Arvostelukykyiset tuomarit suojelevat vähemmistön oikeuksia

ERITTÄIN arvostelukykyinen kuuluisa tuomari sanoi kerran: ”Laki ei tunne hienompaa hetkeä kuin sen, jolloin se saa voiton muodollisista käsitteistä ja tilapäisestä mieltenkuohunnasta suojellakseen epäsuosiossa olevia kansalaisia syrjinnältä.”a

Erinomainen esimerkki tällaisen puolueettoman oikeuden jakamisesta sattui äskettäin Tacoman kaupungissa Washingtonin osavaltiossa Yhdysvalloissa.

Siellä uskonnollinen vähemmistöryhmä päätti pystyttää rakennuksen Jumalan palvontaa varten. Se tultaisiin rakentamaan Piercen piirikuntaan, 13 kilometrin päähän Tacomasta. Rakennuksessa tulisi olemaan 1800 istumapaikkaa useitten Jehovan todistajien seurakuntien yhteisiä uskonnollisia kokouksia varten. Tältä harvaan asutulta seudulta oli hankittu 3,6 hehtaarin suuruinen tontti, ja kaavoitussäännökset sallivat ”kirkon” eli palvontapaikan rakentamisen sille.

Huolellisesti laaditut suunnitelmat ja asiakirjat, jotka ylittivätkin tekniset vaatimukset, jätettiin hyväksyttäviksi. Viranomaisten kanssa oltiin kaikella mahdollisella tavalla yhteistoiminnassa. Terveysviranomaiset hyväksyivät suunnitelman. Rakennustarkastusvirasto antoi sille hyväksyntänsä tehtyään pieniä muutoksia. Lisäksi ympäristönsuojelukomitea antoi hyväksyntänsä päätöksessä, jonka mukaan konventtisalilla ei olisi ”mitään merkittävää epäedullista vaikutusta ympäristöön”. Kaikki näytti suotuisalta.

Laiton rajoitus asetetaan

Tammikuussa 1976 päärakennustarkastaja Bill P. Hornilta anottiin rakennuslupaa. Tässä vaiheessa suotuisa ilmapiiri särkyi. Lupa evättiin! Herra Horn oli samaa mieltä siitä, että jollakin ”kirkolla” olisi oikeus rakentaa tuolle tontille, mutta Jehovan todistajat eivät voisi rakentaa konventtisaliaan siihen! Miksi eivät? Hänen kirjeessään mainittiin nämä kaksi syytä: ”Teidän ehdottamanne konventtisalin tarkoitus on vetää puoleensa tämän piirikunnan ulkopuolella asuvia ihmisiä, ja sitä paitsi se on hyvin suuri.” Lisäksi piirikunnan suunnitteluosasto sanoi, että konventtisali ”ei ole millään muotoa tavallinen kirkko”, jonka tulee olla ”paikallisten asukkaiden uskonnollinen kokoontumispaikka palvontaa varten”.

Mutta piirikunnan kaavoitusasetuksessa ei sanottu näin. Siinä sanottiin pelkästään: ”’Kirkko’ merkitsee laitosta, jonka pääasiallisena tarkoituksena on uskonnollinen palvonta.” Palvontavapautta ei varmasti voi rajoittaa paikallisiin ihmisiin! Asettivatko viranomaiset laittomia rajoituksia estääkseen tämän nimenomaisen rakennuksen rakentamisen? Jos asettivat, niin miten vähemmistö voi suojella laillisia oikeuksiaan?

Asianajajat neuvoivat, että oikeustoimet olivat ainoa keino. 4. helmikuuta 1976 ryhdyttiin lain vaatimiin toimiin sen hyväksi, että oikeudenpäätöksellä voitaisiin määrätä lupa myönnettäväksi. Esitettiin laajoja oikeudellisia selontekoja ja tutkimus toisten alueella olevien kirkkojen suuremmasta koosta.

13. huhtikuuta 1976 juttu tuli Piercen piirikunnan ylemmän oikeusasteen tuomarin, Hardyn B. Soulen, käsiteltäväksi. Tuomari Soule tajusi nopeasti vähemmistön oikeudet ja teki päätöksen:

”Piercen piirikunnan kaavoitusasetus, pykälä 9.06.150, määrittelee kirkon seuraavasti:

”’Kirkko. ”Kirkko” tarkoittaa laitosta, jonka pääasiallisena tarkoituksena on uskonnollinen palvonta . . .’

”Asianosaiset ovat panneet ehdoksi, että ehdotetussa konventtisalissa pidettävien tilaisuuksien tulee olla kokonaan Kaikkivaltiaan Jumalan palvontaa; että näiden kokousten perusoppikirja on Pyhä Raamattu ja että saarnaaminen, Raamatun lukeminen ja sen opettaminen muodostavat koko ohjelman sisällön. . . .

”Rakennuslupa evättiin sillä perusteella, että ehdotettu rakennus ei ole tavallinen kirkko, koska sillä ei ole vakinaista paikkakunnalla asuvaa seurakuntaa ja koska se tulee keräämään ihmisiä melkoisten matkojen päästä. . . .

”Valitettavaa vastaajille [se on Piercen piirikunnalle ja sen rakennustarkastajalle] on se, että meidän ei tarvitse mennä pitemmälle kuin itse asetuksen edelläesitettyyn määritelmään. Tuo määritelmä ei vaadi paikallista vakinaista seurakuntaa. Se ei esitä mitään rajoituksia koon suhteen. . . . Se ei aseta mitään rajoituksia sen alueen laajuuden suhteen, mistä osanottajia tulee. Ainoa vaatimus on se, että sen pääasiallinen tarkoitus on uskonnollinen palvonta . . .

”Mielestäni näyttää siltä, että ehdoksi pantujen seikkojen puitteissa ehdotettu rakennus täyttää selvästi säädökset, mitään epäselvyyttä ei ole. . . . Näin ollen kirjallinen määräys oikeuden palauttamisesta annetaan.”

Näin tuomari Soule noudatti uskollisesti lakia, ja laiton rajoitus poistettiin.

Itsepintaista kieltäytymistä

Silti lupa evättiin – uhmaten itsepintaisesti oikeuden päätöstä! Anojien kunnioitus tuomari Soulen päätöstä kohtaan vaati heitä käyttämään ainoaa mahdollista laillista pakotetta.

The Daily Olympian -sanomalehti kertoi 14. toukokuuta 1976 ilmestyneessä numerossaan seuraavasta toimenpiteestä sanoen:

”Syytös halveksimisesta jätetty

”Jehovan todistajat, jotka suunnittelevat konventtisalin rakentamista Puyallupiin, ovat jättäneet syytöksen tuomioistuimen halveksimisesta Piercen piirikuntaa ja Piercen piirikunnan rakennuslautakuntaa vastaan.”

Syyte halveksimisesta tuli tuomari Soulen käsiteltäväksi 27. toukokuuta 1976. Koska vastaajat aivan ilmeisesti halveksivat tuomioistuinta, niin he yrittivät muuttaa asemaansa valittamalla osavaltion muutoksenhakutuomioistuimeen. Sitten he pyysivät tuomari Soulelta ”lykkäystä”, toisin sanoen lupaa viivästyttää rakennusluvan antamista, kunnes heidän valituksensa olisi käsitelty. Tähän kuluisi ainakin vuosi.

Tuomari Soule epäsi lykkäyksen huomatessaan sen olevan kiertämistaktiikkaa. Sen sijaan hän suojeli tämän vähemmistön oikeuksia antamalla piirikunnalle ja sen tarkastajalle viisi arkipäivää aikaa myöntää lupa ja varoittamalla, että ”muuten heitä tullaan rankaisemaan tämän tuomioistuimen halveksimisesta”.

Tämä määräys annettiin kello 10.00. Kohta puolenpäivän jälkeen piirikunnan asianajaja tuli yhdessä joidenkuiden vastustavien naapurien hankkiman asianajajan kanssa saman oikeuden toisen tuomarin, James V. Ramsdellin, eteen. Ilmoittamatta Jehovan todistajien lainopilliselle neuvonantajalle ja paljastamatta tuomari Soulen aamullista päätöstä nämä kaksi asianajajaa hankkivat tuomari Ramsdellilta piirikunnalle osoitetun määräyksen, jonka mukaan sen ei tule antaa lupaa konventtisalin rakentamista varten. Näin ollen samana päivänä astui samasta oikeudesta voimaan kaksi samaa aihetta koskevaa täysin vastakkaista määräystä!

Miten tuomari Ramsdell sai tietää tästä yllättävästä tilanteesta? Tacomassa ilmestyvässä News Tribune -lehdessä oli seuraavana päivänä kaksi ristiriitaista otsikkoa, molemmat samassa numerossa. Ensimmäinen kuului: ”Piirikunnan annettava todistajille lupa”, kun taas toisessa sanottiin: ”Tuomari ei anna lupaa todistajien salille.”

Seuraavana oikeudenistuntopäivänään 1. kesäkuuta tuomari Ramsdell kutsui henkilökohtaisesti nuo kaksi asianajajaa luokseen ja kutsui tällä kertaa myös Jehovan todistajien lainopillisen neuvonantajan paikalle. Sitten hän ryhtyi suoriin oikaisutoimiin ja kumosi määräyksen, joka hänet oli johdettu antamaan.

Joitakin päiviä myöhemmin 11. kesäkuuta 1976 piirikunta jatkoi sinnikkäästi jarrutustaan ja pyysi muutoksenhakutuomioistuinta antamaan saman lykkäysmääräyksen, jonka tuomari Soule oli evännyt. Vastustaen tätä pyyntöä Jehovan todistajat väittivät, että piirikunnan valitus oli merkityksetön ja perusteeton ja että sen ainoa tarkoitus oli aiheuttaa laitonta viivytystä. Arvostelukykyiset tuomarit suojelivat jälleen vähemmistön oikeuksia kieltäytymällä antamasta lykkäystä,

Annettaisiinko nyt lupa? Ennen kuin lupa saatiin hankituksi vastahakoisilta viranomaisilta 14. kesäkuuta 1976, niin oli vielä väiteltävä tuntikausia ja muistutettava viranomaisia oikeuden halveksimisen välittömistä seurauksista, ellei lupaa myönnettäisi.

Rakentamista esteistä huolimatta

Kauan odotettu lupa kädessään Jehovan todistajat menivät iloisina rakennustyömaalle ja alkoivat heti laskea salin perustusta. Täysin luottavaisina he jatkoivat rakentamista välittämättä vielä taivaanrannalla häämöttävistä oikeudenkäyntipilvistä, jotka olisivat voineet estää rakennusta koskaan valmistumasta.

Piirikunnan valitus oikeusistuimen määräyksestä oli vielä käsittelemättä. Lisäksi naapurit valittivat ympäristönsuojelukomitean suosiollisen päätöksen johdosta piirikunnan valtuustolle toivoen sen lopettavan salin rakentamisen ympäristönsuojeluasetuksen nojalla. Valtuustoa pyydettiin määräämään Jehovan todistajat laatimaan selonteko salin vaikutuksesta ympäristöön. Sen tekemiseen olisi voinut kulua vuosi, ja se olisi voinut tulla maksamaan 10000 dollaria (40000 markkaa). Tämä ehdotus oli toinen hyödytön viivytysyritys. Miksi hyödytön? Koska kirkolla, jota käytettäisiin vain viikonloppuina, ei selvästi olisi merkittävää vaikutusta ympäristöön.

Kolmen miehen muodostamalle piirikunnan valtuustolle osoitettu valitus käsiteltiin 20. ja 27. heinäkuuta 1976. Vastustajat väittivät, että rakennus aiheuttaisi liikenne-, pysäköinti- ja viemäröintiongelmia. Heidän perustelunsa olivat henkilökohtaisia mielipiteitä, eivätkä ne perustuneet tosiasioihin. Konventtisalin puolestapuhuja insinööri Louis Cantor osoitti sen olevan ”matalaprofiilinen projekti”, jonka vaikutuksesta ympäristöön ei tarvinnut tehdä selontekoa. Herra Cantor lisäsi: ”Käyttääksemme analogiaa olemme nähneet elefantin kävelevän lankkua pitkin ja olemme mitanneet, miten paljon se taipuu. Tästä olemme tehneet sen johtopäätöksen, että kissa voi turvallisesti kävellä samaa lankkua pitkin.” Ympäristöstä puhuttaessa sali on kuin tuo ”kissa”.

Huolimatta erittäin selvistä todisteista, joiden mukaan selontekoa vaikutuksesta ympäristöön ei tarvita, enemmistö – kaksi kolmesta valtuutetusta – määräsi sen tehtäväksi, koska sitä ”tuon alueen asukkaat halusivat”. Vain tuo toista mieltä oleva valtuutettu, herra Clay Huntingdon, viittasi todisteisiin ja sanoi: ”En näe mitään perusteita, jotka vaatisivat selontekoa siitä, miten sali vaikuttaa ympäristöön.”

Valtuutettujen epäsuotuisa määräys oli voimassa vain yhden päivän. 29. heinäkuuta kello 9.15 Jehovan todistajien asianajajat ilmestyivät tuomari Ramsdellin luo ja pyysivät haastamaan valtuutetut oikeuteen heidän päätöksensä uudelleen tutkimiseksi. Allekirjoittaessaan asiakirjoja tuomari sanoi: ”Luin heidän päätöksestään sanomalehdestä. Arvelin, että näkisin teidät pian.” Haasteessa valtuutettuja kehotettiin tuomaan oikeuden tarkastettavaksi koko heidän luonaan tapahtunutta asiankäsittelyä koskeva pöytäkirja. Sillä aikaa heitä kiellettiin sekaantumasta rakennustyöhön.

Tämä laillinen viivytys antoi kolme kuukautta lisää rakennusaikaa. Päättäväisesti ja innokkaasti vapaaehtoiset työntekijät jatkoivat rakennustyötä vakuuttuneina siitä, että oikeus voittaisi ja että he voisivat saada salin valmiiksi.

Muutoksenhakutuomioistuimeen osoitettu piirikunnan valitus tuli 9. syyskuuta 1976 muutoksenhakutuomioistuimen tuomarin Vernor R. Pearsonin käsiteltäväksi. Tämä arvostelukykyinen tuomari teki piirikunnalle selväksi, että sen valitus oli merkityksetön ja perusteeton ja että sen läpi menemisestä ei ollut toivoa. Piirikunta peruutti viisaasti valituksensa, joten sitä ei koskaan käsitelty.

Vielä yksi oikeustoimi oli jäljellä: Valtuutettujen päätöksen uusi käsittely oikeuden edessä.

Takaisin oikeuteen

Kun oikeuskäsittelyn päivä koitti 29. lokakuuta, 70 prosenttia salin rakennustyöstä oli tehty. Sen seinät olivat pystyssä, katto paikallaan ja lattia valettu, ja suuri osa pihan kaunistamisesta oli tehty. Sinä aamuna reportterit, televisiokameramiehet ja kiinnostuneet tarkkailijat virtasivat Tacoman kaupungintalon oikeussaliin. Se oli tämän pitkittyneen oikeusnäytelmän viimeinen näytös. Tämä juttu näkyi merkityn ilmoitustaululle sanoin ”Jehova Piercen piirikuntaa vastaan”.

Nuo sanat saattoivat olla osuvammat kuin moni tajusikaan.

Oikeussali täyttyi nopeasti tarkkailijoista, joista suurin osa oli Jehovan todistajia, jotka olivat syvästi kiinnostuneita salistaan. Sitten tuo hetki koitti. Tuomari Waldo F. Stone istuutui. Vallitsi syvä hiljaisuus. Sihteeri avasi jutun. Oikeudenkäynti alkoi. Jännitys kohosi. Kiistakysymys oli tärkeä. Monet läsnäolijoista tiesivät, että rakennus oli jo pystyssä. Kysymykset risteilivät heidän mielissään: Keskeytettäisiinkö rakentaminen? Purettaisiinko rakennus? Päättyisikö kaikki heidän työnsä ja vaivansa tähän oikeussaliin? He odottivat innokkaasti jokaista sanaa.

Torontolainen asianajaja Glen How aloitti todisteiden esittämisen. Hän kehotti oikeutta kumoamaan piirikunnan valtuuston enemmistön päätöksen, koska se oli mielivaltainen, epäoikeudenmukainen eivätkä todisteet tukeneet sitä.

Piirikunnan ja naapurien asianajajat esittivät lyhyet ja tehottomat perustelunsa. Lopuksi konventtisalin puolesta puhuva avustava lainopillinen neuvonantaja Thomas Fishburne Tacomasta esitti vastatodistelun. Sitten seurasi hiljainen hetki tuomari Stonen valmistautuessa julistamaan tuomiotaan. Kaikki höristivät korviaan kuullakseen joka sanan.

Ensin tuomari Stone kiitti lainopillisia neuvonantajia ”erinomaisesta selonteosta, erinomaisesta asiaan perehtymisestä ja erinomaisesta jutun esittelystä tuomarille”, mikä teki ratkaisun ”hieman helpommaksi”. Sitten tuomari jatkoi: ”Haluaisin myös kiittää niitä monia ihmisiä siellä oikeussalin takaosassa [suurimmaksi osaksi Jehovan todistajia] siitä, että ymmärrätte tämän olevan oikeussali ja kohtelette sitä kuin oikeussalia.”

Päätöksensä pääkohdassa tuomari Stone sanoi:

”Tarkastellessaan juttua kokonaisuutena oikeus on tullut siihen tulokseen, että piirikunnan valtuutetut käsittivät tehtävänsä väärin tämän nimenomaisen lain suhteen, jota me tässä käsittelemme. Mielestäni heidän päätöksensä perustui siihen, mikä heidän mielestään oli haluttavaa . . . Oikeus tulee havaitsemaan, että valtuutettujen päätöstä ei ollut tehty ympäristöä ajatellen, eikä se, että he vaativat selontekoa salin vaikutuksesta ympäristöön, ollut näiden nimenomaisten ympäristöä koskevien lakien asianmukaista täytäntöönpanemista eikä soveltamista.

”. . . tämä on matalaprofiilinen projekti, ja määräys selonteon laatimisesta salin vaikutuksesta ympäristöön oli tämän lain asianmukaisen täytäntöönpanon väärin käsittämistä . . . On selvää, että oikeus kieltäytyy sallimasta mitään oikeudellista toimenpidettä, joka lopettaisi rakentamisen.”

Tuomari Stone kuvaili piirikunnan valtuuston päätöstä ”mielivaltaiseksi ja oikukkaaksi ja niin muodoin mitättömäksi”. Jälleen arvostelukykyinen tuomari suojeli vähemmistön oikeuksia.

Tähän mennessä yleisö oli kiinnostunut kovasti tästä taistelusta palvontavapauden puolesta. Ihmiset saivat television uutiskatsauksessa nähdä ja kuulla tuomari Stonen antavan tärkeän suotuisan päätöksensä, jonka johdosta todistajien ei tarvinnut esittää selontekoa salin vaikutuksesta ympäristöön. Tacomassa ilmestyvässä News Tribune -lehdessä ilmestynyt etusivun otsikko ilmaisi asian sanomalla: ”Jehovan todistajat voittivat ympäristönsuojelua koskevan jutun.”

Onnellinen päätös!

Kun taistelu oli nyt ohi, niin Jehovan antautuneet todistajat jatkoivat rakennustyönsä loppuun suurenmoisin onnen ja ykseyden tuntein. Tacomassa ilmestyvän News Tribune -lehden reportterit tulivat valokuvaamaan salia. He ihmettelivät suuresti sekä todistajien toimeliaisuutta että tuloksia, ja se, että kaikki työ tehtiin vapaaehtoisten voimin, teki heihin suurimman vaikutuksen. Eräs heistä huomauttikin, että on vaikea uskoa, että tällaisena aikana on vielä ihmisiä, jotka uhraavat aikaansa tällaiseen hankkeeseen.

Muuan naapuri, joka oli ollut melko vihamielinen, tuli useita kertoja juomaan kahvia rakentajien kanssa. Hän pyysi anteeksi sitä, että oli vastustanut salin rakentamista. Hän arvosti erityisesti saamaansa ystävällistä vastaanottoa ja oli iloinen siitä, ettei kukaan ollut katkera. Tämä entinen vastustaja oli iloinen saadessaan Raamatun eräältä 90-vuotiaalta rakennustyömaalla työskentelevältä.

Muuan Bremertonissa asuva laivastoon kuuluva mies oli innokas näkemään vapaaehtoisten rakentavan tätä rakennusta. Eräänä lauantaina hän tuli käymään mukanaan kaksi ystäväänsä. Kierrettyään koko työmaan nuo kolme vierasta liittyivät joukkoon ja työskentelivät ahkerasti koko iltapäivän. Eräs heistä huomautti, ettei hän ollut koskaan nähnyt keidenkään ihmisten työskentelevän niin hyvässä yhteistoiminnassa. Seuraavan merimatkansa jälkeen hän palasi salille vielä kahdeksi päiväksi rakentamaan ja nauttimaan ystävällisestä ilmapiiristä.

Yhteensä 2500 henkeä antoi aikaansa ja työtään konventtisalin hyväksi. Yhtenä vapaapäivänä töissä oli 500 henkeä.

Jälkitunnelmia

Tämä pitkittynyt oikeustaistelu, joka koitui kansalaisvapauden ja yhtäläisten oikeuksien eduksi, oli epätavallinen esimerkki lain ”hienommasta hetkestä”, kun se ’suojeli epäsuosiossa olevia kansalaisia syrjinnältä’.

Seitsemän eri tuomaria osoitti kiinnostuksensa oikeudenmukaisuuden puolesta antamalla yhdeksän eri tuomiota, jotka suojelivat vähemmistön oikeuksia. Kaiken kaikkiaan tämä oli erinomainen esimerkki hyvästä arvostelukyvystä ja johdonmukaisuudesta lain voimaan saattamisessa.

Jehovan todistajat arvostavat todella suuresti tuomioistuimessa istuvia nuhteettomia miehiä, jotka omistavat elämänsä oikeudenmukaisuuden tavoitteelle. Todistajat arvostavat kuitenkin erikoisesti Jumalansa Jehovan lupausta: ”Jokainen ase, joka valmistetaan sinun varallesi, on oleva tehoton.” – Jes. 54:17.

Washingtonin osavaltion länsiosan Jehovan todistajat ovat iloisia voidessaan kutsua kaikki kiinnostuneet hiljaisessa metsäisessä ympäristössä sijaitsevaan kauniiseen konventtisaliinsa. He olivat iloisia voidessaan toivottaa 1977 henkeä Puget Soundin alueelta tervetulleiksi vihkiäisiin, jotka pidettiin 23. huhtikuuta 1977, jakamaan heidän ilonsa. Tämä tosi palvonnan keskus pysyy vieraille avoimena rakkaudellisen yhteistyön ja kristillisen toveruuden paikkana.

[Alaviitteet]

[Huomioteksti s. 15]

”Samana päivänä astui samasta oikeudesta voimaan kaksi samaa aihetta koskevaa täysin vastakkaista määräystä!”

[Huomioteksti s. 16]

”Vapaaehtoiset työntekijät jatkoivat rakennustyötä vakuuttuneina siitä, että oikeus voittaisi ja että he voisivat saada salin valmiiksi.”

[Huomioteksti s. 18]

”Seitsemän eri tuomaria osoitti kiinnostuksensa oikeudenmukaisuuden puolesta antamalla yhdeksän eri tuomiota, jotka suojelivat vähemmistön oikeuksia.”