitten kohti Euroopan rantoja. Tuuletkin myötävaikuttavat merivirtojen syntyyn. Esimerkiksi idästä länteen puhaltavat pasaatituulet aiheuttavat Pohjoisen ja Eteläisen päiväntasaajavirran muodostumisen. Osa tästä vedestä palaa Päiväntasaajan vastavirrassa, joka virtaa lännestä itään pitkin päiväntasaajan tuuletonta vyöhykettä. Syvänmeren vesiin vaikuttavat toisenlaiset tekijät, eivätkä ne käyttäydy samalla tavalla kuin pintavedet.

Meri on siis kaikkea muuta kuin muuttumaton vesiallas; se on liikkeessä ja se toimii planeettamme osana; se on osoitus Luojan halusta huolehtia kaikista maan päällä olevista elämänmuodoista. Ja vaikka se näyttääkin välistä levottomalta, todellisuudessa se on mitä järjestyksenmukaisin ja vakain. Se ei ainoastaan ylläpidä elämää vaan sillä on myös suuri rannikoita, rantoja ja jopa maa-alueita, kuten tulivuori- ja korallisaaria, muovaava vaikutus.

Koska meri on jatkuvassa liikkeessä, sen tuottama ravinto korvautuu koko ajan uudella. Erilaiset mereneliöt syövät kohti pohjaa vajoavaa kuollutta orgaanista ainesta. Sen, mikä näiltä jää syömättä, hajottavat bakteerit epäorgaanisiksi aineksiksi syvällä meressä. Pystyvirtailut nostavat näitä ravinteita merenpohjalta pintaan kasviplanktonin – erittäin pienten kasvien muodostaman ”laidunmaan” – ravinnoksi. Kasviplanktonia syövät pienet merieläimet, joita vuorostaan syövät suuremmat eläimet. Samoin kuin maan pinnalla meressäkin ravintoketju alkaa kasveista.

Lisäksi meressä on valtavasti hiilidioksidia – 120 biljoonaa tonnia. Sen avulla, että merissä on näin paljon tätä kemikaalia, ne voivat pitää ilmakehän sekä maanpinnan kasvillisuudelle että eläimistölle sopivana. Meri luovuttaa ilmakehään joka vuosi arviolta 90 miljardia tonnia hiilidioksidia ja saa sitä kiertokulussa saman verran takaisin. Maan pinnallakin tapahtuu lähes vastaavanlaista hiilidioksidin vaihtoa (hiilidioksidia kuluttavan) maakasvillisuuden fotosynteesin ja (hiilidioksidia tuottavan) ihmisten ja maaeläinten hengityksen välillä, mutta hiilidioksidimäärä on pienempi (54 miljardia tonnia). Näin säilyy tasapaino ja elämä voi jatkua sekä maalla että meressä. Vain ihminen häiritsee tätä tasapainoa, etupäässä kuluttamalla fossiilisia polttoaineita. Onneksi meri kuitenkin voi varastoida hiilidioksidia tai luovuttaa sitä sen mukaan kuin tasapainotilan säilyminen vaatii. Nämä Luojan erinomaiset järjestelyt vaikuttavat suuresti terveyteemme ja sääsuhteisiin.

Kun ”jättiläinen” pullistelee lihaksiaan

Meren voiman me näemme sen levottomissa aalloissa. Vaikka aallot voivatkin myrskyalueella näyttää mutkikkailta ja sekavilta, niin todellisuudessa niiden muotoja hallitsevat tarkat, muuttumattomat lait. Aallossa liikkuu eteenpäin voima, ei vesi. Tätä voidaan valaista veteen pannulla korkilla. Se vain liikkuu edestakaisin ja ylös ja alas. Aallon pinnassa oleva vesihiukkanen kiertää avomerellä ympyrää, jonka halkaisija on sama kuin aallon korkeus.

Kun aallot lähestyvät rantaa ja rantavesi mataloituu, aallot lopulta murtuvat (ja tällöin vesi ja korkki todella liikkuvat eteenpäin). On kiintoisaa, että aallot kokoontuvat helposti mereen pistävän niemekkeen ympärille kohdistaen siten siihen suuren voiman. Suoralla rannalla voima jakautuu ja vesi on rauhallisempaa. Tästä on kuitenkin poikkeuksia, sillä alueen merenpohja vaikuttaa suuresti tyrskyjen ulkonäköön. Tutkimalla tyrskystä otettuja tarkasti ajoitettuja ilmakuvia merentutkijat voivat määritellä, miten syvää ja millaista on merenpohja lähellä rantaviivaa. Tätä menetelmää käytettiin toisessa maailmansodassa etsittäessä paikkoja, joista joukot pääsisivät maassa ja vedessä kulkevilla ajoneuvoilla vihollisen hallussaan pitämille rannoille.

Myrskyaallot synnyttää tuuli, jonka voima ja kesto vaikuttavat aaltojen kokoon, ja joskus aallot ovat jopa kolmenkymmenen metrin korkuisia. Myrskyaaltojen voima on lähes uskomaton. Niiden tiedetään singonneen yli kolmen tonnin painoisia kiviä kuusi metriä korkean muurin yli! Yhdysvalloissa Oregonin rannikon edustalla Tillamook Rock Lightissa sijaitseva majakka on matalanveden aikana 42 metrin korkeudella, mutta se piti suojata raskaalla teräsristikolla, koska kivet rikkoivat sitä jatkuvasti.

Wickissä Skotlannissa myrskyaallot siirsivät erästä aallonmurtajaa ja nostivat sen 2300 tonnia painavan kannen yhtenä kappaleena mereen.

Mutta kaikkein tuhovoimaisimpia ovat tsunami-hyökyaallot (tsunami on japania ja tarkoittaa ’voimakkaita aaltoja’). Tsunameja eivät aiheuta vuorovedet, ja niiden alkuperän ymmärtämiseksi meidän täytyy ensin tietää jotakin merenpohjasta.

Merenpohjalla on satoja tuliperäistä alkuperää olevia vuoria. Jotkin niistä pistävät esiin merestä muodostaen saaria, kuten Havaijisaaret. Toisaalta merenpohjan siirroksissa on valtavia kivilaattoja. Jännitys saa ne murtumaan ja murenemaan, jolloin syntyy vedenalaisia maanjäristyksiä. Tällaiset maanjäristykset ja pyörremyrskyt ja silloin tällöin tulivuorenpurkaukset aiheuttavat tsunameja. Vuonna 1883 syntyi yksi suurimmista tuliperäisen toiminnan aiheuttamista tsunameista, kun tulivuori purkautui rajusti Intian valtameressä sijaitsevassa Krakataun saaressa. Raju purkaus tuhosi saaresta kaksikymmentä neliökilometriä. Tämä joko purkauksesta tai ilmaan sinkoutuneen neljä kuutiokilometriä käsittäneen kivi- ja maa-aineksen veteen putoamisesta syntynyt tsunami tappoi 36000 ihmistä Jaavan ja Sumatran rannikoilla. Jo vuonna 1876 eräs tsunami oli pyyhkinyt Bengalinlahden rantoja tappaen 200000 ihmistä. Vuonna 1970 Itä-Pakistaniin iskenyt tsunami tappoi myös noin 200000 ihmistä.

Tsunami voi edetä jopa 720 kilometriä tunnissa. Avomerellä niitä tuskin huomataan, mutta kun ne tulevat mataliin rantavesiin, niistä syntyy suurta tuhoa aiheuttavia aaltoja. Erään havaijilaisen Hilon kaupungin edustalla olleen laivan kapteeni katseli ympärilleen ja näki aallon, joka tuhosi sataman ja puolet kaupungista. Mutta hän ei ollut edes huomannut, että aalto kulki hänen laivansa alitse.

Aina palveleva ihmiskunnan hyödyksi

Merestä on kirjoitettu kokonaisia kirjoja, ja se on niin kiehtova, että monet ovat viettäneet koko elämänsä merellä; he ovat iloinneet siitä ja hämmästelleet monia sen salaisuuksia. Jotkut ovat käyneet syvällä pinnan alla; toiset ovat jopa asuneet jonkin aikaa pinnan alla erikoisesti sitä varten rakennetuissa laboratorioissa. Silti sitä ymmärretään monissa suhteissa vähemmän kuin avaruutta. Eikä ihminen pysty vielä mitenkään hallitsemaan sen vaihtelevia mielialoja.

Kuitenkin meren Luoja, Jehova Jumala, tuntee sen tarkasti, ja hän tulee valvomaan sen voimaa niin ettei se hänen lähestyvässä uudessa järjestyksessään vahingoita niitä, jotka rakastavat häntä. Hän on tehnyt maan, ja hänen jo tuhansia vuosia sitten kirjoitettu luomiskertomuksensa osoittaa sen, minkä nykyajan geologit ovat saaneet selville tutkimuksillaan. Kuvaillessaan (tuhansia vuosia kestäneen) kolmannen luomis-”päivän” tapahtumia kertomus sanoo: ”Ja Jumala sanoi: ’Kokoontukoot vedet, jotka ovat taivaan alla, yhteen paikkaan [todellisuudessa on vain yksi meri], niin että kuiva tulee näkyviin’. Ja tapahtui niin. Ja Jumala kutsui kuivan maaksi, ja paikan, mihin vedet olivat kokoontuneet, hän kutsui mereksi.” – 1. Moos. 1:9, 10.

Ja psalmista kirjoitti henkeytyksestä seuraavat runolliset sanat:

”Sinä asetit maan perustuksillensa,

niin että se pysyy horjumatta iankaikkisesti.

Sinä peitit sen syvyyden vesillä kuin vaatteella:

vuoria ylempänä seisoivat vedet.

Mutta ne pakenivat sinun nuhteluasi,

sinun jylinääsi ne juoksivat pakoon;

vuoret kohosivat ja laaksot laskeutuivat

paikkoihin, jotka sinä olit niille valmistanut.

Sinä panit rajan, jonka yli vedet eivät käy

eivätkä palaja peittämään maata.” – Ps. 104:5–9; vrt. Psalmia 107:23–30.

Ollessaan maan päällä Jeesus Kristus osoitti hallitsevansa merta ja tuulia. (Matt. 8:23–27; Joh. 6:16–21) Maan asioita hoitavan tuhatvuotishallituksensa aikana hän on taivaallisena Kuninkaana hallitseva täysin meren voimaa ja sen rikkauksia niin, että se on aina oleva ihmiskunnan suopea palvelija.