Työssä käyvien naisten kohtaama karu todellisuus

KORKEAT elinkustannukset ovat muuttaneet miljoonien naisten elämäntavan. On paljon sellaista mitä perhe voi tarvita mutta mihin sillä ei ole varaa, niin, ja paljon muuta mitä se haluaa. Kun perheenpään tulot eivät enää riitä sellaisen elämäntavan ylläpitämiseen, johon perhe on tottunut, sen täytyy tehdä valinta – joko lisätä tulojaan siten että useampi perheenjäsen käy työssä tai tyytyä alhaisempaan elintasoon.

Tähteistä tehdyn aterian jälkeen vaimo voi ottaa esille aiheen: ”Kultaseni, miksen minä yrittäisi hankkia työtä? Äiti sanoi, että hän auttaisi lastenhoidossa.”

Kautta maailman ihmiset tuntevat olevansa taloudellisesti ahtaalla. Eräs tietolähde sanoikin: ”Inflaation kiihtyminen oli huomattavin piirre maailmantaloudessa vuonna 1979.” Eikä elinkustannusten kehitys ollut suotuisa viime vuonnakaan.

Naiset käyvät työssä

Yhdysvalloissa miljoonat kotiäidit ovat liittyneet työvoimaan viime vuosikymmenellä; sellaista tulvaa on pidetty ennen kuulumattomana. Yhdysvalloissa ei ole koskaan ollut niin paljon työssä käyviä naisia kuin nykyään – 51 prosenttia kaikista 16-vuotiaista tai sitä vanhemmista naisista! Mutta suuntaus on sama muuallakin. Suomessa kuuluu 57 prosenttia työikäisistä naisista työvoimaan, ja heistä on noin 82 prosenttia sellaisia, joilla on lapsia. Ruotsissa 60 prosenttia kaikista naisista, joilla on lapsia, käy työssä. Naiset muodostavat nykyään kolmasosan maailman palkatusta työvoimasta.

Naisille on yleensä tarjolla yhä enemmän työpaikkoja. Monissa maissa, varsinkin kehitysmaissa, suuryhtiöt ”turvautuvat poikkeuksetta naisiin etsiessään halpaa ja runsaasti saatavissa olevaa työvoimaa. Esimerkiksi Singaporessa vientiteollisuuden palveluksessa olevien naisten määrä . . . kasvoi 118 prosenttia, kun taas samaisessa teollisuudessa työskentelevien miesten määrä kasvoi vain 36 prosenttia” samana ajanjaksona. – World Press Review, kesäkuu 1980.

Pitäisikö minun mennä työhön?

Jos olet nainen, niin todennäköisesti olet joko tällä hetkellä työssä kodin ulkopuolella tai voisit saada työtä, jos haluaisit. Vaikka sinulle ei luultavasti maksetakaan yhtä hyvin kuin miehellesi tai isällesi, voit siitä huolimatta ajatella, että jonkin työn ottaminen näinä inflaation vaivaamina aikoina on ainut keino perheen budjetin tasapainottamiseksi.

Olisi epäviisasta ja epäoikeudenmukaista väittää, etteivät naiset, edes vaimot ja äidit, saisi käydä työssä missään olosuhteissa. Mutta on aivan yhtä epäviisasta etsiä työtä ilman realistista käsitystä siitä, mitä työssäkäynti maksaa. Vain vertaamalla työsi tai mahdollisen työsi tarjoamia etuja sen aiheuttamiin kustannuksiin voit luotettavasti arvioida sen todellisen arvon. Jos olet nainen ja ajattelet työn hankkimista, voit hyvinkin havaita jotkin seuraavista tekijöistä harkinnan arvoisiksi, vaikka olosuhteet vaihtelevatkin maasta toiseen.

Työssäkäynnin aiheuttamat kustannukset

Olettakaamme että naimisissa olevalle naiselle, jolla on alle kouluikäinen lapsi, tarjotaan työtä, josta maksetaan 25000 tai 36000 markkaa vuodessa. Miten paljon tästä rahasta todellisuudessa jää käteen? Kolme neljäsosaa? Puolet? Kolmasosa?

Esimerkkitaulukkoomme on laskettu, millaisia menoja meillä aiheutuu vaimon ja äidin työssäkäynnistä kahdenlaisilla tuloilla. Tiedot on koottu pääkaupunkiseudun ulkopuolelta. Vuosiansiot ovat vuoden 1979 alakohtaisia keskiansioita. Työmatkojen laskentaperusteena on ollut yksinkertainen bussimatka sarjalipulla. Myyjän lapsi on kunnallisessa päivähoidossa, kun taas pankkivirkailija on saanut etsiä lapselleen päivähoitoa vapailta markkinoilta.

Jos olet työssä käyvä nainen, mikset pysähtyisi muutamaksi minuutiksi tekemään luetteloa siitä mihin sinun rahasi kuluu? Voit laskea menojasi esimerkiksi kertomalla päivittäisten bussilippujesi ja työpaikka-ateriasi hinnan 250:llä, jos käyt työssä viitenä päivänä viikossa. Edellyttääkö työ sinulta omaa autoa ja sen ylläpitämistä, mikä muuten olisi tarpeetonta? Laske se mukaan. Tarvitsetko työvaatteita? Tarvitseeko lapsesi päivähoitoa? Voit yllättyä työsi aiheuttamista kokonaiskustannuksista.

Kuten voit nähdä, verot tekevät suurimman loven esimerkkinaisemme tuloihin. Veroaste on tietenkin erilainen eri maissa. Tällä hetkellä keskimääräinen veroaste on maassamme 35 prosenttia, kun se esimerkiksi Ruotsissa on 53, Norjassa 47, Tanskassa 45 ja Sveitsissä 31 prosenttia. Huomaa myös, että tälle naiselle työ aiheutti ylimääräisiä matkakustannuksia. Tällaiset menoerät ovat aivan tavallisia.

Esimerkkinaisemme perhe ei katsoisi saavansa täyttä hyötyä edes hänen 14149 markan tai 17537 markan suuruisiksi jääneistä nettotuloistaan. Niitä pitäisi verrata siihen, mitä perhe menettää äidin tekeminä palveluksina, kun hän ei olekaan enää kotiäiti. Mikä on noitten palvelusten arvo? Paljon suurempi kuin monet naiset tajuavat!

”Itsekunnioituksesi kärsii”

Vuonna 1972 olisi tarvittu erään tutkimuksen mukaan 24000 markkaa vuodessa sellaisen henkilön palkkaamiseen, joka huolehtisi kaikista tavallisen 30-vuotiaan perheenäidin kotitöistä. Tällä hetkellä tällaisen ihmisen palvelukset maksaisivat noin 45000 markkaa. On selvää, että työssä käyvä vaimo tekee edelleen monenlaista kotona, mutta hänellä ei varmastikaan ole aikaa tai tarmoa kaikkeen sellaiseen, mitä hän aiemmin teki.

”Ihminen ei voi antaa kaikkeaan työssä ja sen jälkeen suoriutua kotitöistä samalla tavalla kuin aiemmin”, sanoi eräs työssä käyvä äiti. ”Vaikka mieheni olisikin hyvin avulias, kuten minun mieheni on, et voi silti välttyä siltä, että kotitöitten hoito kärsii jonkin verran. Itsekunnioituksesi kärsii.” Vaikka hätäisesti suoritettuja kotitöitä olisikin vaikea arvioida rahassa, ei ole epäilystäkään, että perheen elämisen taso kärsii sellaisissa olosuhteissa.

Kypsyyttä ja ajatustenvaihtoa tarvitaan etenkin silloin kun sekä mies että vaimo käyvät työssä kodin ulkopuolella. Esimerkiksi perheykseys voi kärsiä, jos mies tuntee vaimonsa tulojen uhkaavan hänen asemaansa perheen päänä, varsinkin silloin jos vaimo ansaitsee yhtä paljon kuin hän tai enemmän. Tällaista tilannetta ei helpota se, jos vaimon asenteena on: ”Olen ansainnut itse rahani ja käytän sen niin kuin näen sopivaksi.”

Avioliitto voi kärsiä myös silloin, jos vaimo pitää työtään pääasiassa pakotienä kodin ”yksitoikkoisuudesta”. Tajuamatta sitä hän voi purkaa tarmoaan työhönsä siinä määrin, että hänen kotityönsä kärsivät, mistä taas mies pahastuu. Toisaalta voi olla, ettei mies ymmärrä vaimonsa tarvitsevan enemmän apua kotona nyt, kun hän käy työssä. Puhuminen on tärkeää molemmin puolin. Ongelmana on se, että ajatustenvaihto voi kärsiä, kun molemmat ovat uupuneita kovan työpäivän ja sitä seuranneitten ”ylitöitten”, välttämättömien kotitöitten, jälkeen.

On hyödyllistä, jos sekä mies että vaimo sopivat etukäteen siitä, miksi vaimo todellisuudessa käy työssä ja mitä tehdään sillä rahalla, jonka hän hankkii. Tällainen sopimus voi olla joustava ja sitä voidaan tarkastella uudelleen, mutta se on arvokas suoja myöhemmin syntyviä väärinkäsityksiä vastaan.

Tunneperäinen hinta

”Minulla on ongelmia työssä miesten kanssa, jotka tekevät vihjailevia huomautuksia”, valitti eräs työssä käyvä äiti. ”Se on sellaista, että työstä palaa kotiin hyvin apealla mielellä.” Moni työssä käyvä nainen valittaa samaa. ”Se on jatkuvaa taistelua”, sanoi eräs nuori nainen, joka on työssä pankissa. ”Miehet tekevät melkein mitä tahansa murtaakseen vastarintani. Se ulottuu lounaalle kutsumisesta aina siihen, että he pyytävät minua karkaamaan kanssaan etelän hiekkarannoille. Minua vaivaa eniten se, että tilanne näyttää pahenevan.”

Vaikka naisten ryhmät voittavatkin tällaista käyttäytymistä vastaan käytyjä oikeustaisteluja, ”kukaan ei usko lain poistavan sukupuolista ahdistelua”, huomautti aikakauslehti Newsweek jonkin aikaa sitten. Tunneperäinen hinta voi olla kova. ”Eräässä tutkimuksessa sukupuolista ahdistelua kokeneet naiset kertoivat kärsineensä päänsärystä, pahoinvoinnista ja unettomuudesta.” Tämä on sellainen hinta, että sen merkitys täytyy punnita, silloinkin kun nainen on työssä jossakin ”mukavassa paikassa”, kuten esimerkiksi pankissa.

Uudet äidit, jotka palaavat työhön, huomaavat maksavansa yllättävän tunneperäisen hinnan. ”Ajattelin lapsellisesti, että työhön paluu olisi helppoa”, sanoi Margaret, joka palasi työhön vain viisi viikkoa poikansa syntymän jälkeen. ”Olin valmis palaamaan työhön, ja silloin Justin alkoi ensi kertaa hymyillä – hän oli tällöin kuukauden vanha – ja yhtäkkiä äitiys tuntui niin suurenmoiselta, että ainoa ajatukseni oli: ’En voi palata työhön ja menettää kaikkea tätä suurenmoista ja herkkää, mitä hänelle on tapahtumassa. . . . En voi palata työhön, koska voisin vahingoittaa häntä.’ Minä kuitenkin palasin työhön, mutta se oli tuskallista.”

Lasten maksama hinta

Saara, nuori kahden lapsen äiti, lopetti työssäkäynnin toisen lapsensa syntymän jälkeen. ”Lopetin lasten vuoksi”, hän sanoi. ”Olen hyvin lujasti sitä mieltä, että äidin pitäisi viettää mahdollisimman paljon aikaa omien lastensa kanssa. En halua vaarantaa perheeni ykseyttä vähäisen ylimääräisen rahan vuoksi.”

Kun häneltä kysyttiin, miten hän ajatteli työstä luopumisensa vaikuttaneen perhe-elämäänsä, hän vastasi painokkaasti: ”Olen voinut nähdä lasteni muuttuvan suuresti sen jälkeen kun lopetin työssäkäynnin. He ovat paljon avoimempia kanssani. Ajatustenvaihto sujuu meiltä paremmin. Käydessäni työssä saatoin nähdä tyttäreni loittonevan minusta. Mitä muutakaan olisi voitu odottaa? Hän oli koko päivän isoäitinsä luona. Voin nyt nähdä selvän eron omien lasteni ja tuntemieni työssä käyvien äitien lasten välillä.”

Työssäkäynnin lopettaminen tietenkin vaati tämän naisen tapauksessa uuteen tilanteeseen sopeutumista. ”Meidän oli pakko säästää eräissä asioissa”, hän myönsi. ”Vaatteet ovat suuri heikkouteni, ja minun on ollut opittava odottamaan alennusmyyntejä sen sijaan että vain ostaisin jotakin silloin kun minun tekee mieli. Mieheni ottaa nykyään eväät mukaansa työhön sen sijaan että söisi ulkona, ja sekin auttaa.”

Tosin ei kaikilla työssä käyvillä äideillä ole varaa luopua työstä ja viettää enemmän aikaa lastensa kanssa. Joissakin tapauksissa taloudelliset vaihtelut ovat vieneet mieheltä työpaikan, ja vaimon työ on perheen ainut tulolähde. Avioerojen lisääntyessä useimmissa maissa yhä useammat äidit huomaavat kasvattavansa lapsia ilman puolison apua ja riittämättömien elatusmaksujen turvin.

Siitä huolimatta monesti vaimot ja äidit käyvät työssä – eivät perheen toimeentulon turvaamiseksi vaan vain perheen totunnaisen elintason ylläpitämiseksi. Varsinkin tällöin voidaan syystä kysyä: kannattaako se?

Lapsipsykiatri Robert Coles teki seuraavia havaintoja amerikkalaisesta perhe-elämästä: ”Perhe-elämästä on tullut hyvin monille ihmisille materialistinen asia: Miten paljon perhe omistaa ja miten paljon se pystyy hankkimaan? Ihmiset elävät hyvin mukavasti siinä mielessä, että heillä on monta autoa ja kotona ilmastointilaite ja televisio; silti he raastavat toisiaan henkisesti.” Eikö tämä osoita, että tarvitaan asioitten tärkeysjärjestyksen tarkistamista?

Parempi vaihtoehto

Kukaan ei halua olla köyhä tai nähdä nälkää. Jos vaihtoehtona on lohduton köyhyys tai aliravitsemus, silloin olisi typerää olla tekemättä työtä kohtalaisen elintason turvaamiseksi. Mutta nykyään monet eivät käy työssä turvatakseen seuraavan ateriansa vaan hankkiakseen uuden auton, stereolaitteet, kesämökin, ja he raastavat itseään henkisesti voidakseen saada jotakin aineellista omaisuutta.

Tämä tuo mieleen erinomaisen terveeseen järkeen perustuvan pyynnön, joka on yli 2500 vuotta vanha. ”Älä köyhyyttä, älä rikkautta minulle anna.” (Sananl. 30:8) Aivan samoin kuin köyhyys aiheuttaa pettymyksiä, huonommuuden tunnetta ja kurjuutta, samoin toisena äärimmäisyytenä oleva liian paljo aineellinen omaisuus voi syrjäyttää ihmisen elämästä tärkeämpiä arvoja, kuten esimerkiksi perheen tai Jumalan palvonnan. Jos ihmiset nääntyvät maksaakseen elämäntavasta, joka vie heiltä heidän omaisilleen tarkoitetun ajan tai kiinnostuksen hengellisesti virkistäviin asioihin, niin ovatko he todellisuudessa yhtään sen paremmassa asemassa kuin köyhyyden masentamat?

Sen sijaan että taistelisit epätoivoisesti vauraamman elämäntavan ylläpitämiseksi, olet luultavasti paljon onnellisempi, jos annat jonkin ylimääräisen jäädä hankkimatta ja tyydyt yksinkertaiseen elämäntapaan. Monesti se, että vaimo jää pois työstä, vähentää perheen budjetista hänen työstään johtuneet menot. Tarvittava vöitten kiristäminen voi siis olla odotettua vähäisempää, vaikka tilanne voikin vaihdella.

Miksette ottaisi vastaan haasteena sitä, että työskentelette yhdessä perheenä säästääksenne ja vähentääksenne menoja? Psykiatri Coles sanoi: ”Vanhemmat unohtavat, että lapset tarvitsevat kenties kaikkein eniten kuria ja tunnetta siitä, että he ovat moraalisesti vastuussa jostakin suuremmasta kuin itsestään. Lapsilta tulee yhtä hyvin pyytää kuin heille tulee antaa.” Miksette ottaisi lapsia mukaan, kun yritätte perheenä vähentää tarpeettomia menoja tai huolehtia paremmin perheen omaisuudesta? Perheessä voidaan kehittää perheen keskistä tavoitteellisuutta ja yhteistoimintaa.

Oman osansa tekeminen tuo kaikille perheenjäsenille tyydytystä, kun kaikki pitävät tarpeen mukaan huolta perheen todellisista tarpeista. Mutta vaikutus on aivan toisenlainen, kun työn hankkiminen on vain osoitus henkisestä rauhattomuudesta tai suureksi osaksi omaan minään kohdistuvasta kiinnostuksesta.

Todellinen onnellisuus ei tule siitä, että ansaitaan niin paljon rahaa, että perheen jokaisella aikuisella voi olla oma auto. Eikä se, että sinulla on televisio tai stereolaitteet omassa huoneessasi, tai se, että voit vapaammin ostaa uusia vaatteita, tuo todellista tyydytystä. Elämässä on paljon muutakin. Hengelliset edut rikastuttavat ihmisen elämää tavalla, johon aineellinen omaisuus ei koskaan pysty. Havaitsetpa sitten, että sinun naisena täytyy pitää ansiotyötä tai ei, niin tulet onnellisemmaksi olemalla rikas hengellisissä pyrkimyksissä. – Luuk. 12:20, 21; Matt. 13:18–23.

[Taulukko s. 17]

MITÄ TYÖSSÄKÄYNTI MAKSAA

Verot 4538 8190

Lapsen päivähoito 2970 5500

Työmatkat 1001 1001

Työruokailu 2350 3760

10859 18451

Jää puhtaana 14149 17537

= % 56,6 48,7

[Kuva s. 18]

”Lopetin lasten vuoksi”

[Kuva s. 19]

Yhdessä toimiminen menojen vähentämiseksi voi hyödyttää koko perhettä