Roomalaiskatolinen kirkko sellaisena kuin Italia näkee sen

VIIMEAIKAISET kehitysvaiheet Vatikaanissa ovat aiheuttaneet suurta kohua kaikkialla katolisessa maailmassa. Papit ja muut tuon kirkon hierarkiaan läheisesti yhteydessä olevat ovat joutuneet hyvin epävarmaan asemaan. Miten on Italian kansan laita?

Paavi Johannes Paavali I:n (Lucianin) kuolema murehdutti Italian roomalaiskatolilaisia. Radio ja televisio käsittelivät poikkeuksellisen paljon hänen 28. syyskuuta 1978 tapahtuneeseen kuolemaansa liittyneitä asioita. Kuitenkin ihmisten esittämät ajatukset näyttävät paljastavan, että yleensä heitä kiinnostaa enemmän uutisen ei-uskonnollinen puoli.

Monet italialaiset valittivat sitä, että filmejä ja muita suosittuja ohjelmia peruutettiin tilan saamiseksi miltei alituisille hautajaisia, valinnan suorittavaa konklaavia jne. koskeville tiedonannoille. Johannes Paavali I:n kuolemaa käsiteltäessä aikakauslehti L’Espresso lainasi 8. lokakuuta erään kansallisen uutisohjelman johtajaa, joka sanoi: ”Me emme varmaankaan osoittaisi arvostavamme suuresti yleisöä, jos me pommittaisimme sitä edelleen määrällisesti ja laadullisesti yhtä paljon kuin silloin, kun Paavali VI kuoli.”

Lisäksi tuntui siltä, että paavinvaalissa poliittisilla edellytyksillä oli suurempi merkitys kuin uskonnollisilla edellytyksillä. Lehdistö käsitteli laajasti Johannes Paavali I:n seuraajan valinnan takana käytyä ”poliittista juonittelua”. Il Messaggero -sanomalehden lokakuun 3. päivän numerossa etusivulla olleessa otsikossa kysyttiin: ”Lucianin kaltainen sielujen paimen vai ’politiikasta kiinnostunut’ paavi?” Ja 7. lokakuuta artikkelissa ”Benellin peli” tarkasteltiin tuon vaikutusvaltaisen kardinaalin ovelia menettelyjä valittaessa paavin seuraajaa. Jopa ennen Lucianin valintaa sanomalehti La Nazione oli sanonut elokuun 27. päivän numerossaan: ”Muutaman viime päivän aikana on pantu liian paljon painoa eri kardinaalien, heidän poliittisen asemansa ja maantieteellisen syntyperänsä erittelylle ja on unohdettu se kriisi, jossa kirkko huomaa olevansa nykyään.”

Epäilyksiä Johannes Paavalin kuolemasta

Johannes Paavali I:n äkillinen kuolema lisäsi epäluuloa poliittisen vehkeilyn suhteen. ”He ovat murhanneet hänet” ja ”he ovat tappaneet hänet poliittisista syistä” olivat toistuvasti kuultuja huomautuksia. Eräs sosiologi, jonka lausunto esitettiin 2. lokakuuta Corriere della Sera -lehdessä, sanoi: ”On hyvin kummallista, miten huhu paavin myrkyttämisestä levisi.” Panorama-aikakauslehden lokakuun 10. päivän numerossa (lyhyessä artikkelissa ”Miksi ihmiset sanovat, että hänet on murhattu?”) sanottiin seuraavasti: ”Roomassa tämä epäilys alkoi heti tunkeutua ihmisten mieliin, aivan kuin ajan ratasta olisi siirretty taaksepäin 500 vuotta paavi Aleksanteri VI:n ja hänen lastensa Lucrezian ja Cesaren lietsomien Borgian juonittelujen päiviin. Taksinkuljettajilla ja kauppiailla on ollut ainoastaan yksi puheenaihe viime päivien aikana: että paavin kuoleman takana oli varmasti jonkinlainen salaliitto.”

Mutta ei ainoastaan yleisöllä ollut epäilyksiä. Useiden sanomalehtien otsikoissa paavin kuolemaa sanottiin arvoitukseksi ja ehdotettiin tutkimuksen suorittamista. Perinteisen katolisen liikkeen ”Civiltà Cristianan” sihteeri sanoi: ”Paavin kuoleman eräistä olosuhteista ja syistä on olemassa monia ja vaihtelevia huhuja, hämmennystä ja epäilyksiä. Tästä syystä olemme sitä mieltä, että oikeusviranomaisten olisi sopivaa antaa meille yksiselitteinen vastaus.” Sanomalehti Corriere della Sera, joka kertoi sihteerin lausunnosta, sanoi myös ”Civiltà Cristianan” esittäneen Vatikaanin viranomaisille kirjallisen tutkimuspyynnön.

Yksi syy yleisön asiaa kohtaan tuntemaan kiinnostukseen on se, että paavi Johannes Paavali I oli saanut kansalta paljon myötätuntoa käyttämällä yksinkertaista kieltä, jonka jotkut sanoivat ’muistuttavan maalaispapin kieltä’. Monia miellytti se, että hän päätti jättää pois kolminkertaisen kruunun uuden paavin hallituskauden avaavista virkaanasettajaisseremonioista ja että hän ensin halusi poistaa käytöstä valtaistuimen, jolla paavia kannetaan jotta suuri yleisö voisi nähdä hänet, vaikka hän miettikin asiaa uudelleen ja kelpuutti tämän erikoispiirteen mukaan virkaanastumisseremonioihinsa.

Oliko tiaaran hylkäämisellä merkitystä?

La Nazione -lehdessä (3.9.1978) kirjoittanut F. Margiotta Broglio ilmaisi, että Lucianin tiaarasta luopuminen nähtiin merkittävämpänä kuin olisi ollut aihetta. Broglio sanoi: ”Me emme halua tässä arvostella tätä paavin tekemää ensimmäistä päätöstä, mutta haluamme mainita, että kun kerran oli tehty päätös tulla toimeen ilman ’suvereenisuuden vertauskuvia’, silloin se olisi pitänyt toteuttaa johdonmukaisesti loppuun saakka luopumalla kuninkuuteen kuuluvista lisistä, seremoniamiekoista. Toison d’Orista – Bourbonien hallinnon jäänteestä – ja muista paavinvaltaan liittyvistä ’maallisista’ koristeista . . . Ainoastaan palaamalla rohkeasti hengelliseen todellisuuteen kirkko onnistuu karkottamaan kaikki jäljet paavi Montinin [Paavali VI:n] neotemporalismista.”

La Repubblica -päivälehteen kirjeen kirjoittanut käytti voimakkaampaa kieltä. Hän tuomitsi paavia ympäröivän loiston, menot ja rikkaudet ja lopetti kirjeensä seuraavasti: ”En palvo jalokivin koristettua paavia, eikä minua lumoa Vatikaani, joka tuo mieleen Tuhannen ja yhden yön tarinat. Viesti, jonka haluan lähettää Johannes Paavalille, sisältyy evankeliumiin. Paavi hyvä, avaa tämä kirja ja lue se kokonaan. Ole sitten johdonmukainen ja toteuta sitä riisumalla yltäsi kaikki nuo rikkaudet ja antamalla ne toisille, elä niukkojen välttämättömyyksien varassa ja tule alas jalustaltasi puhumaan ihmisten kanssa!”

Uuden paavin, Johannes Paavali II:n (Wojtylan), suhteen jää nähtäväksi, saako hän aikaan merkittäviä muutoksia opetuksissa tai kirkon rakenteessa. Ennen paaviksi tuloaan hän selitti olevansa täysin samaa mieltä Paavali VI:n Humanae Vitae -nimisen kiertokirjeen sisällön kanssa, jossa esimerkiksi vastustettiin ehkäisyvälineitä ja syntyvyyden säännöstelyä. Corriere della Sera -lehti viittaa lokakuun 18. päivän numerossaan siihen, miten paavi kunnioittaa syvästi ”madonnaa”, ja sanoo tämän alkukirjaimen ”M” sisältyvän nykyisen paavin käyttöön ottamaan paavinvaakunaan. Nämä kaksi seikkaa on valittu sen osoittamiseksi, että tulevat uudistukset ovat luonteeltaan pinnallisia, eivätkä ne aikaansaa todellista muutosta kirkossa.

Kirkko kohtaa ongelmia

Seurakuntien tila voi toimia sen ilmapuntarina, mitä italialaiset ajattelevat kirkosta. Il Messaggero -lehti lainasi 29. syyskuuta roomalaisen kardinaalin Polettin piispainkokoukselle pitämää puhetta, jossa hän kuvaili itse Rooman hiippakunnassa vallitsevaa kriittistä tilannetta. Hän selitti:

”Roomassa on 68 seurakuntaa, joilla ei ole kirkkoa tai rakennusta ja jotka toimivat jollakin tavalla väliaikaisissa tiloissa olosuhteissa, jotka masentavat hengellisesti yhtä lailla väestöä ja pappeja.”

Poletti selitti, että on lukuisia ”suunnattoman suuria” 30000 – 80000 asukkaan seurakuntia ja että pelkästään sakramenttien jakaminen ”aidon evankelioinnin” kustannuksella olisi saavutus. Hän sanoi, että on myös monia uusia asuntoalueita, joissa niiden valmistuttua tulee asumaan yli 150000 ihmistä, mutta joihin ”on mahdotonta järjestää edes tilapäistä palvontapaikkaa”, ja että nämä kaupunginosat ”tulevat jäämään oman onnensa nojaan ja lankeamaan takaisin yleiseen pakanuuteen – millaista evankeliointia!”

Sama vaikutus tuntuu muillakin alueilla. Esimerkiksi Palermossa sanotaan tarvittavan ainakin kaksikymmentä uutta kirkkoa. ”Mutta meiltä puuttuvat papit ja aineelliset mahdollisuudet niiden rakentamiseen”, sanoi muuan kirkon edustaja Giornale di Sicilia -lehden mukaan. ”Mitä voidaan sanoa kirkkorakennuksista?” tämä sanomalehti kysyy. ”Ne ovat alkaneet muistuttaa ’huoltoasemia’, joilla ihmiset käyvät ainoastaan silloin, kun he tarvitsevat jotakin. Yksikään kirkollisista rakenteista ei toimi kitkatta ja jotkin eivät toimi lainkaan. Papit rukoilevat yhä vähemmän. . . . Nuorilla papeilla on toisinaan vääriä ajatuksia sen suhteen, mikä pitäisi ymmärtää edistykseksi, samalla kun toiset papit pysyvät linnoittautuneina vanhentuneiden mielipiteiden taakse. Seurauksena on, että näiden kahden luokan välillä vallitsevat vastakohtaisuudet räjähtävät usein ja päätyvät eräiden kirkon toimintojen halvaantumiseen.”

Hämmennys ja epäusko

Kaikella tällä on ollut rappeuttava vaikutus papistoon, ja se on luonnollisesti siirtynyt ihmisiin epäilevyyden, välinpitämättömyyden ja jopa kirkkoa kohtaan omattavan uskon ja luottamuksen puutteen muodossa. Jo vuonna 1976 muuan pappi kirjoitti Seminari-nimiseen uskonnolliseen aikakauslehteen paheksuen sitä, että ”jotkut nuoret papit puhuvat kirkosta, paavista ja piispoista tavalla, jolla eivät varmasti edes kirkon pahimmat viholliset puhuisi, ja silti he ovat pappeja”!

Italian katolisten maallikkojen keskuudessa on siis hämmennystä. Esimerkiksi luopuminen latinasta messuissa ja lihan syönnin perjantaisin kieltäneestä käskystä ovat muutoksia, jotka ovat järkyttäneet joitakuita, kun taas toiset pitävät sellaisia muutoksia vähemmän tärkeinä. Viimeksi mainitut haluavat nähdä tehtävän tuntuvampia muutoksia – sellaisia muutoksia, jotka vaikuttavat ihmisten jokapäiväiseen elämään.

Sen, että papiston arvostus on vähenemässä, paljastaa Giuseppe Boven kirjassa ”Tutkimus papiston kutsumuksesta” julkaistu tutkimus, jossa eritellään papistosta usein esitettyjä kriittisiä huomautuksia. 69 prosenttia haastatelluista sanoi, etteivät papit ole johdonmukaisia; he ovat rahaa rakastavia (52 prosenttia); he ovat liian erillään tavallisista ihmisistä (33 prosenttia); he eivät ymmärrä nykyistä maailmaa (30 prosenttia); he eivät ole uskollisia selibaattilupaukselleen (25 prosenttia); he ovat sekaantuneet politiikkaan (23 prosenttia); he ovat hyödyttömiä (21 prosenttia); he eivät ole ajan tasalla (15 prosenttia haastatelluista).

Mitä siis tulevaisuudella on tarjottavana roomalaiskatoliselle kirkolle Italiassa? Vain aika näyttää sen. Mutta varmaa on, että Tuomari Kristus tulee tuomaan tuomiolle kaikki laitokset samoin kuin kaikki ihmiset, jotka väittävät uskovansa häneen ja seuraavansa häntä Jumalan nimittämänä Kuninkaana ja Ylimmäisenä Pappina. Jos heidän opetuksensa ja kirkkojensa rakenne eivät täytä Jumalan sanassa kristillisyydelle ilmaistuja vaatimuksia, on mahdotonta saada hänen siunaustaan. Siksi sellaiset laitokset tai yksilöt eivät voi kestää. – 1. Piet. 4:17, 18; Hepr. 4:12; vrt. Naah. 1:6.