Mikrokirurgian ihmeitä

Herätkää!-lehden Australian-kirjeenvaihtajalta

MUUAN nuori äiti oli kotiaskareissaan, kun hän yhtäkkiä kuuli tuskaisen huudon. Hän kiiruhti ulos ja näki kauhukseen, että hänen kolmivuotias poikansa oli juuri lyönyt kirveellä irti kaksi sormea pikkusiskoltaan. Pyörösahaa käyttäneeltä putkimieheltä katkesi tapaturmassa keskisormi kokonaan ja kaksi muuta sormea osittain. Kaksivuotias poika putosi isänsä niittokoneen päältä ja hänen jalkansa tarttui teriin ja katkesi nilkasta. Eräältä kattilasepältä katkesi oikea kyynärvarsi suunnilleen ranteen ja kyynärpään puolivälistä, kun hän rysähti ikkunan läpi.

Jos nämä tapaturmat olisivat sattuneet kymmenkunta vuotta sitten, lääketiede ei olisi voinut tehdä muuta kuin hoitaa haavaa. Irronneella osalla ei olisi tehty mitään. Mutta jos nykyään sinä tai joku perheessäsi joutuisi esimerkiksi tällaisiin tilanteisiin, toiveet irronneen raajanosan paikoilleen asettamisesta ja täydellisestä paranemisesta olisivat erinomaiset – jos sinulla on mahdollisuus käyttää hyväksesi mikrokirurgian ihmeitä.

Kuten nimikin antaa ymmärtää, mikrokirurgiset leikkaukset tehdään mikroskoopin alla, jota apunaan käyttäen erikoiskoulutetut kirurgit liittävät yhteen valtimoita, laskimoita ja hermoja, joista jotkin ovat vajaan millimetrin vahvuisia. Ruumiinosia ei ainoastaan liitetä yhteen, vaan verenkierto ja tunto pystytään palauttamaan irronneisiin sormiin ja raajoihin.

On mielenkiintoista, ettei menetelmä ole uusi. Ruotsissa otettiin vuonna 1921 ensiaskeleita korva-, nenä- ja kurkkuleikkausten ja sen jälkeen 1940-luvulla silmäleikkausten alalla. Sen jälkeen Japanissa onnistuttiin vuonna 1965 liittämään katkennut peukalo paikalleen, kun taas seuraavana vuonna Kiinassa ensi kerran kiinnitettiin takaisin etusormi. Vuonna 1968 Sydneyssä Australiassa onnistuttiin ensimmäisenä maailmassa kiinnittämään sormi lapselle. Nykyään irronneiden ruumiinosien onnistuneista takaisinkiinnityksistä eli kiinnitysleikkauksista on tulossa melko arkipäiväinen menetelmä monissa osissa maailmaa.

Mikrokirurgian monia käyttötapoja

Vaikka kiinnitysleikkaukset ovatkin dramaattisista ja tavallisesti eniten julkisuutta saanutta mikrokirurgiaa, sen käyttö ei suinkaan rajoitu tähän yhteen alueeseen. Monissa muissa tärkeissä kirurgisissa toimenpiteissä käytetään nykyään hyödyksi mikrokirurgian ihmeitä sellaisten tulosten saavuttamiseksi, joita olisi pidetty mahdottomina hieman yli kymmenen vuotta sitten.

Esimerkiksi leikkauksissa on viime aikoina siirretty ihoa siinä olevine valtimoineen, laskimoineen, hermoineen ja jopa luineen esimerkiksi nivusten, rintakehän tai jalkaterän alueelta toiseen, vahingoittuneeseen ruumiinosaan. Arvokasta edistystä on tapahtunut myös sillä tärkeällä kirurgian saralla, jossa on välttämätöntä poistaa suuria kudoskappaleita, kuten esimerkiksi kurkkusyövän yhteydessä, jolloin täytyy muovata uusi ruokatorvi. Siirrännäiseen kuuluvat suonet ja hermot yhdistetään mikrokirurgian avulla uudessa paikassa oleviin suoniin ja hermoihin, samalla kun siirrännäisen luovuttanut alue suljetaan, tai ihoa voidaan siirtää haavan peitoksi. Koska siirrännäinen otetaan potilaasta itsestään, hylkimisestä johtuvat ongelmat jäävät mahdollisimman pieniksi.

Toinen tärkeä mikrokirurgian käyttöalue, joka nopeasti saa lisää ulottuvuuksia, on sterilointileikkausten kääntäminen päinvastaiseksi henkilöillä, joiden olosuhteet elämässä ovat muuttuneet. Vaikka miehille tehtyä vasektomiaa eli siemenjohtimen katkaisua ennalleen korjattaessa liitetään yhteen 0,3 millimetrin vahvuisia suonia, erään tutkimuksen mukaan onnistumisprosentti oli 90, ja puolessa sairauskertomuksista aviopuoliso tuli nopeasti raskaaksi. Naisten munanjohtimia on liitetty yhteen niin hyvin tuloksin, että eräässä sanomalehtiotsikossa väitettiin äskettäin: ”Steriloiduilla äideillä on 80 prosentin mahdollisuus saada lapsia . . . toisen kerran.”

Mikrokirurgialle etsitään paraikaa tutkimustyöllä uusia toiminta-aloja. Sikiökirurgia, jossa vauvaa leikataan sen ollessa vielä kohdussa, ja mikrolasersäteen käyttö kirurgiassa edustavat ainoastaan kahta tällaista tutkimuskohdetta.

Välineet ja tekniikka

Sen ohella, että mikrokirurginen leikkaussali näyttää aivan samanlaiselta kuin tavallisessa kirurgiassa – kirurgien ryhmä tyypillisine pukuineen ja kasvosuojuksineen, leikkauspöytä, nukutuslaitteet – siellä on vielä jotakin muuta hyvin silmäänpistävää. Leikkauspöydän yläpuolella on suuri laite, joka muistuttaa kaksipuolista kiikarin ja elokuvakameran yhdistelmää. Sen sijaan, että mikrokirurgi (ja tavallisesti hänen apulaisensakin) katselisi potilasta suoraan, hän näkee suurennetussa kolmiulotteisessa kuvassa ne pienen pienet suonet ja muut ruumiinosat, jotka täytyy liittää yhteen.

Käytettävät neulat muistuttavat pienen lapsen silmäripsiä, ja niitä on vaikea nähdä paljain silmin. 0,018 millimetrin vahvuinen nailonlanka, jonka paksuus on neljäsosa hiuksen paksuudesta, kiinnitetään neulaan niin, ettei sitä tarvitse pujottaa sen silmään. Lisäksi kirurgit käyttävät erittäin siroja jalokivisepän pihtejä, pieniä suonenpuristimia, ohuita saksia ja erikoista neulanpidintä.

On pakko käyttää yksittäisiä solmuja, sillä jatkuvat pistot estäisivät suonelle välttämättömän liikkeen pulssin tahdissa. Noin millimetrin vahvuiseen suoneen on mahdollista tehdä jopa neljätoista solmua. Jos tiedät, miten kangasta tai nahkaa ommellaan käsin, voit kuvitella, miten työlästä ja aikaa vievää sellaisten vaikeiden mikroskooppisten solmujen teko olisi. Tekniikkaa kuvailtiin äskettäin ”luultavasti yhdeksi maailman vaikeimmista tehtävistä. Vähäisinkin käden vapina tietäisi onnettomuutta”.

Mikrokirurgi työssään

Kirurgien kärsivällisyys, keskittyminen ja se, miten he työskentelevät yhdessä toivottuun tulokseen pääsemiseksi, tekevät syvän vaikutuksen sellaiseen, joka seuraa heidän työskentelyään. Koska käden liikkeiden täytyy olla hitaita ja tasaisia, useimmat mikrokirurgit eivät nauti kahvia tai alkoholia ennen leikkausta, sillä ne voivat panna kädet tärisemään tavalla, jota ei voida havaita paljain silmin, mutta joka tuo mieleen heilumisen, kun se nähdään mikroskoopin alla.

Koska tällä alalla tarvitaan ainutlaatuista tekniikkaa ja erikoistaitoja, asiantuntijoiden antama ohjaus ja vuosien valmennus, käytännön työ ja kokemus ovat välttämättömiä. Australiaa pidetään nykyään johtavana maana maailmassa mikrokirurgiassa, mikä on onnellinen yhteensattuma, sillä tilastojen mukaan australialaisilla on taipumus menettää tapaturmaisesti jäseniään enemmän kuin on ihmisillä missään muussa teollistuneessa länsimaassa.

Seuratkaamme nyt mikroskoopin kautta kokonaan irronneen kämmenen takaisin kiinnitystä nähdäksemme, mitä mikrokirurgisen leikkauksen aikana todellisuudessa tapahtuu. Iho, lihakset, jänteet, hermot, laskimot ja valtimot täytyy kaikki liittää yhteen moninaisilla mikroskooppisilla solmuilla.

Neljä valtimoa ja neljä laskimoa yhdistetään riittävän verenkierron turvaamiseksi. Koska laskimot ohutseinäisinä painuvat kokoon ja kutistuvat, niitä voi olla hyvin vaikea löytää. Kun ne löydetään, on välttämätöntä, että ne puhdistetaan, niiden päät tasataan ja liitetään yhteen. Jos suoni on pitemmältä matkalta vaurioitunut, se ehkä täytyy korvata muualta ruumiista otetusta suonenpätkästä tehdyllä välikappaleella. Verenhukkaa voidaan vähentää yhdistämällä ensin laskimot ja sen jälkeen valtimot.

Kymmenkunta sormiin johtavaa hermoa korjataan, ja kussakin hermossa on 5–6 säiekimppua. Lisäksi yhdeksän jännettä ja kahdeksan pientä lihasta liitetään yhteen. Lopuksi täytyy kaikki ihorakenteet ommella. Kaiken kaikkiaan mikroskoopin avulla on tehty noin 180 tikkiä ja ilman sitä 100 tikkiä.

Tämä leikkaus kesti kuutisen tuntia. Kohteesta riippuen leikkausten pituus voi olla 2–20 tuntia. Yhden sormen kiinnitys kestää 4–6 tuntia.

Mitä tehdä onnettomuuden sattuessa

Yhtäkkiä sinulta, omaiseltasi tai työtoveriltasi katkeaa tapaturmaisesti sormi, käsi tai jalka. Älä joudu pakokauhun valtaan! Aseta irronnut osa puhtaaseen muovipussiin (tai kumisormikkaaseen) ja sulje se niin hyvin, ettei sinne pääse vettä. Jäsentä tulisi sen jälkeen pitää viileässä – noin 4–6 asteen lämpötilassa. Pane siksi pussi jääpaloja sisältävään kylmään veteen ja vie se mahdollisimman nopeasti lähimpään sairaalaan tai mikrokirurgiseen yksikköön. Jos jäsentä ei voida heti viedä, sitä voitaisiin säilyttää jääkaapissa, mutta ei pakastimessa. Älä pane jäsentä jäiden sekaan tai kasta sitä antiseptisiin liuoksiin tai desinfiointiaineisiin, sillä ne tuhoavat kudosta ja voivat tehdä takaisin kiinnityksen mahdottomaksi. Älä edes huuhtele sitä, sillä on tärkeää pitää irronnut raajanosa kuivana.

On varmastikin hyvä ottaa selvälle, missä lähin mikrokirurginen yksikkö sijaitsee. The Lancet -lehti (2. lokakuuta 1976) toteaa: ”On valitettavaa, että tapaturmaosastojen päivystävät lääkärit heittävät irronneita sormia ja varpaita edelleen roskakoriin, silloin kun ne pitäisi jäähdyttää ja viedä potilaan mukana lähimmän mikrokirurgin luo.” Suomessa on vasta äskettäin tehty mikrokirurgisia leikkauksia Tampereen keskussairaalassa ja Invalidisäätiön ortopedisessä sairaalassa Helsingissä.

Se, miten pitkän säilytyksen jälkeen kiinnitysleikkaus vielä onnistuu, vaihtelee eri ruumiinjäsenten mukaan. Irronneita sormia on säilynyt hyvänä kymmenen tuntia ilman tehokasta jäähdytystä ja yli 30 tuntia asianmukaisesti jäähdytettyinä. Eräässä kokeessa koiralle kiinnitettiin takaisin jalka sen oltua irti ja jäähdytyksessä 48 tuntia.

Rajoituksia ja etuja

Kiinnitysleikkauksen onnistuminen riippuu monista tekijöistä. Jos sormi on katkennut suoraan kuin giljotiinissa, takaisinkiinnitys onnistuu lähes sataprosenttisesti. Mahdollisuudet pienenevät, jos kudos tai luu on repeytynyt, murskaantunut tai muutoin vakavasti vaurioitunut. Mikrokirurgi voi päättää olla yrittämättä leikkausta, jos irronnut osa on vaurioitunut liikaa. Potilaan tila on toinen mahdollisesti rajoittava tekijä, sillä hänen täytyy olla riittävän hyvässä kunnossa, jotta hän kestäisi pitkän leikkauksen.

Eräs tuore Australiassa tehty tutkimus osoitti, että sormien kiinnitysleikkaukset onnistuivat 70-prosenttisesti ja käsivarsien kiinnitysleikkaukset 80-prosenttisesti. Toisen tiedon mukaan takaisin istutettujen sormien liike oli yleensä 80 prosenttia normaalista, paitsi että joidenkin nivelien täysi oikaiseminen oli vaikeaa. Tavallisesti leikkauksen jälkeen tarvitaan liikuntaa ja fysikaalista hoitoa, jotta aiemmin irronnut osa voisi toimia entisessä tehtävässään. Kuitenkaan kyynärvarren puolivälin yläpuolelta katkenneiden käsivarsien takaisinkiinnitys ei ole toistaiseksi johtanut toivottuihin tuloksiin.

Kun peukalo on irronnut, sen takaisin kiinnittämiseksi nähdään paljon vaivaa, sillä 40 prosenttia käden suorituskyvystä on peukalon varassa. Jos irronnutta osaa ei voida istuttaa takaisin, mikrokirurgit ovat kyenneet siirtämään potilaan isonvarpaan. Sen jälkeen kun varpaan jänteet, hermot, suonet ja luut on yhdistetty, potilas on saanut tunnon, joka on melkein yhtä hyvä kuin hänen alkuperäisessä peukalossaan.

Muuan lääkäri sanoi: ”On hassua, miten paljon isovarvas voi muistuttaa peukaloa, kun se todella on siirretty. Peukalo on nyt paksumpi kuin ennen, mutta sitä voidaan kohentaa kirurgisesti.” Monille ajatus isonvarpaan menetyksestä ei ehkä ole kovin miellyttävä, mutta toisaalta isolla varpaalla ei tarvitse syödä tai kirjoittaa tai suorittaa niitä lukemattomia muita tehtäviä, joita peukalo joutuu päivittäin tekemään.

Lyhyen sopeutumis- ja harjaannusajan jälkeen ihminen voi taas kävellä, juosta ja urheilla. Eräs ammattijalkapalloilija kuuluu niihin yhä useampiin australialaisiin, joilla on varpaasta tehty ”peukalo”.

Onnellinen loppu

Kaikilta elämänaloilta oleville ihmisille on koitunut hyötyä mikrokirurgian ihmeistä. Ottakaamme esimerkiksi alussa mainitut ihmiset. Samanlaisia tapauksia on sadoittain.

Pikkutytöllä, joka nyt on vuoden vanhempi, molemmat sormet ovat parantuneet, ja hänen vahingoittunutta kättään voi tuskin erottaa toisesta kädestä. Putkimiehen kaikkien sormien toimintakyky palautui, mutta kylmällä ilmalla hänellä on joitakin vaikeuksia. Kaksivuotias poika, jolla nyt on ikää kahdeksan vuotta, juoksee, hyppää ja pelaa jalkapalloa normaalisti. Kattilasepän kyynärvarsi saatiin liitetyksi paikalleen niin hyvin, että hän on ryhtynyt harrastamaan karatea ja voi rikkoa kattotiiliä aiemmin katkenneella käsivarrellaan.

Mikrokirurgia on tosiaankin hämmästyttävä menetelmä, jonka avulla voidaan tehdä paljon hyvää apua tarvitseville. Ruumiin yllättävä paranemiskyky on kuitenkin vielä ihmeellisempää. Kirurgit voivat ommella eri ruumiinosia yhteen, mutta luontainen uudistuminen on osoitus ruumiimme Suunnittelijan suuremmasta viisaudesta. Tämän ymmärtäminen saa meidät osoittamaan vastakaikua sen psalmistan tunteille, joka sanoi kunnioittavasti Mahtavasta Luojastamme: ”Minä kiitän sinua siitä, että olen tehty ylen ihmeellisesti.” – Ps. 139:14.