Jalokivet ihmisten ilona

”NE OVAT ihanat! Uskomatonta! Löysitkö todellakin ne itse?” Kohteliaisuuksia sateli lisää, samalla kun onnellinen jalokivien keräilijä heilautti päätään, niin että hänen ystävänsä pääsivät ihailemaan hänen luonnonrubiineista tehtyjä korvarenkaitaan.

Nuo kivet olivat onnekas tulos useiden tuntien työstä Yhdysvaltain Pohjois-Carolinassa tienvierustalla sijaitsevassa rubiinikaivoksessa. Toiset saavat iloa omien jalokivien löytämisestä, ja jotkut vielä hiovat ja istuttavat ne itse suunnittelemiinsa koruihin.

Muinaisista ajoista ihmiset ovat mielellään koristaneet itseään ja omaisuuttaan jalokivillä. Kun ihmisyhteisöt kehittyivät voimakkaiksi poliittisiksi ja uskonnollisiksi järjestelmiksi, ne käyttivät harvinaisimpia ja upeimpia jalokiviä tämän vallan vertauskuvina.

317 karaatin Cullinan II-timantti ja kuuluisa Mustan prinssin rubiinia ovat loiston keskipisteitä Englannin hallitsijan kruunussa. Englannin valtikassa on myös maailman tarunomaisimpiin timantteihin kuuluva 530 karaatin Afrikan tähti.

Moskovassa Kremlin asehuoneessa olevat Venäjän kruununjalokivet ovat toinen vaikuttava jalokivikokoelma. Kolmas suunnattoman omaisuuden arvoinen kokoelma on Iranin kuninkaallisessa aarteistossa.

Toisinaan jalokivien tärkeys siirtää ne maallisesta käytöstä hengelliseen käyttöön. Muinaisen Israelin ylimmäisen papin rintakilvessä oli kaksitoista jalokiveä. (2. Moos. 28:15–20) Näihin kiviin oli kaiverrettu Israelin kahdentoista sukukunnan nimet. Ilmestyskirjassa esiintyvän hengellisen temppelin perustukset kuvailtiin koristellun erilaisilla jalokivillä. (Ilm. 21:19–21) Ja ikuinen Suvereeni Jehova valitsi sinisen safiirin hohteen antaakseen jonkinlaisen kuvan valtaistuimensa loistosta. – Hes. 1:26.

Vaikka joidenkin suurten jalokivien yhteydessä on tapahtunut monenlaista jännittävää kaukaisilla seuduilla, jalokiviä voi löytyä tutusta ympäristöstä. Joitakin voi olla jopa oman kotisi lähellä. Valtameristä saadaan jalokiviä, kuten esimerkiksi helmiä ja arvokasta korallia. Suomestakin on löydetty monia korukivinä käytettäviä mineraaleja, esimerkiksi labradoriittia Ylämaalta, savukvartsia ja turmaliinia Kuortaneen Kaatialasta, topaasia Eräjärven Viitaniemestä, rodoniittia Ylistaron Vittingistä, uvaroviittia ja kromidiopsidia Outokummusta, sekä almandiinia ja korundia Lapista.

Miten jalokivet syntyivät

Ainoastaan pientä määrää maan tuhansista mineraaleista pidetään jalokivinä, ja niistäkin vain pieni osa pääsee jalokivikauppaan. Useimmat jalokivet ovat harvinaisia, arvokkaita ja yleensä kestäviä mineraaleja, ja niitä pidetään erittäin suuressa arvossa ainutlaatuisen, huomiota kiinnittävän valotaittokykynsä vuoksi. Kun raakakivet sahataan ja hiotaan, ne kiehtovat enemmän silmää.

Useimmat luonnonjalokivet ovat kiteisiä, toisin sanoen niissä atomit ovat täsmällisessä järjestyksessä. Atomeilla on vain rajoitetusti mahdollisuuksia järjestäytyä kiteisiin: kuutiollisen, monokliinisen, trikliinisen, tetragonisen, heksagonisen tai ortorombisen järjestelmän mukaan. Sen tietäminen, mihin kidejärjestelmään mikin jalokivi kuuluu, auttaa niiden tunnistamisessa. Huomattavia poikkeuksia, jotka eivät ole kiteisiä, ovat helmet, koralli ja meripihka. Helmet ja koralli ovat peräisin eläimistä, kun taas meripihka on muinaisten puiden kivettynyttä pihkaa. Värikäs, sateenkaaren väreissä välkkyvä opaali on aivan omassa luokassaan.

Tutkiessamme näiden jalokivien syntyä meihin tekevät syvän vaikutuksen ne syyt, joiden vuoksi ne ovat niin harvinaisia. Maan hämärässä syntyhistoriassa maa oli luultavasti yhteen aikaan sula pallo. Pallon jäähtyessä vähitellen kevyemmät kvartsipitoiset ainekset kohosivat pintaan. Kun nämä ainekset kovettuivat, niistä syntyi ohut kallioinen kuori, jota toisinaan sanotaan litosfääriksi. Nykyään jotkut uskovat tämän kuoren jakautuneen suuriksi litosfäärisiksi laatoiksi.

Ajoittain maan sisuksesta pursuaa ylös sulaa kiviainesta näiden laattojen ja varsinkin niiden toisiinsa vaikuttavien reunojen läpi. Tällaisista purkauksista syntyy usein tulivuoria. Tuliperäinen aines jäähtyy yleensä nopeasti, ja siihen muodostuu melko pieniä kiteitä, joilla on vähän arvoa jalokivinä. On kuitenkin olemassa todisteita siitä, että toisinaan tällainen sula kiviaines työntyy vain osittain tähän kuoreen ja jäähtyy hitaasti. Joitakin näistä työntymistä sanotaan pegmatiiteiksi. Ne ovat geologisia muodostumia, jotka toisinaan sisältävät jalokiviä.

Joskus nämä muodostumat lämpenivät uudestaan ja jäähtyivät hitaasti useita kertoja. Tällaisella uudelleen lämpiämisellä ja hitaalla jäähtymisellä on taipumus saada samanlaiset kemikaalit erottumaan toisistaan. Jos olosuhteet ovat näin epätodennäköiset ja jos paikalla on juuri oikea yhdistelmä kemikaaleja ja ne lämpiävät juuri niin monta kertaa, kuin tarvitaan suurien kiteiden muodostumiseksi, silloin ja vasta silloin syntyy jalokiviä.

Vaikka jalokiviä syntyisikin, niiden täytyy vielä jotenkin paljastua esimerkiksi tulivuoren purkauksen tai maan syöpymisen avulla. Se, että yksikin näistä suurista jalokivistä koskaan muodostui ja löydettiin, on itsessään hyvin ainutlaatuista.

Tavoitellummat jalokivet

Jos tutkimme joitakin tärkeämpiä jalokiviä, voimme ymmärtää paremmin niiden ainutlaatuisia luontaisia ominaisuuksia ja varsinkin sitä, miten suurenmoisella tavalla ne pystyvät taittamaan valoa. Yllämme kaartuvalla taivaalla ”tähti . . . eroaa tähdestä kirkkaudeltaan”. (1. Kor. 15:41) Paljolti samalla tavalla jokaiselle jalokivelle näyttää olevan suotu oma tyypillinen säihkynsä.

Timantti. Jos jotakin jalokiveä voitaisiin sanoa kuninkaaksi, niin monien mielestä se olisi timantti. Aasiassa tämä kivi on ollut tunnettu ja suuressa arvossa muinaisista ajoista. Kuitenkin se tuotiin länsimaihin vasta 1600-luvulla. Huokea alkuaine hiili kokee muodonmuutoksen, jossa siitä tulee erittäin korkeassa lämpötilassa ja paineessa jalokivitimantti, hiilen erittäin puhdas ja kaunis allotrooppinen muoto. Mutta koska hiilellä on näissä olosuhteissa taipumus yhtyä moniin maan kemikaaleihin, on hämmästyttävää, että ylipäätänsä lainkaan löydetään timantteja.

Timantilla on oikeus vaatia kuninkaan asemaa esimerkiksi siksi, että se on kovin kaikista luonnon aineista. Mohsin kovuusasteikossa kiteinen talkki on 1, kun taas timantti on 10 eli kovin. Kuitenkin timantin tekee jalokivenä huomattavaksi se, että sillä on hämmästyttävä kyky hajottaa valkoinen valo sateenkaaren väreissä välkkyväksi kauniiksi säihkeeksi.

Safiirit ja rubiinit. Jos timantti on jalokivien kuningas, niin safiirit ja rubiinit ovat kruununprinssejä. Kemiallisesti nämä jalokivet ovat kauniin kidemuodon omaavaa alumiinioksidia. Todellisuudessa ne ovat veljeksiä ja ovat molemmat luonnonkorundia. Ne eroavat toisistaan vain sisältämiensä hivenalkuaineiden puolesta. Näitä hivenalkuaineita sanotaan kromoforeiksi, ja ne antavat kiville niiden luonteenomaisen värin.

Safiireja on monen värisiä, ruiskukan sinisestä mustaan, mutta useimmiten safiiriin yhdistetään sininen väri. Hivenalkuaineen ollessa kromia väri on punainen, ja jalokiveä sanotaan rubiiniksi. Arvokkaimmat ovat kyyhkysenveren värisiä eli purppuranvivahteisia punaisia.

Joskus safiireissa ja rubiineissa on mikroskooppisen pieniä titaanioksidineulasia, jotka ovat 60 ja 120 asteen kulmissa toisiinsa nähden kiderakenteessa. Jos nämä kivet ovat riittävän laadukkaita ja oikein hiottuja, niissä näkyy valoa vasten upeita kuusisakaraisia tähtiä. Tämä harvinainen ominaisuus tunnetaan asterismina, ja se voi suuresti lisätä jalokiven arvoa.

Safiirit ja rubiinit ovat timanttien jälkeen kovimpia; Mohsin asteikossa niiden kovuus on 9. Tämä asteikko ei ole todellisuudessa suoraviivainen; timantti on paljon kovempi kuin asteikko osoittaa.

Smaragdi. Smaragdi ei jää paljon jälkeen kahdesta kruununprinssistä maineessa ja arvossa. Hyvä smaragdi, jonka kovuus on 8 Mohsin asteikossa, voi kohota arvossa joidenkin timanttien yläpuolelle. Smaragdi on vain yksi beryllimineraalien ryhmän jäsen. Kaikki ovat berylliumalumiinisilikaatteja. Smaragdin tyypillinen vihreä väri, joka erottaa sen muista berylliryhmän jäsenistä, johtuu kromista ja joskus raudasta. Jos beryllissä on vain rautaa, värinä on tuttu akvamariini. Jos kivi sisältää litiumoksidia, väri voi olla vaaleanpunainen, ja kiveä sanotaan kuuluisan pankkiirin J. P. Morganin mukaan morganiitiksi.

Smaragdeja on löydetty monista paikoista, Perusta Neuvostoliittoon ja Afrikasta Pohjois-Amerikkaan. Eräs kaivos sijaitsee jopa lähellä sitä seutua Pohjois-Carolinassa, josta löydettiin rubiinit tämän artikkelin alussa mainittuihin korvarenkaisiin.

Muita tärkeitä jalokiviä ovat aleksandriitti, jade, ametisti, opaali, helmi, koralli ja meripihka. Harvinainen luonnonaleksandriitti on eräänlainen krysoberylli. Se voi vaihtaa väriä kuin kameleontti valaistusolosuhteiden mukaan.

Jade on lavea nimi erikokoomuksisille mineraaleille. Näitä värikkäitä mineraaleja on kahdenlaisia, jadeiitteja ja nefriittejä. Jadeiitti on tavallisesti natriumalumiinisilikaattia, kun taas nefriitti yleensä koostuu kalsiummagnesiumsilikaatista. Kuninkaat ja aatelittomat ovat ihastelleet niitä entisaikaan, ja nykyään ne ovat miljoonien ilona.

Ametistia, kvartsikidejalokiveä, ajatellaan usein purppuranpunaisena; kuitenkin värit vaihtelevat värittömästä ruusunpunaisten sävyjen kautta tummiin savunharmaisiin muunnoksiin. Kun niiden kovuus on vain 7, niitä voidaan sahata ja hioa verrattain helposti, ja siksi ne ovat erinomaisia kiviä aloittelijalle, joka löytää niitä ja tekee niistä jalokiviä. Nämä kivet ovat kaikkein yleisimpiä.

Hyvin suosittu opaali kiehtoo meitä sateenkaaren väreissä välkähtelevillä väreillään. Opaaleista otettujen elektronimikroskooppikuvien tarkka tutkiminen osoittaa niiden koostuvan enemmän tai vähemmän järjestyksessä olevista kerroksista, jotka näyttävät olevan piidioksidisulkeumia. Kerrokset ovat niin ohuita, että ne hajottavat valkoisen valon väreiksi.

Helmet, koralli ja meripihka ovat kaikki eloperäisiä, mutta hyvin arvokkaita. Enimmät helmet saadaan meressä elävästä helmisimpukasta, ja useimmat näistä helmistä ovat viljeltyjä. Sekä jalokivikoralli että meripihka ovat pehmeitä ja helposti hiottavia.

Etsi omat jalokivesi luonnosta

Jos löydät itse omat jalokivesi, se voi lisätä kauniiden jalokivien omistamisesta koituvaa iloa. Jotkut jopa sahaavat ja hiovat niitä ja istuttavat niitä omatekoisiin kehyksiinsä. Vasta 1900-luvun alussa oli saatavissa hieman luotettavaa tietoa jalokivien sahauksesta ja hionnasta. Kun kirjoja vähitellen ilmaantui, jalokivialalle sen kummemmin vihkiytymättömät ryhmätkin alkoivat järjestäytyä tarkoituksenaan auttaa toinen toistaan jalokivimineraalien löytämisessä ja niiden jalostamisessa jalokiviksi. Näissä ryhmissä on sitten sellaisia jäseniä, jotka nimenomaan etsivät ja keräilevät jalokiviä ja muita mineraaleja. Ehkä paikkakunnallasi on ”kivikauppoja”. Jotkin niistä eivät ainoastaan myy, sahaa ja hio kiviä, vaan myyvät tarvikkeita ja antavat opetusta.

Kun suunnittelet lomaa perheen kanssa tai kun olette matkalla kristilliseen konventtiin, joidenkuiden kohdalla matkan iloa voisi lisätä se, että pysähdytte joksikin hetkeksi etsiäksenne jalokiviä. Kivikaupoista tai kirjakaupoista saatavissa kirjoissa on ehkä tietoja paikoista, joissa yleisö saa etsiä ja tutkia kiviä. Jotkin aiemmin kaupallisessa käytössä olleet kaivokset tai louhokset ovat huomanneet kannattavammaksi antaa matkailijan ja viikonloppuisin kiviä keräilevien kaivaa kiviä pienestä maksusta. Varo kuitenkin kaivoksia, joihin on tuotu muualta arvottomia kiviä yleisön huiputtamiseksi.

Huolellisesti suunniteltuna ja valvottuna jalokivien keräily ja hionta voi olla hauska ja jopa taloudellisesti kannattava harrastus. Ja Raamattu antaa meille syyn uskoa, että aikanaan nämä upeat jalokivet tulevat säihkymään koko ihmiskunnan, eikä vain muutamien etuoikeutettujen, iloksi.

[Alaviitteet]

[Kaavio s. 22]

(Ks. painettu julkaisu)

JALOKIVIEN KIDEMUODOT

TRIKLIININEN

ORTOROMBINEN

MONOKLIININEN

TETRAGONINEN

KUUTIOLLINEN

HEKSAGONINEN