Oletko kiinnostunut ihmisistä rakkaudellisella tavalla?
IHMISET ovat kiinnostuneita toisista ihmisistä. Eikö se olekin totta? Kukapa meistä ei olisi kiinnostunut kuulemaan toisista ihmisistä? Mutta me voimme lisätä iloamme ja tyydytystämme, jos tajuamme ja otamme toimissamme huomioon, että on eri asia olla yleensä vain kiinnostunut ihmisistä ja eri asia olla kiinnostunut ihmisistä rakkaudellisella tavalla. Tarkastelkaamme tässä mielessä juoruilua.
Oletko huomannut, että suuri yleisö janoaa juoruja? Lehtikojuthan ovat pullollaan lehtiä, jotka kertovat juttuja prinsessoista, kreiveistä ja kansainvälisesti kuuluisista henkilöistä – suihkuseurapiireistä tai julkkiksista, kuten heitä kutsutaan. McCall’s-lehden kirjoituksessa ”Juoruilijat” sanottiin äskettäin:
”Ympärillämme olevan meren tavoin [juoruja] on kaikkialla. Joka toinen menekkiromaani on juoruileva, jossa ’keksityt’ henkilöt . . . ovat kevyesti naamioituja todellisia ihmisiä. Nekin sanomalehdet, jotka olivat ennen kaikkein maltillisimpia, ovat nyt höllentäneet pidättyvyyttään kylliksi voidakseen julkaista juorupalstaa, jossa esitetään lyhyitä kertomuksia kuuluisuuksista, ja mitä henkilökohtaisempia ne ovat, sitä parempi.”
On totta, että jotkut eivät ehkä halua myöntää lukevansa ”juoruja”. He saattavat kutsua niitä ”tutkimusluonteiseksi tiedonvälitykseksi” tai ”intiimiksi journalismiksi”. Mutta antropologi Margaret Mead huomautti:
”Valtavassa innonpuuskassaan kolumnistit ja erikoispalstojen toimittajat ovat kautta [Yhdysvaltojen] – ja yhtä hyvin Englannissa ja muissa Länsi-Euroopan maissa – juhlineet menestystään ihmisistä kertovien juttujen metsästäjinä, suoraan sanoen menestystään juoruilijoina.”
Onko se, että on kiinnostunut toisista ihmisistä, jotakin pahaa, jotakin mitä pitäisi välttää? Onko sillä mahdollisesti joitakin hyviä puolia? Onko se jotakin uutta? Time-lehden julkaisija Henry R. Luce sanoi kerran: ”Time-lehti ei pannut alulle tätä ihmisistä kertovien juttujen korostamista, vaan Raamattu.”
On totta, että Raamattu sisältää monia kertomuksia ihmisistä. Se tarjoaa myös Jumalalta tulevia neuvoja sen suhteen, miten olla kiinnostunut ihmisistä.
Raamatun kertomukset ihmisistä eivät ole pelkkää tyhjänpäiväistä puhetta. Toisin kuin suuri osa nykyajan juoruista, Raamatun kertomuksia ei ole tarkoitettu kutkuttamaan mieliä yksityiskohtaisilla paljastuksilla ihmisten virheistä tai pilaamaan jonkun mainetta tai pelkästään tyydyttämään lukijoiden uteliaisuutta. Nuo kertomukset antavat sen sijaan hyvän syyn, miksi olla kiinnostunut ihmisistä.
Ottakaamme esimerkiksi kertomus Kainista ja Aabelista. Onko se pelkästään ’mehukas herkkupala’ perheongelmasta, veljesten välisestä mustasukkaisuudesta? Ei suinkaan. Raamattu kiinnittää huomion kertomuksen opetukseen uskosta, vihan karttamisesta ja Jumalan miellyttämisestä. Näin ollen se, mitä Raamattu sanoo Kainista ja Aabelista, on ”hyödyllistä” meille. – Hepr. 11:4; 1. Joh. 3:10–15; 2. Tim. 3:16, 17.
Silloinkin kun Raamattu kertoo ”hyvien” ihmisten tekemistä virheistä, yksityiskohdat on kerrottu ajattelevien lukijoiden hyödyksi. Vain harvat meistä eivät ole kuulleet Daavidista, joka teki aviorikoksen kauniin Batseban kanssa. Kuinka erilainen Raamatun kertomus kuitenkin onkaan verrattuna nykyajan sanomalehtien ja aikakauslehtien juttuihin filmitähtien ja poliitikkojen uskottomuudesta. Raamattu tekee selväksi sen, että Jumala paheksui Daavidin syntiä, ja se osoittaa, että vaikka Daavidilla oli läheinen suhde Jumalaan, niin silti häntä rangaistiin. Se ei ylistä moraalittomuutta eikä saa sitä näyttämään puoleensavetävältä. Raamattu kertoo myös Daavidin sydämestälähteneestä katumuksesta, jonka johdosta Jumala osoitti hänelle armoa. – 2. Sam. 11:1–12:23; Ps. 51.
Meidän on ehkä helppoa oppia tästä läksy siitä, missä määrin me pyrimme rajoittamaan kiinnostustamme sanomalehtien tai aikakauslehtien juoruihin. Mutta mitä on sanottava yleisemmästä piirteestä: asioista, joita tuttavamme kertovat meille toisista ihmisistä? Pitäisikö meidän vastustaa taipumusta nauttia kertomusten kuulemisesta, jotka koskevat tuntemiamme ihmisiä?
Ei välttämättä, sillä on luonnollista ja sopivaa, että olemme kiinnostuneita sukulaisistamme, ystävistämme ja tuttavistamme. Jos joku heistä on menossa naimisiin, on saanut lapsen, on ollut sairaana, edistyy hyvin Raamatun tutkimisessa tai hänellä on ollut kiinnostava loma tai muu kokemus, niin varmasti meillä on syytä olla kiinnostuneita. Me olemme rakkaudellisella tavalla kiinnostuneita näistä ihmisistä. Miksi emme siis haluaisi kuulla heistä tai puhua heistä itse?
Raamattu kuitenkin varoittaa vaarasta puhua paljon joutavaa. (Sananl. 10:19; 15:2) Lisäksi Raamattu tuomitsee osallistumisen ja jopa kuuntelemisen, kun keskustelu on pahansuopaista, kun se ei perustu rakkaudelliseen kiinnostukseen sitä ihmistä kohtaan, josta puhutaan. (Saarn. 10:12–14; 3. Joh. 9, 10) Ne, jotka antautuvat sellaiseen juoruamiseen – sekä puhuja että kuulija – eivät saa sillä mitään hyvää aikaan. Jonkun virheen kertominen vaikuttimena hänen alentamisensa toisten silmissä, sensaation aiheuttaminen tai itsensä korottaminen salaisen tiedon lähteenä on todella vahingollista. Jumalan sana sanoo, että tällainen juoruaminen erottaa ystävykset. Varmaankaan tällaisissa tapauksissa kieltä ei käytetä ”lääkkeenä”. – Sananl. 12:18; 17:9.
Apostoli Paavalin neuvo vahvistaa sen, että tämä voi olla kristityillekin vaara. Hänen aikanaan, ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla, jotkut naiset olivat ’toimettomia, kiertelivät taloissa, eivätkä vain toimettomia, vaan myös juoruilijoita ja toisten asioihin sekaantujia, puhuivat sellaisesta, mistä heidän ei olisi pitänyt’. – 1. Tim. 5:13.
Mutta miten me voimme ratkaista, olemmeko kiinnostuneita kuulemaan jostakusta oikealla tavalla vai emme? Yksi tapa on kysyä itseltämme: ”Olenko minä rakkaudellisella tavalla kiinnostunut siitä henkilöstä, josta puhutaan?” Jos se mitä puhutaan on jotakin kielteistä, kuuntelemmeko me ajatellen, miten voisimme ehkä auttaa? Ehkä joku kertoo, että jotakuta tuttavaamme on kohdannut onnettomuus. Alammeko suunnitella vierailevamme hänen luonaan rohkaistaksemme häntä, tarjotaksemme apua askareiden suorittamisessa tai edes lähettävämme hänelle kortin jossa ilmaisemme olevamme kiinnostuneita ja huolissamme hänestä? Jos kuitenkin sillä mitä sanotaan ei saada kenellekään mitään hyvää aikaan, niin miksi kuunnella sitä? Eikö se ole pelkkää juoruilua? Se saattaisi olla jopa panettelua. – Sananl. 16:28; Room. 1:28–32.
Apostoli Paavali valaisi esimerkillään rakkaudellisen kiinnostuksen osoittamista toisiin. Hänelle tuotiin kerran viesti, josta sai sen käsityksen, että kristityillä Korinton seurakunnassa oli taipumus seurata joitakuita huomattavia miehiä. Kuunteliko Paavali tällaista juoruna? Ei. Hän oli kiinnostunut korinttolaisista veljistään rakkaudellisella tavalla ja ryhtyi myönteiseen toimintaan auttaakseen heitä. Hän kirjoitti heille ja antoi neuvoja, jotka auttaisivat heitä oikaisemaan virheen. – 1. Kor. 1:11–13; 3:4–23.
Aikana, jolloin juoruilu on erittäin yleistä, meidän on hyvä harkita, miten me suhtaudumme juoruihin. Varommeko nauttimasta juoruista, joilla ei saada mitään hyvää aikaan? Ohjaako meidän ajatteluamme ja toimintaamme sellainen kiinnostus ihmisiä kohtaan, joka on todella rakkaudellista?