Tarkkailemme maailmaa
Sydänleikkauksia ilman verta
◆ ”Sydänverisuonileikkauksia voidaan suorittaa turvallisesti ilman verensiirtoa”, sanottiin Yhdysvalloissa julkaistussa selonteossa, joka käsitteli 542:ta Jehovan todistajille ilman verensiirtoja tehtyä sydänleikkausta. Houstonissa Texasin osavaltiossa työskentelevät lääkärit David A. Ott ja Denton A. Cooley mainitsivat selostuksessaan leikkaavansa ilman verta, koska ”me uskomme, että potilaalla tulee olla oikeus tehdä oma ratkaisunsa ja että lääkärillä on moraalinen velvoitus kunnioittaa potilaan toivomuksia”. Mainitut lääkärit huomauttivat myös: ”Lääkärin, joka suostuu hoitamaan Jehovan todistajia, tulisi kunnioittaa heidän uskonnollisia käsityksiään tai ohjata heidät muualle. Me emme ole koskaan rikkoneet ennen leikkausta tehtyä sitoumusta, jonka mukaan verta ei tulla antamaan olosuhteista tai tarpeesta riippumatta.” – Journal of the American Medical Association, 19.9.1977.
He tulivat myös huomaamaan etuja, joita koituu muille sydänpotilaille siitä, että annetun veren määrää supistetaan oleellisesti. ”Yhden asian tämä sarja sai meidät tekemään”, selitti tri Ott New York Times -lehdelle, ”ja se on veren käytön vähentäminen sellaistenkin potilaittemme kohdalla, jotka eivät ole Jehovan todistajia.”
Alkoholi ja sydän
◆ Voiko kohtuullisen alkoholipitoisten juomien käytön avulla onnistua välttämään sydäntautia? Yllättävää kyllä, mutta eräs tutkijaryhmä tosiaan huomasi Englannissa ilmestyvän lääketieteellisen Lancet-julkaisun mukaan, että kohtuullinen alkoholijuomien käyttö saattaa ehkäistä sydänsairauksia muuntamalla veren kolesterolia vähemmän vaaralliseen muotoon. ”Koimme tämän havainnon valtavana yllätyksenä”, selitti yksi päätutkijoista. Mutta, hän lisäsi, ”tutkimuksemme on vasta alussa” pyrittäessä vastaamaan kysymyksiin, jotka koskevat alkoholia ja sydäntä. Tutkijoiden mielestä on parasta olla varovainen ja odottaa lisätutkimuksia ennen alkoholin hyväksymistä sydänkohtausten ennaltaehkäisijäksi.
Kaikkien aikojen voimakkain maanjäristys?
◆ Eurooppalaiset seismologit väittävät, että vastikään Intian valtameren pohjalla sattunut voimakas maanjäristys saattoi olla voimakkain historian kuluessa konsanaan rekisteröity järistys. Maanjäristyksen sanotaan aiheuttaneen lähes 30 metriä korkean hyökyaallon. Sen järistyskeskus oli merenalaisessa vuorijonossa noin 500 kilometriä kaakkoon Indonesian saariryhmään kuuluvasta Balin saaresta. Järistys tuntui niinkin kaukana kuin Perthissä Australiassa, noin 2400 kilometriä järistyskeskuksesta etelään. Eri puolilla maailmaa seismologit mittasivat järistyksen voimakkuuden 7,7:n ja 8,9:n välille Richterin asteikolla.
Ovatko ”teräväpäisimmät” parhaita?
◆ Eivät välttämättä sen 15-vuotisen tutkimuksen mukaan, joka koski 68:aa Haverford Collegen opiskelijaa Philadelphiassa Pennsylvanian osavaltiossa Yhdysvalloissa. Psykologian professori Douglas Heath teki havaintoja opiskelijoista aina heidän ylioppilasvuosistaan lähtien 1960-luvun alkupuolelta. Millaisia he ovat tällä hetkellä? Hän havaitsi, että koulun teräväpäisimmät opiskelijat eivät tällä hetkellä ole niin kypsiä ja ”tehokkaita” kuin ne, jotka saivat heikompia arvosanoja. Miesten, jotka saivat korkeita arvosanoja koulussa, havaittiin tavallisesti ”olevan psykologisesti kaukana nykyajan käytännöllisistä ja todellisuuspohjaisista pulmista”. He olivat masentuneempia ja teoreettisempia kuin opiskelutoverinsa. Heath suositteleekin siksi, että korkeakoulut omistaisivat yhtä paljon huomiota oppilaiden sosiaaliseen ja moraaliseen kehittymiseen kuin heidän älylliseen kasvuunsa.
Kirjastojen kirjat turmeltumassa
◆ Kymmenet miljoonat kirjastojen vanhemmat kirjat ovat tuhoutumassa itsestään niiden paperissa olevien happojen takia. Yhdysvaltain Columbia-yliopistossa työskentelevä kirjojen entistäjä sanoi, että ainakin 1,5 miljoonaa kirjaa Columbia-yliopiston 5 miljoonan kirjan kokoelmasta on tuhoutumassa. Yhdysvaltain kongressin kirjaston 18 miljoonasta kirjasta on arviolta 6 miljoonaa kirjaa rappeutumassa. Ja puolet New Yorkin yleisen kirjaston 5 miljoonan kirjan tieteellisestä kokoelmasta on tulossa käyttökelvottomaksi. Tutkittaessa vuosina 1900–1939 tuotettuja kirjoja tultiin siihen johtopäätökseen, että 97 prosentilla niistä olisi noin 50 vuotta elinaikaa, kun taas viime aikoina valmistettujen kirjojen paperille annettiin toiveita vain 30–35 vuoden elinajasta, koska niiden paperi on ”huonompaa kuin koskaan aikaisemmin historian aikana”.
Ensimmäisenä pohjoisnavalla
◆ Vuosina 1893–1896 norjalainen tutkimusmatkailija Fridtjof Nansen oli ensimmäisenä yrittämässä pääsyä pohjoisnavalle pinta-aluksella. Ei jään läpi murtautumalla, vaan pikemminkin ajautumalla virran mukana hän pääsi noin 450 kilometrin päähän navasta. Paljon myöhemmin Yhdysvaltain ydinkäyttöiset sukellusveneet ovat joko kulkeneet pohjoisen napa-alueen kautta jään alla tai läpäisseet jääpeitteen nousemalla pintaan navan kohdalla. Mutta kun neuvostoliittolainen ydinkäyttöinen jäänmurtaja Arktika äskettäin saavutti pohjoisnavan, se tapahtui ensimmäisen kerran pinta-aluksella. Arktikan 75000-hevosvoimaiset koneet auttoivat laivaa murtautumaan sen pohjoiseen suuntautuvan matkan aikana jopa 3,5 metriä paksun jään läpi.
Vaarallisia pulloja
◆ ”Hiilihappopitoisia virvoitusjuomia sisältävien pullojen räjähtämisiä koskeva ongelma on elinympäristöömme liittyvä vaara, joka ei ole saanut osakseen riittävästi huomiota”, sanoo lääketieteen parissa työskentelevä tutkijaryhmä Phoenixista Arizonan osavaltiosta kirjoituksessaan Yhdysvaltain lääkäriliiton julkaisussa (Journal of the American Medical Association). Tutkijaryhmä huomauttaa, että Yhdysvaltain markkinoilla olevien tuotteiden turvallisuutta tutkiva toimikunta arvioi 32000 ihmisen joutuneen vuonna 1974 turvautumaan ensiapuun räjähtävistä pulloista johtuvien tapaturmien vuoksi. Kookkaammat pullot ovat vaarallisempia niissä olevan suuremman potentiaalienergian vuoksi, jonka takia lasinsirpaleet voivat sinkoutua suuremmalla voimalla kuin pienemmistä pulloista. Eräässä tapauksessa kookas pullo räjähti jääkaapissa ja sirpaleet tunkeutuivat jääkaapin seinien läpi. Muutamien kookkaiden pullojen päälle sijoitettujen suojaavien muovimuhvien havaittiin vähentävän sinkoutuvien sirpaleiden määrää 50 prosentilla. Tutkijat suosittelevat varokeinoina hiilihappopitoisia virvoitusjuomia sisältävien pullojen säilyttämistä viileässä paikassa, pullojen yhteenkolauttamisen tai ravistelun välttämistä sekä pullon suun suuntaamista avattaessa kasvoista poispäin.
”Jehovan todistajat menestyvät”
◆ Yli koko sivun ulottuvan otsikon ”Jehovan todistajat menestyvät Brooklynissa perinteisten kirkkokuntien kärsiessä menetyksiä” alla New York Times -lehti sanoi 6.9.1977 muun muassa: ”Eräs sävyisä armeija on ottanut haltuunsa osan Brooklynista ja valmistautuu meidän tuntemamme maailman loppua varten. Viime vuosikymmenen nopean laajennuksen jälkeen Jehovan todistajilla on nyt 1800 henkeä asumassa ja työskentelemässä heidän kansainvälisen päätoimistonsa 15 rakennuksessa Brooklyn Heightsissa. . . . Heidän olemassaolonsa havaitaan säihkyvän puhtaista kirjapainorakennuksista ja uusituista hotelleista lähellä Brooklyn Bridgeä. . . . ’He ovat luotettavia, he ovat siistejä, he ovat ahkeria’, sanoi kiinteistövälittäjä Jerry Rizzuti. . . . ’He ovat kunnostaneet vanhoja rakennuksia, joissa majaili parittajia ja huumausaineiden orjia’, mainitsi Rizzuti. ’He pitävät kiinteistönsä mallikelpoisessa kunnossa. Jotkut idiootit nurisevat heitä vastaan, mutta minä toivon, että useammat ihmiset seuraisivat heidän esimerkkiään.’ Koska todistajat myyvät kestäviä kauniita kirjojaan kymmensenttisellä ja neljännesdollarilla, niitä ei selvästikään julkaista voiton saamiseksi.”
Kirjoituksessa huomautettiin myös: ”Yhdysvaltain kirkkojen kansallisneuvoston äskettäin julkistamien tietojen mukaan todistajat iloitsivat 4 prosentin kasvusta viime vuonna (1976) – aikana, jona perinteiset kirkkokunnat menettivät kannatustaan.”
Säteilyn vaikutukset
◆ Japanin sosiaali- ja terveysministeriö ilmoittaa, että ”ihmisistä, jotka säilyivät hengissä alueilla, joille pudotettiin atomipommit, kärsii paljon suurempi osa erilaisista sairauksista kuin ihmiset yleensä”. 30 vuotta kahden japanilaisen kaupungin atomipommituksen jälkeen tehty tutkimus, joka koski 16912:ta eloon jäänyttä, osoittaa, että 59 prosentilla heistä oli erilaisia sairauksia, kun taas yleensä väestöllä vastaava luku oli 29 prosenttia.
Energiaa aalloista
◆ Japanin Yamagatan prefektuurissa, Yuran rannikon edustalla aallot ovat yli kolme metriä korkeita noin satana päivänä vuodessa. Japanilaiset ovat päättäneet käyttää aaltoja sähköturbiinien pyörittämiseen. He asentavat parhaillaan paikoilleen maailman ensimmäistä kelluvaa sähkövoima-asemaa Yuran rannikon edustalle. Sen kunkin kolmen generaattorin maksimikapasiteetti tulee olemaan 200 kilowattia. Suunnitelman mukaan aaltojen energian laitoksen painekammioon puristama ilma käyttää turbiineja.
Hautomista tutkitaan
◆ Kun linnut hautovat muniaan, seuraa onnistunut kuoriutuminen lähes 95-prosenttisesti. Mutta kun samanlaisia munia pannaan hautomakoneeseen, kuoriutumisprosentti on olennaisesti alhaisempi. Englantilaiset tiedemiehet toivovat löytävänsä syyn siihen panemalla linnut hautomaan elektronisia ”munia”. Ne ovat elektronisilla laitteilla täytettyjä lasikuitujäljennöksiä. Saadut tiedot siirretään laboratorion vastaanottimeen, joka rekisteröi ne korteille ja magneettinauhoille. On havaittu, että munien yläosan ja pesän pohjan välillä saattaa vallita useiden asteiden lämpötilaero. Lisäksi linnut jättävät usein pesän noin tunnin ajaksi ja aiheuttavat näin muutoksia lämpötilassa ja ilmankierrossa. Ja on myös havaittu lintujen kääntelevän muniaan läpi yön. Saadun tiedon avulla toivotaan voitavan onnistua paremmin keinotekoisessa munien haudonnassa.
Tanssivia lehmiä
◆ Lehmillä voi olla enemmän piileviä kykyjä kuin useimmat maanviljelijät osaavat kuvitellakaan. Neuvostoliittolaisen sanomalehden Komsomolskaja Pravdan kirjoituksen mukaan Moskovan sirkuksella on todellakin uusi ohjelmanumero – tanssivat lehmät. Lehmien kouluttaja kertoi: ”Työskentelin aluksi karhujen parissa ja luotuani kerran silmäyksen lehmiin ja nähtyäni niiden älykkäät silmät ja ihastuttavat ilmeet, tein päätöksen työskennellä niiden parissa. Ne ovat älykkäitä, lempeitä, oppivaisia, kauniita ja sopivia koulutettaviksi.” Uudessa ohjelmanumerossa lehmät eivät ainoastaan tanssi vaan myös ajavat potkulaudoilla ja pelaavat jalkapalloa. Kouluttajan mielestä hanhi sopisi lehmien jalkapallojoukkueen maalivahdiksi.
Arabialaista kiitollisuutta
◆ Kun eräs Saudi-Arabiassa työskentelevä englantilainen pelasti kaksi arabiliikemiestä heidän lentokoneensa pudottua autiomaahan, heidän kiitollisuudenosoituksensa sai hänet ymmälle. AP-tietotoimiston välittämän selostuksen mukaan he halusivat lahjoittaa hänelle neljä 14–16-vuotiasta tytärtään, vaikka hänellä oli jo vaimo ja viisi lasta. Hän sanoi: ”Minulle kerrottiin, että jos kieltäytyisin ottamasta heitä, sitä pidettäisiin karkeana loukkauksena, joka ansaitsee vankilatuomion tai vieläkin ankaramman rangaistuksen.” Hänen työnantajansa lennättivät hänet pikaisesti takaisin Englantiin, jossa hänen piti pysytellä huhtikuun 1. päivään saakka, jolloin tarjous raukesi. Sen jälkeen nuo arabit saattoivat kunniaansa menettämättä antaa hänelle jotain muuta.