Vedenpaisumus muinaisesta mesopotamialaisesta näkökulmasta
NUORI mies, jonka kanssa juttelin, oli historian opiskelija. Kun sanoin hänelle olevani kiinnostunut Raamatun historiasta, hän sanoi sellaista, mikä soi yhä korvissani: ”Miten luulet hyötyväsi Raamatusta? Et huomaa, että on olemassa paljon vanhempia historiallisia kertomuksia.”
”Mitä kertomuksia tarkoitat?” vastasin. ”Gilgameš”-eeposta”, hän sanoi. ”Se ulottuu paljon kauemmas taaksepäin historiassa kuin Raamatun kertomus.”
Muistin, että vanhassa babylonialaisessa Gilgameš-eepoksessa oli kertomus suunnattomasta tulvasta, joka tuhosi koko ihmiskunnan. Monet väittävät tämän tulvatarun perustuvan paljon vanhempaan historiaan kuin Raamatun kertomus maailmanlaajuisesta vedenpaisumuksesta, joka on 1. Mooseksen kirjan luvuissa 6–8.
Uteliaisuuteni heräsi ja päätin tutkia hieman tätä asiaa. Wienin hyvin varustettu kansalliskirjasto antoi käyttööni useita Gilgameš-eeposta käsitteleviä ammattijulkaisuja. Saanen kertoa sinulle tutkimusteni tuloksista.
Babylonialaiset vedenpaisumuskertomukset
Huomasin, että 1800-luvun alkupuolella Raamatun kertomusta maailmanlaajuisesta vedenpaisumuksesta, jossa Nooa ja hänen perheensä säilyivät elossa, arvosteltiin kovasti, ja monet hylkäsivät sen pelkkänä taruna. Mutta keväällä vuonna 1850 tehty arkeologinen löytö herätti jälleen yleisen mielenkiinnon Nooan ajan vedenpaisumusta kohtaan. Ninivessä suoritetut kaivaukset johtivat savitauluja täynnä olleen huoneen löytymiseen. Arkeologit olivat löytäneet assyrialaisen hallitsijan Assurbanipalin savitaulukirjaston.
Kun British Museumissa toiminut George Smith tutki myöhemmin tästä kirjastosta olevia nuolenpääkirjoituksia, hän löysi savitauluja, jotka tunnetaan Gilgameš-eepoksena. Smithin puurtaessa yhden savitaulun parissa hänen sydämensä hypähti ilosta. Kirjain kirjaimelta hän tulkitsi:
”Mies Shurippakin, poika Ubar-Tutun! Hajoita talo, rakenna laiva, heitä menemään rikkaus, elämää etsi! . . . Vie elävää siementä kaikenlaista laivaan! Laiva, joka sinun rakentaa tulee: On mitattava sen mittasuhteet . . .”
Smith käsitti olevansa tekemisissä assyrialais-babylonialaisesta näkökulmasta tehdyn vedenpaisumuskertomuksen kanssa.
Vaikka tämä versio ajoitettiin 600-luvulle eaa., oppineet tajusivat, että sen laadinnassa käytetty lähdeaineisto oli paljon vanhempaa. Nykyään on löydetty joitakin vanhempia kertomuksia. Vanhin tunnettu ei-raamatullinen vedenpaisumuskuvaus on eräässä sumerilaisessa kertomuksessa. Katkelmia tuosta eräässä särkyneessä savitaulussa olleesta kertomuksesta löydettiin Nippurista eteläisestä Mesopotamiasta. Jotkut asiantuntijat uskovat, että se kirjoitettiin 2000- ja 1700-lukujen välillä eaa. Tässä sumerilaisessa asiakirjassa sanotaan eräässä kohdassa: ”[Kallista] korvasi ohjeilleni: Meillä . . . tulva [tulee pyyhkäisemään] palvontakeskukset; tuhoamaan ihmiskunnan siemenen . . . Se on [jumalien] kokouksen päätös ja käsky.”
Gilgameš-eepos
Mutta palatkaamme Gilgameš-eepokseen. Sain selville, että Gilgamešin ajatellaan olleen Urukin (jota sanotaan 1. Mooseksen kirjan 10:10:ssä Erekiksi) kaupungin ensimmäisiä hallitsijoita. Eräs sumerilainen kuningasluettelo sijoittaa hänet Urukin ensimmäiseen hallitsijasukuun. Eräs tietosanakirja sanoo hänestä: ”Gilgamešin varaan luotiin eräs sumerilaisen tarurunouden jakso, josta on säilynyt jälkimaailmalle vain katkelmia noin vuoden 1900 eaa. jälkeen.”
Itse Gilgameš-eepos sisältää useita yhdeksi teokseksi yhdistettyjä runoja. Siihen kuuluu kaksitoista savitaulua, ja 11. taulu esittää vedenpaisumuskertomuksen, joka kiinnosti minua hyvin paljon. Sen sisältö on lyhyesti sanottuna seuraava: Gilgameš saa tietää ystävänsä Enkidun kuolemasta. Siitä johtuva kuolemanpelko saa Gilgamešin etsimään käsiinsä Utnapištimin, jota pidetään ainoana kuolevaisena, joka on saavuttanut ikuisen elämän. Gilgameš ylittää kuoleman joen lautturin avulla ja tapaa Utnapištimin, joka kertoo hänelle vedenpaisumuksesta ja siitä, miten hän onnistui säilymään siinä elossa. Eräässä vanhemmassa babylonialaisessa vedenpaisumuskuvauksessa Utnapištimillä on nimi Atrahasis, joka tarkoittaa ’erittäin viisasta’.
Nämä savitaulujen tiedot ovat todella merkittäviä. Vaikka ne ovat täynnä mielikuvituksellisia yksityiskohtia, ne osoittavat, että suunnaton tulva oli painunut ihmiskunnan mieleen.
Erilaisia mielipiteitä
Asiantuntijoiden tutkittua huolellisesti Gilgameš-eepoksen mielipiteet hajosivat sen suhteen, kumpi vedenpaisumuskertomus oli vanhempi, eepoksessa mainittu mesopotamialainen kertomus vai Raamatun kertomus. Monet omaksuivat sen näkökannan, että ei-raamatullinen kertomus oli vanhempi. Esimerkiksi C. W. Ceram väittää kirjassa Muinaisaarteita etsimässä, ettei saattanut ”enää olla epäilystä sen suhteen, että nyt tässä oli löytynyt Raamatun vedenpaisumuskertomuksen kantamuoto”. Kenties se nuori mies, jonka kanssa olin jutellut, oli perustanut näkemyksensä tällaiseen lausuntoon.
Mutta onko se oikea? Onko 1. Mooseksen kirjan vedenpaisumuskertomus todellakin peräisin sumerilaisista tai babylonialaisista taruista? Tuntui siltä, että tähän kysymykseen olisi parasta etsiä vastausta vertailemalla Raamatun vedenpaisumuskertomusta Gilgameš-eepoksen vedenpaisumuskertomukseen.
Yhtäläisyyksiä
Maailmanlaajuisella vedenpaisumuksella on huomattava sija vanhojen kansojen historioissa. Maailman joka kolkasta on tavattu yli 100 erilaista vedenpaisumuskertomusta Gilgameš-eepoksessa oleva mukaan luettuna.
Kuten tutkimukseni osoittivat, joissakin yksityiskohdissa tuo vanha mesopotamialainen vedenpaisumuskertomus muistuttaa Pyhän Raamatun vedenpaisumuskertomusta. Esimerkiksi molemmat lähteet kertovat, että vain muutamaa eloonjäänyttä lukuun ottamatta koko ihmiskunta tuhoutuu. Yhden ihmisen käsketään rakentaa alus säilymistä varten. Vettä sataa kaatamalla päivästä päivään. Myöhemmin aluksesta lähetetään lintuja ottamaan selvää siitä, onko kuiva maa tullut esiin. Poistuttuaan turva-aluksesta elossa säilyneet uhraavat.
Todistavatko tällaiset yhtäläisyydet, että Gilgameš-eepos tai aiemmat mesopotamialaiset vedenpaisumustarut ovat vanhempia kuin Raamatun kertomus? Ennen kuin vastaamme tuohon kysymykseen, huomasin, että oli hyödyllistä etsiä joitakin . . .
Silmäänpistäviä eroavuuksia
Ajatelkaamme ensiksi vedenpaisumuksen syytä. Gilgameš-eepoksen mukaan jumalten kokous päätti hävittää ihmiskunnan tulvan avulla. Vaikka päätös oli määrä pitää salassa, Ea- (sumerilaisen kertomuksen ”Enki”-) jumala varoitti siitä suosikkiaan Utnapištimiä.
Vanhempi babylonialainen Atrahasis-eepos sanoo, että ihmisten pitämä meteli häiritsi erään jumalan (Enlilin) unta. Hän pyysi apua ”suurten jumalten” kokoukselta, joka sen jälkeen lähetti nälänhädän noin kuudeksi vuodeksi, mutta toivottua hiljaisuutta ei tullut. Kun jumalat päättivät lähettää tulvan, Ea paljasti suunnitelman Atrahasikselle, joka rakensi turva-aluksen jumalan antamien mittojen mukaan.
Raamatun vedenpaisumuskertomus on aivan erilainen. Siinä esitetään todella oikeudenmukainen syy vedenpaisumukseen:
”Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat. Maa turmeltui Jumalan edessä, ja maa tuli täyteen väkivaltaa. Niin Jumala näki, että maa oli turmeltunut; sillä kaikki liha oli turmellut vaelluksensa maan päällä. Silloin Jumala sanoi Nooalle: ’Minä olen päättänyt tehdä lopun kaikesta lihasta, sillä maa on heidän tähtensä täynnä väkivaltaa; katso, minä hävitän heidät ynnä maan.’” – 1. Moos. 6:5, 11–13.
Kysymyksen ollessa vedenpaisumuksessa hukkumisesta tai siinä elossa säilymisestä Raamattu kertoo, että ihmiset kuolivat, koska he ’eivät panneet merkille’ Nooan ja hänen perheensä suorittamaa elossa säilymiseksi tarvitun arkin rakentamista eivätkä sitä, mitä Nooa sanoi ”vanhurskauden saarnaajana”. (Matt. 24:39; 2. Piet. 2:5) Jos he olisivat ottaneet varteen Nooan varoitussanat ja esimerkin, he olisivat säilyneet elossa.
Raamatussa ei myöskään ole käskyä siitä, että Nooan olisi tullut pitää salassa se, että Jumala aikoi aiheuttaa maailmanlaajuisen tulvan. Kuitenkin mesopotamialainen taru osoittaa Ea-jumalan menneen niin pitkälle, että hän kehotti Utnapištimiä pettämään aikalaisiaan, jotta he eivät tietäisi mitään tulevasta tuhosta.
Myös vedenpaisumuksen vaikutuksista kerrotaan kovin eri tavalla. Gilgameš-eepos kertoo jumalten kauhistuneen kovasti ja etsineen turvaa Anu-jumalan ylimmistä taivaista. Ennen sinne tuloaan he olivat ”kuin koirat kyyhöllään”, nöyristelivät ahdingossa ja painautuivat muuria vasten. He esittivät vastalauseensa itkunsekaisella äänellä. Varsinkin Ištarjumalatar syytti katkerasti itseään siitä, että oli ollut alun perin yhtä mieltä jumalten neuvostossa ihmiskunnan hävittämisestä.
Ja on vielä muitakin eroavuuksia. Eepos kertoo, että kun Utnapištim aikoi vedenpaisumuksen jälkeen uhrata, ”jumalat, kuin kärpäset kerääntyivät uhraajan luo”. Ištar, ”Herratar jumalten”, halusi estää Enlilia pääsemästä uhrille ja moitti häntä onnettomuuden aiheuttamisesta. Mesopotamialainen kertomus sanoo Enlilin raivostuneen siitä, että yksi ihmiskunnan jäsen oli säilynyt elossa.
Havaitsin tämän yhtäläisyyksien ja eroavuuksien erittelyn hyvin hyödylliseksi ratkaistaessa sitä, mikä vedenpaisumuskertomuksista oli vanhin, ja muut kansalliskirjaston hakuteokset vahvistivat päätelmiäni.
’Riippuvuus täysin epätodennäköistä’
Pantuaan merkille Raamatun ja muinaisten babylonialaisten vedenpaisumuskertomusten väliset eroavuudet P. J. Wiseman kirjoitti näin: ”Raamatun kertomus on selkeä ajatuksissaan ja moitteeton Jumalaa koskevissa opetuksissaan, kun taas babylonialaiset taulut ovat monimutkaisia ja polyteistisia. Eroavuutta voidaan verrata siihen, miten paljon Thames-joen alkulähteiden puhtaat vedet ja Lontoon satama-alueen likaantuneet vedet eroavat toisistaan. Joen lähteiden ja sen loppupään välillä on yhtäläisyyksiä, ja molemmat ovat eräässä mielessä samaa jokea; samoin me löydämme 1. Mooseksen kirjasta kertomuksen sen puhtaasta lähteestä, kun taas babylonialaisessa kertomuksessa se nähdään saastuneena.” – New Discoveries in Babylonia About Genesis.
Fritz Rieneckerin teoksessa Lexikon zur Bibel on ajatus siitä, onko Raamattu riippuvainen vanhoista babylonialaisista vedenpaisumuskertomuksista: ”Raamatun täysin vailla taruja olevan vedenpaisumuskertomuksen kirjallinen riippuvuus babylonialaisista kertomuksista näyttää kuitenkin olevan täysin epätodennäköistä, kun otetaan huomioon eroavuudet sekä tekstien tyylissä että sisällössä.”
Tutkittuani itse Raamatun ajanlaskua tiesin, ettei 1. Mooseksen kirjan kirjoittajan ollut tarvinnut turvautua mihinkään babylonialaiseen taruun. Koska eliniät menivät limittäin, vedenpaisumusta koskeva totuus on voinut helposti siirtyä jälkipolville Nooan pojan Seemin (joka oli silminnäkijä) kautta, jonka vain kolme ihmisrengasta yhdistää Moosekseen, 1. Mooseksen kirjan kirjoittajaan. On järjetöntä ajatella, että heprealaiset, jotka palvoivat samaa Jumalaa kuin Nooa, eivät olisi sisällyttäneet näin tärkeää tapahtumaa historiaansa.
Tiesin myös sen, että muut raamatunkirjoittajat olivat hyväksyneet 1. Mooseksen kirjan kertomuksen. Esimerkiksi Jesaja ja Hesekiel kiinnittivät huomiota Nooaan ja vedenpaisumukseen. (Jes. 54:9; Hes. 14:14, 18, 20) Apostolit Pietari ja Paavali viittasivat nimenomaisesti vedenpaisumukseen. (1. Piet. 3:20; 2. Piet. 2:5; 3:5, 6; Hepr. 11:7) Ja kaikki nämä raamatunkirjoittajat, myös Mooses, olivat ’Jumalan henkeyttämiä’, mikä saa minut luottamaan heidän selontekojensa totuudellisuuteen. – 2. Tim. 3:16.
Myös Jeesus Kristus myönsi 1. Mooseksen kirjan kertomuksen pitävän paikkansa. Puhuessaan nykyisen pahan asiainjärjestelmän tulevasta tuhosta hän sanoi: ”Sillä niin kuin ihmiset olivat noina päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, miehet menivät naimisiin ja naisia naitettiin aina siihen päivään saakka, jona Nooa meni arkkiin, eivätkä panneet merkille, ennen kuin vedenpaisumus tuli ja pyyhkäisi heidät kaikki pois”, niin olisi oleva tämän järjestelmän päättymisessä. – Matt. 24:37–39.
Niinpä tekemäni tutkimukset vahvistivat vakaumustani sen suhteen, että Raamatun kertomus vedenpaisumuksesta on aito ja todenperäinen. Se ei ole alkukantaisten kansojen muuttuvan ja liioittelevan kansanrunouden varassa. – Lähetetty.