He löysivät ratkaisun rotuongelmaan
NYKYÄÄN on olemassa tuhansia ihmisiä, jotka ovat voittaneet elinikäiset rotuennakkoluulonsa. He ovat löytäneet ratkaisun ongelmaan, joka yhä vaivaa ihmiskuntaa. Miten? Avaimena on oikea kasvatus, täsmällisen tiedon saaminen.
Kun tämä avain puuttuu, niin tuloksena on usein ennakkoluuloja. Ennakkoluulo on ennakkotuomio, tuomio johon on päädytty ennen kuin on todella tutkittu todisteita kyseisestä asiasta. Ennakkoluulonsa vuoksi ihmiset ovat sitten taipuvaisia syrjimään toisia.
Rotukysymyksessä ihmiset usein luulevat, että he ovat tutkineet todisteita, ja he saattavat luulla, että he toimivat täsmällisen tiedon mukaan. Mutta todellisuudessa on yleistä, että ihmisille annetaan nuoruudesta lähtien vääriä tietoja toista rotua ja toista kansallisuutta olevista ihmisistä. Ja seuraukset ovat todella murheelliset.
Seuraavat omaelämäkerrat osoittavat tämän. Toisessa neekeri kuvailee, millaista on olla rotuennakkoluulojen ja syrjinnän uhrina, mutta hän kertoo myös, miten hän löysi ratkaisun tähän ongelmaan. Kääntäkäämme ensiksi kuitenkin huomiomme valkoihoisen kertomukseen. Se valaisee, miten ennakkoluulot usein siirtyvät sukupolvelta toiselle, mutta se osoittaa myös ne terveet muutokset ja hyödyt, jotka ihminen voi kokea saadessaan täsmällistä tietoa oikeasta lähteestä.
Valkoinen etelävaltiolainen löytää ratkaisun
Synnyin valkoiseksi ja kasvoin Yhdysvaltain kaakkoisvaltioissa 1920- ja 1930-luvuilla. Rotuerottelua ei siihen aikaan ollut kirjoitettu ainoastaan maan lakiin vaan myös perheeni ja valkoisten naapureittemme sydämeen. Mustan rodun alempiarvoisuutta juurrutettiin meihin nuoruudesta saakka, niin että siihen oli aivan luonnollista uskoa. Jokainen uskoi siihen. Kun kasvoimme, näimme lisäksi sellaista, mikä näytti meistä todistavan asian. Esimerkiksi neekerit ovat mustia. Vaikka heitä pestäisiin kuinka paljon hyvänsä, niin mikään ei poista heistä tätä todistetta, että he ovat ’kirottu rotu’, meidän vanhempamme tähdensivät.
Kun heille annettiin työtä tehtäväksi, niin aina oli valkoinen valvoja, joka sanoi heille mitä tehdä ja miten se piti tehdä. ’He ovat liian tyhmiä tehdäkseen mitään älykkyyttä vaativaa’, esitettiin syyksi. ’Mustien täytyy olla jossakin apinoiden ja ihmisten välillä, siis ihmisten alapuolella’, meille kerrottiin.
Koulua käydessämme kehitysteoria vahvisti näitä ajatuksia. Mustista sanottiin usein pilkallisesti, etteivät he olleet ”eläimiä” kummempia ja että he sopivat vain yksinkertaiseen mutta kovaan työhön farmeilla tai palvelijoiksi. Jotkut jopa sanoivat, että Jumala oli ilmeisesti luonut yhden rodun palvelijoiksi, jotka eivät olleet kovinkaan älykkäitä mutta kylläkin vahvoja ja pystyivät kovaan työhön kuumassa auringossa. Oli siis aivan luonnollista, että kun silloin tällöin joku neekeri yritti puolustaa itseään ja päästä eroon Jumalan hänelle määräämästä paikasta, oli tarpeellista palauttaa hänet ’paikkaansa’ sättimällä tai jopa iskuilla.
Kirkotkin vahvistivat tätä asennetta, koska mustien ei sallittu kokoontua meidän kanssamme jumalanpalvelukseen. Heillä oli omat kirkkonsa, jotka usein olivat pelkkiä hökkeleitä puuvillapeltojen keskellä. Meille kerrottiin, että heidän jumalanpalveluksissaan ei ollut järkeviä saarnoja eikä pyhäkoulua, vaan että ne olivat pääasiassa huutamista ja laulamista.
Juorukerhoissa kuiskailtiin usein, että heidän elintapansa oli melkein eläinten tasolla. Tällöin viitattiin heidän epäsiveelliseen elämäänsä ja aviottomiin lapsiinsa. Oli samantekevää, jos joku mies tai nainen ei välittänyt hankkia avioeroa, ennen kuin hän alkoi elää uuden kumppaninsa kanssa. Sen sanottiin kuuluvan heidän mielenlaatuunsa. Meille ei kerrottu, miten orjuuden aikana vain muutamia sukupolvia aikaisemmin mustien perheitä hajotettiin ja perheenjäsenet myytiin eri isännille tai miten orjanomistajat siittivät jollakulla hyvärakenteisella orjalla orjattariaan tuottaakseen jälkeläisiä orjamarkkinoille.
Muistan kerran, miten olin sahaamassa ikäiseni nuoren neekerin kanssa puuta poikki. Kun hän alkoi hikoilla, niin hän totisesti osasi haista! Minusta se todisti selvästi, että mustissa oli todellakin oma hajunsa, kuten sanottiin. Mutta en lainkaan pysähtynyt ajattelemaan sitä, että vaikka itse olin käynyt kylvyssä sinä päivänä, niin hänellä oli hyvin kehnot peseytymismahdollisuudet vaatimattomassa kodissaan. Häntä ei myöskään lapsena ollut totutettu puhtauteen, mikä todennäköisesti vähensi hänen haluaan peseytyä usein.
Niiden valkoisten asenteet, joiden keskuudessa elin ja kasvoin, vaikuttivat tietenkin minuun. Kun aloin tutkia Jehovan todistajien kanssa ollessani toisellakymmenellä, ponnistelin toisinaan kovasti saattaakseni ajatteluni sopusointuun sen kanssa, mitä Raamattu opetti roduista. Ennakkoluuloja on vaikea voittaa. Muistan vieläkin ne sekavat tunteet, joita minulla oli korjatessani ajatteluani.
Ihmisellä on luonnollinen taipumus pitää kiinni vanhoista käsityksistä, mutta olin todella erittäin mielissäni joka kerta, kun jokin vanha taru osoittautui paikkansapitämättömäksi. Ja oli uskoa vahvistavaa nähdä, miten oikeassa Raamattu on tässä rotukysymyksessä, kuten jo tiesin sen olevan oikeassa ja luotettava muulla tavoin. Kaikki rodut ovat lähtöisin yhdestä ihmisestä, Aadamista; ne ovat kaikki samanarvoisia Jumalan silmissä. Yksikään rotu ei ole Jumalan kiroama. Ja mitä enemmän näin, miten mustia ja myös joitakin muita rotuja eri puolilla maailmaa kohdeltiin, sitä paremmin minulle selveni, että kaiken eriarvoisuuden kyvyissä, älyssä jne. täytyi johtua pääasiassa, ellei kokonaankin, siitä riistosta, mitä he olivat ennakkoluulojen vuoksi kokeneet.
Kun nyt olen yli 30 vuoden ajan työskennellyt, rentoutunut, tutkinut ja palvonut sekä mustien että valkoisten kanssa, niin olen todennut, ettei yhdelläkään rodulla ole mitään syytä pitää itseään toista parempana. Rakkaus Jumalaan ja aito ulkokultailematon rakkaus lähimmäiseen on ainoa ratkaisu rotuennakkoluuloa koskevaan ongelmaan.
Musta etelävaltiolainen löytää ratkaisun
Synnyin Yhdysvaltain etelävaltioissa 1940-luvulla. Perheeni oli hyvin köyhä kuten olivat useimmat mustien perheet. Isäni oli maatyöläinen. Minulle ei opetettu koskaan, että mustat olisivat olleet valkoisia huonompia, vaikkakin oli aivan ilmeistä, että valkoisilla oli tällainen ajatus.
Vanhempani selittivät minulle ja meille opetettiin myös vain mustille tarkoitetussa koulussamme, että mustat olivat olleet sorrettuina jo siitä asti, kun he tulivat Amerikkaan orjina. He sanoivat, että vaikka meidän oletetaankin olevan vapaita ja tasa-arvoisia, niin kaikki on järjestetty niin, että meitä pidettäisiin toisen luokan kansalaisina, valkoisia huonompina. Isäni kertoi minulle, että poikana hän ei uskaltanut katsoa valkoista ihmistä silmiin puhuessaan hänen kanssaan. Hän sanoi, että hänen päänsä täytyi olla hieman kumarruksissa ja että hänen täytyi vastata ”yessa” (”kyllä, herra”) tai ”nossa” (”ei, herra”), tai muutoin häntä rangaistiin. Hän kertoi minulle myös, miten kerran kun hän meni kaupunkiin, eräs valkoinen ampui hänen jalkoihinsa ja huusi: ”Hei, nekru, tanssi!”
Näin minua valmisteltiin väärän kohtelun ja syrjinnän varalle. Silti se loukkasi. Meitä vaadittiin matkustamaan bussien takaosassa, ja usein meidän oli mentävä ravintoloiden takaovelle tai takaikkunan ääreen saadaksemme syötävää. Ja julkisissa laitoksissa oli WC:t, joissa oli kilvet ”valkoisille” ja ”värillisille”, ja ”värillisille” tarkoitetut olivat tietenkin aina laadultaan huonommat. Eräänä päivänä 1960-luvun keskivaiheilla menin ratsastustallille, koska halusin vuokrata hevosen. Mutta minulle sanottiin: ”Teikäläisille on oma päivänne.” Hevosia oli runsaasti saatavana, mutta me emme saaneet ratsastaa valkoisten kanssa.
Erityisen turhauttavaa minusta oli se taloudellinen noidankehä, jossa valkoiset pitivät mustia. Menneisyydessä mustilla oli orjuuden ja pakollisen rotuerottelun vuoksi rajalliset mahdollisuudet saada koulutusta ja työpaikkoja, ja siksi he eivät pystyneet parantamaan taloudellista tilaansa tai perhe-elämäänsä. Vielä nykyäänkään musta perheenisä ei koulutuksen puutteen tai syrjinnän vuoksi useinkaan pysty riittävän hyvin elättämään tai kouluttamaan perhettään.
Siihen aikaan kun aloitin koulunkäyntini, monet mustat olivat tulleet siihen johtopäätökseen, että ainoa tapa heidän parantaa osaansa oli saada hyvä koulutus. Muistan, miten opettajani korostivat tätä sanoen: ’Opiskelkaa, hankkikaa hyvä koulutus, niin ettei teidän tarvitse työskennellä pelloilla, kun olette päättäneet keskikoulun.’ Vastenmielistä ei kuitenkaan ollut kova työ, vaan työskentely auringon noususta auringon laskuun heikolla palkalla, mikä työ ei kuitenkaan lopulta näkynyt missään.
Tämä järjestelmä masensi monia mustia. Jotkut turhautuivat, koska eivät pystyneet löytämään työtä, ja turvautuivat alkoholiin, huumeisiin ja rikoksiin lievittääkseen pettymyksiään. Tämä vain vahvisti sitä valkoisten käsitystä, että mustat ovat laiskoja ja saamattomia. Minussa kehittyi syvä kauna tätä epäoikeudenmukaista ja julmaa taloudellista järjestelmää kohtaan.
Aloin kysellä: Vapauttaako hyvä koulutus minut todella näistä epäoikeudenmukaisuuksista? Muuttaako se valkoisten perusasenteet minua kohtaan? Nämä kysymykset tyrmistyttivät minua. Mutta kun aloin tutkia Raamattua Jehovan todistajien kanssa, se auttoi minua näkemään todellisen syyn niin yleiseen rotusyrjintään. Sain myös tietää, että jo lapsena oppimassani rukouksessa oli esitetty ainoa pysyvä toivo vapautuksesta – Jumalan valtakunta. – Matt. 6:9, 10.
Tutkimalla Raamattua saatoin nähdä, että kaikki ihmiset ovat epätäydellisiä ja että he eivät aina kohtele muita niin kuin heidän pitäisi. Raamattu sanookin: ”Ihminen vallitsee toista ihmistä hänen onnettomuudekseen.” (Saarn. 8:9) Jehovan todistajien yhteydessä oleminen auttoi minua kuitenkin näkemään, että heillä on sama näkemys roduista, minkä Raamattu esittää. He todella uskovat, että Jumala ”teki yhdestä ihmisestä jokaisen ihmisten muodostaman kansan, niin että he asuvat koko maan pinnalla”. (Apt. 17:26) Jehovan todistajissa tosiaan ilmenee se rakkaus, minkä Jeesus sanoi tosi seuraajillaan pitävän olla. – Joh. 13:34, 35.
Olen todennut, että todistajat toteuttavat tätä rakkautta keskuudessaan rodustaan riippumatta. Tosin heissä on aikaisemmin saattanut olla heihin taottua rotuvihaa ja kaunaa, niin kuin muissakin tässä järjestelmässä kasvatetuissa. Mutta olen huomannut niin itsessäni kuin muissakin, että kun joku hyväksyy Jumalan näkemyksen rotueroista ja pyrkii läheisesti tutustumaan muunrotuisiin ihmisiin, niin ennakkoluuloille perustuvat pitkäaikaiset myytit kaikkoavat.
Olen kiitollinen siitä, että olen saanut oppia Raamatun totuudet, jotka ovat auttaneet itseäni ja perhettäni vapautumaan tällaisista rotuongelmista. Olemme iloisia siitä, että meillä on paljon tehtävää auttaessamme muita kaikenrotuisia näkemään, että Jumalan valtakunta on kaikkien ihmisen ongelmien todellinen ratkaisu.
Ratkaisu kaikille
Nämä eivät ole harvinaisia tai epätavallisia kertomuksia. Miljoonat ovat oppineet ennakkoluuloja nuoruudessaan; miljoonat muut ovat olleet ennakkoluulojen uhreja ja sen vuoksi kärsineet epäoikeudenmukaisesta rotusyrjinnästä. Onneksi kuitenkin Jumalalla on Sanassaan ratkaisu – se ilmaisee Luojamme näkemyksen ihmiskunnasta ja siitä, miten meidän tulisi kohdella toisiamme.
Ensiksikin, kuten olemme nähneet, Raamattu opettaa meidän kaikkien olevan yhtä ihmisperhettä. Niin, Jumalan silmissä kaikkiin rotuihin tai kansallisuuksiin kuuluvat ihmiset ovat tasa-arvoisia kaikissa suhteissa. (Apt. 10:34, 35) Tämä on myös Jeesuksen Kristuksen ilmaisema näkemys.
Kristuksen pääkäsky seuraajilleen on, että he ’rakastavat toisiaan’ niin kuin hän rakasti heitä. (Joh. 13:34, 35) Tämän heidän keskuudessaan vallitsevan rakkauden ei pitänyt rajoittua vain jonkin nimenomaisen rodun tai rotujen jäseniin. Ei lainkaan! ”Rakastakaa koko veljesseuraa”, kehotti yksi Kristuksen apostoleista. Ja eräs toinen sanoi: ”Joka ei rakasta veljeään, jonka hän on nähnyt, ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt.” – 1. Piet. 2:17; 1. Joh. 4:20.
Miten tätä kristillistä rakkautta osoitetaan? Jumalan sana selittää sen kehottaessaan: ”Ottakaa johto kunnian osoittamisessa toisianne kohtaan.” (Room. 12:10) Ajattelehan mitä se merkitsee, kun teet näin. Sinä kohtelet muita heidän rodustaan tai kansallisuudestaan riippumatta todella arvostavasti ja kunnioittaen, pitäen heitä ’itseäsi parempina’. (Fil. 2:3) Tällaisen aidon kristillisen rakkauden hengen vallitessa rotuennakkoluulon ongelma ratkeaa.
Joku saattaa kuitenkin sanoa: ’Sellaista ei koskaan tapahdu.’ Kuitenkin sitä on jo tapahtunut Jehovan todistajien keskuudessa – järjestössä jossa on yli kaksi miljoonaa henkeä! Tämä ei merkitse sitä, että jokainen yksityinen Jehovan todistaja olisi täydellisesti vapautunut tässä jumalattomassa järjestelmässä opituista ennakkoluuloista. Ei, mutta he ovat ratkaisseet tämän rotuongelman sellaisessa määrässä, jolle yksikään muu kansa maan päällä ei vedä vertoja. Ja tämä käy selväksi kaikille, jotka tutkivat asiaa.
Esimerkiksi katolilainen kirjailija William J. Whalen huomautti: ”Minusta tässä kultissa on ollut puoleensavetävimpiä piirteitä sen perinteellinen rotujen tasa-arvoisuus. Neekerit, joista tulee Jehovan todistajia, tietävät, että heidät otetaan tervetulleina vastaan täysiarvoisina ihmisinä.” – U.S. Catholic, heinäkuu 1964.
Jehovan todistajia intensiivisesti tutkinut G. Norman Eddy kirjoitti eräässä uskonnollisessa julkaisussa puolestaan seuraavaa: ”Tunkeutuessani syvemmälle heidän yhteiskunnallisiin arvoihinsa huomioni on kiintynyt heidän aitoon korkeaan kunnioitukseensa kaikkiin rotuihin kuuluvia ihmisiä kohtaan. Toisin kuin jotkut, jotka vain puhuvat rotujenvälisen veljeyden opista, todistajat ottavat kaikki tervetulleina seuraansa – jopa huomattaviin johtoasemiinkin – väriin tai kasvonpiirteisiin katsomatta.” – Journal of Bible and Religion.
Kaipaatko sinä aikaa, jolloin kaikki ovat todella veljiä keskenään, jolloin kaikkiin rotuihin kuuluvat asuvat yhdessä rauhassa? Jos kaipaat, niin tervetuloa paikalliseen valtakunnansaliin, johon Jehovan todistajat kokoontuvat säännöllisesti tutkimaan Jumalan sanaa! Katso itse, ilmaisevatko he aitoa kristillistä rakkautta – kaikenrotuisia ihmisiä kohtaan.
[Huomioteksti s. 27]
”Neekerit, joista tulee Jehovan todistajia, tietävät, että heidät otetaan tervetulleina vastaan täysiarvoisina ihmisinä.”