Ajankohtainen kysymys: pitäisikö luomista opettaa yhtä paljon kuin evoluutiota luonnontieteen tunneilla?
RAAMATULLINEN NÄKÖKANTA
SUURET KIRKKOKUNNATKIN OVAT ERIMIELISIÄ
YHDYSVALTAIN ”kristityt fundamentalistit” käyvät kampanjaa ”tieteellisen kreationismin” saattamiseksi evoluution ohella valtion koulujen luonnontieteen opetukseen. Erään tiedon mukaan jopa 40 osavaltion lainsäädäntöelimet ovat harkinneet sitä edellyttävien lakien ehdottamista. Arkansasin osavaltio on hyväksynyt tällaisen lain. Aiheesta on kiistelty oikeudessa. Oppikirjoihin on tehty muutoksia. Aiheesta väitellään myös Kanadassa.
Monet kristityt vanhemmat tuntevat lastensa olevan hyökkäyksen kohteena. Maalitauluna on heidän lastensa usko, hyökkäyspaikkana luokkahuone ja hyökkääjinä evolutionistit. Ammuksina käytetään väitteitä – ei tiedettä – ja menetelmänä arvovallan tyranniaa ja aivopesua. Seurauksena on ollut arvojen rappeutuminen.
Evolutionistit ovat eri mieltä näiden lausuntojen ja varsinkin viimeisen lausunnon kanssa. Historioitsija H. G. Wells ei ollut eri mieltä. Kirjassaan ”Historian ääriviivat” hän kertoi sivuilla 746 ja 747 Darwinin kirjasta ”Lajien synty” ja sanoi: ”Seurauksena oli todellinen moraalin häviäminen. . . . Vuoden 1859 jälkeen on tapahtunut todellista uskon vähentymistä. Uskonnon todellinen kulta heitettiin monessa tapauksessa pois sen kuluneen kukkaron mukana, jossa sitä oli niin kauan säilytetty, eikä sitä saatu takaisin.”
Moraalin kertakaikkinen luhistuminen
Nykyään moraalin luhistuminen on paljon pahempaa, ja se pahenee joka päivä. Sukupuolisuhteet ja raskaudet avioliiton ulkopuolella, syntyvyyden säännöstely aborttien avulla, homoseksuaalisuus – kaikki sallitaan. Teemana on: tee mitä miellyttää, mitä tahansa mikä sinusta tuntuu hyvältä. Mutta ”miehen mielestä on oikea monikin tie, joka lopulta on kuoleman tie”. – Sananl. 16:25.
Kysymykseen, pitäisikö kouluissa opettaa luomista, uskontokunnat antavat erilaisia vastauksia. Toiset sanovat että sitä tulee opettaa, toiset taas ettei sitä pidä opettaa, ja monesti kirkkokunnat ovat sisäisesti erimielisiä. Yhdysvalloissa sen vastustajat näkevät sen rikkovan kirkon ja valtion erilläänolon periaatetta, kun taas sitä puoltavat protestoivat sitä vastaan, että heidän maksamiaan veroja käytetään jumalattoman evoluution opettamiseen. Aihe on muuttunut poliittiseksi.
Miten Jehovan todistajat suhtautuvat kaikkeen tähän? He eivät osallistu maailman politiikkaan, vaan odottavat Kristuksen alaisuudessa olevan Jehovan valtakunnan ratkaisevan kaikki ne monet ongelmat, joista ihmiskunta saa nyt kärsiä. (Joh. 18:36) He saarnaavat ahkerasti Jumalan valtakuntaa ainoana toivona – mihin saarnaamiseen sisältyy myös 1. Mooseksen kirjan luomiskertomus.
Monesti Jehovan todistajien edustajia pyydetään puhumaan järjestöstään luokkahuoneissa. Näissä puheissa tarkastellaan myös luomista. Jotkut opettajat ovat jopa käyttäneet heidän julkaisuaan ”Onko ihminen kehityksen vai luomisen tulos?” luokan keskusteluaineistona.
Vanhemmat opettavat lapsiaan
Jehovan todistajien lapset esittävät usein ajatuksia luomisesta, kun opettaja puhuu evoluutiosta. Se on mahdollista siksi, että heille on opetettu siitä kotona. Tällaiset vanhemmat opettavat lapsilleen elämän syntyyn liittyviä seikkoja sen sijaan että jättäisivät sellaisen opetuksen koulun- tai pyhäkoulunopettajien tehtäväksi.
Näin Jehovan todistajat täyttävät Raamatun vanhemmille asettaman vastuun: ”Te isät, älkää ärsyttäkö lapsianne, vaan kasvattakaa heitä jatkuvasti Jehovan kurissa ja mielenohjauksessa.” Myös: ”Teroita niitä lastesi mieleen ja puhu niistä kotona istuessasi ja tietä käydessäsi, maata pannessasi ja ylös noustessasi.” – Ef. 6:4; 5. Moos. 6:6, 7.
Jehovan todistajat ja heidän lapsensa eivät usko evolutionistiseen filosofiaan vaan tunnustavat Jehovan ’taivaan ja maan luojaksi ja kaikkien ihmisten elämänantajaksi’. – Jes. 42:5.