Työssä käyvien naisten ongelmia
OTSIKOT kertovat usein naisista, joilla on kiehtova ja hyväpalkkainen työpaikka, jossa ennen oli melkeinpä yksinomaan miehiä. Joistakuista on tullut valtionpäämiehiä, ministereitä, televisio-ohjelmien juontajia, pörssivälittäjiä jne. Tosiasia kuitenkin on, että naisten suurella enemmistöllä on huonopalkkainen ja vähän arvostettu työpaikka ja hyvin pieni mahdollisuus ylenemiseen.
Oikeusistuimissa saaduista voitoista ja naisten työpaikoilla syrjimisen kieltävistä laeista huolimatta esimerkiksi Yhdysvaltain naistyöntekijöiden työtilanne näyttää huononevan eikä paranevan. Sikäläinen Naisten kansallisjärjestö (National Organization for Women) tunnusti toissa vuonna: ”Edistystäkö? Mitä edistystä? Me olemme luisumassa taaksepäin. Tilanne ei pysy edes samana.”
Tuoreimmat valtion tilastotiedot osoittavat, että juopa keskitasoa edustavan miehen ja naisen ansioiden välillä on jatkuvasti levennyt, ei kaventunut, kahdenkymmenen viime vuoden aikana. Yli 80 prosenttia kaikista Yhdysvaltain työssä käyvistä naisista ansaitsee alle 10000 dollaria vuodessa (3500 mk/kk), kun taas vain 38 prosenttia kaikista miehistä ansaitsee alle tämän summan. Yhdysvaltain henkikirjoitusviraston mukaan jotkut akateemisen koulutuksen saaneet naiset ansaitsevat vain 60 prosenttia siitä, mitä vastaavan koulutuksen saaneet miehet ansaitsevat. Lisäksi eräs newyorkilainen tutkimusjärjestö ilmoitti, että enemmän kuin kaksi kolmasosaa naisten työllisyyden kasvusta tämän hetken ja vuoden 1985 välillä tapahtuisi vaatimattomissa toimistotöissä ja että palkat jäisivät edelleen huomattavasti jälkeen miesten palkoista.
Tämä kaikki merkitsee sitä, että nainen, joka toivoo saavansa mielenkiintoisen työpaikan, jonka palkka riittäisi varaamaan hänelle taloudellisen riippumattomuuden, tulee todennäköisesti pettymään. Hänen työnsä tulee luultavasti olemaan mekaanista ja luonteeltaan toisarvoista, ja jos hän maksaa palkkaa jollekulle, joka hoitaa hänen lapsiaan sillä aikaa kun hän on työssä, hän saattaa juuri ja juuri jäädä omilleen, jos sitäkään. Tavallisesti on nimittäin muita kustannuksia: matkakulut, ateriat kodin ulkopuolella, työvaatteet, pesulan palvelut ja kampaajalla käynnit – jotka kaikki voivat tehdä suuren loven tilipussiin.
Työpaikassa esiintyviä ongelmia
Lisäksi työympäristö voi usein vaatia veronsa naisen hermojen kustannuksella. Monet eivät pidä panettelusta, poliittisesta toiminnasta työpaikalla, kilpailusta ja liikemaailmassa toisinaan esiintyvästä epärehellisyydestä. Myöskään moraalinen ilmapiiri ei ole aina rakentava. Monet naiset ovat lisäksi kokeneet sukupuolista ahdistelua työpaikalla miespuolisten työntekijöiden tai esimiesten taholta.
Yhdysvaltain Cornellin yliopisto toimitti tutkimuksen tästä aiheesta ja sai selville, että 92 prosenttia heidän tutkimuksessaan mukana olleista naisista koki sukupuolisen ahdistelun työpaikalla vakavaksi ongelmaksi, ja runsaat 70 prosenttia sanoi joutuneensa henkilökohtaisesti sen kohteeksi. Sukupuolista ahdistelua, jolle he sanoivat olevan ominaista alituinen vilkuilu ja merkitsevä tuijotus, halailu ja rutistelu, naisen vartalon alituinen kosketteleminen, säädyttömät ehdotukset työpaikan menettämisen uhalla ja äärimmäisissä tapauksissa jopa pakottaminen sukupuolisuhteisiin, esiintyi mielipidetutkimuksen mukaan kaikkiin työpaikkaryhmiin, ikäryhmiin, siviilisäätyihin ja palkkaluokkiin kuuluvien keskuudessa.
Entä koti?
Monien työssä käyvien äitien yhtenä ongelmana on se, että heidän työnsä kuluttaa heidät loppuun. Kuitenkin heillä kotiin tultuaan on vielä paljon huolehdittavaa. Monissa tapauksissa se, että he ottavat lisätaakan ja käyvät työssä kodin ulkopuolella, ei saa heidän aviomiestään auttamaan heitä kotona yhtään enempää kuin ennen vaimon työssäkäyntiäkään.
Ajattele esimerkiksi Yhdysvaltain Detroitin alueen naislääkäreistä vuonna 1976 tehtyä tutkimusta. Se osoitti, että vaikka nämä naiset olivat kokopäivätyössä lääkäreinä, kolme neljäsosaa heistä huolehti kaikesta perheensä ruoanlaitosta, ostoksilla käymisestä, lastenhoidosta ja raha-asioiden hoidosta. Kahdella kolmasosalla heistä oli yhtenä tai kahtena päivänä viikosta joku auttamassa heitä pyykin pesussa ja siivoamisessa, mutta jäljelle jäävä kolmannes teki nekin taloustyöt itse.
Voimien loppuun kuluminen voi olla vakava ongelma tällaisella naisella, jos hän yrittää kantaa pitkän aikaa näin yli-inhimillistä kuormaa. Naiset, jotka ovat yrittäneet sitä, myöntävät avoimesti, että taloustyö pakostakin kärsii. Eräs työssä käyvä äiti tunnusti, että hän nyt ottaessaan pyyhkeet pois kuivausrummusta kirjaimellisesti heittää ne liinavaatekaappiin säästääkseen laskostamisajan. Yksi sanoi, että hänen miehellään oli tapana valittaa, jos hän ei ollut silittänyt miehensä nenäliinoja; nyt kun hän käy työssä, mies on iloinen, jos hän edes ottaa ne pois kuivausrummusta ja panee ne hänen laatikkoonsa.
Mitä tapahtuu lapsille?
Vaikka nykyään monet aviomiehet saattavat olla halukkaita katsomaan läpi sormien aika paljon sellaista, mitä he aikaisemmin odottivat vaimoltaan, niin on yksi seikka, jonka työssä käyvät äidit havaitsevat vaikeammaksi ”pyyhkäistä maton alle” – lastensa tarpeet. He saattavat vakuutella, että heidän lapsilleen uhraamansa ajan laatu, ei määrä, on merkityksellinen, ja siinä on kyllä totta. Työssä käyvä äiti saattaa tulla kuitenkin niin uupuneeksi, että sekä lasten kanssa vietetyn ajan määrä että laatu kärsivät.
Erään perheenemäntiä työssä käymiseen kannustavan kirjan tekijät tunnustavat tämän työssä käyvien äitien ongelman ja tarjoavat heille seuraavanlaisen ehdotuksen äidin saapumisesta kotiin, jossa lapset ottavat hänet vastaan ja haluavat kertoa hänelle päivästään: ”Sano noille hurmaaville hymykuoppaisille olennoille, että napittavat huulensa yhteen siksi aikaa, kun äiti on viisitoista minuuttia yksin huoneessaan vaihtaakseen rooliaan ja vaatteitaan, rauhoittuakseen ja ehkäpä ottaakseen lasillisen martinia. Lukitse ovi, jos se on välttämätöntä, koska tämä on hyvin tärkeä osa jokaisen työssä käyvän äidin aikataulussa.”
Näihin neuvoihin liittyvä ongelma on se, että työssä käyvä äiti saattaa havaita, niin kuin jotkut ovat havainneet, että sitten kun hän on lastensa käytettävissä, nämä ovat saattaneet erkaantua hänestä. Heidän kallisarvoinen intonsa kertoa äidilleen heille tärkeät asiat on laimentunut, ja hiljaisuuden muuri on tullut sen tilalle.
Eräs virkanaisten tunneperäisiin ristiriitoihin erikoistunut psykiatri sanoo, että lapset eivät kerta kaikkiaan halua äitiensä käyvän työssä. ”Vaikka lapset valittavat harvoin sitä, että isä on poissa kotoa, he ilmaisevat avoimesti suuttumuksensa äitinsä poissa olon johdosta”, hän vakuuttaa. ”Heistä tuntuu, että äidin tulisi olla ainoastaan heitä varten.”
Tämä psykiatri väittää naisasialiikkeen saaneen aikaan sen, että virkanaiset eivät siedä minkäänlaista riippuvaisuutta. Hän sanoo: ”Niiden kohdalla, joilla on lapsia, se merkitsee sitä, että he odottavat lastensa kasvavan aikuisiksi heti synnyttyään. He haluavat lastensa tulevan enemmän heidän kaltaisikseen, neuvokkaiksi ja itsenäisiksi. Ja lapset eivät ole varustautuneita tähän.”
Eräs äiti ja perheenemäntä, jolla on kaksi täysi-ikäistä lasta ja vielä kotona asuva 16-vuotias poika, tähdentää, että pikkulapset eivät ole ainoita, jotka ovat huomion tarpeessa. ”Lapsia täytyy kannustaa”, hän sanoo, ”täytyy todella osoittaa, että olet kiinnostunut heistä ja siitä, mitä heille tapahtui sinä päivänä. He eivät kerro siitä omasta aloitteestaan. Ja jos et ole kotona keskustellaksesi heidän kanssaan näistä asioista, he menevät etsimään jonkun toisen, jolle uskoutua. Mistä tiedät, etteivät he päätä uskoutua ehkä jollekulle moraalittomalle tai epäkypsälle?”
Tämä äiti lisää vielä: ”Kaksi naapurissa asuvaa tyttöä, joiden äidit käyvät työssä, tulevat usein meille koulusta päästyään siksi aikaa, kun joku tulee kotiin. He kertovat minulle sellaista, mitä he eivät koskaan kerro äideilleen. Kun kehotan heitä kertomaan, he sanovat äideillään olevan liian kiire varatakseen heille aikaa.”
Menestymisen ongelma
Jotkut naiset menestyvät todella hyvin liikemaailmassa. He ansaitsevat paljon rahaa, heillä on huomattava vaikutusvalta, ja liiketoverit arvostavat heitä. Mutta heidän työnsä vaatii usein ylityötä ja jopa matkustamista. Äidille tämä ei merkitse ainoastaan sitä, että on jätettävä lapset, vaan myös aviomies. Mutta ylityöstä ja matkustamisesta kieltäytyminen voi merkitä hänelle työpaikan menettämistä.
Erään naisen, joka työskentelee johtavana toimihenkilönä Yhdysvaltain pörssissä, aina viime aikoihin saakka perinteisesti vain miehille luokitellussa työssä, on matkustettava yli 30 prosenttia ajastaan. Hänellä on myös pienet kaksostytöt. Mikä on hänen ratkaisunsa? Hänellä on päivisin kotiapulainen, ja kun hän on matkoilla, hänen miehensä on töistä tultuaan vaimon asemesta lastenkaitsijana. Vaimon matkustaessa keskimääräinen työpäivä kestää kello 6:sta kello 23:een – sellainen aikataulu estää lasten hoivaamisen, vaikka hän olisi fyysisesti lähellä lapsiaan.
Niinpä uraansa todella tärkeänä pitävä nainen joutuu panemaan kotinsa ja perheensä toisarvoiseen asemaan, koska, kuten antropologi Margaret Mead tähdentää: ”Jatkuva huolenpito pienistä lapsista, aviomiehestä ja taloudesta ei yleensä sovi yhteen määrätietoisen uralla etenemisen kanssa. Hyvän vaimon ja äidin elämäntyyli on jyrkässä ristiriidassa hyvän tiedemiehen, taiteilijan tai johtavan toimihenkilön elämäntyylin kanssa.”
Yritykset kodin ulkopuolella olevan virkauran ja perheestä huolehtimisen yhdistämiseksi osoittautuvat usein tuhoisiksi. Eräs nainen, jonka avioliitto särkyi, selittää: ”Työstäni oli tullut minulle melkeinpä rakastaja. Kun sanon, että urani on elämässäni hyvin tärkeällä sijalla, se johtuu siitä, että se on minun elämäni.”
Mutta myös tavallisten työssä käyvien naisten, jotka eivät ole omistautuneet virkauralle, tarvitsee käsittää, miten syvästi työ voi vaikuttaa heidän aviosuhteeseensa. Eräs nainen, joka kahdenkymmenen avioliittovuoden jälkeen meni takaisin töihin, huomauttaa: ”Luulen, että hän kaipaa minua kotiin aika usein . . . Ja nyt minä jollain lailla hermostun, kun hän pyytää: ’Tule auttamaan minua laukkuni pakkaamisessa.’ Olen vähällä sanoa: ’Pakkaa itse laukkusi!’ Eikä minusta koskaan ennen tuntunut tällaiselta. Autoin häntä aina mielelläni, koska tunsin sen kuuluvan rooliini.”
Tämä saa meidät jälleen kysymään: Minne nainen kuuluu? Kotiin? Työhön? Mikä on hänen oikea roolinsa?