Istuttakaamme metsä!
Herätkää!-lehden Länsi-Saksan-kirjeenvaihtajalta
KUN eräs kirjailija kutsui saksalaisia ”metsäkansaksi”, hänellä on ehkä ollut mielessään se, miten suuresti muinaisgermaanisten heimojen elämään vaikuttivat ne suunnattomat metsät, jotka kerran peittivät heidän maansa.
Muinainen roomalainen historioitsija Tacitus kirjoitti eräästä teutonisesta eli germaanisesta heimosta: ”Määräaikana vuodesta kaikki nuo useat heimot, jotka polveutuvat samasta sukujuuresta, kokoontuvat edustajineen metsään, joka on pyhitetty heidän esi-isiensä epäjumalille ja jota kohtaan on muinaisista ajoista asti osoitettu taikauskoista pelkoa. . . . Ja kaiken heidän taikauskonsa suuntaus ja taipumus on tämä: että tästä paikasta kansakunta sai alkunsa, että täällä Jumala, maailman ylin Hallitsija, asuu ja että kaikki muut, olivatpa ne mitä tahansa, ovat hänelle alamaisia.” – Germania.
Neitseelliset metsät tarjosivat germaaneille riistaa ravinnoksi, nahkoja vaatetukseksi ja puuta tarvekalujen valmistamiseksi ja talojen rakentamiseksi. ”Synkät metsät”, kuten Tacitus niitä kutsui, synnyttivät ihmisissä samanaikaisesti pelkoa ja kunnioitusta. Tämä petti heidät pitämään joitakin puita, kuten eräitä tammia, erityisen pyhinä. Germaanien mytologiassa kerrotaan: ”Kaikkeutta kannattaa suuri saarni Yggdrasill . . . Yggdrasill-puun juuret kasvavat jokaisen elävien ja kuolleitten maailman läpi. Se imee vetensä juurellaan olevasta pyhästä lähteestä, missä . . . ’Sallimus’ päättää ihmisten kohtaloista. Sen oksilta tihkuu maahan elämää antavaa, simanmakuista kastetta, ja vuohi, joka syö sen lehtiä ravinnoksi, antaa jumalille simaa juotavaksi.” – Encyclopædia Britannica.
Vuosisatojen kuluessa saksalaisten asenne metsiä kohtaan on kuitenkin muuttunut melkoisesti. Ennen metsiä toisinaan pidettiin pelottavina tai salaperäisinä, nykyään niitä pidetään arvokkaina. Ne ovat varallisuutta, johon nykyaikaisen sivistyksen olemassaolo perustuu. Tästä syystä niitä tulee hoitaa, viljellä ja suojella. Kirja The Forest (Metsä) sanoo: ”Nykyään tunnemme metsän tärkeänä rakennusaineitten lähteenä ja suunnattomana varastona, josta nykyaikainen teknologia voi saada käytännöllisesti katsoen rajattoman määrän erilaisia tuotteita, kuten paperia, muoveja, tärpättiä ja alkoholia.”
Mutta metsällä on muutakin arvoa. Sama kirja jatkaa: ”Metsä on paljon enemmän kuin ihmisen aineellisten tarpeitten täyttämisen varasto. Tuo suojeleva peite estää maaperän eroosion ja veden haihtumisen ja lauhduttaa ilmastoa.” Eräässä saksalaisessa sanomalehdessä ollut kirjoitus valaisee sitä: ”Thaimaan neljässä eteläisessä maakunnassa tulvakatastrofi on aiheuttanut 87 ihmisen kuoleman. Kuusi henkilöä on kateissa. Yli tuhat kotia ja 24 koulua on joko veden alla tai kulkeutunut pois veden mukana. Sisäministeriön ilmoituksen perusteella hallitus on esittänyt yhdeksi valtavan tulvan ja sitä edeltäneen kaatosateen huomattavaksi syyksi laajat maanraivaushankkeet, joita on toteutettu maan eteläosissa viime vuosina.” – Wiesbadener Kurier, torstaina 9. tammikuuta 1975.
Metsityksen opettelemista
Edellä kerrottu uutinen on vain yksi monista todisteista. Ne osoittavat, että riistämällä hillittömästi luonnonvaroja ihminen on kuvaannollisesti puhuen sahannut oksaa, jolla hän istuu. Tämä tajuttiin Saksassa täysin vasta 18. vuosisadalla. Esimerkiksi teollistumisen varhaisaikoina suuret määrät metsää hakattiin maahan lasiteollisuuden polttopuuksi. Mutta tuolloinkin jotkut kaukonäköiset miehet varoittivat vaarasta, joka koituu kun maa muutetaan puuttomaksi preeriaksi. Perustettiin metsänhoitokouluja ja tieteellinen metsänistutus aloitettiin.
Noin 2500 neliökilometrin laajuinen ligniittivyöhyke Reinin länsipuolella Kölnin ja Bonnin välisellä alueella valaisee, mitä voidaan tehdä maan säilyttämiseksi asumiskelpoisena ihmiselle. Ligniittiä eli ruskohiiltä louhitaan maan pinnalta ja sellainen avolouhinta jättää jälkeensä valtavia kraattereita, todellisen kuunmaiseman. Näin syntyi epätavallinen tilaisuus kokonaan uuden maiseman luomiseksi ei vain taloudellisista vaan myös käytännöllisistä syistä, kuten virkistyskäyttöön. Mutta miten metsä oikein ’tehdään’?
Avolouhinnan aiheuttamien vaurioitten parantaminen merkitsi kaikkein ensimmäiseksi sellaisen maaperän valmistamista, joka soveltuu metsän tarpeisiin täyttämällä seuraavat ehdot: 1) siinä on runsaasti erilaisia mineraaleja, 2) se on rakenteeltaan löyhää ja 3) se on riittävästi ilmoittunutta, happipitoista. Niin kutsuttu metsämoreeni, joka sisältää hiekkaa, soraa, kiviä ja lössiä, täyttää kaikki kolme vaatimusta. Puuntaimien lisäksi kylvettiin hernekasveihin kuuluvia lupiineja paljaan maaperän laadun parantamiseksi. Ne osoittautuivat kolmella tavalla arvokkaiksi: ne lisäsivät maaperään typpeä; ne suojelivat maaperää auringon paahteelta ja estivät siten sen kuivumisen; ne estivät tuulta kuljettamasta pois kuivuneita lehtiä, jotka edistivät humuksen muodostumista.
Aluksi niiden, jotka yrittivät kasvattaa metsää, oli opittava kokeilemalla, sillä metsän kasvien ekologista vuorovaikutusta ei ymmärretty yhtä hyvin kuin nykyään. He havaitsivat kuitenkin, että nopeasti kasvavat poppelit sopisivat hyvin metsittämisen ensimmäisiksi lajeiksi. Kuitenkin pelkästään poppeleitten viljely, monokulttuuri, olisi vaarallista. Se voisi saada jotkin hyönteislajit lisääntymään liikaa, niin että ne saattaisivat tuhota koko viljelyn. Sen tähden oli parasta istuttaa useampaa kuin yhtä puulajia.
Valmistettu maaperä osoittautui niin hyväksi, että siihen saattoi istuttaa monenlaisia puita: pyökkiä, lehtikuusta ja poppelia. Koska poppeli kasvaa nopeimmin, se suojeli arempia puulajeja. Poppelilla, lepällä, valeakaasialla ja pajulla on hyvä juuristo, sillä ne kaikki vaativat runsaasti vettä. Mitä hyötyä siitä on metsityksessä? Sitä, että niiden juuret pitävät maan paikallaan ja estävät eroosion ja veden aiheuttamat maanvieremät. Käyttämällä erilaisia puita ei jää myöhemmin tyhjiä alueita sinne, mistä kaadetaan kasvunsa lopettaneet puut. Sopiva sekoitus erilaisia puulajeja on myös parasta virkistystarkoituksiin.
Nykyään tällä Saksan alueella käytetään metsityksessä 36 eri puulajia. Niiden kasvuolosuhteista ja keskinäisistä suhteista on tehty huolellinen tutkimus. Jopa harvinaista jättiläismäistä punapuuta ja mammuttipetäjää, jotka ilmeisesti ovat osaltaan olleet synnyttämässä valtavia ligniittikerrostumia, kasvaa erikoispuistossa. Kuvaan kuuluvat myös 18 eri lajia aluskasvullisuutta, kuten hasselpähkinä ja erilaiset villiruusut.
Maisemaan taiteellisesti sijoitetut järvet kuuluvat osana jokaiseen virkistysalueeseen. Vanhojen kaivoskuoppien muuttaminen järviksi, missä voi uida ja harrastaa vesiurheilua, ei kuitenkaan ole helppo tehtävä. Ennen kuin korkeampia kasvi- tai eläinlajeja ilmaantuu, järvet joutuvat pienenpienten kasvien, sitkeitten ja vaatimattomien levien, valtaan. Pian rantoja alkavat sitten reunustaa kaisla, osmankäämi, vita ja lumme. Niitä seuraavat eläimet: vesikirput, simpukat ja muut elolliset, jotka vuorostaan ovat ravintona järviin istutettaville kaloille.
Järvien ansiosta seudun lintukantakin tuli entistä vaihtelevammaksi. Suo- ja vesilinnut, joita täällä ei esiintynyt ennen ligniitin louhimista, alkoivat pesiä alueella. Ennen pitkää tällä uudelleen metsitetyllä alueella asusti monia siivekkäitten laulajien lajeja, jotka kaikki lisäsivät oman äänensä kuoroon, jota on niin rentouttavaa kuunnella varhaisena kevätaamuna. Ne osaltaan edistivät metsän hyvinvointia estämällä hyönteisten liian nopean lisääntymisen. Ja kun hyönteisiä on sopiva määrä, nekin toimivat metsän hyväksi.
Jos kaivaisit lapiollisen metsämultaa, luultavasti hämmästelisit niiden erilaisten eliöitten määrää, jonka havaitsisit. Kirja The Forest kutsui sitä ”mullan kätkössä olevaksi maailmaksi”. Se kertoi tiedemiesten tutkimuksesta, joka kohdistui ylimpään tuuman kerrokseen metsämultaa. Mitä löydettiin? ”Kullakin neliöjalalla [= 0,09 m2] oli keskimäärin 1356 elollista, niiden joukossa 865 punkkia, 265 hyppyhäntäistä, 22 tuhatjalkaista, 19 täysikasvuista kovakuoriaista ja erisuuruisia määriä 12 muuta lajia. Jos myös mikroskooppisen pienet eliöt olisi tutkittu, olisi saatettu löytää 2 miljardia bakteeria ja monia miljoonia sieniä, alkueläimiä ja leviä – pelkästään teelusikallisesta multaa.” – S. 131, 132.
Onko näistä eliöistä hyötyä metsälle? Erittäin paljon. Ilman niitä maaperä ei olisi läheskään niin hedelmällinen kuin se on. Myös myyrät, siilit ja hyödyllinen päästäinen edistävät ekologista tasapainoa pitämällä hyönteiset kurissa. Vaikka olisitkin turhaan etsinyt niitä avolouhinnan jälkeensä jättämistä kuonakasoista, ne tuntevat olevansa täysin kotonaan täällä metsässä.
Metsässä emme voi suinkaan unohtaa ystäviämme kaniinia, oravaa ja metsäkaurista. Pian nekin löysivät tiensä takaisin ja ryhtyivät täyttämään omaa osaansa ekologisen tasapainon ylläpidossa. Muita tulokkaita olivat kettu, näätä, mäyrä ja hilleri. Nämä estivät kaniinia ja muita eläimiä lisääntymästä alueella liiaksi ja vahingoittamasta suuresti puiden versoja.
Tulevaisuudennäkymä
Jos kysyisit niiltä monilta ihmisiltä, jotka kuljeskelevat Saksan hyvin hoidettujen metsien poluilla, miksi he nauttivat niin paljon metsästä, saisit epäilemättä monenlaisia vastauksia. Teolliseen yhteiskuntaan kuuluvat etsivät virkistystä ”luonnosta”, missä äänet ovat pehmeämpiä, liikkeet hätiköimättömämpiä. Monet nauttivat erikoisesti puhtaammasta ilmasta, sillä puiden kaarna ja lehdet puhdistavat ilmaa keräämällä tomuhiukkasia, jotka sade sitten huuhtelee maahan. Metsän hiljaisuus, sen vihreän ja sinisen sävyt, lehtien hiljainen kuiske, puron solina – miten ne tyynnyttävätkään hermoja, virkistävät ruumista ja innoittavat mielialaa.
Monet kansalaiset arvostavat sen tähden sitä, että jotkut viranhaltijat ovat nykyään entistä tunnollisempia sen suhteen, ettei puita tai metsiä hakata tarpeettomasti maahan. Viranomaisten toivomuksesta Jehovan todistajien Länsi-Saksan-haaratoimisto suunnitteli uuden asuinrakennuksensa siten, että suuri joukko tontilla kasvavia nuoria kuusia voitiin jättää paikoilleen. Siten puut ovat vieressä kasvavan metsän kaunis laajentuma.
Sanomalehtien mukaan suuret joukot ihmisiä kääntävät selkänsä uskonnolle ja jättävät kirkot entistä tyhjemmiksi. Täällä Saksassa monet näyttävät pitävän metsään tehtyä kävelyretkeä omana ”sunnuntain jumalanpalveluksenaan”. He sanovat tuntevansa Jumalaan suurempaa läheisyyttä metsässä kuin missään muualla. Heidän tarvitsee kuitenkin varoa tekemästä muinaisten esi-isiensä virhettä, tekemästä luonnosta eräänlaista jumalaa.
”Luonnon kirjan” realistinen lukija hämmästyy kuitenkin jatkuvasti kääntäessään sivun toisensa jälkeen ja havaitessaan metsän ekologian monimutkaisen tasapainon. Hän voi nähdä niin sitkeitä ja pysyviä suhteita, että jos ihminen antaa niille puolittaisenkin mahdollisuuden, ne voivat saada aikaan ihmeitä. Ne voivat muuttaa avolouhinnan jälkeensä jättämät kuonakasat virkistysalueiksi. Mutta samalla tarjoutuu ihmisellekin riittävä tilaisuus ilmaista luovia kykyjään ja viljelytaitoaan. – 1. Moos. 1:28.
Ainakin kolmenkymmenen eri tieteenhaaran edustajia osallistui Reinin ligniittialueen metsitykseen. Kaikki mukana olleet tiedemiehet oppivat tuntemaan ”luonnon kirjaa” tarkkailemalla ja kokeilemalla. Muinaisgermaanisten heimojen orjuuttava pelko metsän henkiä ja demoneita kohtaan on mennyttä. Sen sijaan lisääntyvä tieto metsistä täyttää meidät syvällä kunnioituksella suurenmoista Luojaa Jehova Jumalaa kohtaan. Juuri hän järjesti metsässä esiintyvän suurenmoisen tasapainon. Hän on myös paljastanut kirjoitetussa Sanassaan, että koko maasta tehdään pian todellinen maailmanlaajuinen paratiisi. Haluaisitko elää nähdäksesi Jumalan uuden asiainjärjestelmän ja ehkä olla mukana istuttamassa metsää?