Ei-toivottua hoitoa paossa
Herätkää!-lehden Kanadan-kirjeenvaihtajalta
KUN kaksivuotiaan Amyn kuume ei hellittänyt, hänen huolestuneet vanhempansa päättivät antaa perhelääkärin tutkia hänet. Mutta tämä tavanomaisena alkanut käynti puhkesi pian eriskummalliseksi välikohtaukseksi, jossa pikku Amy leimattiin karkulaiseksi ja joutui kiihkeän kansainvälisen etsinnän kohteeksi tavalla, jota on vaikea uskoa.
Hänen kuumeensa aiheutti ilmeisesti sferosytoosi-niminen veren epänormaali tila, joka voi estää kasvun tai toimeliaisuuden riippuen sen vakavuudesta.
Amy oli jo toipumassa kuumeestaan, kun hänen vanhempansa Robert ja Sherry Bryant menivät sovitulle vastaanotolle 25. tammikuuta 1980. Heidän Owen Soundissa Ontariossa asuva perhelääkärinsä kutsui luokseen erään paikallisen lastenlääkärin neuvottelua varten.
Amy ei ollut kuitenkaan ensimmäistä kertaa tämän lastenlääkärin edessä. Sama lastenlääkäri oli tehnyt tytölle väkisin verenvaihdon tämän ollessa vasta kolmen päivän ikäinen. Hän oli käyttänyt Ontarion provinssin lastenhuoltolain nojalla hankittua oikeudenpäätöstä vastasyntyneen Amyn keltatautisuuden hoitamiseksi verensiirroilla, vaikka tytön sairauteen olisi ollut vaihtoehtoisia menetelmiä.
Hänen vanhempansa, jotka ovat Jehovan todistajia, olivat vastustaneet sitä, koska verihoito rikkoo ’veren karttamista’ koskevan Jumalan käskyn. (Apt. 15:20) Lastenlääkäri ei ollut piitannut vanhempien vastalauseista.
Robert ja Sherry Bryant olivat päättäneet, että heidän tyttärelleen ei enää anneta pakolla verta.
Kuitenkin sama lastenlääkäri alkoi jälleen heti puhua verensiirrosta ja sanoi, että jos tytön tila ei kohentuisi pian, hän hankkisi oikeudenpäätöksen sen antamiseksi pakolla. Amyn isä sai lääkärin odottamaan, jotta vanhemmat voisivat etsiä vaihtoehtoista hoitomenetelmää eräästä torontolaisesta lastensairaalasta. Lääkäri vastasi ilmoittavansa asiasta tuolle sairaalalle. Samalla hän sanoi vanhemmille, että tämä sairaala voisi myös määrätä verensiirron lapselle.
Amy toipui koko ajan. Hänen vanhempansa päättivät, ettei heidän tarvitse käydä lainkaan tuossa torontolaisessa sairaalassa – vastuuntuntoisina vanhempina heillä oli oikeus tehdä tuollainen ratkaisu.
Mutta kun lastenlääkäri sai tietää, ettei Amy ollut ilmaantunut torontolaiseen sairaalaan, hän ryhtyi toimenpiteisiin, jotta Ontarion lastenhuoltoseura ottaisi pikkutytön haltuunsa ja saataisiin oikeudenpäätös, jonka turvin hänelle voidaan tehdä pakolla verensiirtoja.
Pakoon ei-toivottua hoitomenetelmää
Amyn vanhemmat käyttivät vanhempien oikeuttaan ja veivät hänet pois, jottei ei-toivottua hoitoa annettaisi väkisin. Kuitenkin tämän lääkärin omavaltaiset otteet olivat riistäneet heiltä oikeuden ottaa avoimesti selvää siitä, mitä joku toinen lääkäri sanoisi. Jos he näyttäytyisivät julkisuudessa, Amy riistettäisiin heidän holhouksestaan ja annettaisiin lääkäreitten haltuun verensiirron antamiseksi hänelle pakolla.
Kuulematta asianosaisia eräs perheasioita käsittelevän oikeuden tuomari antoi poliisille ja lastenhuoltoseuralle valtuudet Amyn pidättämiseen. 30. tammikuuta sanomalehtien otsikoissa luki: ”2-vuotias tyttö kateissa, voisi kuolla ilman verensiirtoa.” Kertomukset sisälsivät lastenlääkärin synkän ennustuksen siitä, että Amy voisi kuolla 3–5 päivän kuluessa, jos hänelle ei annettaisi verensiirtoa!
Amyn pidätysmääräyksestä tiedotettiin kaikkialle Kanadaan ja Yhdysvaltain rajalla sijaitseviin paikkoihin. Sanomalehtien mukaan poliisi oli Yhdysvaltain puolella New Yorkin osavaltiossa liittynyt ”piiloutuneen taaperon epätoivoiseen etsintään”.
Samalla kun poliisit, lastenhuoltoseuran edustajat ja uutistoimittajat etsivät kiihkeästi Amya, hänen perheensä elämä oli kääntynyt ylösalaisin. Hänen isänsä oli jättänyt työpaikkansa suojellakseen Amya ilman varmuutta siitä, että hän saisi työnsä takaisin näytelmän mentyä ohi. Amyn ja hänen vanhempiensa täytyi lähteä kotoaan ja pysytellä erossa sukulaisistaan ja lähimmistä ystävistään. Koko sen ajan hänen vanhempansa hankkivat lääkäriltä ohjeita ja pitivät huolta siitä, että Amy kukoisti saadessaan rakkautta ja terveellistä ravintoa ja voidessaan levätä.
Aika ajoin Amy luuli olevansa lomalla. Mutta se ei ollut lomaa hänen vanhemmilleen!
Olivatko lääkärit epärehellisiä?
Kymmenen päivän kuluttua poliisi ilmoitti, etteivät etsinnät Bryantien ystävien kodeissa olleet ”paljastaneet johtolankoja”. Uutistoimittajat seurasivat tapahtumia kuin rikollisen kannoilla juoksevat verikoirat.
Mutta sen jälkeen tapahtumat saivat odottamattoman käänteen. Muutama päivä pidätysmääräyksen julkaisemisen jälkeen Amyn pidättämistä ajaneet lääkärit ja viranomaiset myönsivät, että ”on olemassa vaihtoehtoinen hoitomenetelmä” – jonka seikan he paljastivat vasta sen jälkeen kun perhe oli paennut lastaan uhattaessa.
Vastakkaisia mielipiteitä alkoi esiintyä. Voisiko Amy loppujen lopuksi elää ilman verensiirtoa?
5. helmikuuta Torontossa ilmestyvä Star-lehti mainitsi edellä mainitun lastensairaalan päähematologin tri Peter McCluren sanoneen, että hän toivoi Amyn voivan ”toipua itsestään” ilman verensiirtoja. 6. helmikuuta sama sanomalehti väitti tri McCluren sanoneen, että useimmat sferosytoosipotilaat voisivat toipua omin voimin ilman verensiirtojen apua.
Olivatko eräät lääkärit ja viranomaiset olleet epärehellisiä Amyn tapauksessa?
Nyt lääkärit olivat eri mieltä hänen tapauksestaan lehtien sivuilla! Oli varmasti aika lopettaa Amyn etsinnät ja antaa hänen vanhempiensa etsiä vaihtoehtoista hoitoa, jos hän todellisuudessa lainkaan tarvitsisi lääkärinhoitoa.
Sitä paitsi perheen lakimies vakuutti jokaiselle, että Amy ”voi erittäin hyvin” ja ”oli toipumassa erinomaisesti”. Mutta mikään tällainen ei tyydyttänyt lastenhuoltoseuran edustajia, jotka kieltäytyivät lopettamasta ’lapsenmetsästystään’.
Tällä välin Amyn vanhemmat olivat väsyneet piileskelyyn ja kyllästyneet tarpeettomaan hätyyttelyyn. Niinpä heidän lakimiehensä julkisti 8. helmikuuta valokuvia säteilevän terveestä, hymyilevästä ja onnellisen näköisestä Amysta, joka oli puettuna talvisiin peuhavaatteisiinsa.
Tällä kertaa torontolaisessa Star-lehdessä oli otsikko: ”Lakimiehen mukaan Amy voi hyvin.”
Viranomaiset eivät vieläkään lopettaneet etsintöjään. Koska Amyn pidättämismääräys oli yhä voimassa, hänen vanhempansa tiesivät, että jos he tulisivat esiin piilostaan edes saadakseen lääkärin vahvistamaan julkisesti sen, että tyttö on terve, he olisivat vaarassa menettää hänet poliisille ja lastenhuoltoseuralle.
12. helmikuuta Amyn vanhemmat kutsuivat uutistoimittajia ja valokuvaajia kahdesta torontolaisesta sanomalehdestä erääseen kotiin, jonne he ”toivat hänet tänään hetkeksi piilopaikasta koettaessaan todistaa hänen olevan kunnossa”.
Uutinen kiiti läpi maan: ”Amy on tullut esiin piilosta osoittaakseen, että hän voi elää ilman verensiirtoja.” Monessa sanomalehdessä oli Amysta kuva, jossa näkyi kaunis pieni tyttö hieman kysyvä ilme kasvoillaan. Hän ja hänen tarinansa pääsivät usein etusivulle.
Star-lehti sanoi tytön tepastelleen ympäriinsä asunnossa, kun hänen vanhempansa kutsuivat erään uutistoimittajan ja valokuvaajan ihailemaan hänen elinvoimaisuuttaan. Hänen ruumiinlämpönsä, ulkonäkönsä ja tarmonsa olivat jälleen normaalit.
”Päivänä jona hänen oletettiin kuolleen (noin kaksi viikkoa sitten) hän oli terveempi kuin moneen viikkoon”, hänen isänsä sanoi.
Kuitenkin Star-lehti sanoi seuraavana päivänä, että ”pikku Amy Bryant saa yhä piileksiä”. Amy oli ollut nyt kolmatta viikkoa piilossa turvassa, ja lastenhuoltoseura oli kiusallisessa asemassa pitäessään jääräpäisesti kiinni julkaistusta pidättämismääräyksestä, joka perustui siihen väärään väitteeseen, että Amy voisi kuolla ilman verensiirtoa.
”Piiloutuneen pikku-lapsen” etsintä oli muuttunut noitavainoksi. Amyn lakimies sanoi sanomalehdissä: ”Tämä on uskonnollista vainoa lastenhoidon varjolla. [Viranomaiset] tekivät sen [julkaisivat pidättämismääräyksen] vain siksi että he [vanhemmat] ovat Jehovan todistajia.”
Lopulta poliisi ja lastenhuoltoseuran edustajat olivat valmiita aselepoon. Kun lapsen tiedettiin yleisesti olevan hyvässä kunnossa, hänen laajamittaisen etsintänsä jatkaminen sai etsijät näyttämään hieman naurettavilta.
Eräs torontolainen lastenlääkäri tutki Amyn ja ilmoitti, ettei ”ollut havainnut mitään epänormaalia”. ”Hänellä ei ole vaaraa eikä kriisiä.” Lääkärin lausunto julkistettiin ja Amyn pidättämismääräys kumottiin.
Taas uutinen kiiti läpi Kanadan: ”Pikku Amy pääsee pinteestä.” ”Amylla ’ei ole vaaraa’, etsinnät on lopetettu.”
Tällöin oli 14. päivä helmikuuta. Oli kulunut päivää vaille kolme viikkoa, ja Amy pääsi kotiin. Samalla kun Bryantit panivat elämänsä taas järjestykseen, tiedotusvälineet pohtivat sitä, miten hirvittävää epäoikeudenmukaisuutta vastuuntuntoinen, rakkaudellinen perhe ja heidän viaton pikkutyttönsä olivat kärsineet.
Miksi niin tapahtui?
Uutistoimisto Canadian Press lähetti 25. helmikuuta Kanadan tiedotusvälineille jutun ja kuvan kirkassilmäisestä Amysta, joka syleili lämpimästi onnellisia vanhempiaan. Kitchenerissä ja Waterloossa ilmestyvä Record-lehti otsikoi tämän jutun: ”Lääkärit asettavat verensiirrot kyseenalaisiksi piileskelleen pikkutytön jäätyä eloon.”
Lehtijuttu perustui artikkeliin, joka ilmestyi edellisenä päivänä torontolaisessa Star-lehdessä. Sen otsikkona oli ollut: ”Veretön kirurgia: suuntaus verensiirtoja vastaan.” Star-lehden artikkelissa kysyttiin: ”Vaarantavatko Jehovan todistajat todella oman henkensä ja lastensa hengen kieltäytymällä verensiirroista? Todisteita kertyy koko ajan sen puolesta, että he eivät ota niin suurta riskiä kuin yhteiskunta ja lääkärit ovat otaksuneet.” Sen jälkeen lehti lainasi lausuntonsa tueksi torontolaisten, newyorkilaisten, chicagolaisten, michiganilaisten ja kalifornialaisten lääkäreitten ajatuksia.
Lehtijuttu vahvisti sen, mitä Amyn isä oli kaiken aikaa sanonut: ”Meidän mielestämme veri on huono lääke. . . . Luoja ei neuvo käyttämään sitä niin, ja monet lääkäritkin asettavat sen käytön kyseenalaiseksi.”
Jos lääkärit, lastenhuoltoseura ja Ontarion provinssin lastenhuoltolaki, miten hyvää ne sitten tarkoittivatkin, olisivat vain kunnioittaneet Bryantien valistunutta asennetta, niin valitettavaa kolmiviikkoista takaa-ajoa ei olisi koskaan tapahtunut. Sen sijaan lääkärit ja viranomaiset tallasivat jalkoihinsa vanhempien vallan ja turvautuivat provinssin lakiin, joka vahingoittaa sellaisten vanhempien oikeuksia, jotka ovat eri mieltä yleisen lääketieteellisen mielipiteen kanssa. Koska nämä vanhemmat olivat eri mieltä yhden lääkärin – palkatun lääketieteellisen neuvonantajan – kanssa, tuomari, joka julkaisi pidättämismääräyksen kuulematta asianosaisia, julisti heidän tyttärensä olevan ”suojeluksen” tarpeessa.
Onneksi pikku Amy selviytyi vahingoittumattomana, mikä osoittaa sen, että miten vilpittömästi lääketieteellisiä käsityksiä esitetäänkin, niitä ei pitäisi käyttää perusteena pelottelutaktiikalle, jolla vanhemmilta yritetään riistää heidän valtansa kaksivuotiaaseen taaperoon nähden!
Amyn lakimies oli syyttänyt: ”Kun lääkäreistä tehdään tuomareita ja tuomareista lääkäreitä, se voi johtaa vain vaikeuksiin.” Koko tämä onneton välikohtaus olisi voitu välttää, jos asianosaiset olisivat ottaneet varteen Kanadan lääkäriliiton entisen sihteerin tri A. D. Kellyn tasapainoisen neuvon:
”Potilailla ja vanhemmilla on täysi oikeus hyväksyä tai hylätä esitetty hoitomenetelmä. Kukaan lääkäri ei voi olla ehdottoman varma, että ihminen kuolee, ellei hän saa verensiirtoa, tai että hän jää eloon, jos hän saa sen. . . . Tämä periaate on tärkeä kansalaisten vapauden yhteydessä. Sama soveltuu mihin tahansa lääketieteelliseen hoitomenetelmään, ja ihmisillä on oikeus päättää, olkootpa he oikeassa tai väärässä.”
”Ihmisillä on oikeus päättää”! Miten hyvin tämä pitääkään paikkansa varsinkin silloin, kun vanhemmat käyttävät tätä oikeuttaan Jumalan täydelliseen lakiin perustuvalla tavalla! – Apt. 15:28, 29; Ps. 19:8, 10.