Juutalaisesta perinnöstäni puuttui jotakin
”SAAPUESSAMME pukuhuoneeseen näimme, että kaappien ovien yli oli kirjoitettu: ”Juutalaiset, menkää takaisin synagogaanne.” Erästä ”kristittyjen” joukkuetta vastaan käydyn koripallo-ottelun aikana meitä toistuvasti tuupittiin, sysittiin ja kampitettiin. Me halusimme vain pelata. Mutta juutalainen joukkueemme ei voinut paeta uskonnollista kiihkoilua.
Olin silloin 12-vuotias. Mutta jo aiemmin olin saanut tietää, miten vanhempiani ja muita juutalaisia oli sorrettu Euroopassa tsaari Nikolai II:n hallinnon alaisuudessa. Tsaarin kasakkajoukot etsivät juutalaisia kaupungeista ja kylistä ja ryöstivät, raiskasivat ja tappoivat heitä. Vanhempani olivat paenneet tuhoamista muuttamalla Amerikkaan 1900-luvun alussa.
Sen jälkeen sain tietää Saksan kolmannessa valtakunnassa tapahtuneesta miljoonien juutalaisten massamurhasta. Kaikki tämä teki lapsena minuun syvän vaikutuksen. Mietin usein: ’Miksi Jumala sallii vähemmistön kärsiä tällaista epäoikeudenmukaisuutta?’ Lopulta aloin epäillä sitä, millainen Jumala oikeastaan on. Onko hänellä tunteita vai onko hän jokin abstrakti, persoonaton voima? Hyväksyykö hän sodan? Loukkaako maailmassa niin yleinen moraalittomuus, tapainturmelus ja epärehellisyys häntä? Halusin tietää.
Vaikka juutalaisuuden perinteet ja vertauskuvat viehättivätkin minua, ne eivät vastanneet kysymyksiini. Uskossani näytti olevan tyhjää tilaa. Juutalaisesta perinnöstäni puuttui jotakin.
Valmistuin vuonna 1956 Bostonin yliopistosta. Sen sijaan että olisin saanut opinnoistani tukea vakaumuksilleni, niin esimerkiksi kulttuuriantropologian (evoluution) luennot lisäsivät epävarmuuttani sen suhteen, mikä elämässä ja sen tarkoituksessa on totta.
Minulla oli nyt myös vaimo, joka olisi uskollinen minulle ja tukisi minua urallani. Hänen ortodoksijuutalainen kasvatuksensa elvytti minussa halun synagogassa käymiseen. Mutta erään kerran suuren uskonnollisen Roš ha-šana -juhlan aikana tapahtui sellaista, minkä vuoksi me lopetimme sen.
Olimme tulleet synagogaan, mutta koska meillä ei ollut varaa ostaa lippuja, joilla olisi päässyt istumaan, me päätimme kuunnella seisten juhlamenoja. Ei ehtinyt kulua montakaan minuuttia, kun yksi järjestysmiehistä tuli sanomaan meille, että meidän täytyy ostaa liput tai meidän on poistuttava.
”No, jos ei ole muuta mahdollisuutta, me lähdemme”, vastasin. Ja niin me teimme. Miten tyhjiksi ja pettyneiksi me tunsimmekaan itsemme, kun tajusimme, että syrjintää esiintyy sielläkin, minkä sanotaan olevan Jumalan temppeli! Siitä huolimatta me pidimme yhä kiinni juutalaisuuden perusopeista, koska olimme ylpeitä juutalaisesta perinnöstämme. Mutta silti jotakin puuttui: minua sisimmässäni vaivaavat kysymykset olivat vielä vastausta vailla.
Käännekohta
Esikoisemme oli poika, mitä juutalaisessa perheessä pidetään suurena siunauksena. Millainen järkytys olikaan, kun tapaturma oli viedä hänen henkensä! Olimme hyvin levottomia ja tuskaisia niinä tunteina, joina me odotimme saavamme huonoja uutisia hänen voinnistaan. Huuliltani lähti kiihkeä rukous tuntemattomalle Jumalalle – jos poikamme jäisi eloon, se olisi merkki siitä, että Jumala on olemassa ja että hän on kiinnostunut vetoomuksestani. Ja poikamme toipui!
Heti seuraavana päivänä työpaikallani kävi eräs Jehovan todistaja. Pian sen jälkeen vaimoni ja minä aloimme tutkia hänen kanssaan Raamatun heprealaisia kirjoituksia käyttäen masoreettista tekstiä.
Muistan elävästi, mitä eräänä iltana tapahtui meidän keskustellessamme Raamatusta tuon todistajan kanssa. Hän kiinnitti huomiomme siihen, että ihminen oli Jumalan suoranainen luomus. (1. Moos. 2:7) Minä väitin: ”Mutta ihminenhän on lopputulos kehitystapahtumien ketjussa, ja sen puolesta on runsaasti todisteita, löytyneet alkuihmismuodot mukaan luettuina.” Tutkiessani yliopistoaikaisen oppikirjani Melville Herskovitsin Cultural Anthropology sivuja löysin sivulta 15 valokuvasarjan, jossa näkyi muutaman maasta kaivetun luun perusteella tehtyjä rekonstruktioita. ”Eikö tämä ole vakuuttava todiste siitä, että ’Pithecanthropus erectus’ on yksi nykyihmiseen johtavista puuttuvista renkaista?” väitin kivenkovaan.
Mutta tarkastellessani myöhemmin uudelleen tuota aineistoa huomasin, että edellisellä sivulla sanottiin noista rekonstruoiduista kuvista näin: ”Mikään antropologian haara ei edellytä yhtä paljon tieteellistä mielikuvitusta.” Menin sanattomaksi. Luin sen monta kertaa. Ei suinkaan todisteita vaan mielikuvitusta! Ihmisten teorioita!
Pian yritykset puolustaa käsityksiäni jopa käyttämällä yliopiston oppikirjoja saivat väistyä niiden vakuuttavien todisteitten tieltä, joita Raamatusta ja raamatullisesta kirjallisuudesta löytyi meidän tutkiessamme niitä. Varsinkin kirjanen Kehitysoppi uutta maailmaa vastaan tyydytti minua. Minuun teki vaikutuksen se, miten luomista ja Korkeinta Luojaa puoltavat todisteet olivat johdonmukaisesti sopusoinnussa tosi tieteen kanssa.
Jeesuksen tunnustaminen
Nimeä ”Jeesus” ei ollut koskaan käytetty kotonamme varttuessani aikuiseksi paitsi halventavalla tavalla. Samoin oli ollut vaimonikin kodin laita. Olipa hänen suunsakin kerran pesty saippualla vain siksi että hän oli maininnut nimen ”Jeesus”!
”Messias ei ole vielä tullut”, sanoivat uskonnolliset opettajani minulle. ”Jumalalla ei ole poikaa”, väittivät juutalaiset toverini. ”Jeesus oli avioton lapsi”, oli yleinen katsantokanta sukulaisteni keskuudessa.
Niinpä kun me ensi kerran keskustelimme Danielin 9:24–27:ssä olevasta Messiasta koskevasta ennustuksesta, olin eri mieltä ja sanoin: ”Mitä tekemistä tällä voi olla Jeesuksen Kristuksen kanssa? Messias ei ole vielä tullut, ja tämä jota sanotaan Jeesukseksi, on jo tullut ja mennyt.”
Mutta kun me tutkimme tätä ja muita ennustuksia, todisteita alkoi kertyä. Danielin ennustus osoitti Messiaan tulovuodeksi vuoden 29! Jesajan 53. luku esitti tarkkoja yksityiskohtia, joista hänet voitiin tunnistaa. Ja 1. Mooseksen kirjan 49:10:n ennustus jopa mainitsi sen nimenomaisen sukukunnan, josta hän tulisi. Päättelin: ”Messiaan on täytynyt jo tulla, sillä jos hänen tulonsa olisi vielä edessä päin, häntä ei voitaisi edes tunnistaa, koska sukuluettelot ovat hävinneet!”
Sen paljastuminen, että Jumalalla todella oli poika, hätkähdytti meitä, mutta se tuli vastaansanomattoman selväksi, kun me luimme Sananlaskujen 30:4:n omasta Raamatun heprealaisten kirjoitusten osastamme: ”Kuka on kohdalleen asettanut maan ääret kaikki? Mikä on hänen nimensä ja mikä hänen poikansa nimi, jos sen tiedät?” Saimme tietää, että Jumalan tahdon mukaan oli ollut oikein, että hän syntyi neitsyestä, kuten oli ennustettu Jesajan 7:14:ssä ja 9:5, 6:ssa.
Tutkimalla Raamatun heprealaisia kirjoituksia me siis tulimme vakuuttuneiksi siitä, että Jeesus oli Messias eli Kristus, Jumalan Poika. Hän sopi Raamatussa hahmoteltuun malliin.
Mitä minulta oli puuttunut
Kun jatkoin tutkimista, aloin saada vastauksia yksi kerrallaan minua kauan vaivanneisiin kysymyksiin. Huomasin, mitä juutalaisesta perinnöstäni oli puuttunut.
”Entä sotiminen?” kysyin todistajalta. ”Eikö kaikkien hyvien kansalaisten tule puolustaa maataan?” En kysynyt tätä siksi että olisin uskonut sotiin, vaan siksi että halusin tietää, hyväksyikö Jumala ne.
Hän vastasi: ”Sodissa katolilaiset tappavat katolilaisia, protestantit tappavat protestantteja ja juutalaiset juutalaisia. Miten Jumala voisi hyväksyä sodan tai sellaisen järjestön, joka sallii jäsentensä tappaa toisiaan?”
Se tuntui minusta järkevältä. Olin todella iloinen saadessani tietää, ettei Jumalalla ole mitään osuutta kansojen sotiin. Miten tyydytystä tuottavaa olikaan havaita, että hänen moraalia, säädyllistä puhetta ja rehellisyyttä koskevat lakinsa eroavat hyvin suuresti siitä, minkä sekä uskovaiset että muut ihmiset hyväksyvät! Tästä en tullut vakuuttuneeksi vain lukemalla Raamattua vaan siten, että näin eläviä esimerkkejä niissä Jehovan todistajissa, joita me tapasimme ja joiden kanssa me seurustelimme. Olin hyvin onnellinen siitä tiedosta, että Jumalalla on tarkoitus kansaansa varten ja että tuon tarkoituksen mukaan toimiminen voi johtaa ikuiseen elämään täydellisessä ympäristössä. (Jes. 25:6–9) Mietin: ’Miten näin rakkaudellinen Jumala voisi olla jokin abstrakti tai persoonaton voima?’
Suvun vastustus
Tässä vaiheessa sukulaiset alkoivat vastustaa meitä henkeen ja vereen. Sen lisäksi että meitä hyljeksittiin ja pilkattiin meitä uhattiin poikamme pois ottamisella. Meidät eristettiin nuoremman veljeni Marvinin yhteydestä. Hän oli ollut mukana meidän keskustellessamme Raamatusta todistajien kanssa.
Isoäitini kuoleman jälkeen ”rintamalinjat selkiintyivät”. Sukulaiseni järjestivät tilaisuuden, jossa oli läsnä eräs Bostonin alueen huomattavimmista juutalaisista papeista. He halusivat nöyryyttää minut ja siten estää veljeäni Marvinia kuuntelemasta minua. Kävi kuitenkin niin, että tämä rabbi oli se joka nöyryytettiin.
Koska isoäitini oli hieman aiemmin kuollut, kysyin rabbilta: ”Näyttäisittekö sukulaisilleni Raamatusta, missä kohdin se tukee juutalaisuuden opetusta sielun kuolemattomuudesta?” Hän väisti kysymykseni vihjaamalla, että minulla oli epäselvä käsitys asiasta, koska en ymmärrä hepreaa. Vastasin: ”Olisi paljon vakuuttavampaa, jos avaisitte Raamatun ja näyttäisitte meille, missä se tukee sielun kuolemattomuutta.” Jälleen hän väisti kysymyksen.
Keskustelun jatkuessa tuli puhetta kymmenestä käskystä. Kysyinkin häneltä: ”Missä ovat kymmenen käskyä Raamatussa?” Hän ei tiennyt! Hän sanoi jotakin hepreaksi serkulleni, ja tutkittuaan kymmenisen minuuttia erästä käsikirjaa serkkuni sanoi hänelle hepreaksi, mistä ne löytyvät. Tajusin, mitä oli tapahtunut, ja kysyin rabbilta: ”Jos olette nähneet noin paljon vaivaa löytääksenne kymmenen käskyä, miksette sitten näytä meille, missä kohdin Raamattu tukee sielun kuolemattomuutta, jos kerran tiedätte sen?”
Kun hän koko ajan viittasi Talmudiin (juutalaisuuden suulliseen lakiin eli perinteisiin) ja muihin kirjoituksiin vastatessaan minulle, korostin sitä miten tärkeätä on hyväksyä Raamattu totuutena ja aloin lukea Jeremian 31:31–34:n ennustusta.
”Jos haluatte totuuden, niin totuutta löytyy kaikesta, myös Saatana Panettelijasta!” keskeytti rabbi minut, samalla kun hän läimäytti Raamatun kiinni sormieni päälle.
Vastasin: ”Jos te olette Jumalan lauman tosi paimen ja minä olen harhaileva lammas, miksette ohjaa minua takaisin karsinaan vastaamalla kysymyksiini Jumalan kirjoitetusta sanasta?”
Kun en antanut periksi, hän menetti mielenmalttinsa ja nimitti minua yksinkertaiseksi tomppeliksi. Tällöin yksi sukulaisistani kääntyi erään toisen sukulaiseni puoleen ja sanoi: ”Miksei hän vastaa hänen kysymyksiinsä?” He olivat pettyneitä siihen, ettei hän voinut osoittaa minun olevan väärässä. Minusta tuntui hyvin epäjohdonmukaiselta, että henkilö, jonka pitäisi olla juutalaisen perintöni tärkeä tukija, käyttäytyi tuolla tavalla.
Lisää vastauksia kysymyksiini
Juutalaisen elämäntavan uskonnolliset opettajat jättivät vastaamatta niin moniin kysymyksistäni! Jos juutalaiset ovat Jumalan valittua kansaa ja yhä Mooseksen lain alaisuudessa, niin missä on Jerusalemin pyhä temppeli? Missä on liiton arkki? Missä ovat Aaronin suvun papit? Missä ovat eläinuhrit? Missä ovat sukuluettelot, joilla voitaisiin vahvistaa, mihin sukukuntaan kukin kuuluu? Jos sapattia on määrä viettää, miksei sitten vietetä joka seitsemäs vuosi sapattivuotta ja joka viideskymmenes vuosi riemuvuosisapattia? Ne juutalaiset papit, joiden kanssa keskustelin, väistelivät kaikkia näitä aiheita tai olivat vaiti.
Sanoin eräälle rabbille: ”Olen tutkinut Raamattua ja tullut siihen tulokseen, että Messias on jo tullut.”
”Se on mahdotonta”, hän sanoi.
Kysyin häneltä: ”No, miten te sitten tunnistaisitte hänet, kun Raamattu osoittaa 1. Mooseksen kirjan 49:10:ssä, että Messias tulisi Juudan sukukunnasta?”
”Tuohon olen huono vastaamaan”, rabbi tunnusti. ”Minulle on opetettu etupäässä Talmudia. Minun pitäisi tutkia Raamattua voidakseni keskustella tästä aiheesta teidän kanssanne.”
Kerran isäni pani erään rabbin soittamaan minulle. ”Jos olette valmis todistamaan minulle raamatullisesti sen, ettei Jeesus ole Messias, että Messias ei ole vielä tullut ja että kaikki juutalaiset perinteet perustuvat Raamattuun, niin ilmoittakaa kaikin mokomin minulle, milloin haluaisitte tulla keskustelemaan kanssani.”
”Minä soitan teille”, hän sanoi minulle. Hän ei ole soittanut.
Mutta todistajien avulla me tarkastelimme Raamatun kotitutkistelussamme monia asioita. Huomasimme Raamatun heprealaisten kirjoitusten olevan selkeitä kaikissa näissä uskonnollisissa asioissa ja paljastavan meille todellisen syyn siihen, miksi alkuperäinen juutalainen järjestelmä on kadonnut.
Jumala siunasi alulle panemaansa ja israelilaisille antamaansa pappis- ja hallintojärjestelmää vain niin kauan kuin he kunnioittivat häntä ja pitivät hänen lakejaan voimassa. Mutta omilla perinteillään he kumosivat nämä käskyt ja ylläpitivät häpeämättömästi epäoikeudenmukaista järjestelmää, joka kesti vuoteen 70 saakka, jolloin roomalaiset hävittivät sen. Sukuluettelot, joilla pappissukuun tai eri sukukuntiin kuuluminen voitiin varmentaa, tuhoutuivat temppelin hävityksessä. Nykyään sen paikalla seisoo muslimien Kalliomoskeija.
Me opimme, että se ei estänyt ajan ja tapahtumien Suurta Tekijää menemästä eteenpäin uuden järjestelyn avulla, joka olisi siunaukseksi ei vain yhdelle kansalle vaan kaikkien kansojen ihmisille. (1. Moos. 22:18) Jumalan hallitsema kansainvälinen järjestö on kukoistanut siitä lähtien kun se syntyi ensimmäisellä vuosisadalla. Jumala on pyhän henkensä avulla tarjonnut kaikenlaisille ihmisille opetusta Sanastaan, Raamatusta. (Jes. 54:13) Miten iloisia olimmekaan saadessamme vastaukset näihin kysymyksiin!
Tuon vuoden 1956 päivän jälkeen, jolloin me avasimme mielemme ja sydämemme Jumalan sanan totuudelle, Lorrie ja minä olemme kasvaneet rakkaudessa ja arvostuksessa Häneen, joka on osoittanut helliä tunteita ja kiinnostusta meitä kohtaan. On onni, että me ja kolme lastamme – Joel, Julie ja Mark ja hänen vaimonsa Marjorie – olemme tulleet tuntemaan Jehovan, elämän ja toivon Alkuunpanijan.
Muutaman viime vuoden aikana minulla on ollut ilo päästä jälleen yhteyteen veljeni Marvinin kanssa, josta olin ollut erossa 18 vuotta. Olen onnellinen voidessani nyt sanoa, että myös hänestä ja hänen perheestään on tullut Jehovan todistajia.
Voin todellakin sanoa löytäneeni sen, mitä juutalaisesta perinnöstäni oli puuttunut: tosi Jumalan, Jehovan, palvonnan. Olen myös löytänyt rakkaudellisen perheen, jota tosi palvonta yhdistää, ja saanut läheisiä tovereita niistä, jotka ovat uskollisia pyhän Raamatun laeille ja periaatteille. Täältä, kaikenlaisia taustoja omaavien miesten ja naisten, sekä nuorten että vanhojen, keskuudesta olen löytänyt syvää kunnioitusta Raamatun yleviä moraalilakeja kohtaan, säädyllistä ja rakentavaa puhetta ja rehellisen ja avoimen ilmapiirin. – Lähetetty.
[Kuva s. 17]
Me olemme perheenä löytäneet sen mikä tuo onnea