Sydneyn taiteen tyyssija
Herätkää!-lehden Australian-kirjeenvaihtajalta
ORKESTERIN lopettaessa soittimien virittämisen valot himmenevät ja sali hiljenee. Tahtipuikko nousee ja alkusoitto alkaa. Sen jälkeen esirippu avautuu, ja oopperan ensimmäinen näytös on juuri alkamassa Sydneyn oopperatalossa.
Tämä paikka on kuitenkin paljon muutakin kuin oopperatalo. Parin hehtaarin laajuinen alue sisältää neljä suurta juhlasalia, kaksi ravintolaa, kirjaston, eteisaulan, näyttelyhallin, kaikki tarpeelliset harjoittelu- ja pukeutumishuoneet, hallinnolliset toimistot ja varastoalueet eli kaikkiaan lähes 900 huonetta!
Rakennustekniikka ja muita erikoispiirteitä
Maailmassa on tuskin toista yksittäistä rakennusta, johon olisi tarvittu yhtä monta tuhatta tuntia laskutoimituksia tietokoneella. Sen jälkeen kun suunnitelma oli valittu, insinöörit arvioivat mahdollisia rakennusmenetelmiä kolmisen vuotta. Suunnitteluvaiheesta ehti kulua noin 16 vuotta, kunnes Sydneyn oopperatalo avattiin virallisesti 20. lokakuuta 1973.
Tämä Sydneyn kauniiseen satamaan suuntautuvalla maakaistaleella sijaitseva rakennuskokonaisuus muistuttaa levottomuuden valtaan joutunutta kymmentä suurta kimaltelevan valkoista simpukan kuorta, jotka seisovat pystyssä ja ulottuvat 22-kerroksisen rakennuksen korkeudelle. Massiiviset meripihkan (topaasin) väriset lasiseinät, joissa on 2000 kappaletta seitsemääsataa eri kokoa olevaa lasiruutua, sulkevat simpukoiden suuaukot!
32 maata kilpaili edusta saada suunnitella tämä oopperatalo, ja 233 suunnitelmaa jätettiin kilpailuun. Ensimmäisen palkinnon sai 38-vuotias tanskalainen arkkitehti Jørn Utzon, joka harkitusti muotoili suunnitelmansa siten, että se jäljitteli satamassa purjehtivien veneiden tuulen pullistamia purjeita. Hänen suunnitelmansa merkitsi 1,6 hehtaarin laajuisen alueen rakentamista betonista ja betonin ripustamista ilmaan. Kaikki kymmenen simpukankuoren muotoista betonirakennelmaa olivat muodoltaan epäsäännöllisen kaarevia. Lontoossa insinöörit kokeilivat kuutta erilaista rakennusmenetelmää, joista kukin oli hylättävä. Perustustyöt aloitettiin, ennen kuin edes tiedettiin, olisiko rakennuksen pystyttäminen mahdollista upean suunnitelman mukaan.
Lopulta tanskalainen arkkitehti ehdotti simpukankuorien säännöttömän muodon vaihtamista 150 metrin läpimittaisen täydellisen pallon geometriaan. Se merkitsi sitä, että vaikka kukin kymmenestä simpukankuoresta oli eri korkuinen, niillä olisi pohjimmiltaan sama kaarevuus. Uusi suunnitelma yksinkertaisti suunnattomasti rakentamista.
Kunkin simpukankuoren seinät muodostuvat betonikaarista, jotka kaartuvat hyvin kapealta alueelta maan pinnasta. Ylöspäin kohotessaan ne ensin levittäytyvät ulospäin ja sen jälkeen ne kaartuvat sisäänpäin muodostaen sekä katon että seinän. Levitetyn käsiviuhkan siivet tulevat helposti mieleen, kun katselee seinän ja katon perusrakennetta.
Betonirakennelmien peittämiseen on käytetty yli miljoona kaakelilaattaa. Jotkut kaakelit ovat kiiltävän valkoisia, ja toisissa on kermamainen pinta. Kellertävän ylärakenteen massiivisuus painottuu vielä enemmän siten, että se sijaitsee vaaleanpunertavasta graniitista rakennetulla 180 metriä pitkällä korokkeella, jonka edustalla väitetään olevan maailman suurin käytössä oleva ulkoportaikko.
Virallisten avajaisten jälkeen runsaat kuusi miljoonaa vierasta on nauttinut tuhansista täällä toimeenpannuista näytännöistä. Rakennuksen erinomaista sijaintia ja sen kiehtovan kauniita muotoja on ylistetty maasta taivaaseen. Juhlasalien akustiikkaa pidetään yleisesti maailman parhaitten salien akustiikan veroisena. Eräs muusikko sanoi konserttisalista: ”Meidän on oltava hyvin huolellisia siinä, mitä me soitamme täällä – akustiikka on niin hyvä.”
Jokainen sali on suunniteltu akustisesti niin, ettei ääni vääristy eikä sitä tarvitse vahvistaa. Kuhunkin saliin on kuitenkin liitetty pitkälle kehitetty äänentoistojärjestelmä. Tarpeen vaatiessa tämä järjestelmä jakaa äänen tasaisesti kaikille istuimille ja ääni kuuluu vääristämättä ja yhtä voimakkaana joka puolelle. Akustisista syistä kahden suuren salin lattialla ei ole mattoja. Kun ihminen istuutuu tai nousee ylös, hän aiheuttaa tuskin mitään ääntä. Se johtuu siitä, että kaikki istuimet ovat hydraulisesti säädettäviä.
Näytännöstä myöhästyneitten täytyy odotella ulkopuolella sopivaa taukoa. Mutta ei heillä ole syytä hermostua liikaa. Sisätelevisiojärjestelmän ansiosta ulkopuolella oleva yleisö, taiteilijat tai henkilökunta voivat kuunnella ja katsella, mitä eri näyttämöillä on milloinkin menossa.
Ilma tuntuu raikkaalta, ja lämpötila on täysin sopiva. Noin 20 miljoonan markan arvoiset ilmastointilaitteet vaihtavat ilman joka kahdeksas minuutti näyttämöillä ja joka toinen minuutti keittiöissä.
Monet kulissien takana ja pääsalin alla sijaitsevilla tasoilla olevat käytävät, portaikot ja huoneet on suljettu tavallisilta vierailta. Täällä esimerkiksi sinfoniaorkesterin johtaja voi virittää jotakin soitinta pukeutumishuoneessaan pyytämällä tarvitsemansa täsmällisen äänen huonepalvelumoduulinsa kautta. Sisätelevision avulla hän voi silmäillä ennalta yleisöä tai tarkkailla, kun hänen orkesterinsa valmistautuu tai harjoittelee. Hän voi jopa katsella toisessa salissa pidettävää esitystä. Esiintymisensä jälkeen hän voi halutessaan rentoutua ja katsella elokuvaa moduulista. Samassa moduulissa on puhelin, jolla hän voi soittaa minne tahansa maailmaan.
Käytävien, portaikkojen ja huoneiden labyrintti on saattanut jotkut esiintyjät ymmälle. Eräs orkesterinjohtaja sanoi: ”Olen eksynyt kahdesti matkallani esiintymislavalle. Kerran päädyin kanttiiniin ja toisen kerran siivouskomeroon.”
2690-paikkainen konserttisali on hyvin vaikuttava 27 metrin korkuisine veistettyine koivukattoineen. Täällä voidaan kuunnella sinfonioita, kamarimusiikkia, kuoroesityksiä tai pop-musiikkia. Konserttisalia käytetään myös kokoustilaisuuksiin. Siellä on käännöslaitteet viittä kieltä varten. Koska nämä laitteet on yhdistetty radiojärjestelmään, korvakuulokkeet pistotulppineen ja johtoineen ovat tarpeettomia.
Korkealle esiintymislavan yläpuolelle on ripustettu 21 suurta akryylista valmistettua munkkirinkilän muotoista ”akustista pilveä”. Ne heijastavat jonkin verran ääntä takaisin esiintymislavalle antaen orkesterille aivan oman akustisen järjestelmän, joka ei häiritse yleisöön päin suuntautuvaa ääntä.
1,6 miljoonan markan arvoiset suuret urut, joita yhä rakennetaan, varaavat dramaattisen taustakulissin esiintymislavalle. Koska niissä on 10500 pilliä, ne tulevat olemaan maailman suurimmat mekaanisesti toimivat urut. Yleisö voi nähdä vain 100 metallipilliä ja 24 pronssikelloa. Urut ovat 9 metrin korkeudella lattiasta, ja niistä tulee 15 metrin korkuiset. Urkurin on seurattava orkesterin johtajaa sisätelevisiosta.
On myös pienempiä teattereita. 544-paikkaisessa näytelmäteatterissa on muunneltava esiintymislava. Sen etuosa voidaan laskea orkesterisyvennykseksi, vaihtoehtoiseksi sisäänkäynniksi näyttelijöille tai paikaksi, jonne voidaan sijoittaa ylimääräisiä istuimia. Lisäksi näyttämöllä on kaksi samankeskistä kääntölavaa, niin että näyttämönvaihdos voi tapahtua muutamassa sekunnissa. Tai näyttelijät voivat vain kävellä yksistä kulisseista toisiin kulisseihin, ikään kuin he menisivät paikasta toiseen. Kuten kaikissa saleissa, tämän näyttämön valaistus voidaan ohjelmoida syttymään ja sammumaan automaattisesti. Tietokoneen nauhalle voidaan tallettaa jopa 200 valojen vaihtumista käytettäväksi aina kun näytäntö esitetään uudelleen.
Oopperateatteri
Tänä iltana nautimme oopperasta 1547-paikkaisessa oopperateatterissa. Siellä ei ole mitään keskittymisvaikeuksia, sillä meitä ympäröivät seinät ja katto on maalattu mustaksi, jottei mikään asiaankuulumaton vetäisi katsettamme puoleensa. Näytöksiä oli neljä, ja kunkin välissä oli pieni tauko, kun kulisseja vaihdettiin. Koska sivukulisseissa oli hyvin vähän tilaa, me ihmettelimme, minne kaikki näyttämövarusteet katosivat. Saimme tietää, että erityinen nostolava nostaa kevyemmät lavasteet näyttämön yläpuolella sijaitseviin tiloihin, tai se tuo ylös kulisseja kolmen kerroksen syvyydestä näyttämön alta. Koska suuri osa näyttämöstä pyörii, sen avulla lavasteiden vaihdot käyvät nopeasti näytöksen aikana.
Uusi kansainvälinen tavaramerkki
Päiväsaikaan alue on täynnä elämää, sillä siellä pidetään harjoituksia, päiväkonsertteja, keskipäivän luentoja, elokuvaesityksiä, siellä on matkailijoita, sataman puolella sijaitsevassa ulkoilmaravintolassa lounastavia ihmisiä ja jopa sellaisia, jotka hölkkäävät keskellä päivää leveää kävelytietä pysyäkseen solakkana.
Mutta illalla toiminta saavuttaa varsinaisen huippukohtansa. Kun kaikkien kymmenen suuren valkoisen simpukankuoren muotoisen katon alle syttyy valo sataman ympäristöstä lähtöisin olevat valopisteet mukaan luettuina, koko rakennuskokonaisuus näyttää elävän toisessa maailmassa. Sinne saapuu vanhoja ja nuoria, jotka ovat somistautuneet koruilla ja turkiksilla tai ovat vain pukeutuneet paitoihin ja farmarihousuihin, paetakseen elämän kiirettä ja painetta mielikuvitusmaailmaan muutamaksi tunniksi.
Tästä rakennuksesta on tullut Sydneyn Harbour Bridge -sillan, kengurun ja pussikarhun ohella Australian uusi kansainvälinen symboli. Käytyämme siellä voimme tosiaankin olla yhtä mieltä siinä ilmenevästä ylväästä suunnittelusta ja siitä, että se on hämmästyttävä rakennustaidon näyte, joka saa meidät ihailemaan Jumalan ihmiselle suomia luovia kykyjä.