Silmäys hindujen näkemyksiin elämästä ja kuolemasta

ISÄNI, huomattava liikemies Jamnagarissa Intiassa, oli vakavasti sairaana. Hänellä oli vuosia ollut sydänvika, mutta sitten alkoi kehittyä lisätauteja.

Vuoden 1976 helmikuussa vanhempi veljeni, joka asuu New Yorkin osavaltion pohjoisosassa, sai viestin: ’Tule kotiin mahdollisimman nopeasti; viimeistään viikon kuluessa.’ Hän ilmoitti asiasta heti minulle, ja niin nousimme kaksi päivää myöhemmin lentokoneeseen New Yorkin Kennedyn lentokentällä.

Paljon oli tapahtunut sen jälkeen, kun kahdeksan vuotta sitten kävin kotona. Niinpä tehdessäni oloni mukavaksi pitkää lentoa varten mielessäni risteili monia ajatuksia.

Taustaa ja muistelmia

Isä oli lähettänyt minut korkeakouluun Yhdysvaltoihin 1960-luvun alussa. Vaikka minut oli kasvatettu hinduksi, niin koulun päätettyäni uskonnolliset näkökantani alkoivat muuttua, kun aloin tutkia Raamattua. Yhteen aikaan isä ja minä kirjoittelimme toisillemme melko paljon tästä asiasta. Isä oli syvästi uskonnollinen; hänellä oli jopa henkilökohtainen guru. Muistan hyvin kuinka ollessani poikanen isäni lähti kotoa useiksi viikoiksi joka vuosi tapaamaan guruaan, joka asui Himalajalla.

Suihkukoneemme jyristessä yön halki ajatukseni palasivat jälleen isäni tilaan. Mietin itsekseni: Mitä hän ajatteli nyt kuolemanjälkeisestä elämästä? Kuinka vahva hänen vakaumuksensa olisi nyt hänen ollessaan vakavasti sairas?

Ajattelin kaikkea sitä, mitä isäni oli kirjoittanut minulle. Esimerkiksi elokuussa vuonna 1973 hän kirjoitti: ”Voima, joka tulee brahmanin eli Korkeimman Todellisuuden tuntemisesta, on voimakkaampi kuin mikään muu voima. . . . Todellinen voima ei pelkää kuolemankaan edessä, koska se tietää varsin hyvin, että kuolema muuttaa vain ulkonaisen kuoren. Sisäinen minä ei kuole, koska se ei ole milloinkaan syntynyt. . . .

”Se, joka tietää tämän, hyväksyy ristiinnaulitsemisen hymyillen ja rukoilee kiusaajiensa puolesta. Kun kuolema tulee, hän on kova kuin kivi, sillä hän on ’koskettanut Jumalan jalkoja’. . . . Näin ollen tiedon ihmisen ruumiillista kuolemaa kuvaillaan hindun kielellä sanoilla mahat-samadhi eli ’suuri hurmio’.”

Isä uskoi hindujen lailla ’sisäisen minän’ eli sielun kuolemattomuuteen. Hänen mielestään tämä sielu oli vain suljettu liharuumiiseen eli ’ulkoiseen minään’. Kuolemassa ’todellinen minä’ vapautuu ”vaeltamaan” eli kulkeutumaan toiseen ruumiiseen. Isä uskoi, että jos ihminen on käyttäytynyt elämässään hyvin ja kunnollisesti, niin kuolemassa hän siirtyy ylempään olemassaoloon, mutta jos hän on elänyt huonosti, niin hänen ’todellinen minänsä’ voi siirtyä jopa alempaan eläimeen.

Nyt kun isä oli kuolemaisillaan, mietin miten hänen uskomuksensa tukisivat ja auttaisivat häntä. Ajattelin myös toisia perheenjäseniä ja elämää kotona.

Nuorempi veljeni ja sisareni olivat molemmat menneet naimisiin sen jälkeen, kun viimeksi näin heitä. He olivat itse valinneet aviopuolisonsa, mikä on vastoin intialaista tapaa. Tiesin, että yhteiskunnallisissa tavoissa oli tapahtunut muutoksia, mutta olin nyt utelias ja halusin nähdä tilanteen omin silmin.

Esimerkiksi kun kasvoin Jamnagarissa, ei ollut yhteiskunnallisesti hyväksyttyä, että mies näkisi miniänsä kasvot tai että nainen puhuisi suoraan apelleen. Näin ollen isoisäni, joka oli asunut meidän kanssamme, ei katsoisi äitini kasvoja. Ja kun isoisä puhuisi hänelle, äiti ei koskaan vastaisi suoraan, ei edes puhelimessa, vaan antaisi jonkun muun välittää vastauksensa. He eivät koskaan olisi kahden samassa huoneessa.

Ei myöskään ollut yhteiskunnallisesti hyväksyttyä, että naimattomat tytöt ja pojat pitäisivät toisiaan kädestä kiinni tai edes puhuisivat toisilleen. En koskaan nähnyt kenenkään heistä tekevän niin Jamnagarin kaduilla. Enkä minä myöskään puhunut naimattomalle naiselle, joka ei kuulunut läheisesti perheeseeni, kun asuin kotona. Se ei ollut yhteiskunnallisesti hyväksyttyä. Mutta miten oli tällaisten tapojen laita nykyään?

Saapuminen Jamnagariin

Koneemme laskeutui Bombayhin Intiaan iltapäivällä 27. helmikuuta. Koska jostakin syystä minulle ei ollut varattu paikkaa Jamnagariin menevään koneeseen, meidän piti lentää Rajkotiin, kaupunkiin josta on noin 80 kilometrin matka kotiin. Lopun matkan ajoimme taksilla.

Siinä matkan varrella mieleeni palautuivat monet muistot. 1950-luvulla isoisäni oli Sauraštran osavaltion maatalousministeri. Sauraštra kuuluu nyt Gujaratin osavaltioon. Ollessani oppikoulusta lomalla hän otti minut usein mukaan virallisille vierailuilleen kyliin, joista muutamien ohi me nyt ajoimme. Kaukana saatoin nähdä Dhhrolin kokoussalin, jossa isoisä aikoinaan piti puheita maanviljelijöille.

1950-luvun lopulla useimmat kyläläiset asuivat yhden huoneen majoissa, jotka oli tehty mudan ja lehmänlannan sekoituksesta. Lattia oli samaa materiaalia. Se on kuin kovettunutta maata. Naiset kantoivat vettä kylän kaivosta suurilla ruukuilla päänsä päällä. Näkemäni perusteella saatoin havaita, että olosuhteet eivät olleet paljonkaan muuttuneet.

Sairaalassa

Kun me saavuimme, isä oli paikallisessa sairaalassa. Hän tunsi meidät ja oli iloinen tulostamme, mutta hän oli niin heikko, että keskusteleminen oli lähes mahdotonta. Intian sairaalat ovat hyvin erilaisia kuin länsimaiset sairaalat. Potilaan omaiset varaavat ruoan ja suurimman osan hoidosta. Olin iloinen voidessani palvella isää tällä tavalla seuraavien yhdeksän päivän ajan.

Menin sairaalaan iltapäivällä ja vietin yön isän luona. Häntä ravittiin suoraan suoneen, mutta toisinaan me syötimme häntä myös lusikalla. Kun hän ilmaisi tuntevansa olonsa epämukavaksi, käänsimme hänet mukavampaan asentoon. Toivoin hänen voimistuvan sen verran, että voisimme puhua, mutta niin ei käynyt.

Istuessani isän vieressä luin Raamattua ja kirjaa Aid to Bible Understanding (Raamatun ymmärtämisen opas). Kälyni näki minut ja tuli uteliaaksi. Kun hän meni naimisiin nuoremman veljeni kanssa noin kolme vuotta sitten, hän muutti perheeni suureen kotiin, ja huomasin, että hän oli oppinut pitämään isästäni hyvin paljon.

Emme oikein tienneet, mitä isälle pitäisi tehdä, ja kuitenkin tehtiinpä mitä tahansa, hänen odotettiin kuolevan. Eräänä iltana kun kälyni ja minä olimme kahden sairaalassa, hän kysyi: ”Tunnetko sinä olosi hämmentyneeksi niin kuin muut?”

Ajattelin ensin hänen viitanneen isäni tulevaisuuteen ja niinpä sanoin: ”En oikeastaan.” Hän halusi tietää miksi en. Sanoin sen johtuvan tästä kirjasta, Raamatusta, koska se auttaa ymmärtämään Luojamme tarkoituksia. Hän kertoi minulle, että kun olin lähtiessäni jättänyt Raamattuni sairaalaan, hän oli lukenut siitä osia ensimmäisestä Mooseksen kirjasta, mutta ei ollut ymmärtänyt lukemaansa. Hän kysyi: ”Kuka on Luoja?”

Me molemmat tiesimme, että hindulaisen uskonnon mukaan on olemassa monia jumalia, joista jotkut ovat luojia ja toiset tuhoajia. Niinpä avasin Raamatun Psalmin 83:19 (UM) kohdalta ja pyysin häntä lukemaan: ”Jotta ihmiset tietäisivät, että sinä, jonka nimi on Jehova, sinä yksin olet Korkein kaikessa maassa.”

Vaikka hän osasi lukea englantia melko hyvin, nimi Jehova oli hänelle uusi; hän ei osannut lausua sitä. Mutta hän ymmärsi, että Raamatun Jumalalla on nimi. Häneen teki vaikutuksen se, että Raamattu opettaa, että on olemassa yksi ylin Jumala, jonka nimi on Jehova ja joka on luonut kaiken ja että hänen olemassaolollaan ei ole alkua eikä loppua. – Ilm. 4:11; Ps. 90:1, 2.

Perheeni tiesi jo, että olin tullut kristityksi. Olin kirjoittanut heille kokoajan saarnaamistoiminnastani yhtenä Jehovan todistajana. Niinpä näinä päivinä, joina olimme suuresti huolissamme isästäni, virisi monia keskusteluja kuolemasta ja elämän mahdollisuudesta kuoleman jälkeen.

Sielu ja Jumalan rakkaus

Isäni lailla muut sukulaiseni pitivät kiinni hindulaisesta uskomuksestaan, jonka mukaan sielu on kuolematon – siis ’sisäinen minä’ eli ’todellinen minä’ jatkaa olemassaoloaan toisessa muodossa kuoleman jälkeen. Mutta kälyni, joka on lääkäri, oli siinä suhteessa poikkeus, että hän ei täysin hyväksynyt hindulaista ajattelutapaa. Hän oli siis melko vastaanottavainen sille, mitä Raamattu sanoo.

Selitin hänelle, että Raamatun mukaan ihmissielu on koko ihminen ja että ei ole olemassa erillistä näkymätöntä sielua, joka elää kuoleman jälkeen. ”Se sielu, joka syntiä tekee – sen on kuoltava”, sanoo Raamattu. Ja Raamattu opettaa myös: ”Kuolleet eivät tiedä mitään.” (Hes. 18:4, 19; Saarn. 9:5) Nämä olivat hänelle uusia ajatuksia, mutta ne sopivat paremmin siihen, mitä hän oli nähnyt, joten hän tuntui hyväksyvän ne.

Eräänä päivänä minulla oli tilaisuus kysyä sisareni mieheltä, joka myös on lääkäri: ”Mikä määrää sen, vaeltaako sielu parempaan elämään vai huonompaan?” Huomautin: ”Täytyy olla jokin ulkopuolinen voima, joka on vastuussa sen päättämisestä, vaeltaako sielu parempaan vai huonompaan olemassaoloon.”

Hän vastasi, että ”Jumalalla” voitaisiin ajatella olevan suuri tietokone, ja hän selitti: ”Hänellä on luettelo yksilön karmasta eli teoista. Ja jos hänellä on hyviä tekoja enemmän kuin pahoja, niin hänen jälleensyntymisensä tulee tapahtumaan suotuisiin olosuhteisiin. Mutta jos pahoja tekoja on enemmän kuin hyviä, niin jälleensyntyminen tulee tapahtumaan epäsuotuisiin olosuhteisiin.”

Näin ollen, kuten selitettiin, se mitä yksilö tekee koko elämänsä aikana, ratkaisee, tuleeko hänen jälleensyntymisensä olemaan suotuisa vai ei. Kysyin: ”Miten voimme sitten tietää, tuleeko isäni jälleensyntyminen olemaan suotuisa vai epäsuotuisa?”

Hän sanoi, että me emme voi tietää sitä, koska emme ole tunteneet isääni koko hänen elämänsä aikaa. Sitten käänsin huomion Raamatun opetukseen sanoen: ”Jehova Jumala ei ole Jumala, joka pitää kirjaa koko elämänvaelluksestamme. Me olemme saattaneet tehdä paljon pahaa, mutta jos me kadumme ja teemme parannuksen, meidän menneet tekomme unohdetaan, ne annetaan anteeksi. Ja Jehova Jumalalle on tärkeätä se, mitä me teemme siitä hetkestä eteenpäin.”

Näin Raamattu selittää Jehovan kohtelevan kansaansa: ”Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas hän siirtää meistä rikkomuksemme. Niinkuin isä armahtaa lapsiansa, niin Herrakin armahtaa pelkääväisiänsä.” (Ps. 103:12, 13) Tämä rakkaudellinen tapa kohdella ihmiskuntaa vetosi syvästi lankooni, koska hän ei ollut koskaan ajatellut Jumalasta tällä tavoin.

Kälyni oli erikoisen utelias tietämään, mitä Raamattu opettaa. Hän halusi tietää, mikä on Jumalan tarkoitus maan ja ihmiskunnan suhteen. Näytin hänelle kohdan, jossa Jehova lupaa perustaa ”uuden maan”, joka muodostuisi ihmisistä, jotka tekevät Jumalan tahdon. (2. Piet. 3:13) Raamattu sanoo: ”Nöyrät perivät maan ja iloitsevat suuresta rauhasta.” – Ps. 37:11.

Huomautin hänelle, että olosuhteet maan päällä tulevat silloin olemaan aivan toisenlaiset ja luin hänelle Ilmestyksen 21:3, 4:n: ”Jumala itse on oleva heidän kanssaan. Ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistään, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä surua eikä parkua eikä kipua ole enää oleva. Entiset ovat kadonneet.” Sellaiset Raamatun lupaukset hämmästyttivät häntä. Hän todella kiinnostui ja halusi oppia lisää.

Muutos tavoissa

Muutaman kotonaolopäivän jälkeen muutos yhteiskunnallisissa tavoissa tuli täysin ilmeiseksi. Esimerkiksi kälyni kohteli ihmisiä melko samalla tavalla kuin naiset länsimaissa. Hän puhui isälle ja minulle kasvoista kasvoihin. Kaksikymmentä vuotta sitten hän olisi todennäköisesti kääntänyt päänsä tai peittänyt kasvonsa sariin puhuessaan minulle, koska olen hänen miehensä vanhempi veli. Eikä hän todennäköisesti olisi koskaan ollut kanssani kahden samassa huoneessa.

Tietenkin nuoret naimattomat miehet ja naiset nykyään puhuvat toisilleen, koska on tullut yleiseksi, että he valitsevat itse oman aviopuolisonsa. Tosiasiassa kuulin, että opiskelijat menevät yhteisille retkille, mikä oli ennen kuulumatonta silloin kun minä olin koulussa. Toisaalta havaitsin, että äitini ja toiset vanhemmat naiset pitivät vielä kiinni entisistä tavoista.

Isän kuolema

Sillä välin isän tila huononi hyvin nopeasti, ja niinpä hänet siirrettiin takaisin kotiin kuolemaan. Varhain aamulla sunnuntaina 7. maaliskuuta loppu näytti olevan lähellä. Kun perheemme oli kerääntynyt isän sängyn ympärille, hän henkäisi hyvin syvään – viimeisen kerran.

Lankoni pyysi minua ojentamaan hänelle stetoskoopin. Hän asetti sen isäni rinnalle, ja sen jälkeen surullinen ilme kasvoillaan veti lakanan hänen päänsä yli. Kello oli 3.30. Isä oli kuollut – vain 58-vuotiaana. Äiti ja kaikki muut paikalla olevat naiset purskahtivat heti itkuun.

Tätä seuraavissa menoissa oli silmiinpistävää uskonnon syvä vaikutus. Ennen kuin kälyni kyyneleet olivat edes kuivuneet, hän jo meni ulos ja palasi mukanaan tuoretta lehmän lantaa, jonka hän ripotteli suoraksi vajaan kahden metrin pituiseksi juovaksi lattian poikki. Sen jälkeen hän pirskotti lattialle jonkin verran Gangesista tuotua vettä. Tämän jälkeen tälle alueelle levitettiin valkoinen lakana ja isän ruumis asetettiin sille.

Koko lehmää pidetään pyhänä, sen lanta mukaan luettuna. Myös Gangesvirtaa pidetään pyhänä. Näin ollen tuon lattian alueen katsottiin puhdistuneen lannalla ja vedellä tapahtuneen käsittelyn vuoksi. Ruumiin edessä poltettiin hyvältä tuoksuvaa suitsuketta. Tämän ajatellaan luovan puhtaan ilmapiirin, joka houkuttelee läheisyyteen puhtaita henkiä.

Melkein heti lankoni otti johdon hindulaisen rukouksen laulamisessa toisten halukkaitten yhtyessä siihen. Säettä ”Šri Rama Jay Rama Jay Jay Rama” toistettiin jatkuvasti selvällä melodialla. Rama on erään hindujumalan nimi, ja laulu merkitsee: ”Olkoon Rama voitokas.” Tämän laulamisen tarkoituksena on rauhoittaa surijoita ja auttaa heitä keskittämään ajatuksensa Jumalaan. Ainakin se näytti korvaavan itkemisen.

Kaiken tämän jatkuessa kaksi sanansaattajaa meni ilmoittamaan kuolemasta ystäville ja sukulaisille. Eräs ystävä välitti uutisen eteenpäin puhelimella. Hautajaismenot järjestettiin kello 7.30:ksi aamulla, siis vain neljä tuntia isän kuoleman jälkeen.

Ruumiin valmistelu

Vanhempi veljeni levitti santelipuun jauheen ja veden sekoitusta isän otsalle. Sitten hän pani punaista puuterimaista ainetta, jota kutsutaan kankuksi, hänen otsansa poikki ja pirskotti Gangesin vettä hänen kasvoilleen. Seuraavaksi hän käveli isän ruumiin ympäri viisi kertaa – meno, joka tunnetaan nimellä prudiktšana. Lopuksi hän huusi kolme kertaa isän korvaan: ”Hari ohm Tatsat”, mikä merkitsee: ”Ylistä Jumalaa”, koska Hari on erään toisen hindujumalan nimi. Tämä lause merkitsee, että sielun pitää jättää ruumis ja jatkaa Jumalan ylistämistä. Toiset läsnäolijat suorittivat samat menot.

Tämän jälkeen kaikki lähtivät huoneesta meitä muutamaa lukuun ottamatta. Ruumis riisuttiin ja pestiin ja kaikkialle sen ylle ripoteltiin kankua. Tämän toimituksen aikana jotkut jatkoivat mantrojen (rukousten) esittämistä sanskritin kielellä. Gudžaratilla, äidinkielelläni, lausuttiin myös rukous tähän tapaan: ”Oi Herra! Ota tämän miehen sielu ja levätköön hänen sielunsa rauhassa.” Sitten koko ruumis, paitsi kasvot, peitettiin valkoisella kankaalla ja kirkkaanpunaisella silkkikankaalla. Tämän jälkeen se asetettiin bambupaareille.

Paarit, valmistettiin tässä samassa huoneessa. Kaksi miestä, jotka tavallisesti tekevät tämän työn, saivat ne valmiiksi puolessa tunnissa. Paarit valmistettiin kahdesta noin kolme metriä pitkästä bambuseipäästä ja kahdestatoista poikkipuusta, jotka kaikki yhdistettiin toisiinsa köydellä. Ruumis asetettiin paareille ja kiinnitettiin niihin nuoralla. Sitten isäni kaulan ympärille asetettiin paljon kukkia.

Hautajaismenot

Kaksi veljeäni, yksi serkkuni ja minä kannoimme isän kukitetun ruumiin ulos talosta. Niin tehdessämme naiset itkivät äänekkäästi. Tämä oli viimeinen kerta, kun he näkisivät ruumiin, koska naiset eivät osallistu hautajaismenoihin.

Valkoisiin tai vaaleisiin vaatteisiin pukeutuneet miehet odottivat talon ulkopuolella pyyhkeet kaulansa ympärillä. Kun ruumista kannettiin katuja pitkin, nämä seurasivat järjestyksessä perässä. Koska isäni oli huomattava liikemies, niin kulkueeseen on täytynyt osallistua noin 500 miestä, joiden joukossa oli lääkäreitä, lakimiehiä, insinöörejä, liikemiehiä, maanviljelijöitä ja filosofeja.

Neljänkymmenenviiden minuutin kävelyn jälkeen kulkue saapui Smašanin (paikka jossa ruumiit poltetaan) portille, jossa se pysähtyi. Tähän asti isäni ruumista oli kannettu pää edellä, mikä merkitsi, että hän katsoi taakseen kaikkea, mitä hän oli tehnyt tässä maailmassa. Astuessamme Smašaniin häntä kannettiin jalat edellä, mikä merkitsi, että nyt hänen täytyisi katsoa eteenpäin mihin tahansa tulevaan.

Polttohautaus

Täällä Smašanissa on noin 2,5 x 3 metrin suuruinen alue, jossa varsinainen ruumiin polttaminen tapahtuu. Kun ruumis tuotiin tänne, neljä miestä alkoi valmistella tulta. Ensin he valmistivat kuivasta lehmän lannasta noin 1,2 metriä leveän, 1,8 metriä pitkän ja 10 senttiä korkean alustan. (Sen lisäksi, että lehmän lantaa pidetään pyhänä, se on myös hyvin helposti syttyvää.) Tämän päälle he asettivat monta kerrosta halkoja, ja lopuksi isäni ruumis asetettiin kaiken päälle.

Sitten ruumis riisuttiin kaikista vaatteista ja kukista ja siihen hierottiin ghiitä, joka on rasvaista, voin tapaista maidosta saatavaa uutetta. Ghiitä pidetään pyhänä, ja se on myös hyvin helposti syttyvää. Sen jälkeen halkoja asetettiin ruumiin päälle ja sivuille. Lopuksi sytytettiin tuli.

Ensimmäisen tunnin aikana meidän kaikkien katsellessa jotkut lausuivat jatkuvasti sanskritinkielisiä mantroja. Jokaisen mantran jälkeen miehet, jotka lausuivat niitä, huusivat ”Swaha” ’niin olkoon’. Lisäksi osoittaakseen olevansa samaa mieltä nuorempi veljeni kaatoi jokaisen ”Swahan” yhteydessä tuleen lisää ghiitä ja vanhempi veljeni kaatoi samagria, hyvälle tuoksuvaa ja helposti palavaa sekoitusta. Mantrojen tarkoitus oli hyödyttää sielua. Esimerkiksi yksi niistä sanoo: ”Pyrkiköön sielu, joka ei koskaan kuole, jatkuvasti lähestymään Jumalaa.”

Kahdessa tunnissa ruumis oli täysin palanut. Osa tuhkasta kerättiin saviastiaan, jotta veljeni veisi sen myöhemmin Gangesvirtaan. Kaikki läsnäolijat kylpivät sitten Smašaniin varatuissa tiloissa.

Perusta tosi lohdutukselle ja toivolle

Smašanissa on monia patsaita, jotka kuvaavat hindulaisuuden eri opetuksia. Erityisesti huomasin yhden, jonka nimi oli ”Elämän kiertokulut”. Valtavassa ympyränmuotoisessa monumentissa on seitsemän näkymää. Ensimmäinen esittää lapsen syntymää. Toisessa lapsi käy koulua. Kolmannessa pari menee naimisiin. Neljäs kuvaa perhe-elämää. Viides esittää sairautta ja vanhuutta. Kuudes kuvaa ihmisen kuolemaa. Ja seitsemäs esittää hänen kantamistaan paikkaan, jossa ruumis poltetaan.

Hindujen uskonnossa tällaista elämän kiertokulkua pidetään normaalina, sellaisena kuin sen pitääkin olla. Tämän kiertokulun mukaan sairaus ja kuolema tulevat aina olemaan olemassa. Mutta antaako tällainen opetus todellista lohdutusta ja toivoa sureville?

Kylvettyämme palasimme kotiin. Sinä iltana muiden touhutessa kiireisinä muita asioita huomasin kälyni itkevän hiljaa itsekseen. Niinpä kysyin: ”Mikä hätänä?” Hän sanoi tulevansa kaipaamaan isääni ja kaipaavansa häntä jo nyt.

Niinpä puhuimme jälleen kerran Jehova Jumalasta ja kysyin häneltä: ”Ovatko ne asiat, joita olet oppinut Jehovasta, tehneet sinut onnelliseksi?” Hän vastasi: ”Ovat, ja jos nämä kaikki tulevat toteutumaan, niin on varmasti syytä iloita.”

Me emme olleet keskustelleet tähän mennessä ylösnousemuksesta, joten kysyin: ”Miltä sinusta tuntuisi, jos voisit nähdä isäni jälleen sellaisena persoonallisuutena, jona tunsit hänet? Pitäisitkö siitä?” Vastaus oli tietenkin myönteinen.

Silloin avasin Raamattuni ja luimme Apostolien tekojen 24:15:n, jossa sanotaan: ”Minulla on Jumalaan kohdistuva toivo, joka näilläkin miehillä on, että on oleva ylösnousemus, sekä vanhurskaiden että epävanhurskaiden.” Sana ”ylösnousemus” oli aivan uusi hänelle; se oli uusi ajatus. Selitin, että ylösnousemus ei ole jälleensyntymistä eikä jälleen lihaksi tulemista, vaan täysin tiedottomassa tilassa olevan kuolleen palaamista takaisin elämään. Kerroin hänelle, että useimmat, jotka ovat eläneet, tullaan saattamaan jälleen elämään maan päälle, kun täällä vallitsevat paremmat olosuhteet.

Hän pystyi omaksumaan tämän Raamatun opetuksen, koska hän oli todella kiinnostunut oppimaan, mitä Raamattu opettaa. Hän vertasi sitä hindulaiseen jälleensyntymisajatukseen. Myös hindulaisen opetuksen mukaan ihminen palaa elämään maan päälle, mutta eri persoonallisuutena, koska sielun uskotaan menevän kohtuun syntyäkseen joksikin muuksi. Näin ollen kälyni ei koskaan voisi tunnistaa isääni hänen syntyessään uudelleen. Tästä syystä Raamatun opetus ylösnousemuksesta vetosi häneen, koska hän kaipasi isääni ja halusi nähdä hänet sellaisena kuin hän oli tuntenut hänet.

Lisäksi osoitin hänelle, että jälleensyntymisopin mukaan ihminen palaa tähän järjestelmään ja näihin olosuhteisiin, joissa ihmiset sairastuvat ja kuolevat. Mutta ylösnousemus tapahtuu sen jälkeen, kun Jehova Jumala poistaa tämän nykyisen turmeltuneen järjestelmän valtakuntansa hallituksen kautta. (Matt. 6:9, 10; Dan. 2:44) Sitten Jumalan uudessa asiainjärjestelmässä voidaan nauttia niistä olosuhteista, joista luimme aikaisemmin Ilmestyksen 21:3, 4:ssä. Sairaus, suru ja jopa kuolema tulevat kuulumaan menneisyyteen!

Avun tarve

Tässä vaiheessa kälyni oli jo kuivannut kyyneleensä ja tunsi olonsa paremmaksi. Mutta muutamien päivien kuluttua minun piti lähteä ja hän halusi tietää: ’Kuka opettaisi minua? Miten voin oppia näitä asioita Raamatusta?’

Annoin hänelle Raamatun ja muutamia Raamatun tutkimisen apuvälineitä. Kiinnitin erityisesti hänen huomionsa kirjaseen Elämä voi tarjota paljon enemmän! Näytin hänelle, miten sitä voidaan käyttää Raamatun tutkimisessa. Viime kirjeissä olemme käyttäneet tätä kirjasta pohjana keskustellessamme raamatullisista aiheista.

Ei Jamnagarissa eikä koko siinä osassa Intiaa ole yhtään Jehovan todistajaa. Mutta tällä vierailulla olin iloinen havaitessani, että varsinkin nuoret ihmiset etsivät vastauksia, ja jos heille annetaan tarvittavaa apua, niin he saattavat hyvinkin ottaa vastaan Jumalan sanan totuuksia. Jos se on Jumalan tahto, niin toivon voivani ennen pitkää välillisesti auttaa joitakuita heistä siellä oppimaan totuuden elävästä Jumalasta Jehovasta, mikä totuus johtaa ikuiseen elämään. (Joh. 17:3) – Lähetetty.

[Kuva s. 9]

Sisareni ja kälyni

[Kuva s. 11]

”Koko lehmää pidetään pyhänä, sen lanta mukaan luettuna”

[Kuva s. 12]

”Elämän kiertokulut” -niminen monumentti