Purjealukset – ennen ja nykyään
Herätkää!-lehden Japanin-kirjeenvaihtajalta
OLETKO nauttinut koskaan purjeveneen kyydistä sen keinuessa pehmeästi aalloilla ja suolaisten roiskeiden lentäessä ilmassa? Monien mielestä mikään ei ole sen miellyttävämpää.
Mutta purjehdittu ei ole ainoastaan virkistysmielessä. Purjealuksia on käytetty satoja vuosia kalastukseen, rahdin kuljetukseen ja muihin kaupallisiin tarkoituksiin ja sotalaivoina. Alusten ja purjeiden malli on vaihdellut suuresti käytettävissä olleiden aineiden, ylitettävän vesistön, aluksen tarkoituksen ja laivanrakentajien taidon mukaan.
Entisajan purjealukset
Ensimmäinen alus, josta historia esittää kuvauksen, on Nooan arkki. Nykyajan taiteilijat kuvaavat arkin pyöreäpohjaiseksi ja teräväkeulaiseksi. Sellaisen rakenteen tarkoitus on pienentää kitkaa ja lisätä nopeutta. Kuitenkin Raamattu kuvailee arkin olleen laatikon muotoinen. Siinä ei ollut purjeita, mastoja eikä peräsintä. Se johtui siitä, että sitä ei ollut suunniteltu liikkumaan vettä pitkin, vaan pikemminkin kellumaan vedessä ja kantamaan mahdollisimman suurta kuormaa, jollaista se kantoi viisi kuukautta. – 1. Moos. 7:17, 24.
Jumala antoi Nooalle tarkat ohjeet arkista ja käski häntä:
”Tee itsellesi arkki honkapuista, rakenna arkki täyteen kammioita, ja tervaa se sisältä ja ulkoa. Ja näin on sinun se rakennettava: kolmesataa kyynärää [noin 137 metriä] olkoon arkin pituus, viisikymmentä kyynärää [noin 23 metriä] sen leveys ja kolmekymmentä kyynärää [noin 14 metriä] sen korkeus. Tee arkkiin valoaukko, ja tee se kyynärän [noin 46 senttimetrin] korkuiseksi, ja sijoita arkin ovi sen kylkeen; rakenna siihen kolme kerrosta, alimmainen, keskimmäinen ja ylimmäinen.” – 1. Moos. 6:14–16.
Egyptiläiset käyttivät papyruskaisloja, jotka punottiin ja sidottiin yhteen laivan muotoon. Jotkin purjeet tehtiin myös papyruksesta. Papyrus on matalassa vedessä 2,5–5 metrin korkuiseksi kasvava suippeneva, kolmisärmäinen kaisla. Vuonna 1970 Thor Heyerdahl matkusti tuhansia kilometrejä Atlantin poikki papyrusveneellä sellaisen aluksen merikelpoisuuden todistamiseksi. Babylonialaiset ja etiopialaiset käyttivät myös kaislaveneitä. Jotkin näistä veneistä olivat pyöreitä.
Kiinalainen džonkki on vanhimpia purjealuksia. Vaikka se on länsimaalaisittain kolhon näköinen, se on silti hyvin käytännöllinen. Sen on sanottu edustavan äärimmäisyyttä aerodynaamisessa tehokkuudessa. Nämä purjealukset valvoivat yhteen aikaan Intian valtamerta ja purjehtivat keskiajalla säännöllisesti Intiaan, Ceyloniin (Sri Lankaan), Afrikan itärannikolle ja Adeniin (Jemeniin). Vuonna 1848 muuan džonkki jopa teki matkan Kiinasta Bostoniin, New Yorkiin ja Lontooseen. Sitä, milloin kiinalaista džonkkia olisi käytetty ensi kerran, ei tiedetä.
Foinikialaiset olivat eteviä merenkulkijoita, jotka kävivät laajaa kauppaa Välimerellä ja mahdollisesti purjehtivat Gibraltarin salmen läpi Englantiin ja Afrikan rannikoilla. Heidän tärkeimmät merisatamansa olivat Tyros ja Sidon. Raamattu antaa meille jonkinlaisen käsityksen foinikialaisten laivojen rakentamiseen käytetyistä aineista. Se kuvailee Tyroksen kaupungin kauniiksi purjelaivaksi, jonka laudoitus oli sitkeää katajaa, ainoa masto Libanonin setriä ja airot Baasanin jykevää puuta, luultavasti tammea. Keula oli tehty norsunluu-upotuksilla koristellusta sypressipuusta. Purje oli kirjailtua egyptiläistä pellavaa ja kannen katos oli värjättyä villaa. Laivassa oli tiivistetyt saumat. – Hes. 27:3–9, UM.
Ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla lukuisat alukset purjehtivat Välimeren vesillä. Jotkin olivat melko suuria. Juutalainen historioitsija Josephus kertoo purjehtineensa kerran laivassa, jossa oli kuusisataa ihmistä. Apostoli Paavali ynnä laivamiehistö ja muut matkustajat – kaikkiaan 276 henkeä – joutuivat haaksirikkoon jonkin matkan päässä Maltan saaresta. – Apt. 27:37; 28:1.
Ensimmäiseltä vuosisadalta eteenpäin puu oli tärkein rakennusaine. Mutta jo vuonna 1829 teräs tuli käyttöön laivanrakennuksessa Englannissa. Luultavasti kranaatin käyttöönotto vuonna 1819 edisti siirtymistä puusta rautaan.
Puolivälissä 1800-lukua useimmat maat jo rakensivat sotalaivoja teräksestä. Lisäksi alkoi ilmestyä teräksisiä matkustaja- ja kauppa-aluksia tai kauppakuunareita, joissa oli neljä, viisi, kuusi ja toisinaan seitsemän mastoa. Teetä, kahvia, kuivattuja hedelmiä ja muita herkästi pilaantuvia tavaroita laivattiin yhä enemmän. Nopeat klipperit saattoivat viedä niitä määränpäähänsä lyhyessä ajassa. Klipperit kykenivät purjehtimaan 300 meripeninkulmaa (550 kilometriä) vuorokaudessa, ja pisimmän purjehdusmatkan vuorokaudessa tiedetään olleen 436 meripeninkulmaa (807 kilometriä). Ne edelsivät tyylikkään näköisiä rahtihöyrylaivoja, jotka nykyään matkaavat Japanista Yhdysvaltain länsirannikolle 7–10 vuorokaudessa.
Suurten purjelaivojen käsittely ei ole helppoa. Esimerkiksi Nippon Maru on 98 metriä pitkä. Siinä on neljä mastoa, joissa kussakin on kuusi raakaa kannattamassa suuria nelikulmaisia purjeita, joiden pinta-ala on yhteensä 2400 neliömetriä. 150 hengen miehistön (mukaan luettuina 120 kadettia) täytyy kiivetä tikkaita ylös 27 metriä tai enemmän raa’an luo ja sen jälkeen lähteä kävelemään pitkin raa’an alle ripustettua köyttä. Yhdellä raa’alla on kymmenen miehistön jäsentä nostamassa tai laskemassa purjetta. Ryhmätyö ja yhteistoiminta ovat välttämättömiä, sillä jalan lipsahdus tai väärä arviointi voisi olla kohtalokas.
Nykyiset purjealukset
Klipperilaivojen lähes täydellinen katoaminen ei merkitse sitä, että purjehdus olisi tullut vanhanaikaiseksi. Sen sijaan se on suuressa määrin muuttunut kaupallisesta purjehduksesta urheilulajiksi, ja monilla kaikkia elämän aloja edustavilla ihmisillä on mahdollisuus tuntea, miten sykähdyttävää on liikkua äänettömästi meren aalloilla.
Tämän vuosisadan ensi puoliskolla rakennusaineet ovat muuttuneet suuresti. Ei ainoastaan terästä, vaan myös alumiinia, betonia ja muita aineita on käytetty purjeveneiden rakentamiseen. Mutta toisen maailmansodan jälkeen on ollut käytössä eräs uusi aine, jolla on etuja muihin verrattuna monessa suhteessa. Tämä aine on lujitemuovi eli lasikuituvahvisteinen polyesteri. Teräksen ja alumiinin ongelmana ovat ruostuminen ja syöpyminen, mutta lujitemuovi ei ruostu, syövy eikä mätäne, vaikka hoitoa tarvitaankin jonkin verran ja kelluvat esineet vaurioittavat sitä helpommin. Tällä hetkellä suurin osa nykyaikaisista purje- ja moottoriveneistä rakennetaan lujitemuovista.
Lasikuitu muistuttaa paljon tiuhakudoksista kangasta. Venettä rakennettaessa tehdään ensin muotti lujitemuovia varten. Muotti kiillotetaan ja vahataan. Seuraavaksi vahattuun muottiin ruiskutetaan hyytelökerros, josta tulee rungon kova, halutun värinen pintakerros. Sen jälkeen muottiin asetetaan lasikuitua kerroksittain, ja kunkin kerroksen päälle levitetään telalla tai ruiskulla polyesterihartsia. Tätä jatketaan, kunnes tarvittava paksuus on saavutettu. Hartsin kovetuttua runko nostetaan pois vahatusta muotista, rakennetaan kansi, sisävarusteet pannaan kuntoon viimeistä piirtoa myöten ja asennetaan painolasti. Lopuksi masto sijoitetaan sen alapäätä tukevaan jalustaan, kaareen tai korokkeeseen, ja nostetaan purjeet. Ja siitä vain purjehtimaan! Alumiinimastot ovat suuressa määrin korvanneet puumastot, dacronpurjeet ovat korvanneet puuvilla- ja pellavapurjeet, ja raudasta tai teräksestä valmistettujen varusteiden tilalla on ruostumattomia varusteita. Kaikki se on johtanut siihen, että purjevene on kevyempi, lujempi, kestävämpi ja samalla nopeampi ja kauniimpi.
Lujitemuovirakentaminen on mullistanut pienveneteollisuuden. Rakentamisaikaa on supistettu huomattavasti. Keskikokoisen puisen kajuuttaveneen keularangan, kölin, kaarien ja peräpeilin veistoon, niiden kokoamiseen, laudoituksen tekoon ja saumojen tiivistämiseen voi kulua toista kuukautta. Lujitemuovisen veneen koko runko voidaan rakentaa vajaassa viikossa. Sen lisäksi puuveneen rakentamisessa tarvitaan ammattitaitoisia puuseppiä, mutta lujitemuoviveneen teossa voidaan jossakin määrin käyttää ammattitaidottomia työntekijöitä ja siten vähentää työkustannuksia.
Narut ja köydet tehdään enimmäkseen dacronista ja nailonista. Äskettäin on kehitetty uusi kevlar-niminen materiaali. Se muistuttaa melkoisesti lasikuitua, ja siitä kudotaan monenvahvuista köyttä. Kun tätä ainetta olevista yksittäisistä hiuksenhienoista säikeistä punotaan köysi, se on yhtä lujaa kuin teräs. Esimerkiksi puolen tuuman kevlarköyden vetolujuus on 11340 kiloa, kun taas puolen tuuman galvanoitu teräsvaijeri katkeaa jo 10342 kilon vedossa. 30 metriä tätä teräsvaijeria painaa noin 20 kiloa. Samanpituinen kevlarköysi painaa 3,5 kiloa. Kevlarköydet ovat olleet kysyttyjä erityisesti siksi, että ne korvaavat teräsvaijerit ja alentavat purjeveneen painoa.
Tärkeimmät purjehdusliikkeet
Nykyiset huvipurret ovat yleensä paljon pienempiä ja yksinkertaisempia käsitellä kuin entisajan purjealukset. Mastoihin ei tarvitse kiivetä, sillä kaikkia purjeita voidaan säädellä kannelta. Todellisuudessa monet huvipurret on takiloitu siten, että kaikkia purjeita voidaan nostaa, laskea ja säätää suoraan ruorimiehen paikalta. Tämä mahdollistaa sen, että yksi mies voi käsitellä purjevenettä sen liikkuessa.
Niiden, jotka aikovat opetella purjehtimaan, tulee tuntea kolme purjehduksen perusliikettä, jotka ovat: purjehtiminen 1) vastatuuleen, 2) laitatuuleen ja 3) myötätuuleen.
Ensimmäisenä on purjehtiminen vastatuuleen. Jotta se onnistuisi, veneesi luovii eli purjehtii siksak-kuviota pysyen koko ajan 45 asteen kulmassa tuulen suuntaan nähden. Tämä vaatii suurta taitoa, sillä tuulen nopeus ja suunta vaihtelee, ja veneen ja purjeiden asentoa täytyy korjata jatkuvasti.
Purjehdittaessa laitatuuleen tuuli puhaltaa poikittain veneen yli. Tämä on nopea purjehtimistapa.
Kun purjehditaan myötätuuleen eli myötäiseen, purje on lähes suorassa kulmassa tuuleen nähden veneen purjehtiessa tuulen mukana.
Luovinta merkitsee veneesi kääntämistä siten, että tuuli osuu purjeeseen vastakkaiselta puolelta. Luovin teko vastatuuleen eli vastakäännös on suhteellisen helppo, koska tuuli käy edestä. Mutta luovin teko myötätuuleen eli myötäkäännös voi olla vaarallinen. Siinä venettä käännetään sen ohjaamiseksi pois tuulesta. Tämän liikkeen aikana tuuli käy perästä, ja jos se heittää purjeen toiselle puolelle, vene voi kaatua. On aina viisasta pitää yllään pelastusliivejä, ja jos veneesi kaatuu, koeta pysyä sen luona.
Joka tapauksessa sellaisen, joka lähtee veneellä vesille, pitäisi ensin huolehtia siitä, että alus täyttää kaikki lain vaatimukset turvalaitteiden suhteen. Hänen tulee myös tutustua vesiliikennelakeihin ja tuntea vesitiet, joilla hän liikkuu. Eikä koskaan saisi yrittää purjehdusmatkaa, ellei mukana ole kokenutta purjehtijaa.
[Kaavio s. 23]
(Ks. painettu julkaisu)
TÄRKEIMMÄT OHJAILULIIKKEET
Luovinta ja vastakäännös
Myötäkäännös
TUULI
PURJEHTIMINEN VASTATUULEEN
LAITATUULEEN
MYÖTÄTUULEEN