Miten elävä toivo vaikuttaa heidän elämäänsä
MONET pitävät nykyisiä maailman olosuhteita toivottomina. Ja näyttääkin olevan vähän toiveita siitä, että tilanne muuttuisi ratkaisevasti paremmaksi. Mutta siitä huolimatta sadat tuhannet ihmiset katsovat luottavaisesti kirkkaaseen tulevaisuuteen. Miksi?
Se johtuu siitä, että he ovat ottaneet vastaan ne lupaukset, jotka Jehova Jumala on esittänyt Sanassaan Raamatussa. He odottavat sitä aikaa, jolloin hän tulee poistamaan kaiken rikollisuuden, väkivallan, sorron ja epäoikeudenmukaisuuden. (Dan. 2:44; 2. Piet. 3:13) Mutta ei siinä kaikki. Ilmestyksen 21:4 sanoo siitä, mitä Korkeimmalla on ihmiskunnan varalle, seuraavasti: ”Hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistään, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä surua eikä parkua eikä kipua ole enää oleva. Entiset ovat kadonneet.” Ylösnousemuksen avulla kuolleetkin voivat päästä osallisiksi näistä siunauksista. (Joh. 5:28, 29) Mikä suurenmoinen toivo se onkaan! Ja koska se on lähtöisin Jumalasta, se toteutuu varmasti.
Auttaakseen toisia arvostamaan Raamatussa esitettyä suurenmoista toivoa ja lujittaakseen sitä itsessään Jehovan todistajat ovat pitäneet sarjan ”Elävän toivon” konventteja, joista viimeiset ajoittuivat vuoden 1980 alkupuolelle. Konventit tarjoavat lisää runsaita todisteita siitä, että Raamattuun perustuvalla toivolla on valtava voima.
Ulkopuoliset tarkkailijatkin ovat panneet merkille tämän toivon erinomaisen vaikutuksen. Esimerkiksi Alankomaissa muuan korkea-arvoinen poliisimies halusi olla konventtialueella auttamassa liikenteen ohjauksessa, vaikka sunnuntai oli hänen vapaapäivänsä. Hän oli nauttinut niin kovasti Jehovan todistajien järjestyksellisyydestä ja hyvästä hengestä, että hän tarjosi vapaaehtoisesti palveluksiaan vapaapäivänään.
Haaste
Se, miten ihmiset, joiden toivo yhdistää heidät aidossa veljeydessä, voivat selviytyä odottamattomista esteistä, kävi ilmi Hollywoodissa Floridassa Yhdysvalloissa pidetyn ”Elävän toivon” konventin yhteydessä. Noin kaksi viikkoa ennen Sportatorium-hallissa pidetyn konventin alkua muuan Jehovan todistaja oli tekemässä kotikäyntejä ja tapasi miehen, joka oli hallin huoltomiehiä. Hän ihmetteli, miten Jehovan todistajat voisivat aloittaa konventtinsa torstaiaamuna 5. heinäkuuta, sillä edellisenä iltana oli määrä pitää rock-konsertti, joka jatkuisi kello 23:een saakka. Tämä todistaja hälytti heti konventin valmisteluista vastaavat.
Tilanne oli hyvin pulmallinen. Miten sadat Jehovan todistajat voisivat nauttia ohjelmasta, jos heidän pitäisi käyttää yö konventtipaikan kunnostamiseen?
Suurenmoisena osoituksena veljellisestä rakkaudesta espanjaa puhuvat todistajat, jotka aikoivat pitää konventtinsa samassa paikassa, mutta vasta seuraavalla viikolla, tarjosivat apuaan. Toista tuhatta innokasta, yksimielistä vapaaehtoista ryhtyi työhön kello 2.30 5. heinäkuuta. He siirsivät pois valtavat kasat jätteitä, lakaisivat roskat ja pesivät kaikki 14000 istuinta. Kun lattianpesukone meni epäkuntoon, he luuttusivat koko alueen. Kello 5 paikka oli puhdas, ja voitiin ruveta rakentamaan puhujalavaa. Viimeinen kovaääninen kytkettiin vain seitsemän minuuttia ennen ohjelman alkua.
Kun toinen, espanjankielinen konventti oli ohi, muuan Sportatoriumin johdon edustaja sanoi: ”Oli todella rakentavaa nähdä, miten kaikki te hymyilitte ja miten te tervehditte toisianne hyvin lämpimästi ja rakkaudellisesti. Teidän kahden konventtinne aikana saattoi kuulla vain ystävällisiä sanoja – istuimista tai paikoista ei riidelty, ja jonoissa vallitsi järjestys. Tämä paikka ei ole koskaan ollut yhtä puhdas ja siisti.”
Niin, yhteisestä toivosta johtuva rakkaus ja ykseys mahdollistivat sen, että suuresta haasteesta selviydyttiin menestyksellisesti.
Ponnisteluja konventtiin pääsemiseksi
Usein konventtiin pääseminen tarjoaa ihmiselle henkilökohtaisen haasteen. Silti tuhannet Jehovan todistajat osoittivat olevansa halukkaita kohtaamaan sen. Miksi? Se voi johtua heidän Raamattuun perustuvasta toivostaan, halusta säilyttää tämä toivo vahvana ja siitä, että he ovat kiinnostuneita toisten hengellisestä hyvinvoinnista.
Ajattele esimerkiksi Anitaa, jonka mies ei ole Jehovan todistaja. Ylläpitääkseen normaalia perhe-elämää puolisonsa vuoksi hän järjesti niin, että hän vietti kolmen lapsensa kanssa vain kaksi päivää Corvallisissa Oregonissa Yhdysvalloissa pidetyssä ensimmäisessä konventissa ja sen jälkeen muut kaksi päivää toisessa samassa kaupungissa pidetyssä konventissa. Ajamalla joka päivä yli 300 kilometrin edestakaisen matkan hän saattoi huolehtia miehensä ja perheensä tarpeista illalla. Tämä järjestely ei ainoastaan auttanut häntä hyötymään koko konventtiohjelmasta, vaan hän sai iloa auttaessaan toisia vastaavanlaisissa olosuhteissa olevia Jehovan todistajia olemaan kanssaan läsnä konventissa.
Eräs konventtivieras kertoi, mitä hän teki ollakseen läsnä ”Elävän toivon” konventissa: ”Olin päättänyt olla läsnä tässä konventissa. Koska minulla ei ole miestä ja rahaa oli vähän, päätin käyttää kekseliäisyyttä. Ostin eräältä todistajalta 4,5 metriä pitkän asuntoperävaunun ja rahoitin sen pankin kautta, jossa olen työssä. Koska edessä oli pitkä matka, kävin autonasentajakurssin. Näillä tiedoilla panin auton kuntoon ja asensin siihen uudet jarrut. Toinen Jehovan todistaja -sisar ja hänen lapsensa liittyivät joukkoomme. Neljän lapsemme kanssa ja luottaen Jehovaan kaiken aikaa me selviydyimme hyvin 800 kilometrin matkastamme, joka vei yli korkean vuoriston.”
Onnettomuus ei lannista
Lukuisissa tapauksissa todistajat kokivat hyvin masentavia olosuhteita, jotka koettelivat heidän Raamattuun perustuvaa toivoaan. Esimerkiksi suunnilleen kuukautta ennen ensimmäistä Puyallupissa Washingtonin osavaltiossa pidettyä konventtia eräältä nuorelta Jehovan todistajalta kuoli mies, ja hän jäi yksin kolmen pienen lapsen ja yhden vanhemman pojan kanssa. Torstaiaamuna konventin alkamispäivänä talo syttyi tuleen, ja kaikki heidän vaatteensa paloivat. Perhe pakeni tulipalosta vain kylpytakkisillaan. Toiset Jehovan todistajat reagoivat nopeasti tämän äidin ja hänen lastensa tarpeisiin ja antoivat heille runsaasti vaatteita, niin että he pääsivät seuraamaan perjantain ohjelmaa.
Hän sanoi halustaan olla läsnä konventin avajaisissa seuraavasti: ”Halusin olla siellä, jotta veljet ja sisaret tietäisivät minun olevan yhä elossa. Se oli kuitenkin minulle mahdotonta. Olen kiitollinen Jehovalle siitä, että olen voinut olla läsnä perjantaista eteenpäin. Olen hyötynyt suuresti. Oli aivan kuin Jehova Jumala olisi sanonut: ’Istuhan, sillä minulla on sinulle kerrottavaa.’ Juuri niin tein. Minä kuuntelin, ja se oli mitä rohkaisevinta.”
Kun odottamatonta tapahtuu
Vastaavasti toiset Jehovan todistajat ovat oppineet ymmärtämään paremmin sen, että on viisasta jättää huolensa Jehova Jumalan haltuun. Esimerkiksi Woodburnissa Oregonissa Yhdysvalloissa pidetyn konventin yhteydessä ruokatavaravarastot alkoivat ehtyä toisena konventtipäivänä. Siksi konventin muonituksesta vastaavat Jehovan todistajat kokoontuivat tuona iltana ja ryhtyivät toimenpiteisiin yhteyden ottamiseksi Portlandissa oleviin tavarantoimittajiin. Kaikkia kehotettiin rukoilemaan ongelman vuoksi. Mutta yritykset elintarvikkeiden hankkimiseksi osoittautuivat turhiksi.
Mutta sillä välin eräs Jehovan todistaja saapui odottamatta konventtisalille. Hän oli poikennut väärälle tielle moottoritieltä ja huomasi olevansa noin 20 kilometriä sivussa reitistään. Sattui niin, että hän oli jonkin aikaa sitten siirtynyt erään Vancouverissa Washingtonin osavaltiossa toimivan elintarvikkeiden tukkuliikkeen palvelukseen. Koska hän oli lähellä konventtisalia, hän päätti käydä katsomassa, tarvittaisiinko siellä täydennystä. Kun ongelma selvisi hänelle, hän otti yhteyttä yhtiöönsä ja sai tietää, että sillä oli hyvät varastot niitä tarvikkeita, joista oli pahin pula, ja että hinta oli sama tai edullisempi kuin se hinta, mikä oli maksettu aiemmin. Heräsi kysymys: mikä oikeastaan sai tämän Jehovan todistajan poikkeamaan väärälle tielle oikeaan aikaan?
Ohjelma-apua eri lähteistä
Kun Jehovan todistajat kuuntelivat konventeissa puheita ja seurasivat raamatullisia näytelmiä, niin harvat tajusivat, että toisinaan se, mitä he kuulivat ja näkivät, oli mahdollistunut eri lähteistä saadun avun kautta.
Koska Texasissa Yhdysvalloissa oli tulvia, monien Jehovan todistajien oli vaikea päästä Houstonissa pidettyyn konventtiin. Olosuhteiden vuoksi erään puhujan puhe peruutettiin aamulla ja siirrettiin kello 14:ksi iltapäivällä. Päästäkseen konventtiin hän ja hänen poikansa kahlasivat 1,5 metriä syvässä vedessä, ja isä kantoi puhtaita vaatteita muovikassissa. Auto, jonka oli määrä noutaa heidät, ei saapunut. Niinpä he matkustivat peukalokyydillä. He pääsivät osan matkaa eräässä autossa. Sitten toinen auto otti heidät kyytiinsä. Kuljettaja oli radioamatööri, ja siksi hänellä oli jotakin yhteistä puhujan pojan kanssa. Kuljettaja veikin heidät molemmat suoraan konventtipaikalle.
Yksi ”Elävän toivon” konventin näytelmistä kuvaili elämää Egyptissä Mooseksen aikana, ja siinä oli kohtaus Mooseksesta palavan pensaan luona. Tarvittavien näyttämövarusteiden hankkimisesta vastuussa ollut pariskunta hämmästyi huomatessaan, miten apua tuli seurakunnan sisä- ja ulkopuolelta. Palavaa pensasta varten päätettiin käyttää alumiinilla päällystettyä polykarbonaattimuovia, jota ilma liikuttaa ja johon valo paistaa. Eräs Jehovan todistaja lahjoitti liesituulettimen, toinen antoi pensaan ja vielä eräs lainasi kaksi valokuvauksessa käytettävää tuhannen watin valonheitintä. Alueen kauppiaat antoivat ideoita ja apua, jotta käytettävissä olleita näyttämötarvikkeita voitiin käyttää parhaiten hyödyksi.
Vaimo, jonka piti hankkia koruja näytelmää varten, kertoi, mitä tapahtui: ”Seurakunnassamme oli niin vähän upeita koruja, etteivät ne riittäneet edes yhdelle egyptiläiselle puhumattakaan kaikista heistä. Mainitsin näytelmästämme eräälle vanhalle naiselle pienessä ruokatavarakaupassa. Hämmästyksekseni hän tunsi naisen, jolla oli paljon pukukoruja. Näiden korujen omistaja otti minuun yhteyttä ja toi yli 1500 markan arvosta pukukoruja ja aitoja jalokiviä ja myös näytti, miten niitä voitiin parhaiten käyttää.”
Ohjelman vaikutus
Tähän asti ”Elävän toivon” konventeissa on ollut kautta maailman läsnä 1342117 henkeä. Yhä uudelleen ilmaistiin se, miten rohkaisevaa ohjelma oli. Eräs monien vuosien kokemuksen omaava vanhin sanoi: ”Ohjelma ei tavoittanut ainoastaan mieltä vaan myös sydämen. Se teki jokaiseen hyvin suuren vaikutuksen.”
Toinen vanhin sanoi: ”Tämä ohjelma on hyvin henkilökohtainen. Se käsittelee yksilöä, hänen tarvettaan kohentaa ei ainoastaan suhdettaan Jumalaan ja veljiinsä, vaan myös omaa minäänsä, sisäistä ihmistä.”
Eräs Jehovan todistaja sanoi näytelmästä, jonka nimenä oli ”Isättömän pojan tarpeet”: ”Tämä näytelmä oli täynnä tärkeitä seikkoja – ylevää viisautta sellaisten ongelmien suhteen, joita ihmiset maailmassa eivät ehkä edes ajattele.”
Toivo toiminnassa niiden keskuudessa jotka kastetaan
Joukkokaste oli ”Elävän toivon” konventtien huomattava piirre. Kastettavia haastateltaessa paljastui, että Raamattuun perustuva toivo oli saanut heidät toimimaan.
Saarbrückenissä Saksassa oli kastettavien joukossa eräs aviopari ja heidän poikansa. Vanhemmat olivat menettäneet kaksi lasta sairauden ja tapaturman kautta. Ainut lohtu, jonka heidän pappinsa saattoi antaa heille, oli se, kun hän sanoi isälle: ”Herra, tapahtukoon sinun tahtosi.” ”Se ei tuntunut paljon minua lohduttavan”, isä sanoi. Tutkimalla myöhemmin Raamattua Jehovan todistajien kanssa perhe vahvistui suuresti. Isä sanoi: ”Nyt meillä on Jumalan sanan, Raamatun, antama suurenmoinen toivo.”
Nürnbergin konventissa Saksassa nousi kastettavaksi mies, jonka lapsuus oli kulunut monissa turvakodeissa, ja kerran hän oli ollut kasvatuslaitoksessa. Kun hän oli vasta 21-vuotias, poliisit löysivät hänet alkoholimyrkytyksestä kärsivänä kadulta ja veivät hänet sairaalaan. Mutta hän jatkoi juomista ja oli juoppohulluuden partaalla. Hän sanoi tästä elämänsä vaiheesta: ”Käteni ja käsivarteni olivat melkein halvautuneet. Ihmettelin, miksi olin elossa.” Siitä huolimatta raamatuntutkistelun avulla hän pystyi ”lopulta löytämään elämälle tarkoituksen”, kuten hän itse sanoi. Raamatullisen toivon kannustamana hän lopetti juomisen ja tupakoinnin, meni naimisiin sen tytön kanssa, jonka kanssa hän oli asunut, ja lakkasi pahoinpitelemästä häntä.
Landoverissa Marylandissa Yhdysvalloissa muuan 26-vuotias vastakastettu Jehovan todistaja kertoi seuraavaa:
”Kun istuin Washingtonin Capital Centerissä 121:n kasteelle aikovan joukossa ja katselin niitä 13176 läsnäolijaa, jotka olivat ympärillämme – kaikki kuuntelemassa tarkkaavaisesti puhujaa ja istumassa rauhallisesti yhdessä – niin se teki syvän vaikutuksen tunteisiini. Olin tullut konventtiin käsiraudoissa kahden aseellisen vartijan kanssa Marylandin osavaltion kuritushuoneesta Baltimoresta, jossa olen jo kärsinyt kaksi vuotta ja kolme kuukautta 25 vuoden tuomiosta. Kun katson taaksepäin, voin nähdä, miten tuhlasin ja haaskasin nuoruuteni, mutta Jehovan ansaitsemattomasta hyvyydestä minulla on nyt valoisa ja onnellinen tulevaisuus. Muutaman tunnin kuluttua palaan vankilaani. Tietenkin odotan toiveikkaana mahdollisuutta päästä ehdonalaiseen vapauteen. Mutta toteutuupa se sitten tässä vanhassa järjestelmässä tai ei, niin en ole enää koskaan hengellisessä vankilassa, sillä Kristus on todellakin vapauttanut minut.”
Niagara Fallsin konventissa oli kasteelle aikovien joukossa muuan 87-vuotias nainen. Tämä nainen, joka on jalkapuoli, jolla toinen silmä on sokea ja toisessa on heikko näkö ja joka kärsii sokeritaudista, on kyennyt säilyttämään erinomaisen mielenlaadun. Tarvittiin kuusi miestä nostamaan hänet pyörätuolista ja laskemaan hänet varovasti veteen kastetta varten. Kun hänet nostettiin takaisin tuoliinsa kasteen jälkeen ja työnnettiin pois, hänen kasvoillaan voitiin nähdä säteilevä hymy.
Buffalossa ilmestyvä News-lehti kertoi tästä tapauksesta seuraavasti: ”Se, mitä tämä nainen teki, oli luonteenomaista suunnilleen 10000:lle Jehovan todistajalle, jotka olivat läsnä vuotuisessa piirikonventissaan lauantaina. Vaikka mikään ei voinutkaan vetää vertoja tämän vanhan naisen kastedraamalle, niin kongressikeskuksessa tungeksineet miehet, naiset ja lapset ilmaisivat samanlaista määrätietoisuutta.”
Mikä auttoi tätä 87-vuotiasta naista ja niitä monia tuhansia, jotka olivat läsnä ”Elävän toivon” konventeissa, saamaan tällaisen ”määrätietoisuuden”? Tämä nainen vastaa: ”Jehova on ollut erittäin hyvä minulle. Hän säästi minulle hyvän muistin. Vaikka olenkin menettänyt paljon ruumiillisesti, olen erittäin kiitollinen. Rakastan Jehovaa. Kaikki veljet ja sisaret ovat yhtä suurta perhettä: Minulla ei ole ollut perhettä vuosiin, ja nyt minulla on perhe. Se saa minut lähemmäksi Jehovaa. Elävä toivo on auttanut minua kestämään ja voittamaan vaikeuteni.”
Raamattuun perustuva toivo panee varmastikin toimimaan. Se auttaa meitä ymmärtämään sen, että Tekijämme, Jehova Jumala, rakastaa meitä syvästi ja että hänellä on mielessään meitä varten nautittava, suurenmoinen tulevaisuus. Se vetää meidät hänen luokseen ja saa meidät mukauttamaan elämämme hänen menettelytapoihinsa. Siksi Jehovan todistajat auttavat innokkaasti niin monia kuin mahdollista ottamaan vastaan Raamatussa esitetyn toivon. Jos et tällä haavaa tutki Raamattua heidän kanssaan, niin me kannastamme sinua tekemään niin.
[Kuvat s. 9]
Leski jolla on vaikeuksia poikansa kanssa
Raamatulliset näytelmät korostivat sitä, että tulee pitää rakkaudellisesti huolta isättömistä pojista ja päättää, miten käyttää elämäänsä
Mooses palavan pensaan luona