Nykyajan kansa joka elää menneisyydessä
Herätkää!-lehden Meksikon-kirjeenvaihtajalta
MEKSIKO tarjoaa vieraalle monia yllätyksiä. Tässä maassa voi tarkkailla mielenkiintoisia ihmisiä, muun muassa tarahumare-intiaaneja. Oletko koskaan kuullut heistä?
Tämä heimo käsittää noin 70000 henkeä. He asuvat Chihuahuan osavaltion vuoristoseuduilla, Meksikon luoteisosassa. Tarahumareiden elämä on pysynyt samanlaisena vuosisatoja.
Heidän tapansa pukeutua ja hoitaa ulkoasuaan on melko yksinkertainen. Miehillä on lannevaatteet. Naisten vaateparsi käsittää useita päällekkäin puettuja hameita sekä kirkkaan värisiä paitoja ja kaulanauhoja. Sekä miehet että naiset pitävät paksun mustan tukkansa olkapäille ulottuvana.
Jotkut näistä alkuasukkaista rakentavat vaatimattoman talonsa puusta. Rotkoissa ja alankomailla elävät intiaanit asustavat mieluummin luolissa tai muissa kivistä rakennetuissa suojissa.
Toimeentulo takamailla
Tarahumareilla on omituinen tapa metsästää. He juoksevat peuran perässä jopa päiväkaupalla. Kun eläin nääntyy, se on helppo tappaa. He pyydystävät myös oravia, sisiliskoja ja pieniä sammakoita. Nämä intiaanit ovat hämmästyttävän kestäviä juoksijoita. National Geographic -lehti sanoo nimenomaan tästä piirteestä:
”Tarahumare-intiaanit, joilla on uskomaton kestävyys, juoksevat kilpaa paljain jaloin usein jopa 48 tuntia. Juostessaan he potkivat edellään appelsiinin kokoisia puisia palloja, jotka kuluvat menettäen puolet koostaan kilpailun aikana.”
Jotkut tarahumaret ovat maanviljelijöitä ja kasvattavat maissia, perunaa, papuja jne. Mutta heidän maanviljelyksensä on vaeltamista paikasta toiseen. Multakerros on ohutta, ja rankkasateet ja kovat tuulet kuluttavat voimakkaasti maaperää. Kun multakerros häviää, on perheiden siirryttävä uusille seuduille.
Perhe ja yhteisö
Tarahumareilla on omituiset käsitykset avioliitosta ja moraalista. Jos kaksi nuorta ihmistä kiintyy toisiinsa, järjestetään juhlat. Siinä ovat läsnä tämä pari, heidän vanhempansa ja siríame eli paikallinen viranomainen, joka vahvistaa avioliiton. Tarahumaret menevät hyvin harvoin kaupunkiin vahvistamaan avioliittoansa siviiliviranomaisen edessä.
Näin yhdistetyt avioparit elävät sitten yhdessä niin kauan kuin haluavat. Jos aviokumppani haluaa lähteä pois, heidän tiensä eroavat. Kun löytyy toinen puoleensavetävä vastakkaiseen sukupuoleen kuuluva, nämä voivat taas ruveta elämään yhdessä. Jos joku tarahumare tekee sukupuolista väkivaltaa tytölle, hänen pitää maksaa myötäjäiset tytön isälle. Tällaisessa tapauksessa isä määrää hinnan.
Tämä heimo tunnustaa sekä Meksikon liittovaltion että osavaltion vallan. Sen lisäksi sillä on kuitenkin oma paikallishallintonsa, joka on ennen espanjalaisvaltaa vallinneiden ja siirtomaa-ajan jesuiittojen käyttämien tapojen sekoitus.
Jokaisessa kaupungissa toimii sen asukkaista muodostettu kansankokous. Siríame toimii sen puheenjohtajana, ja alemmat viranomaiset auttavat häntä. Kokous istuu joka sunnuntai kuulemaan ja ratkaisemaan yhteisön ongelmia. Vallan vertauskuvana siríame kantaa pyhää sauvaa, jota kutsutaan disoraksi.
Vähän edistysmielisyyttä
Sekä Meksikon hallitus että jesuiitat ovat varanneet tarahumareille taiteiden ja ammattien perustietoja käsitteleviä oppikursseja. Jotkut alkuasukkaat ovat käyttäneet hyväkseen näitä mahdollisuuksia. Muutamat ovat käyneet koulua siihen asti, että ovat valmistuneet opettajiksi. Toiset ovat perustaneet kaupunkeihin liikkeitä, joissa he myyvät omia kotitekoisia tuotteitaan.
Mutta useimmat tarahumaret eivät halua nykyaikaistaa alkeellista elämäntapaansa. He elävät mieluummin menneisyydessä. Mistä se johtuu?
Tarahumare on yleisesti ottaen yhdenmukaisuuden kannattaja. Hän on tyytyväinen saadessaan jatkaa monien sukupolvien ikäisiä perinteitä. Perinteisiin luetaan guaresien (palmusta tehtyjen korien), villahuopien, savikulhojen ja -ruukkujen valmistus.
Edistystä vastaan sotii myös se, että jotkut näistä intiaaneista lähtevät kaupunkeihin, joissa ihmiset osoittavat sääliä heitä kohtaan antamalla almuja. Sellaisilla henkilöillä, jotka tulevat näin toimeen, on vähän halua etsiä työtä.
Uskonnollisten opetusten sekoitus
Tarahumareiden uskomukset ovat sekoitus roomalaiskatolisuudesta ja intiaanien perinteisistä opetuksista. Kauan sitten espanjalaiset papit saivat heidät uskomaan Jeesukseen Kristukseen, mutta ainoastaan pinnallisesti. He vaihtavat helposti uskontoa, jos siitä näyttää olevan etua. Kun katolinen kirkko varaa elintarpeita, he kannattavat katolisuutta. Mutta jos jokin protestanttinen suunta tarjoaa heille esimerkiksi ruokaa ja vaatteita, he lähtevät kulkemaan protestanttisten opetusten perässä.
Tarahumaret uskovat sielun kuolemattomuuteen ja harjoittavat eräiden juhlien yhteydessä julkista auringon ja ristin palvontaa. Myös okkulttiset tavat ovat yleisiä. On kasvistohtoreita ja ”ihmeparantajia”, jotka poistavat ja asettavat kirouksia. Nämä parantajat vaativat maksuksi pullon tesgüinoa, vahvaa maissista tehtyä viinaa. Toisinaan he turvautuvat temppuihin. Jotkut panevat kiven suuhunsa, ennen kuin he menevät katsomaan sairasta. Tutkittuaan sairaan he ovat imevinään saastaisuuden pois potilaan ranteiden kautta. Sitten he ottavat kiven suustaan ja väittävät, että se on tullut sairaan potilaan elimistöstä ja että hän on siis vapautunut sairaudestaan. Tällaisista vilpillisistä menetelmistä huolimatta näillä parantajilla on sankat kannattajajoukot.
Vastakaikua valistustyölle
On iloinen asia, että lukuisat näistä alkuasukkaista ovat osoittaneet myönteistä vastakaikua sille valistustyölle, jota Herätkää!-lehteä levittävät ihmiset ovat suorittaneet. Tarahumareiden keskuudessa tämä työ alkoi vuonna 1956, jolloin eräs tienraivaaja (sellainen, joka tekee tätä työtä koko ajallaan) tuli heidän asuma-alueelleen. Hän aloitti jättämällä heille kirjallisuutta, käymällä sitten uudelleen heidän luonaan ja johtamalla kotitutkisteluja kiinnostuneille henkilöille.
Vuoteen 1958 mennessä tällä alueella ryhdyttiin pitämään kokouksia, ja kaksi vuotta myöhemmin kaksi tarahumarea kastettiin. Vuoteen 1965 mennessä tällä pienellä vyöhykkeellä osallistui samaan valistustyöhön jo 14 tarahumarea, ja sen jälkeen heidän määränsä on kaksinkertaistunut. Ja äskettäin pidetyn paikallisen konventin sunnuntain yleisökokouksessa oli läsnä 94. Eräs matkavalvoja kertoo valistavan kasvatuksen vaikutuksista:
”Ne, jotka nykyään suorittavat valistustyötä Agua Calientessa, Chihuahuassa, esiintyivät aiemmin alueen kauhuina. He olivat röyhkeitä ja heistä koitui alituista riesaa, kun he olivat juoneet kohtuuttomasti tesgüinoa. Pitääkseen valkoiset miehet loitolla niistä paikoista, joissa he pitivät juominkejaan, heillä oli tapana asettaa frijolillo-niminen kasvi oven eteen. Kun se kuivataan, sen pienen pienet pavut värisevät paloissaan, jolloin syntyy käärmeen sihinää muistuttava ääni. Se pelästytti valkoiset miehet tiehensä.
”Nyt koko alueella tiedetään, että he ovat rauhallisia, uutteria ihmisiä. He eivät enää juopottele eivätkä toimi väkivaltaisesti. Sen sijaan heitä on ylistetty parhaiten käyttäytyviksi kaupunkilaisiksi, ja koko seutu tietää heidän olevan erinomaisia kristittyjä.”
Chihuahuassa on yksi tällaisten kristittyjen ryhmä, johon kuuluu kymmenen puhdasveristä tarahumare-miestä. He kaikki oppivat lukemaan ja kirjoittamaan valistusohjelmien avulla. Samaa voidaan sanoa muistakin tarahumareista lähellä sijaitsevissa ryhmissä. Vilpittömien ponnistelujen ansiosta edistysmieliset alkuasukkaat osaavat nyt itse lukea ja osaavat lukea myös naapureilleen Raamatussa olevista Jumalan suurenmoisista lupauksista.
Tarahumaret ovat todella mielenkiintoinen kansa. Vaikka he ovatkin hyvin eloisaa ja toimeliasta 1970-luvun väkeä, heidän elämäntapansa tuo mieleen kaukaisen menneisyyden.