Täytyykö synnytyksen olla tuskallinen?
”ENSIMMÄISEN lapseni vaikea synnytys kesti kaksikymmentä tuntia. Olin yksin ja kauhuissani. Käännyin seinään päin ja vannoin, että jos kestäisin tämän, en enää koskaan hankkisi lasta. Myöhemmin me äidit seisoskelimme synnytyslaitoksella kylpytakit yllämme ja juttelimme keskenämme siitä, miten ’hyvin’ synnytyksemme oli sujunut. Meillä ei vain ollut sopivia sanoja, joilla olisimme kuvailleet tätä järisyttävää, valtavaa kokemustamme; siksi me emme puhuneet siitä mitään.”
Näin kuvaili eräs äiti ensimmäistä synnytystään. Onneksi synnytys ei ole kaikille äideille näin pelottava kokemus. Mutta lähes kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että synnytys on tuskallinen. Se on ymmärrettävää kun ajatellaan mitä äidin ruumiissa tapahtuu synnytyksen aikana.
Mistä tuskat johtuvat?
Synnytys on rasittavimpia ja mutkikkaimpia tapahtumia ihmisruumiissa. Se on välttämätöntä 3–4 kilon painoisen lapsen työntämiseksi turvallisesti ulos äidin ahtaan ja herkän synnytyskanavan läpi. Joskus lapsia voi syntyä samalla kertaa kaksi tai useampia.
Kovat kivut ilmaantuvat yleensä siinä vaiheessa, kun kohdun lihakset alkavat supistua rytmisesti. Ensiksi lapsi siirtyy kohdusta kapeaan kohdunkaulaan. Jotta lapsi pääsisi eteenpäin, kohdunsuun täytyy avautua noin 8–10 senttimetrin läpimittaiseksi. Se vaikuttaa kohdun alaosan tiheään tuntohermoverkkoon aiheuttaen kipuja. Jos supistukset ovat liian heikkoja avaamaan kohdunsuuta, synnytys pitkittyy ja voi olla hyvin vaikea.
Kun kohdunsuu on avautunut täysin, lapsi työntyy kapeaan emättimeen. Äidin on ponnistettava voimakkaasti, jotta lapsi työntyisi tämän synnytyskanavan osan ja edelleen herkkätuntoisten ulkoisten sukupuolielinten läpi. Joskus lapsi täytyy vetää ulos pihdeillä tai imukupilla.
Tästä kuvauksesta saa sellaisen vaikutelman, että synnytys olisi hyvin tuskallinen. Mutta tarvitseeko sen olla sellainen? Voidaanko kipuja mitenkään lievittää?
Kipulääkkeet
Useimmille sairaalassa synnyttäville naisille annetaan nykyään kipulääkitystä. Yhdysvalloissa 95 prosenttia kaikista raskaana olevista naisista saa synnytyksen yhteydessä kipulääkkeitä.
Ilokaasua on käytetty kauan synnytyskipujen lievitykseen ja käytetään yhä monin paikoin. Se vaikuttaa lamaannuttavasti keskushermostoon. Barbituraatteja, rauhoitteita ja kipulääkkeitä annetaan naisille tavallisesti polttojen alkuvaiheessa heidän auttamisekseen rentoutumaan ja kipujen lievittämiseksi.
Huumaavien aineitten sivuvaikutusten, kuten esimerkiksi lamaannuksen, välttämiseksi ja sen aikaansaamiseksi, että äiti olisi synnytyksen aikana valpas ja yhteistoiminnallinen, on ruvettu käyttämään paikallispuudutusta. Äidin synnytyskanavan tuntohermot puudutetaan kipulääkepistoksin. Joskus käytetään yleisnukutusta, jossa äiti tulee tiedottomaksi.
Vaikka monet pitävätkin kipulääkitystä hyödyllisenä ja kenties jopa välttämättömänä, lääkäreitten keskuudessa on viime vuosina ruvettu yhä enemmän vastustamaan niiden rajoittamatonta käyttöä. Vuonna 1978 alkoi kuulua varoittavia ääniä. Kaksi amerikkalaista imeväisten ja lasten kehityksen asiantuntijaa, Yvonne Brackbill Floridan yliopistosta ja Sarah Broman National Institutes of Health -tutkimuslaitoksesta, erittelivät tutkimusta, jossa oli seurattu 50000 lapsen kehitystä heidän syntymäänsä edeltävästä ajasta seitsemän vuoden ikään saakka. Washingtonissa ilmestyvä Post-lehti kertoi siitä näin: ”Lapsilla, joiden äidit saivat synnytyksen yhteydessä huumaavia aineita, oli ensimmäisenä elinvuotenaan taipumusta siihen, että he oppivat hitaammin tai vain vaivoin istumaan, seisomaan ja liikkumaan. Niiden kyky reagoida toisten osoittamaan huomioon – esimerkiksi kyky lakata itkemästä, kun niitä tyynnytettiin – oli häiriintynyt.”
Selostuksessa sanottiin myös, että lasten käytös oli häiriintynyt ainakin kahdeksan vuoden ikään asti, ja tätä perusteltiin seuraavasti: ”Polttojen ja synnytyksen aikana annettavat huumaavat aineet kulkeutuvat nopeasti istukkaan ja sieltä edelleen sikiön aivoihin. . . . Vastasyntyneen maksa ja munuaiset, jotka normaalisti hajottavat lääkeaineita ja erittävät niitä, eivät toimi täydellä teholla syntymähetkellä.” Kaikki eivät kuitenkaan ole yhtä mieltä näistä vaaroista. Jotkut tutkijat sanovat, että ”jos lääkeaineet valitaan huolellisesti ja niiden annostusta ja antamisen ajankohtaa valvotaan tarkkaan, ovat seuraukset lapselle lähes kaikissa tapauksissa minimaalisia”.
Vaikka jotkut naiset pitävätkin mukavammasta ja vähemmän kivuliaasta synnytyksestä ja käyttävät kipulääkitystä, monet ovat mieluimmin käyttämättä sitä synnytyksessä. He haluavat kokea tämän ihmeellisen hetken täysin tajuissaan. ”Naiset ovat sanoneet, etteivät he halunneet olla huumattuja sivustakatsojia oman lapsensa syntyessä”, kirjoitti eräs kolumnisti. Mutta synnytyskipujen lievittämiseksi on olemassa muitakin mahdollisuuksia kuin kipulääkkeitten käyttö.
Pelko pois ennen synnytystä
Tutkimukset ovat osoittaneet, ettei synnytyskipujen voimakkuus riipu vain ruumiillisista tekijöistä, kuten esimerkiksi lapsen koosta tai synnytyskanavan leveydestä. Äidin ruumiinkunnolla on suuri merkitys, mutta pelko on myös yksi tärkeä tekijä. ”Naiset, jotka ovat pelänneet kovasti synnytystä odotusaikanaan, kuvailevat . . . synnytyksensä tuskallisemmaksi kuin ne naiset, jotka ovat odottaneet synnytystä luottavaisemmin”, sanoo ruotsalainen tutkija tri Nils Uddenberg Lundin yliopistosta. Hän on vuosia tutkinut odottavien äitien kokemuksia ja asenteita.
Tämän tutkijan mukaan on kysymys pelon ja kipujen välisestä yhteydestä. Pelko lisää kipuja, ja pelko ja kivut aiheuttavat lihasjännitystä. Pelokas nainen on usein hyvin jännittynyt synnytyksen aikana, eikä hän pysty rentoutumaan ja keräämään voimia polttojen välillä.
Naisen pelon täytyy siis vähetä, jotta hänen synnytyskipunsa lievenisivät. Tieto antaa varmuutta. Jos hän etukäteen tietää hyvin sen, mitä hänen ruumiissaan tapahtuu synnytyksen aikana, hän hyväksyy osansa ja on tietoisemmin yhteistoiminnassa ja samalla levollisempi ja vähemmän herkkä kivuille. Äitiysneuvolat ja synnytyssairaalat antavat tällaista valistusta. Lisäksi on mahdollista saada kurssimuotoista valmennusta.
Äidin synnytysasentoa on myös tutkittu paljon.
Makuulla vai istuen?
Uruguaylainen synnytysopin professori Roberto Caldeyro-Barcia on omistanut 30 vuotta eräiden erittäin edistyksellisten synnytysmenetelmien tutkimiseen ja kehittämiseen. Tällöin hän on todennut, että synnytys tapahtuu nopeammin, helpommin ja luonnollisemmin vanhalta ajalta perua olevassa istuma-asennossa kuin makuuasennossa. Hänen havainnoistaan tehdyssä selonteossa, jonka englantilainen sanomalehti The Guardian julkaisi 24. joulukuuta 1979, hänen sanotaan väittäneen, että makuuasento häiritsee sikiön verenkiertoa ja hapensaantia.
Artikkelissa sanottiin: ”Caldeyro-Barcia on havainnut, että normaaleissa synnytyksissä (80 prosentissa kaikista synnytyksistä) päästiin parhaisiin tuloksiin silloin, kun naiset, joille oli kerrottu mitä synnytyksessä tapahtuu, saivat synnyttää lapsensa ilman lääkitystä, ilman keinotekoista kalvojen puhkaisua ja tarvitsematta olla pitkällään vuoteessa, mutta saivat (äidin toivomuksesta) istua tai jopa liikuskella, kun he polttojen viimeisessä vaiheessa olivat istuma-asennossa ja kun mies ja lapset olivat läsnä. Caldeyro-Barcia huomasi, että synnytyksen alkuvaiheessa naisten poltot olivat 36 prosenttia lyhyempiä ja kaikki poltot 25 prosenttia lyhyempiä.”
Raamatusta 2. Mooseksen kirjan 1:16:sta [UM] ilmenee, että synnytystuoleja käytettiin jo muinaisessa Egyptissä, ja niitä käytetään yhä yleisesti monissa maissa, esimerkiksi Brasiliassa. Erään tutkijan mukaan ranskalainen synnytyslääkäri François Mariceaux otti makuuasennon käyttöön vuonna 1738, ja siitä tuli sen jälkeen pian hyvin suosittu kautta maailman. Mutta tulokset jättävät joskus paljon toivomisen varaa.
Kerstin, 32-vuotias ruotsitar, kertoo viidennestä synnytyksestään: ”Synnytys oli hyvin vaikea. Makasin vuoteessa ja minulle annettiin pillereitä. Avautumisvaihe kesti 36 tuntia. Ponnistuspoltot olivat kestäneet hyvän aikaa, mutta lapsi ei liikkunut. Se oli juuttunut hankalaan asentoon synnytyskanavassa. Kun kaikki poistuivat huoneesta tauolle, ajattelin painovoimaa ja sanoin itsekseni: ’Minäpä kokeilen kerran vanhanaikaisella menetelmällä.’ Nousin seisomaan ja tunsin, miten lapsi laskeutui hieman. Henkilökunta kiirehti paikalle, ja poikani syntyi kolmen voimakkaan supistuksen jälkeen.”
Iloitse lapsestasi
Äidin suhtautuminen lapseen ja äitiytensä seurauksiin voivat myös ratkaista sen, miten paljon hän tuntee kipuja. Lapsen pitäisi olla toivottu ja tervetullut. Eräs sievä 19-vuotias äiti sanoi: ”Raskauden ja synnytyksen aikana minulla oli koko ajan sellainen ajatus, että lapsi riistää minulta urani, vapauteni ja kaiken ilon elämästä.” Hänellä oli hyvin vaikea synnytys. Viikkoa myöhemmin hän säteili onnesta ja sanoi, samalla kun hän suuteli lastaan melkein jokaisen sanan jälkeen: ”Kunpa olisin iloinnut sinusta koko ajan tällä tavalla!” Miten paljoilta tuskilta hän olisikaan säästynyt!
Äidin synnytyskipuihin voi myös vaikuttaa se, millainen on hänen suhteensa lapsen isään, hänen sosiaalinen asemansa ja ikänsä. ”Havaintojeni mukaan synnytykset ovat tuskallisimpia sellaisilla naisilla, jotka ovat vielä kovin nuoria, elävät epävarmoissa oloissa ja joilla on psyykkisiä vaikeuksia, tai jo iäkkäämmillä naisilla, joissa äitiys herättää heidän ikänsä vuoksi ristiriitaisia tunteita”, selitti tutkija Nils Uddenberg.
Tästä voidaan tehdä se johtopäätös, että mitä enemmän äiti iloitsee tulevasta lapsestaan, mitä enemmän hän arvostaa äidiksi tuloaan ja mitä paremmat ovat suhteet hänen ja muun perheen välillä, sitä luottavaisempi ja onnellisempi hän on polttojen ja synnytyksen aikana. Se voi vuorostaan kiihottaa hänen ruumistaan tuottamaan runsaasti sen omia luonnollisia kipulääkkeitä. Eräs uutistoimisto UPI:n uutinen kertoi jonkin aikaa sitten seuraavasta jännittävästä havainnosta: ”Jotkut naiset voivat tuntea levollisuutta ja lähes tulkoon euforiaa [sairaalloista hyvänolon tunnetta] synnytyksen aikana, koska heidän ruumiinsa tuottaa eräänlaista ’onnellisuushormonia’, sanoo eräs tutkija Seattlesta. Tri J. C. Houck, Virginia Mason -tutkimuslaitoksen biokemisti ja johtaja, sanoi, että kysymyksessä on beetaendorfiini-niminen hormoni, joka löydettiin vuonna 1976. Houck sanoi löytäneensä tätä hormonia ihmisen istukasta ja haimasta.”
Tiedetään myös, että onnellisuus ja muut voimakkaat myönteiset tunne-elämykset vaikuttavat aivolisäkkeeseen niin että se erittää esimerkiksi sellaista hormonia kuin oksitosiinia, jolla on suuri merkitys voimakkaitten polttojen herättäjänä.
Ammattitaito herättää luottamusta
Äidille voi olla suureksi avuksi, jos hänen luonaan on joku ystävällinen ja kokenut ihminen. ”Heti kun ystävällinen harmaatukkainen nainen tuli valkoisessa takissa sisään ja pani lämpimän, pehmeän kätensä kylmälle, hikiselle otsalleni, tunsin oloni levolliseksi ja mukavaksi. Tiesin, että hän oli pitkän ammattikokemuksen omaava nainen.” Näin ajatteli eräs nuori äiti kätilöstään vähän ennen synnytystä. Ammattitaito herättää luottamusta.
Tutkija Nils Uddenberg sanoo: ”Kätilö on synnyttävälle äidille luonnollinen turvallisuuden lähde. Hän tuntee alansa ja hänellä on paljon kokemusta. . . . Äidin hyvä suhde kätilöön on siksi erittäin tärkeä, jotta hän tuntisi olonsa rauhalliseksi synnytyksen aikana.”
Suomessa kätilönä toimivan täytyy olla asianmukaisen koulutuksen saanut henkilö. Tällaiset vaatimukset ovat suojaksi kaikille asianosaisille. – Room. 13:1–5.
Sairaalassa vai kotona?
Monet tiedemiehet väittävät myös ympäristön vaikuttavan siihen, miten äiti kokee synnytyksensä. Viime vuosina on keskusteltu vilkkaasti siitä, onko synnytyssairaala vai koti paras synnytyspaikka. Jotkut väittävät, että luonnollinen, ystävällinen ja kodikas ilmapiiri on hyvin tärkeä äidille ja lapselle. Heidän mukaansa monet sairaalat eivät voi tarjota tätä, ja he suosittelevatkin kotona synnyttämistä. Köyhemmissä osissa maailmaa monilla naisilla ei ole valinnanvaraa – koti on ainut paikka. Hyvinvointivaltioissa kotisynnytykset ovat lisääntymässä. Yhdysvalloissa syntyy nykyään kaksi prosenttia kaikista lapsista kotona. Suomessa kotona synnytettyjen lasten määrä on paljon pienempi, vähemmän kuin yksi tuhannesta lapsesta.
Eräs äiti sanoi eräässä synnytysmenetelmiä käsitelleessä konferenssissa: ”Synnytin ensi kerran kotona viisi vuotta sitten. Se oli kokemuksena täysin erilainen kuin esikoiseni synnytys, joka tapahtui sairaalassa. Kotona ihminen on tutussa ympäristössä. Perhe on mukana synnytyksessä, ja se on äidille tunneperäinen eikä lääketieteellinen kokemus.”
Monet puolustavat sitä näkökantaa, että sairaala on turvallisin paikka. Kun ilmaantuu komplikaatioita, pätevää apua saadaan nopeasti, ja toisinaan se on suuriarvoista. Mutta jotkut väittävät myös, etteivät kaikki sairaalat ole turvallisia. Tri Mendelsohn sanoo terveydenhuoltoa käsittelevässä kirjassaan: ”Lasten- ja vastasyntyneitten osastot ovat kaikkein alttiimpia tartunnoille. On hyvin varjeltu salaisuus, että lastenosasto – kun on kysymys potilaista – on sairaalan vaarallisin osasto, jossa kenellekään potilaista (varsinkaan niistä lapsista, jotka jäävät vaille immuniteetin siirtävää rintaruokintaa) ei ole kehittynyt immuniteettia bakteereja vastaan.”
Mikä tahansa tilanne onkin turvallisuuden suhteen, jota ei saa unohtaa, kokeet ovat osoittaneet, että äidit, jotka synnyttävät kotona tai kotia muistuttavassa synnytyshuoneessa, ovat levollisempia ja siten vähemmän herkkiä kivuille. Vuonna 1974 ranskalainen lääkäri Frédérick Leboyer alkoi kokeilla mainetta niittänyttä lempeää synnytysmenetelmäänsä kotia muistuttavassa, rauhallisessa ja hämärästi valaistussa synnytyshuoneessa, jossa lapsi annettiin äidille heti synnytyksen jälkeen. Eräässä 120 tällaista synnytystä käsittäneessä tutkimuksessa ilmeni, että äidit pitivät sitä ”huomattavana, ihmeellisenä ja suurenmoisena” kokemuksena. Kaikki nämä äidit halusivat synnyttää seuraavan lapsensa samalla tavalla.
Monin paikoin lapsen syntymä on tulossa yhä enemmän perheasiaksi. Äiti tuntee usein olonsa rauhallisemmaksi, kun hänen miehensä auttaa synnytyksessä. Jotkin sairaalat jopa antavat vanhempien lasten olla lähettyvillä, jotta synnytys olisi vähemmän dramaattinen ja luonnollisempi. Sen jälkeen kun eräs kahdeksanvuotias tyttö oli nähnyt äitinsä synnyttävän hänelle pikkuveljen, häneltä kysyttiin, haluaisiko hän joskus lapsen. ”Haluan”, hän sanoi epäröimättä, mutta sen jälkeen hän jatkoi: ”Jollen päätä ruveta tanssijattareksi.”
”Kivulla sinun pitää synnyttämän lapsia”, sanoi ensimmäisen naisen Luoja Raamatun ensimmäisen kirjan mukaan. (1. Moos. 3:16) Se on varmasti osoittautunut paikkansapitäväksi läpi historian. Synnytys on tuskallinen, koska ihmiset ovat epätäydellisiä. Mutta kivut eivät ole sietämättömiä. Jos odottavalla äidillä on puhdas, rakkaudellinen suhde mieheensä ja lapsiinsa, jos hän kehittää oikeita tunteita tulevaa lastaan kohtaan, oppii olemaan yhteistoiminnassa oman ruumiinsa kanssa, saa ammattitaitoista ja ystävällistä apua ennen synnytystä ja sen aikana, jos hän saa synnyttää rauhallisessa, onnellisessa ilmapiirissä ja jos hän ennen kaikkea panee luottamuksensa suurenmoiseen Elämänantajaan, silloin hän pystyy synnyttämään lapsensa niin vähin kivuin kuin nykyään on mahdollista.
[Kuvat s. 21]
Kehitys
[Kuvat s. 23]
Normaali synnytys