Lähetystyöntekijät saivat selvän käsityksen edessä olevista esteistä
”ME TIEDÄMME, minne olemme menossa, millaisia olosuhteita tulemme kohtaamaan ja olemme valmiit menemään!” vakuutti Mark Albers. Näin hän ilmaisi Vartiotornin Raamattukoulun Gileadin 66. kurssin käyneiden lähetystyöntekijätovereittensa halukkuuden heidän saadessaan määräyksensä 11 maahan.
Heidän kohtaamansa haasteet eivät tule olemaan helppoja. Useimmat heistä kohtaavat uuden kielen, toisenlaisen elintason ja outoja tapoja. He varmasti tarvitsivat hyödyllisiä neuvoja, jotka auttavat heitä selviytymään muutoksista.
Päättäjäisohjelman alkaessa (11. maaliskuuta 1979) 1952 läsnäolijan joukko alkoi tajuta, että annettavista neuvoista olisi hyötyä heillekin, eikä vain 26:lle koulusta valmistuneelle. Yksi puhuja, V. Wisegarver, sanoi: ”Tässä järjestelmässä monenlaiset ongelmat vaivaavat meitä alinomaa. On takaiskuja ja muita esteitä, jotka voivat olla todelliseksi koetukseksi. Toisinaan me kohtaamme ahdistavia olosuhteita, jotka vaikuttavat elämäämme, olosuhteita joita me emme yksinkertaisesti voi muuttaa.”
Mitä tarvitaan sellaisista olosuhteista selviytymiseksi, joita ei voida muuttaa? Puhuja vastasi: ”Kärsivällisyyttä!” Hän kiinnitti huomion Jaakobin 5:7:een, jossa puhutaan kärsivällisyydestä, joka maanviljelijällä täytyy olla. ”Mitä muuta maanviljelijä voi tehdä, kuin kylvää ja viljellä?” Wisegarver kysyi. ”No, hän voisi huolestua liikaa tai hän voisi polkea jalkaa ja huutaa. Mutta kaikki se voisi vain riistää häneltä voimaa, terveyttä ja iloa, eikä sadetta tulisi varmasti pisaraakaan!”
Mikä siis on tyynenä pysymisen ”salaisuus” sellaisissa vastoinkäymisissä ja vaihtelevissa olosuhteissa? Vastaukseksi toinen puhuja, R. Rains, suuntasi huomion lähetystyössä kauan palvelleen apostoli Paavalin sanoihin Filippiläiskirjeen 4:12, 13:ssa. ”Mikä oli Paavalin oppima ’salaisuus’?” Rains kysyi. ”Tyytyminen ja sopeutuminen mihin tahansa olosuhteisiin ja koko ajan Jehovaan luottaminen jatkamisessa tarvittavan lujuuden saamiseksi.”
Rains osoitti käytännöllisellä tavalla, miten sopeutumishalukkuutta tarvitaan oltaessa tekemisissä erilaisten persoonallisuuksien kanssa kristillisen seurakunnan sisäpuolella. Hän luki kirjeen ihmiseltä, joka oli oppinut ”salaisuuden”. Siinä sanottiin: ”Lähetyskodissamme vallitsee suurenmoinen yhteistoiminnan henki. Kukin antaa jokaisen toisen olla oma itsensä, ja silti kaikki ovat hyvin avuliaita.” Yhteentörmäys esteen kaltaisen persoonallisuuden kanssa voidaan siis välttää muistamalla ”salaisuus”.
Seuraavana ohjelmassa D. Olson neuvoi oppilaita siitä, miten tarpeellista on antaa mieluummin apua kuin kilpailla huolimatta siitä, että me elämme maailmassa, jossa monien mielestä ’voittaminen on tärkeintä’. Kaikki kuuntelivat tarkkaavaisina, kun hän osoitti, miten syvälle juurtuneeksi kilpailu voi tulla jopa joidenkuiden kristittyjen keskuudessa. Mutta jos me omaksumme sellaisen asenteen, että me annamme tai autamme alttiisti riippumatta siitä, miten vähän me voimme tarjota, me voimme välttyä joutumasta ”riidanhalusta tai itsekeskeisyydestä” toimimisen ansaan. – Fil. 2:3.
Koulun 85-vuotias rehtori F. W. Franz puhui jännittävästä aiheesta ”Mitä tapahtuu seuraavaksi maailman näyttämöllä katsottuna eräästä toisesta näkökulmasta?” Hän käsitteli Ilmestyksen luvuissa 15 ja 16 kerrottujen vitsausten täyttymystä. Ne edustivat vitsauksen kaltaisia sanomia, joita Jumalan kansa alkoi ”vuodattaa” vuonna 1922. Franz osoitti näiden nykyajan julistusten vastaavuuden muinaiselle Egyptin maalle määrättyjen seitsemän viimeisen vitsauksen kanssa. (2. Moos. 8:20–11:10) Viimeisen vitsauksen jälkeen israelilaiset marssivat pois Egyptistä vain havaitakseen, että Punainenmeri oli seinän kaltaisena heitä vastassa. Kuitenkin Jumala antoi vapautuksen tästä näennäisesti voittamattomasta esteestä.
Franz varoitti, että me voisimme aivan hyvin tulla tilanteeseen, joka näyttäisi aivan samanlaiselta voittamattomalta esteeltä kuin se este, minkä vapautetut israelilaiset kohtasivat Punaisellamerellä. Jos näin tapahtuu, meidän pitäisi muistaa Jumalan Moosekselle lausumat sanat: ”Lakkaa rukoilemasta ja pane kansa liikkeelle! Mars eteenpäin!” (2. Moos. 14:15, The Living Bible) Franz jatkoi: ”Tämä sinun on siis muistettava. Kun kohtaat näennäisesti voittamattoman tilanteen, sinun on mentävä jatkuvasti eteenpäin Suuremman Mooseksen, Herran Jeesuksen Kristuksen, johdon alaisuudessa.”
Oppilaiden esittämä musiikkiohjelma, jonka nimenä oli ”Jehovan antaman musiikinlahjan käyttäminen”, tarjosi virkistävää vaihtelua. Se seurasi musiikin aihetta Raamatussa Juubalin, harppua ja huilua soittavien kantaisän, ajasta alkaen Ilmestyksessä kuvaillun suuren taivaallisen kuoron laulamaan ”uuteen lauluun” saakka. – 1. Moos. 4:21; Ilm. 14:3.
Oppilaiden esittämän näytelmän ”Muuttukaa uudistamalla mielenne” tarkoitus oli antaa syvempää näkemystä siihen, miten estetään moraalisten esteiden kehittyminen. Se paljasti nykypäivän ovelat moraaliset ansat tarkastelemalla perusteellisesti israelilaisten keskuudessa vallinnutta tilannetta Mooabin arolla vähän ennen kuin he saapuivat Luvattuun maahan. Toinen näytelmä esitti tilanteita Daavidin elämän ajalta ja valaisi syvän sydämestä lähtevän uskollisuuden tarvetta. Sen teemaa ”Jehova varjelee uskollistensa tien” korostettiin hyvin.
Tuon päättäjäispäivän, 11:nnen maaliskuuta 1979, jokainen läsnä ollut muistaa kauan.
[Kuva s. 25]
Vartiotornin Raamattukoulun Gileadin 66. kurssi
Nimet on numeroitu alla olevassa luettelossa edestä taakse, ja nimet on lueteltu kussakin rivissä vasemmalta oikealle.
1) A. Del Carlo, E. Lahker, B. Albers, A. Todaro, G. Peay. 2) R. Del Carlo, K. Lahker, V. Scott, D. Rochfort, K. Aaro. 3) D. Todaro, V. Taylor, D. Geringer, L. Graves, W. Geringer. 4) R. Peay, M. Albers, D. Cole, J. Cole, M. Molina. 5) F. Graves, G. Scott, D. Taylor, M. Rochfort, H. Fritz, T. Munz.