Euroopan suurin sisävesisatama
Herätkää!-lehden Länsi-Saksan-kirjeenvaihtajalta
HYVÄSTELLESSÄNI vaimoni kanssa eräällä Etelä-Saksassa sijaitsevalla kauniilla seudulla asuvia ystäviämme he kysyivät: ”Minne aiotte mennä?” Selitimme määränpäämme sijaitsevan Reinin varrella Duisburgin vieressä. ”Ahaa”, ystävämme huudahtivat, ”aiotte mennä sinne, missä ilma on täynnä kipinöitä ja savua!”
Jokainen joka on käynyt Duisburgissa, 20 km Düsseldorfista pohjoiseen, tietää, mitä he tarkoittivat. Päivällä valtavan suuret savupiiput syytävät savupilviä, jotka pimentävät taivaan. Yöllä masuunit saavat taivaan näyttämään tulipunaiselta.
Emme antaneet sen lannistaa itseämme, vaan päätimme lähteä tutustumaan paikkoihin. Saimme tietää, että Duisburgissa sijaitsee Euroopan suurin sisävesisatama. Siellä on 43 kilometriä laitureita ja 22 satama-allasta. Tämä on tärkeä satama. Vuonna 1974 täällä käsiteltiin 68 miljoonaa tonnia tavaraa. Siihen verrattuna Hampurissa, joka on Euroopan suurimpia merisatamia, käsiteltiin samana aikana vain 57 miljoonaa tonnia tavaraa.
Ihanteellinen sijainti
Tämän sisävesisataman ihanteellinen sijainti tekee siitä tärkeän. Eräät maailman suurimpien raudan ja teräksen valmistajien masuuneista sijaitsevat Duisburgissa. Sen välittömässä läheisyydessä on rikkaita bitumikivihiiliesiintymiä. Kaupungin rajojen sisäpuolella sijaitsee suuri kuparitehdas ja lukuisia kemiallisia tehtaita. Teollisuuden keskittyminen tälle kohdalle sekä Reinjoen että sen läheisen sivujoen Ruhrin varrelle vaati tehokasta satamaa.
Lisäksi Duisburgin arvoa satamana lisää se, että kanavat yhdistävät sen kansainväliseen vesireittiin ja Itä-Saksaan. Itse asiassa Reinin-Mainin-Tonavan kanavaa myöten on mahdollista päästä suoraan Mustallemerelle. Duisburgiin saapuu laivoja Ranskasta, Espanjasta, Englannista, Pohjoismaista, Puolasta, Neuvostoliitosta ja muista maista.
Tutustumme alueeseen
Omaksuttuamme muutamia perustietoja päätimme tehdä kiertoajelun tässä joka suuntaan levittäytyvässä sisävesisatamassa. Istuuduimme vesibussin yläkannella sijaitseville penkeille, jotta näkisimme kaiken esteettömästi.
Lähdettyämme rannasta huomiomme kiinnittyi heti tämän valtavan teollisuusalueen ääriviivoihin. Pian ilmaantui näköpiiriin suuri kuparitehdas, jossa käsitellään vuosittain toista miljoonaa tonnia raaka-ainetta. Seuraavaksi huomiomme kohdistui yli sata vuotta toimineeseen kemialliseen tehtaaseen. Sen aiheuttama saastuminen näytti todella kiusalliselta. Kellanruskeat kaasupilvet roikkuivat ilmassa. Saastuneesta ilmakehästä satoi jatkuvasti ruosteenpunaista tomua, ja koko ympäristö oli sen peitossa. Vaikka ilmansuodattimiin ja muihin saastumista vähentäviin laitteisiin on uhrattu suuret summat rahaa, nämä toimenpiteet ovat osoittautuneet kaikkea muuta kuin riittäviksi.
Viimein saavuimme Schwanentoriin, Duisburgin sataman vanhimpaan osaan. Siellä näimme vuonna 1840 rakennetun viljasataman mahtavat siilot. Sen jälkeen käännyimme ympäri ja suuntasimme takaisin kohti Reiniä. Oli vielä runsaasti nähtävää.
Kuljimme hetken kuluttua öljysataman ohi, jossa on 600 erittäin suurta säiliötä. Rotterdamista saapuneet laivat seisoivat ankkuroituina pumppuasemalla odottamassa raakaöljylastiensa tyhjentämistä. Toisella puolella on romusatama. Täällä on Euroopan suurin hydraulinen romunpuristin. Tämä kone, jonka puristusvoima on 360 kiloa neliösenttimetriä kohti, murskaa ja puristaa romumetallin kappaleet paaleiksi, jotka sen jälkeen käytetään teräksen valmistukseen. Näissä vuoren korkuisissa romukasoissa oli monia auton koreja. Ajattelimme hämmentyneinä: ”Milloin meidän automme päätyy tänne?”
Ilma alkoi hämärtyä yhä enemmän, ja pian havaitsimme syyn siihen. Vesibussimme sivuutti kivihiiltä käsitteleviä nostureita ja nauhakuljettimia. Oli mielenkiintoista, ettei tällainen ilma näyttänyt haittaavan juuri lainkaan valkoisia lokkeja, jotka liikkuivat levottomasti sinne tänne. Sen lisäksi että ne löytävät ravintoa sataman harmaanvihreästä vedestä, ne pystyvät pitämään höyhenpukunsa hämmästyttävän puhtaina huolimatta mustuneesta ilmasta.
Uusia ja vanhoja hinaajia
Satama muuttui leveämmäksi, ja näimme vilaukselta hinaajayksiköitä. Ennen vanhaan hinaajat kiskoivat proomuja perässään, mutta nykyään ne työntävät niitä. Tällä tavoin hinaaja voi siirtää kuutta suurta yhteen liitettyä proomua. Meille tulee mieleen näkymä ratapihalla. Näissä ”työntöproomuissa” on kaksi miehistöä, jotta ne voivat toimia yötä päivää.
Näemme kuitenkin siellä täällä vanhempia hinaajia. Kajuuttojen ikkunalautoja koristavine kukkapurkkeineen, leppeässä tuulessa liehuvine pyykkeineen ja verkkoaidalla ympäröityine leikkikehineen ne muistuttavat meitä siitä, että Duisburgin sataman vesillä vietetään edelleen perhe-elämää.
Meillä oli tilaisuus käydä jopa vanhalla siipiratashinaajalla. Tämä höyrylaiva on nykyään uivana merenkulkumuseona. Se on 75 metriä pitkä, ja siinä on kaksi mustaa savupiippua, jotka kohoavat vajaan 9 metrin korkeuteen. Suunnilleen laivan keskikohdan kahden puolen on kookkaat siipirattaiden suojakotelot, joten oli selvää, että me olimme todella vanhassa laivassa. Laivan sisällä olevassa näyttelyssä oli monia historiallisia esineitä, kuten vanhojen laivojen malleja, julisteita laeista, jotka säätelivät aiemmin jokiliikennettä, ja jopa muinaisen roomalaisen ankkurin tarkka puujäljennös.
Oletko suunnitellut Saksassa käymistä? Jos saavut Duisburgin lähistölle, sinun kannattaa tehdä samoin kuin me: tehdä kiertokäynti Euroopan suurimmassa sisävesisatamassa.