Tarkkailemme maailmaa
Vainon takana
◆ Uskonnollisten vähemmistöryhmien vainoaminen Argentiinassa on Hamiltonissa Kanadan Ontariossa ilmestyvän Spectator-lehden huomion kohteena. Uutistoimittaja James Neilson sanoo: ”Hallituksen pääasiallinen maalitaulu on selvästikin Jehovan todistajat, joiden kieltäytyminen kunnian osoittamisesta sellaisille maailmallisille vertauskuville kuin lipuille ja kansallishymneille on saanut Argentiinan yltiöisänmaallisen sotaväen puhisemaan raivosta. . . . Jehovan todistajien kieltäytyminen aseiden kantamisesta ja lipun tervehtimisestä lukemattomissa viranomaisten toimeenpanemissa isänmaallisissa muotomenoissa nähdään itse asiassa samana kuin yhteistyö aggressiivisen ulkomaisen vallan kanssa. Sille tosiseikalle, että [Jehovan] todistajat eivät tarttuisi aseisiin myöskään Brasilian tai Chilen puolesta tai tervehtisi niiden lippuja, ei ole pantu minkäänlaista painoa.”
Neilson sanoo, että ”Jehovan todistajien kaltaisten vähemmistöryhmien lähitulevaisuus Argentiinassa on kolkko”. Tunnistaen sitten toisen vainon takana olevan voiman hän huomauttaa: ”Hallituksen [roomalaiskatolinen] uskonnollinen fanaattisuus ei osoita mitään laantumisen merkkejä – jos mikään, niin hallituksen papillinen maku on voimistumassa.” – Southam News Service.
Sydänkohtausten syy?
◆ Lääkärien käsityksen mukaan sydänkohtaukset johtuvat verenkierron salpautumisesta sepelvaltimoissa. Mutta mikä aiheuttaa tämän veren salpauksen? Italialainen lääkäriryhmä on hankkinut todistusaineistoa sen osoittamiseksi, että verta sydämeen syöttävän valtimon kouristukset saattavat olla yksi myötävaikuttava tekijä. Pisan yliopiston tutkijat seurasivat huolellisesti 76 potilasta, jotka kärsivät rintakivuista sydämeen johtavassa verenkierrossa ilmenneiden häiriöiden vuoksi. Tutkimuksissa havaittiin hyytymien kehittyneen näihin verisuoniin vasta kouristusten jälkeen, ja hyytymien todettiin muodostuneen valtimoihin juuri niihin kohtiin, joissa oli ollut kouristuksia. Tämänkaltaiset havainnot ovat antaneet toiveita erilaisten sydänkohtausten ehkäisemiskeinojen kehittämisen suhteen. Yhtenä mahdollisuutena pidetään kouristuksia ehkäisevää lääkitystä. Lääkärit tulivat kuitenkin siihen johtopäätökseen, että kouristukset sattuivat yleensä kovettuneessa, rappeutuneessa valtimossa.
Erään Pennsylvaniassa Yhdysvalloissa työskentelevän tutkijan äskeiset havainnot ovat lisäksi osoittaneet tupakoinnin ja pienten valtimoiden kovettumisen ja yleisen rappeutumisen välillä vallitsevan yhteyden. Kyseinen lääkäri päätteli: ”Tupakoiminen vahingoittaa näitä nimenomaisia valtimoita ja kovettaa niiden seinämiä. Niinpä kun suonen sisäinen paine alenee, suoni ei kykene laajenemaan (helpottaakseen näin verenkiertoa). Iäkkäämpänä näin kävisi joka tapauksessa, mutta tupakoivilla se tapahtuu kaksi kertaa niin nopeasti.”
Mammutinpoikanen uutisen aiheena
◆ Neuvostoliittolaiset tiedemiehet riemuitsivat, kun hyvin säilynyt jäätynyt mammutinpoikanen löydettiin Siperiasta kesällä 1977. (Ks. Herätkää! 22.1.1978, s. 30.) Nyt maan virallinen tietotoimisto Tass ilmoittaa, että tiedemiehet uskovat mammutin kuoleman johtuneen sen jalassa olleen infektion aiheuttamasta verenmyrkytyksestä. He panivat kuitenkin merkille myös sen, että eläin oli hautautunut mutatulvaan pian kuolemansa jälkeen. ”Geologeille sellainen tulva Pohjois-Siperiassa on melkoinen ihmetyksen aihe”, sanoi Tass. Aivan yhtä hämmästyttävää on tämä: miksi tulvaa seurasi äkillinen syväjäädytys, joka säilytti mammutinpoikasen niin hyvin?
Salamoiko Venuksella?
◆ Kun neuvostoliittolainen avaruusluotain Venera 12 suoritti Venuksen pinnalle ns. pehmeän laskun 21. joulukuuta 1978, sen väitettiin saaneen selville sellaista, mitä jotkut yhdysvaltalaiset tiedemiehet luonnehtivat ”sävähdyttäväksi”, ”fantastiseksi” havainnoksi. ”Laskeutuminen tapahtui ’myrskyisässä säässä’”, sanottiin uutistoimisto Tassin ilmoituksessa. ”Groza [ukonilma] -laite rekisteröi laskeutumisen aikana melkoisen määrän ilmakehässä sattuneita sähkönpurkauksia. Yksi aluksen laskeutumisen jälkeen sattunut huomattava purkaus sai ympäristön jyrisemään 15 minuutin ajan.” Maan pinnalla ukkonen saattaa jyrähdellä joidenkin sekuntien ajan salamaniskun jälkeen, mutta tiedemiehet ovat ällistyksissään siitä, että tämä jälkikaiunta kesti peräti 15 minuuttia.
Väkivaltaa koulussa
◆ Yhdysvaltain opetusviranomaisten mukaan ainakin 60900 opettajaa joutui hyökkäyksen kohteeksi lukuvuonna 1977–1978. Vaikka tämä edustikin vain 3 prosenttia Yhdysvaltain kunnallisten koulujen koko opettajakunnasta, niin 17 prosenttia elää alituisessa hyökkäyksen pelossa ja 12 prosenttia heistä oli uhkailtu. Hyökkääjät – sekä oppilaat että heidän vanhempansa – käyttivät melkoista valikoimaa erilaisia aseita: tuoleja, lyijyputkia, palonsammuttimia, käsituliaseita ja viiloja. Muuan alhaisista arvosanoista suuttunut losangelesilainen oppilasjoukko jopa sytytti opettajansa hiukset tuleen. Opettajat jättävät monet hyökkäykset ilmoittamatta, koska he pelkäävät hyökkääjien kostotoimia tai kouluviranomaisten arvostelua. Eräs opettajien yhdistyksen virkailija sanoi: ”Lapset tuntevat olevansa vapaat hyökkäämään, koska he tietävät välttyvänsä rangaistukselta.” Nämä hyökkäykset ovat vaatineet veronsa opettajilta myös tunneperäisesti. Tutkimus, joka koski 253:a Los Angelesin keskikaupungin koulujen opettajaa, osoittaa että monissa opettajissa kehittyi tila, jota voidaan rinnastaa sotilaissa sodan aikana havaittuun ”taisteluneuroosiin”.
Leluja aikuisille?
◆ Kaliforniassa Yhdysvalloissa on avattu varakkaille aikuisille kalliita ”leluja” myyvä liike. Asiakas voi tehdä valintansa varastosta, joka sisältää mm. yksipaikkaisen Scorpion-helikopterin (120000 markkaa), yksipaikkaisen suihkulentokoneen (200000 markkaa), tilaustyönä tehtyjä autoja (160000 – 400000 markkaa) ja 12-metrisen moottoriveneen (400000 markkaa). Siinä tapauksessa, että nämä aiheuttavat liian suuren loven asiakkaan kukkaroon, hän voi hankkia liikkeen viirin 240 markalla; se onkin yksi liikkeen halvimpia artikkeleita. Käykö kauppa? ”Odotamme myyvämme nykyisen varastomme loppuun joulukuuhun mennessä”, sanoi yksi omistajista viitatessaan liikkeen 24 miljoonan markan arvoiseksi ilmoitettuun varastoon.
Sairaaloissa saatuja infektioita
◆ Yhdysvaltain sairauksienehkäisykeskuksen julkaiseman tutkimuksen mukaan vuosittain peräti 1500000 tuon maan kansalaista saa jonkin tartuntataudin sairaalassaolonsa aikana. Arviolta 5 prosenttia sellaisista potilaista, joissa ei ole ilmeistä tai itämisvaiheessa olevaa infektiota sairaalaan tullessaan, potee sellaista sairaalasta lähtiessään. Useimmat sairaalassa tapahtuneista sairastumisista ovat leikkausten jälkeen saatuja virtsaelininfektioita. Selonteon mukaan koko maassa ”tästä ongelmasta johtuvat suoranaiset sairaanhoitokulut nousevat yli yhden miljardin dollarin” (yli 4 miljardin markan).
Hyönteinen korvassa
◆ Pieni hyönteinen, joka Suomessa tunnetaan nimellä isopihtihäntä (Forficula auricularia), saa anglosaksisen nimensä käsitteestä, joka merkitsee ”korvassa viihtyvää otusta”. Tämä vanhaan uskomukseen perustuva näkemys, jonka mukaan tämä hyönteinen ryömii halukkaasti ihmisen korvaan, on pitkään ollut kyseenalainen. Äskettäin eräs Flagstaff Community -sairaalan lääkäreistä Arizonan osavaltiossa Yhdysvalloissa kuitenkin poisti isopihtihännän 25-vuotiaan opiskelijan korvasta. Lääkäri löysi kuusi kaksoishaavaa korvan täryontelosta ja pienen repeytymän potilaan tärykalvosta. Ilmeisesti hyönteisen pihtimäiset lisäkkeet olivat olleet syynä vaurioihin. Kahden vuorokauden kuluessa hyönteisen poistamisesta kipu oli kuitenkin hellittänyt, ja vauriot paranivat nopeasti. ”Kolme kuukautta myöhemmin korva tarkastettiin jälleen ja sen havaittiin parantuneen normaalisti”, sanoo Medical World News -lehti.
Luetteloimattomat puhelinnumerot
◆ Saadakseen olla rauhassa yhä useammat ihmiset pyytävät, ettei heidän puhelinnumeroitaan pantaisi puhelinluetteloihin. Los Angelesissa noin 38 prosenttia puhelinnumeroista ei löydy luettelosta, Chicagossa ei löydy 33 prosenttia eikä New Yorkissa yli 30 prosenttia, mikä on kolmanneksen enemmän kuin viisi vuotta sitten. Kotirauhan lisääntyessä puhelimen yleinen käyttökelpoisuus vähenee, koska mahdolliset soittajat eivät voi löytää etsimäänsä puhelinnumeroa.
Suomen lähes kahdesta miljoonasta puhelinliittymästä noin neljännes on pääkaupunkiseudulla. Näistä Helsingin puhelinyhdistyksen alueella olevista noin 425000 numerosta runsaat 16500 eli noin 4 prosenttia on ns. salaisia numeroita.
Ponnisteluja Ateenan säilyttämiseksi vehreänä
◆ ”Ateenan kaupunginvaltuusto on ryhtynyt voimakkaisiin toimiin puiden ja muitten kasvien suojelemiseksi”, kertoo Athens Daily Post -lehti. Puun kaatamisesta, pensaan katkaisemisesta tai nurmikon turmelemisesta ”tullaan määräämään 100000 drakhman [noin 12000 markan] sakko”. Kaupunginvaltuusto on huolissaan tämän Kreikan historiallisen kaupungin nyt jo niukaksi arvioidun vehreyden säilyttämisestä.
”Lohikäärmeen hampaiden” pois repiminen
◆ Adolf Hitler rakennutti vuonna 1938 kaikkiaan 185 kilometriä pitkän linjan betonisista panssarivaunuesteistä Saksan, Ranskan ja Belgian vastaisille rajoille. Noin 450000 miestä käytti tämän ”lohikäärmeen hampaiksi” nimitetyn pyramidinmuotoisista panssarivaunuesteistä muodostetun linjan rakentamiseen vain 15 kuukautta. Sodan jälkeen yli 30 vuoden aikana tapahtuneista räjäyttelemisistä ja raivaamisesta huolimatta sitä on yhä jäljellä noin 100 kilometrin matkalla. Mutta nyt vanhan suojelijat vaativat, että osa näistä esteistä jätettäisiin koskemattomiksi niiden historiallisen merkittävyyden takia. Tämä on synnyttänyt paljon vastustusta paikallisen väestön taholta. ”Lohikäärmeen hampaiden pois repimistä” voisi riittää tämän vuosisadan loppuun saakka.
Kirkon ja valtion suhteet
◆ Piispa Erkki Kansanahon johdolla toimineen kirkon komitean mietinnössä katsotaan, etteivät kirkon ja valtion suhteet kaipaa kovin suuria muutoksia. Kirkollisverojärjestelmän perusteisiin, kirkkolain säätämisjärjestykseen eduskunnassa ja kenttäpiispan ja muun sotilaspapiston nimityksiin komitea suosittaa vain vähäisiä muutoksia. Komitean mielestä myös piispojen nimitys tulisi säilyttää nykyisellään eli tasavallan presidentillä, koska se ”takaa nimitykselle tietyn objektiivisuuden ja arvovallan”. Komitean mielestä tuottaisi myös suuria vaikeuksia määrätä, mille kirkon elimelle nimitysoikeus voitaisiin siirtää.
Koti- vai päiväkotihoito?
◆ Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian laitoksella tehdyn tutkimuksen mukaan kaksi kolmesta lapsesta vastustaa päiväkotiin lähtöä. Tutkimus käsitteli 130:n kolmivuotiaan ja sitä nuoremman lapsen suhtautumista päiväkotihoitoon. Lähes puolet vastusti eroa aktiivisesti päiväkotihoidon alussa, jolloin he vielä uskoivat voivansa vaikuttaa äidin läheisyyteen. Päiväkodeissa lähes kolmannes lapsista pysytteli passiivisena ja joka kolmannella esiintyi kiukunpuuskia ja yliaktiivisuutta. Samoin monilla ilmeni rauhattomuutta ja eristäytymistä, samoin ruokailuvaikeuksia. Tutkijoiden mukaan päiväkotihoito nykyisellään on niin erilainen kuin kotihoito, etteivät lapset sopeudu siihen ilman vastustusta ja stressiä.
Äideistä 54 prosenttia olisi halunnut itse hoitaa lapsensa, jos se olisi ollut mahdollista, ja suurin osa heistä sanoikin pyrkivänsä korvaamaan yhteisen ajan puutteen intensiivisellä yhdessäololla iltaisin ja vapaa-aikoina. Päiväkotihoidossa on Suomessa tällä hetkellä noin 11000 alle kolmivuotiasta lasta.