Pyörremyrskyt tekevät tuhojaan Taiwanissa
Herätkää!-lehden Taiwanin-kirjeenvaihtajalta
TOINEN pyörremyrsky iskee Taiwaniin kuuden päivän kuluessa! Tällainen tieto kiiti maailmalle 31. heinäkuuta 1977, kun pyörremyrsky Veera iski pohjoisessa sijaitseviin Taipein ja Keelungin kaupunkeihin. Pyörremyrsky Thelma, joka iski 25. heinäkuuta etelässä sijaitseviin Fengshanin ja Kaohsiungin kaupunkeihin sekä niitä ympäröiviin alueisiin, oli kuulemma voimakkain sitten vuoden 1952, mutta sen teollisuudelle ja muulle vastaavalle aiheuttamien vahinkojen sanottiin olleen ennennäkemättömän suuret. Yli kolmannes saaren tehtaista joko vaurioitui pahoin tai joutui pois käytöstä sähkön puuttuessa. Sanomalehdet kertoivat noin 155 korkeajännitepylvään kaatuneen myrskyssä. Neljätuhatta betonista sähköpylvästä katkesi! Tällaista hävitystä sai aikaan pyörremyrsky Thelma.
Sitten kuusi päivää myöhemmin pyörremyrsky Veera iski Taiwanin pohjoisosiin, ja ainakin 38 ihmistä sai surmansa. Monet muut loukkaantuivat ja satoja asuntoja tuhoutui. Uutisvälineet julkaisivat runsaasti tuhoista kertovia kuvia kuten senkin, jossa näkyi ylikulkusillan rakentamiseen tarvittava teräspilari. Kaatuessaan se murskasi kolme linja-autoa sekä lukuisia henkilöautoja.
Pyörremyrskyn kokeminen
Millaista on kokea pyörremyrsky? Nämä myrskyt voivat olla mitä arvaamattomimpia. Yksi talo saattaa tuhoutua mutta viereinen talo välttyä siltä melkein täysin. Pyörremyrskyn reitit voivat äkisti muuttua, kuten kävi Thelmankin tapauksessa. Se oli ilmeisesti ensin ohittanut Kaohsiungin iskemättä maalle. Myrsky teki kuitenkin yhtäkkiä täyskäännöksen aiheuttaen hävityksen, joka vaikutti runsaasti yli miljoonaan ihmiseen Kaohsiungin alueella.
Pyörremyrsky Veera aiheutti vain vähäisiä vaurioita Vartiotorni-seuran Taipeissa sijaitsevalle haaratoimistolle. Muutamat uudemmat siellä asuvat lähetystyöntekijät tekivät tästä sen johtopäätöksen, ettei pyörremyrskyn kokeminen loppujen lopuksi niin vaarallista olekaan. Seuraava kertomus lähetyskodista, joka sijaitsee Fengshanin kaupungissa erään kerrostalon neljännessä kerroksessa, esittää kuitenkin toisenlaisen näkemyksen:
”Olemme hyvin kiitollisia siitä, ettei kukaan loukkaantunut. Jos joku olisi ollut ruokasalissa asbestikaton kappaleen paiskautuessa kaksoislasioviemme läpi, hän olisi varmasti loukkaantunut pahoin tai jopa kuollut. Tämä katonpalanen sinkoutui ovien läpi sellaisella voimalla, että parvekkeesta murtui iso betonilohkare ja ovien päällä oleva alumiininen poikkipalkki taipui. Sitten katonpalanen kimposi lattiasta astiakaappiin ja jääkaappiin ja murskasi molemmat kuin moukarilla. Lasinpirstaleita iskeytyi betoniseiniin, lattiaan ja seinäpanelointiin, ja niitä sinkoutui talon jokaiseen huoneeseen. Tämän sattuessa me kaikki neljä olimme talon toisessa päässä tuulensuojaisella parvekkeella. Mutta etuovien mentyä säpäleiksi tuuli puhalsi talon läpi painaen pihanpuoleista parvekkeenovea sellaisella voimalla, että puu murtui lukon ympäriltä ja kahden meistä täytyi pönkittää ovea ottamalla jaloilla tukea vastapäisestä seinästä.”
Tämän kodin muut vahingot käsittivät katolle johtavien metalliovien irtirepeytymisen, katolla vesisäiliön päällä olleen 70-kiloisen betonilaatan putoamisen lähetyskodin pesukoneen päälle tuhoisin seurauksin ja katolla sijaitsevista vesisäiliöistä lähtevien putkien rikkoutumisen, niin että kaikki vesivarat hupenivat välittömästi. Kirjat ja henkilökohtainen omaisuus kärsivät nekin vesivahinkoja. Sähköä ei sähkölaitoksen uutterista ponnisteluista huolimatta ollut saatu vielä yhdeksäntenäkään päivänä.
Thelman hyökkäys yllätti täysin monet ihmiset. Eräs nuori mies, joka on Jehovan todistaja, ajatteli ettei ole mitään hätää. Niinpä hän meni työhön tehtaaseen kuten muulloinkin. Hän sai pikapuoliin katua tekoaan. Tuuli tarttui rakennukseen huojuttaen ja tärisyttäen sitä. Sitten katto repeytyi irti päästäen vihlovan äänen. Katon mentyä ei kestänyt kauan, kun tuuli kaatoi seinätkin, ja tehdas kirjaimellisesti hävisi työntekijöiden silmien edessä!
Hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin yrittää pyrkiä kotiin. Ryömimällä nelin kontin tuulen ollessa pahimmillaan nuori mies pääsi lopulta tukevan siltapilarin viereen. Hän piti siitä kiinni ja rukoili Jehova Jumalaa. Jonkin ajan kuluttua tämä todistaja pääsi lopulta asunnolleen havaitakseen vain, että siitäkin rakennuksesta melkein koko katto oli poissa. Sieltä ei saanut suojaa. Päästyään suurella vaivalla läheiseen valtakunnansaliin hän löysi turvapaikan sen rakennuksen kolmannesta kerroksesta, jossa sali sijaitsee. Sieltä sai ainakin tilapäisen suojan, vaikka useimmat ikkunat olivat rikki ja katto vuoti.
Raivaustyöt
Pyörremyrskyn mentyä alkavat raivaustyöt. Useimmat perheet olivat kuitenkin pian vailla vettä, sillä kotien sijaitessa enimmäkseen kerrostaloissa asukkaat tarvitsevat sähköä pumppaamaan vettä kattosäiliöihin. Kaohsiungin lähetyskoti, joka sijaitsee ylimpänä kolmikerroksisessa rakennuksessa, välttyi vakavammilta vaurioilta. Tuulen puhaltaessa talon takaa muut siellä olevat rakennukset suojasivat ikkunoita niin, että vain kolme niistä särkyi. Mutta katto oli täynnä muista hajonneista rakennuksista peräisin olevaa törkyä. Kaikki kahdeksan lähetystyöntekijää siivosivat katon ja kokosivat sinne vettä, jota satoi pyörremyrskyn jälkeen runsaasti. Näin ratkesi heidän vesiongelmansa. Ihmiset eivät voineet muualla tehdä näin. Esimerkiksi Fengshanissa lähetystyöntekijöiden piti jonottaa naapuriensa kanssa päästäkseen jonkin matkan päässä olevalle käsipumpulle ja kantaa vesi huoneistoonsa neljänteen kerrokseen. Eräs heistä sanoikin: ”Laskin kantaneeni eilen kahdeksantoista sangollista vettä portaita ylös.”
Kaohsiung ja Keelung ovat Taiwanin kaksi suurinta satamakaupunkia, ja molemmat ovat erittäin vilkkaasti liikennöityjä. Lehtitietojen mukaan pyörremyrsky Thelma upotti noin 32 laivaa ja vaurioitti vakavasti 22:ta laivaa. Kaiken sen vahingon korjaamiseen arvioidaan kuluvan ainakin vuosi. Sitten pyörremyrsky Veera iski saaren pohjoisosaan tuhoten pahimmin Keelungin sataman. Neljästä konttien käsittelyyn käytettävästä pukkinosturista kolme vaurioitui pahoin. Millainen isku tälle saarelle, joka vie ja tuo joka päivä valtavat määrät tavaraa!
Sähkön ja veden puute ynnä liikenneyhteyksien vahingoittuminen vaikeuttivat raivaustöitä. Nämä seikat koettelivat monia talonomistajia eniten. Taiwanin elintarvikkeet saadaan suureksi osaksi Kaohsiungia ympäröivältä alueelta, ja niinpä tämän alueen tilapäinen tulviminen kohotti vihannesten hintoja huimasti. Monia veden pilaamia vihanneksia myytiin jopa 400 prosenttia normaalia kalliimmilla hinnoilla. Kaohsiung oli jonkin aikaa ilman sian- ja naudanlihaa; niinpä ihmiset elivät kananpojilla, jos saivat niitä. Kalastusveneet eivät päässeet merelle vähään aikaan, ja sekin koski moniin ihmisiin.
Hallitus määräsi armeijan yksiköitä palvelukseen tilanteen selvittämiseksi, ja ne nopeuttivat suuresti raivaustöitä. Kaikki sähkö-, vesi- ja puhelinlaitosten miehet tekivät yötä päivää korjaustöitä. Näin sähkö, vesi ja puhelinyhteydet palautuivat hämmästyttävän lyhyessä ajassa lukuun ottamatta pahimpia tuhoalueita.
Jehovan todistajien mielestä on etu lohduttaa Taiwanin asukkaita sillä hyvällä uutisella, että Jumalan lupaama uusi järjestys on aivan käsillä. Siellä tulevat Thelman ja Veeran kaltaisten pyörremyrskyjen aiheuttamat järkyttävät elämän ja omaisuuden menetykset kuulumaan menneisyyteen.
[Kuva s. 14]
Korjausmiehet kunnostavat linjoja tilapäisesti sähkön palauttamiseksi
[Kuva s. 15]
Pyörremyrsky Thelman raivon jälkiä Kaohsiungin satama-alueella