Pelikorttien alkuperä
’KUKA pelaisi korttia?’ Tämä ilmaisu on helposti ymmärrettävä millä tahansa kielellä, sillä pelikortit ovat kansainvälisiä, ja niiden voidaan totuudenmukaisesti sanoa kattavan maapallon etelästä pohjoiseen ja idästä länteen. Voit löytää korttipakan napaseutujen karuilta yksinäisiltä etuvartioasemilta ja päiväntasaajan höyryävistä viidakoista. On kiinnostavaa, miten suuri vaikutus korteilla on ollut ihmisten toimintoihin. Niiden avulla on tehty enemmän tai vähemmän onnistuneita ratkaisuja. Korttia kääntämällä on voitettu ja menetetty omaisuuksia. Miksi korttipeli on niin suosittua kautta maailman? Katsokaamme!
Ensinnäkin pelikortit ovat pieniä ja mukavia käsitellä. Nykyaikainen pelikorttipakka vaatii hyvin vähän säilytystilaa ja painaa vain muutamia kymmeniä grammoja. Toinen seikka on peliin tarvittavat pelaajat. Toisin kuin useimmissa peleissä, korteilla voi pelata jopa vain yksi ihminen. Pasianssi voi täyttää monet yksinäiset tunnit ja muodostaa tervetulleen ajanvietteen niille, joiden on pakko viettää pitkiä aikoja yksinään. Koska korttipelit ovat yleismaailmallisia, voidaan yleensä löytää joku, vanha tai nuori, jonka kanssa pelata.
Saattaisit tässä vaiheessa hyvinkin kysyä: ’Mistä tämä suosittu ajanviete sai alkunsa? Kuka sen keksi ja milloin? Onko se ollut aina nykyisessä muodossaan?’ Nämä ovat kiinnostavia kysymyksiä. Tutkimmeko niitä?
The New Funk & Wagnalls Encyclopedia sanoo pelikorttien saaneen alkunsa Hindustanissa noin vuonna 800 ja kuninkaan, kuningattaren ja sotamiehen olevan peräisin keskiajalta. Kiinalainen sanakirja vuodelta 1678 sanoo, että ne keksittiin vuonna 1120 eaa. Seun-Hon jalkavaimojen ajanvietteeksi. Joidenkuiden vanhojen esineiden tuntijoiden mukaan Eurooppaan tunkeutuneet saraseenit, jotka ylittivät Välimeren vuonna 711, toivat mukanaan pelikortteja. Toiset väittävät ristiretkeläisten tuoneen pelikortteja palatessaan idästä. Mutta siitä ollaan jokseenkin yhtä mieltä, että pelikortteja käytettiin Euroopassa yleisesti vasta 1400-luvun alkupuoliskolla. Joidenkuiden tutkijoiden mielestä pelikortit ovat tulleet Eurooppaan samalla tavalla kuin mustalaisina tunnetun vaeltajarodun mukanaan tuoma šakki. On mielenkiintoista todeta, että šakkia pelattiin monin paikoin myös korteilla. Espanja toi pelikortit ”Uuteen maailmaan”, Amerikkoihin, kun Cortez valloitti Meksikon. Kuningas Montezuma katseli erittäin mielellään korttia pelaavia espanjalaisia sotilaita.
Sinun on täytynyt jo tässä vaiheessa tehdä se johtopäätös, että pelikorttien alkuperän suhteen on paljon kiistaa, kun on kysymys tarkan ajan ja paikan määrittämisestä. Mutta mielipide-eroista huolimatta pelikorttien kotimaa on ilmeisesti idässä. Tang-dynastian aikaiset vanhat kiinalaiset paperirahat ja kiinalaiset pelikortit ovat huomattavan samanlaisia.
Kehitys vanhalla ajalla
Siitä huolimatta mikä osa mustalaisilla oli pelikorttien tuomisessa Eurooppaan, on mielenkiintoista todeta noiden ihmisten käyttäneen niitä pääasiassa povaamis- eli ennustamistarkoituksessa. Kortteja käytetään nykyään tähän tarkoitukseen. Vanhan ajan tarokkikorttipakassa oli 78 korttia, eikä siinä ollut maita, numeroita eli silmiä, kuten me sanomme nykyään. 1300-luvulla Euroopassa otettiin käyttöön numerot ja silmät, ja silloin käytettiin kaikkia 78 korttia, joista 22 oli kuvakortteja. 22 tarokkia eli erikoista kuvallista korttia käytettiin ennustamisessa. Ne edustivat vertauskuvallisesti aineellisia voimia ja luonnon aineksia, hyveitä ja paheita. Kuvat esittivät esimerkiksi tähteä kädessään pitävää kuningasta, Kuolemaa jolla oli kardinaalin hattu ja lyhyt viitta, kahta siivekkääksi lapseksi kuvattua lemmenjumalaa, sotamiestä ja kolikoita ja satuhahmoja. Lisäksi esiintyi kuvitettuja sananparsia.
Yksi näistä erikoiskorteista tunnettiin narrina eli jokerina. Tällä kortilla oli hyvin voimakas vaikutus ennustuksen tulokseen, sillä se voimisti tai moninkertaisti sitä lähinnä olevan kortin merkityksen. Jos oli viitteitä hyvästä onnesta ja jokeri tuli seuraavana, hyvän onnen oletettiin moninkertaistuvan. Toisaalta jos oli viitteitä huonosta uutisesta, jokeri voimisti tuon huonon uutisen, ja se jätti varjoonsa kaikki istunnon aikana ennustetut hyvät uutiset.
Muut 56 korttia jaettiin neljäksi maljojen, kolikoiden, miekkojen ja sauvojen edustamaksi maaksi. Ne edustivat kaikkia ihmisluokkia. Kupit eli maljat edustivat pappisluokkaa tai hallitsijoita. Kolikot edustivat kauppiaita. Miekat viittasivat selvästi sotilaisiin. Lopuksi sauva tarkoitti maanviljelijää tai työläistä. Kussakin maassa oli neljä kuvakorttia, kuningas, visiiri, ritari ja sotamies ja 10 numerokorttia. Neljä kuvakorttia edustivat eriasteisia vallanpitäjiä. Esimerkiksi kuningas oli mahtava hallitsija, visiiri oli korkea virkamies, ritarilla oli sotilasarvo (esimerkiksi ylipäällikkö tai kenraali) ja lopuksi sotamies oli miehistön keskuudessa oleva johtaja. Nämä neljä maata kattoivat sopivasti kaikki luokat ihmisyhteiskunnassa, jossa sekä ennen vanhaan että nykyään kaikki kilpailevat ja kamppailevat keskenään pyrkiessään pääsemään tovereittensa edelle.
Korttipelin voidaan selvästi nähdä muistuttavan ihmisten toimintoja. Kukin pelaaja sai 14 lajiteltua korttia, jotka edustivat ehkä muutamaa kauppiasta (rahat), muutamaa maanviljelijää (sauvat), muutamaa sotilasta (miekat) ja muutamaa hallitsijaa (maljat) ja ehkä kuningasta mahtavana hallitsijana ja ritaria, joka sotilaskomentajan ominaisuudessa pönkitti hänen asemaansa. Voittaakseen pelaajan piti käyttää taitavasti korttien edustamaa miesvoimaa.
Kehitys nykyaikana
The Encyclopædia Britannica osoittaa pakan yksityiskohtien vaihdelleen kuva-aiheitten ja lukumäärän suhteen. Anglosaksien keskuudessa pakassa oli 52 korttia, niin että kussakin neljässä maassa oli 13 korttia. Italiassa siihen kuului 36 korttia, ja vanhemmissa saksalaisissa pakoissa oli ainoastaan 32 korttia. Varhaiset portugalilaiset lähetyssaarnaajat huomasivat kiinalaisilla 30 kortin pakan, jossa oli kolmessa maassa yhdeksän korttia ynnä kolme parempaa korttia. Nykyään vakiintunut 52 kortin ranskalainen pakka kehittyi tarokkikorteista, jotka oli nyt numeroitu. Joidenkin nykyaikaisten pelien vaatima pieni pakka saadaan poistamalla kortteja vakiopakasta.
Kortteja on kuvitettu lukemattomilla aiheilla eri kansoissa – kuten esimerkiksi ratsumiehillä, elefanteilla, haukoilla, kelloilla, kukilla, linnuilla ja monilla muilla. ”Uudessa maailmassa” New Yorkissa vuonna 1848 valmistetuissa korteissa ei ollut kuninkaita, kuningattaria eikä sotamiehiä. Sen sijaan herttojen johtajana oli George Washington, ruutujen johtajana oli John Adams, ristien johtajana oli Benjamin Franklin ja patoja johti Lafayette. Kuningatarten paikalla näissä korteissa oli Venus-, Fortuna-, Ceres- ja Minerva-jumalattaret. Intiaanipäälliköt edustivat sotamiehiä.
Vanhan ajan korttipakat painettiin puupiirrosten avulla ja maalattiin käsin. Mutta Saksassa keksitty kaivertaminen kehitettiin 1400-luvulla huippuunsa pelikorttien yhteydessä, ja käsin maalatut kortit jäivät pois. Nykyiset neljä maatamme saivat alkunsa 1500-luvun Ranskassa. Apilanlehti, jota me sanomme ”ristiksi”, oli ranskaksi trefle. Keihäänkärki, jota sanotaan nykyään ”padaksi”, oli pique. Kolmannen maan eli ”hertan” nimi oli coeur ’sydän’, ja neljäs maa oli carreau ’ruutu’.
Nykyisen pelikorttimme koko (89 x 57 millimetriä) on sekin ranskalaisen tyylin perua, sillä kiinalainen pelikortti oli pitkä ja kapea ja intialainen malli on pyöreä. Kuten jo todettiin, läheinen yhteys šhakin ja korttien välillä nähdään jälleen neljää maata hallitsevissa kahdessa värissä, punaisessa ja mustassa.
Erilaisten pelien suuri määrä, yhtä tai kahta pakkaa käyttävien pelaajien määrän vaihtelu ja kunkin pelin oma säännöstö tekevät korteilla pelaamisen yleismaailmallisesti puoleensa vetäväksi. Useimmat aiemmin pelatuista peleistä ovat nykyään tuntemattomia, ja niiden nimiä löytyy ainoastaan vanhoista kirjoista. 1700- ja 1800-luvuilla pelatuista peleistä on yhä olemassa esimerkiksi piquet ja ombre. Korttipelit voidaan nykyään luokitella neljään ryhmään (joista kustakin nimetään muutama esimerkki): 1) Uhkapelit – pokeri, fan tan, baccarat ja ventti; 2) seurapelit – kasino, vanhapiika ja rommi; 3) ryhmäpelit – napoleon, viisisataa, ombre, skat ja neljäkymmentäviisi, ja 4) yksinpelit, joista on yli 350 muunnelmaa.
Pelaajien määrä vaihtelee eri peleissä. Cribbagea voi pelata kaksi tai neljä ihmistä; pokerissa voi olla kymmenen, canastassa kahdesta kuuteen pelaajaa; sitä vastoin vistiä ja bridgeä voi pelata 20–40 ihmistä neljän hengen ryhmiksi jaettuna, niin että kukin voittajapari siirtyy toiseen pöytään.
Vistin alkuperä on hämärässä. Peli mainittiin ensi kerran vuonna 1529. Edward Hoyle julkaisi vististä lyhyen tutkielman vuonna 1742, mutta Henry Jonesin ja William Polen ponnistelujen ansiosta peli tuli vuotta 1860 seuranneella vuosikymmenellä suosituksi filosofisissa piireissä.
Funkin ja Wagnallin Encyclopedian mukaan bridge on vistin eräs muunnos, jota esiintyi ensi kerran Kreikassa 1880-luvun alussa. Vuonna 1886 se tunnettiin Lontoossa venäläisenä vistinä, ja siellä se tuli yhä suositummaksi, niin että se oli vuoteen 1900 mennessä syrjäyttänyt vanhan vistipelin.
1900-luvun alussa kehittyi huutokauppabridge. Tässä pelissä pelaajat esittivät tarjouksia kilpaa saadakseen oikeuden määrätä valttimaan. Kullakin tarjouksella pyrittiin voittamaan määrätty määrä tikkejä. Vistin tavoin kaksoisbridgeä voi pelata 20–40 pelaajaa neljän hengen ryhminä, niin että kukin voittajapari siirtyy toiseen pöytään. Lopulta eräs Vanderbiltien kuuluisaa sukua oleva amerikkalainen kehitti sitoumusbridgen vuonna 1925.
Todennäköisyyden mukanaolo
Puhuttaessa korttipelien muunnelmista olisi väärin jättää 52 korttiin liittyvä todennäköisyystekijä mainitsematta. Guinnessin ennätysten kirja (engl.) sanoo, että matemaattiset mahdollisuudet saada jaossa 13 samaa maata olevaa korttia ovat 158753389899:n suhde yhteen. Jokaisen neljän pelaajan mahdollisuudet saada täydellinen maa ovat 2235197406895368301559999:n suhde yhteen.
Vaikka korttipelit kysyvätkin huomattavaa taitoa, sattuman mahdollisuus on tärkeä. Se on epäilemättä yksi syy korttipelien suosioon – ne vetoavat hyvin vaihtelevaan pelaajajoukkoon, sillä jotkin pelit on tarkoitettu taitureille, toiset niille, jotka haluavat pelkästään rentoutua ja kuluttaa aikaa. Lisäksi kortit tarjoavat halpaa ajanvietettä.
Mutta kun joku kuulee suositun kutsun ”Kuka pelaisi korttia?”, on hyvä pitää mielessä, että korttipeleihin, kuten kaikkiin muihinkin ajanvietteen muotoihin voi kulua paljon aikaa. Kun mikä tahansa huvi tai ajanviete menee yli sen, mikä on todella hyvää virkistykseksi, käytetystä ajasta tulee haaskattua aikaa, aikaa jona pitäisi huolehtia tärkeämmistä asioista. Sen johdosta ihmiset joutuvat kärsimään usein sekä aineellisesti että hengellisesti. Tämän tietäminen ja itsehillinnän harjoittaminen estävät ihmistä sallimasta ajanvietteen tulla ansaksi itselleen ja toisille. Ja Raamattu tuomitsee korttien käytön povaamiseen, sillä se sanoo meille kaikenlaisen ennustelun ja spiritismin olevan inhottavia Jumalan silmissä. – 5. Moos. 18:9–14.