Ihmeellinen delfiini
Herätkää!-lehden Norsunluurannikon-kirjeenvaihtajalta
SE OLI pian saava ensimmäisen poikasensa. Tuhansien muiden tulevien äitien tapaan se etsi kiihkeästi omaa emoaan, samalla kun sen synnytysaika lähestyi. Miten hyödyllistä olisikaan, että ”äiti” olisi läsnä auttamassa pienokaisen maailmaan tulossa.
Kaikkialla maailmassa perheissä äidit ovat sukupolvesta toiseen tunteneet samalla tavalla. Mutta tässä me tarkastelemme nyt hyvin erilaista perhettä – kaikki sen jäsenet ovat delfiinejä!
Tällainen delfiinien käyttäytyminen voi olla uutta monelle, vaikka nämä eläimet ovat olleet tuttuja ihmiselle muinaisista ajoista. Delfiinillä olikin tärkeä osa kreikkalaisissa taruissa. Kuuluisa Delfoin oraakkeli nimettiin erään delfiinin (kreikaksi delfis) mukaan, jonka muodon Apollon sanottiin omaksuneen itselleen. Delfiinit yhdistettiin jonkin aikaa jopa kuninkaallisiin, sillä Ranskan kruununperillisen arvonimenä oli dauphin (delfiini).
Kertomukset delfiinin leikkisyydestä ja sen halukkuudesta pelastaa hukkuvia ihmisiä ovat epäilemättä herättäneet suurta mielenkiintoa tätä eläintä kohtaan. Eräät amerikkalaiset lentäjät, jotka ammuttiin alas Tyynellämerellä, eivät kuitenkaan olleet kovin mielissään delfiineiltä saamastaan avusta. Heidän kauhukseen delfiini-pelastajat työnsivät heidän kumivenettään kohti japanilaisten hallussa ollutta saarta.
Kuitenkin aina viime aikoihin saakka näistä ihmeellisistä vesieläimistä tiedettiin suhteellisen vähän. Haluammekin siksi tutustua niihin lähemmin oppiaksemme niistä jotakin.
Ruumiinrakenne ja perhe-elämä
Delfiinit ovat nisäkkäitä, vaikka muistuttavatkin ulkonaisesti kalaa. Ne imettävät poikasiaan, hengittävät ilmaa ja ovat tasalämpöisiä melkein samalla tavalla kuin ihmiset. Hämmästyttääkö se sinua? Myös katolilaiset olivat 1200-luvulla hämmästyneitä, kun heitä kiellettiin syömästä delfiinin lihaa ”lihattomina” perjantaina. Epäilemättä delfiinit eivät ole aivan sellaisia, kuin miltä ne näyttävät!
Delfiinin lähempi tarkastelu paljastaa mielenkiintoisia eroavuuksia sen ja kalan välillä. Kiduksia voidaan etsiä vaikka kuinka, mutta niitä ei vain löydy. Mutta jos katsotaan tarkasti, huomataan delfiinin selässä juuri pään takana pieni reikä. Se on delfiinin sierain; se ei hengitä pitkän kuononsa kautta. Aivan silmien takana olevat reiät avautuvat kahteen niin herkkään korvaan, että niiden sanotaan olevan vertaansa vailla eläinkunnassa. Huomaatko pyrstössä jotakin erikoista? Aivan oikein, sillä pyrstöevä on vaakasuorassa eikä pystysuorassa kuten kaloilla.
Delfiinien heimo on tavattoman monilajinen. Siihen kuuluu myös jättiläisserkkuja, kuten noin 9-metrinen miekkavalas. Pienen pullonokkadelfiininkin pituus voi olla 3–4 metriä, ja se voi painaa lähes 400 kiloa.
Sukulaisuussuhteet eivät ole erityisen ihanteelliset. Esimerkiksi miekkavalas todennäköisesti pyydystää muita sukulaisiaan ravinnokseen. Kuitenkin erillisissä parvissa, joissa suurikokoiset aikuiset ottavat johdon, vietetään erinomaista, rauhallista yhteiselämää.
Delfiinin märässä maailmassa tällaisesta perhe-elämästä on monia etuja. Esimerkiksi kun poikanen on syntynyt, se täytyy nostaa nopeasti veden pintaan haukkaamaan ensi kerran ilmaa. Koska ”lapsen” pituus on kolmannes äidin pituudesta, on hyvin hyödyllistä, että delfiinikätilöitä on auttamassa synnytyksessä ja nostamassa pienokaista veden pintaan. ”Isoäitikin” voi olla avuksi tässä.
Mutta syntymänjälkeinen huolenpito ei pääty tähän. Synnytyksen aikana muut delfiiniparven jäsenet ympäröivät emoa ja uutta poikasta. Ne suojelevat molempia saalistavilta haikaloilta, joita veren haju voisi houkutella paikalle. Jos hai näyttäytyisi, sillä on paremmat mahdollisuudet elää vanhaksi, jos se ui nopeasti pois häiritsemättä ketään. Vartijadelfiinit voivat tappaa hain muutamassa minuutissa puskemalla päällään ei-toivottua tunkeilijaa maksaan.
Jokaisella delfiininpoikasella on myös ”lapsenvahti”. Nämä huolehtivat äidin kanssa siitä, että poikasta hoidetaan ja valvotaan jatkuvasti. Sellaiseen huolenpitoon voi kuulua kuritusta silloin, kun tottelemista saa odottaa kauan. Delfiiniemojen on todettu käsittelevän villiintynyttä poikasta siten, että ne tempaavat sen leukojensa väliin ja sitten joko upottavat sen veteen tai pitävät sitä pinnan yläpuolella noin puoli minuuttia. Tavallisesti tällainen ”läksytys” riittää rauhan palauttamiseksi!
Ihmeellisesti suunniteltu
Tutkijoita on kauan kiehtonut se nopeus, jolla delfiinit voivat uida. Jo vuonna 1938 tehdyt laskelmat osoittivat, että delfiinin linjakkaan muodon pitäisi sallia korkeintaan yhdeksäntoista kilometrin tuntinopeuksia. Mutta näiden eläinten tiedetään uivan yli kolme kertaa tuota nopeammin! Miten tällainen nopea liikkuminen, joka näyttää uhmaavan hydrodynaamisia lakeja, on mahdollista? Johtuuko se suurimmaksi osaksi sen voimista?
On sanottu, että jos delfiini ja ihminen painaisivat yhtä paljon, niin delfiini olisi kuusi kertaa ihmistä voimakkaampi. Mutta voima yksin ei näytä olevan ratkaiseva tekijä delfiinin uintinopeudessa. Salaisuus piilee tämän eläimen kyvyssä halkoa vettä niin pehmeästi, että syntyy hyvin vähän kitkaa. Tämä ei johdu vain uintitavasta, joka estää vanaveden syntymisen, vaan myös delfiinin erikoisesta ihosta. Iho, jonka alla on monia pieniä, joustavia tukia, toimii iskunvaimentimen tavoin. Lisäksi delfiineillä on erikoinen luonnonilmiö vähentämässä pintakitkaa. Eläimen saadessa haavan iho erittää rasvaa, joka valuu haavaan, korjaa pinnan virtaviivaiseksi ja estää verenvuodon jatkumisen. Erään teorian mukaan – joka perustuu siihen, että delfiinin uloimmat ihosolut uusiutuvat nopeasti – kun tällä eläimellä on kiire, se suorastaan ”hyppää ulos nahoistaan” – ei kirjaimellisesti, mutta varistamalla ihosoluja kitkan pienentämiseksi!
Merieläiminä delfiinien täytyy usein sukeltaa hyvin syvälle hankkimaan ravintoaan. Ne voivat olla yli viisi minuuttia 200 metrin syvyydessä, minkä jälkeen ne palaavat nopeasti pintaan hengittämään. Ihminen ei pystyisi tällaiseen suoritukseen. Se ei johdu yksistään sellaisissa syvyyksissä vallitsevasta kovasta paineesta, vaan myös siitä, että ihmisellä on vaara saada sukeltajantauti, joka on usein kohtalokas. Se syntyy siten, että ympäröivä paine saa sukeltajan veressä kehittymään typpikaasua, niin että veri ”kiehuu”, jos hän nousee liian nopeasti pintaan. Miksi se, mikä on ihmiselle mahdotonta, on delfiinille mahdollista?
Syitä on useita. Kun delfiini sukeltaa, sen pulssi voi hidastua jopa puoleen, niin että vain aivot, sydän ja muut tärkeät elimet saavat happea. Tämä puolestaan vähentää ilman tarvetta. Erityisen mielenkiintoista on, että delfiini voi niin halutessaan tyhjentää keuhkonsa 90-prosenttisesti. Se on ihmisille mahdotonta. Sen jälkeen jäljelle jäänyt typpi imeytyy keuhkoissa muodostuvaan emulsioon ja poistuu vaarattomasti, kun eläin nousee pintaan hengittämään. Tavaton paine ei haittaa delfiiniä, sillä sen rintakehä on erittäin joustava. Siksi eläin kestää syvälle sukeltamisen vahingoittumatta.
Päinvastoin kuin ihmiset delfiinit voivat tyydyttää nestetarpeensa merivedellä. Kuinka niin? Litrassa merivettä on 35 grammaa suolaa. Tällainen suolamäärä olisi liikaa ihmisen munuaisille, sillä ne voivat poistaa ainoastaan 22 grammaa. Kun siis ihmiset juovat merivettä, se vain lisää janoa ja kuivuminen jouduttaa kuolemaa. Mutta delfiineillä ei ole sellaisia vaikeuksia. Niiden merielämää varten suunnitellut munuaiset poistavat niin paljon suolaa, että ne voivat vaaratta juoda merivettä.
Edelleen delfiinillä on hämmästyttävä kyky pysyä lämpimänä jääkylmässä vedessä, jossa voimakkaimmatkin ihmiset kuolisivat muutamassa minuutissa. Mistä se johtuu? Delfiini pystyy olemaan melkein alituisessa liikkeessä, silloinkin kun se lepää. Silloinkin kun se ”loikoilee” lähellä pintaa ja näyttää olevan unessa, se silloin tällöin työntää päänsä vedestä voimakkaalla pyrstön iskulla. Tämä ei palvele ainoastaan hengitystä, vaan auttaa myös kehittämään välttämätöntä lämpöä. Mutta tämä arvokas lämpö haihtuisi nopeasti, jollei tällä eläimellä olisi kahden senttimetrin paksuista lämpöä eristävää rasvakerrosta ja kykyä supistaa veren virtausta ihon pintaan.
Hämmästyttävää on myös se, miten delfiini suuresta koostaan ja nopeudestaan huolimatta voi välttyä törmäämästä vedenalaisiin esteisiin. Osittain se johtuu delfiinin erinomaisesta näköaistista. Tarkka näköaisti ei kuitenkaan voi yksin selittää sen kykyä liikkua ja löytää ravintoa hyvin syvältä pimeässä vedessä.
Delfiinillä on havaittu olevan oma kaikuluotain, joka myös auttaa sitä esteiden väistämisessä. Lähettämällä korkeataajuisia vihellyksiä tai maiskauksia ja sen jälkeen erittelemällä kaikuja, jotka syntyvät signaalien heijastuessa jostakin, delfiini voi määrittää sekä etäisyyden että sen, millaisesta kappaleesta kaiut tulevat. Koska tällä eläimellä ei ole hajuaistia, eikä se siksi voi löytää ravintoa hajun avulla, kaikuluotain on sille elintärkeä. Silloinkin kun delfiinien silmät peitetään kokeiden ajaksi, ne voivat erehtymättä erottaa kaksi samankokoista, erilajista kalaa toisistaan ja siepata sen, jonka ne mieluummin syövät. Delfiinin kaikuluotain on niin herkkä, että se voi erottaa toisistaan metalliesineitä, joilla on samat mitat, mutta eri tiheys. Kaiken tämän se tekee sidotuin silmin!
Edellä mainitun kaltaisten kokeiden aikana tutkijat ovat ihmetelleet sitä, että delfiini voi oppia reagoimaan ihmisen antamiin käskyihin. Koska tämä nisäkäs on hyvä oppimaan ja se ääntelee hyvin monenlaisilla tavoilla, on herätetty kysymys: osaavatko delfiinit puhua?
Osaavatko delfiinit puhua?
Tiedemiesten vastaukset tähän kysymykseen vaihtelevat. Vaikka delfiineillä ei ole äänijänteitä, ne voivat aikaansaada monenlaisia ääniä ja tohtori John Lillyn mukaan jopa jäljitellä ihmisen puhetta. Joissakin piireissä tätä havaintoa on pidetty hyvin tärkeänä ja sen on katsottu todistavan, että ihminen voisi joskus keskustella näiden eläinten kanssa. Ei pitäisi kuitenkaan arvioida väärin tätä havaintoa. Kirjassaan Notre ami le dauphin (Ystävämme delfiini) tohtorit J. –J. Barloy ja J. P. Ehrhardt kertovat, että delfiini matkii puhetta paljon huonommin kuin papukaija.
Mitä sitten on sanottava delfiinien aikaansaamista erilaisista äänistä? Osoittavatko ne sen, että tämä eläin voi keskustella järkevästi ainakin omien lajitovereidensa kanssa? Monet tutkijat ovat sitä mieltä. Mutta aikana, jolloin teorioita esitetään ja hylätään nopeasti, hyvin optimistisia tietoja tulee arvioida asiallisesti. Ne viisitoista signaalia, joita luonnontieteilijät sanovat delfiinien lähettävän, ovat saaneet paljon julkisuutta. Kuitenkin harvat tietävät sitä, että tämä ”sanasto” on paljon suppeampi kuin muilla eläimillä. Esimerkiksi sikojen ”sanastoon” kuuluu 32 erilaista ääntä ja kettujen ”sanastoon” 38 ääntä. Kirjailijat Barloy ja Ehrhardt tunnustavat suoraan delfiinin viidentoista signaalin merkityksestä, että ”missään tapauksessa ei tiedetä tarkkaan, mitä ne merkitsevät”. Miksi? ”On ollut mahdotonta määritellä signaalien yhteyttä tiettyyn käyttäytymiseen.” Vaikka he ovat tutkineet paljon delfiinien ”kieltä”, he sanovat: ”Ei ole olemassa mitään todisteita siitä, että delfiini kykenee muodostamaan todellista, kaksi sanaa käsittävää lausetta.”
Äskettäin BBC World Servicen haastattelussa merinisäkkäiden osaston intendentti British Museumista todisteli voimakkaasti sitä käsitystä vastaan, jonka mukaan delfiinit voivat puhua järkevästi keskenään. Hän sanoi delfiinien valtavasta teurastuksesta tonnikalan kaupallisen pyynnin yhteydessä (arvioidaan, että jokaista kymmentä pyydettyä tonnikalaa kohti sai yksi delfiini surmansa): ”Niitä ei olisi saatu näin paljon pyydystetyksi, jos delfiini olisi kyennyt sanomaan toiselle: ’Älä mene minkään sellaisen lähelle, mikä kuulostaa laivan potkurilta . . . pysy hyvin kaukana siitä.’”
Millaiselta näyttää delfiinin tulevaisuus? Kristitty opetuslapsi Jaakob sanoi yli 1900 vuotta sitten, että ”jokainen . . . meriluomusten laji on ihmiskunnan kesytettävissä ja onkin sen kesyttämä”. (Jaak. 3:7) Näin voidaan varmasti sanoa myös delfiinistä. Olet voinut lukea, miten joitakin näistä eläimistä on opetettu noutamaan meren pohjalta arvokkaita esineitä, kuten esimerkiksi ohjusten kärkikartioita. Delfiinejä on ehdotettu käytettäväksi uimarantojen vartiointiin ja uimarien suojelemiseen haikalojen hyökkäyksiltä. Nähtäväksi jää, toteutuuko se koskaan. Koska Raamattu kuitenkin osoittaa, että tulee aika, jolloin eläinten elämää kunnioitetaan kaikkialla, voimme olla varmoja siitä, että me ihmiset tulemme vielä oppimaan paljon meitä ympäröivästä suurenmoisesta luomakunnasta, myös ihmeellisestä delfiinistä.