Sorto kukistuu

DUPLESSIS’N äärimmäiset toimenpiteet ja joidenkuiden alempien oikeusistuinten tuomareitten kohtuuttomat huomautukset aiheuttivat takaiskun vapautta rakastavien kanadalaisten taholta.

Quebecin kaupungissa tuomari Jean Mercier hyökkäsi katkerasti erästä Jehovan todistajaa vastaan, joka oli asetettu syytteeseen lievästä rikkomuksesta. Vaikutusvaltainen torontolainen sanomalehti Globe and Mail mainitsi tästä tapauksesta pääkirjoituksessaan 19. joulukuuta 1946. Otsikon ”Inkvisition paluu” jälkeen se sanoi:

”Jehovan todistajina tunnetun uskonnollisen lahkon vaino, joka on nyt meneillään Quebecin provinssissa viranomaisten ja oikeuslaitoksen innokkaan hyväksymyksen tukemana, on saanut uuden käänteen, joka antaa ymmärtää, että inkvisitio on palannut ranskankieliseen Kanadaan. Tuomari Jean Mercierin Quebecin kaupungin raastuvanoikeudesta kerrotaan sanoneen, että Quebecin poliisia kehotetaan nyt ’pidättämään nähtäessä jokainen todistajaksi tiedetty tai epäilty’. Jos tämä pitää paikkansa, Quebecin poliisi käyttää valtaansa pannakseen lukkojen taa miehiä ja naisia uskonnollisen vakaumuksen omaamisen tähden.

”Tämä on kansalaisoikeuksien hirvittävää loukkaamista. Inkvisition käsitys oli, että oikeusistuinten yksi tehtävä oli vapauttaa yhteiskunta harhaoppisista. Inkvisitio tappoi harhaoppiset, kun taas Quebec panee heidät ainoastaan vankilaan; mutta tuomari Mercier ei ilmeisesti vastustaisi ankaramman rangaistuksen käytäntöönottoa. Hän langettaisi jokaiselle Jehovan todistajalle ’vähintään elinkautisen vankeus tuomion’, jos se olisi mahdollista, hänen kerrotaan sanoneen.”

Monet kanadalaiset järkyttyneitä

Tieto Jehovan todistajain vainosta järkytti monia kanadalaisia. Tämän vähemmistön usko ja sitkeys musertavan vastustuksen edessä sai heidän kunnioituksensa.

Tunnettu sanomalehtimies Jack Karr kertoi Toronto Star -lehdessä 26. joulukuuta 1946:

”Jehovan todistajana oleminen Quebecissä vaatii nykyään rohkeutta – rohkeutta ja sitä, mitä maallisesti kutsutaan sisuksi. Sillä todistajat ovat kansan syvien rivien vihan, epäluulon ja halveksunnan kohde. Harvat quebeciläiset kuitenkaan näyttävät olevan täysin varmoja siitä, miksi he vihaavat ja halveksivat todistajia, paitsi siksi, että heidän hallituksensa on käskenyt heitä varomaan todistajia.

”Mutta jos ei-quebeciläisten on vaikeata olla todistajia tuossa provinssissa, niille quebeciläisille, jotka ovat kieltäneet uskonsa ja yhtyneet liikkeeseen, sen täytyy olla monin verroin vaikeampaa. He ovat menettäneet ystävänsä ja heidät on itse asiassa julistettu yhteiskunnalliseen pannaan yhteisössään. He sanovat ihmisten, jotka kerran olivat heidän ystäviään, vakoilevan heitä ja ilmiantavan heidän toimintansa, ja kun kokouksia pidetään, heidän lähinaapurinsa ilmaisevat kiihkeää vihamielisyyttä ja harjoittavat häpeilemätöntä vakoilua.

”Tästä syystä ulkopuolisen on toisinaan hieman vaikeata käsittää tilanteen merkitystä ja ymmärtää täysin, että tällaista todellisuudessa tapahtuu Kanadassa. Tarkkailija ei ehkä ole täysin yhtä mieltä todistajien oppien tai niiden menetelmien kanssa, joilla he pyrkivät tavoitteisiinsa, mutta seurusteltuaan heidän kanssaan hänessä kehittyy suunnaton kunnioitus heidän rohkeuttaan ja heidän itsepäisyyttään kohtaan oikeuksiensa puoltamisessa. . . .

”Lyhyesti sanottuna Jehovan todistajat, pieni 200 hengen ryhmä, ovat synnyttäneet aikamoisen hälyn vanhassa Quebecissä. Ja kaupungissa, jonka väestöstä 90 prosenttia on ranskankielisiä ja 95 prosenttia roomalaiskatolilaisia, heidän kokouksensa alkavat muistuttaa varhaiskristittyjen kokouksia Neron Roomassa.”

Entä mihin kaikki tämä kärsimys johti?

Jehovan todistajat taistelivat tiensä viiteen tärkeään voittoon Kanadan korkeimmassa oikeudessa vuosina 1949–1959 ja torjuivat siten kirkon ja valtion raivoisan yhteishyökkäyksen. Nämä korkeimman oikeuden päätökset loivat hallitsevat periaatteet, joiden avulla monista sadoista muista oikeusjutuista päästiin onnellisesti eroon.

Viimeiset kaksi huomattavaa juttua voitettiin vuonna 1959. Toinen oli henkilökohtainen kanne, jonka eräs Montrealissa ravintolaa pitävä Jehovan todistaja oli nostanut Maurice Duplessis’tä vastaan. Hänen väkijuomalisenssinsä peruutettiin, koska hän oli antanut takuun monelle syytetylle Jehovan todistajalle. Kanadan korkein oikeus tuomitsi Duplessis’n henkilökohtaisesti syylliseksi vahingon tuottamiseen. Kolme kuukautta vaadittujen korvausten maksamisen jälkeen Duplessis kuoli.

Päätösten arvo tunnustetaan

Kanadan johtavat viranhaltijat ovat lämpimästi tunnustaneet näiden päätösten ja Jehovan todistajain rohkean asenteen arvon. Kirjassa Federalism and the French Canadian (Liittovaltiojärjestelmä ja ranskankielinen kanadalainen) Pierre Elliott Trudeau, Kanadan nykyinen pääministeri, sanoi: ”Koko yhteiskuntamme on pilkannut, vainonnut ja vihannut . . . Jehovan todistajia Quebecin provinssissa; mutta he ovat onnistuneet laillisin keinoin taistelemaan kirkkoa, hallitusta, kansakuntaa, poliisia ja yleistä mielipidettä vastaan.”

Professori Frank Scott McGillin yliopistosta käsittelee kirjassaan Civil Liberty and Canadian Federalism (Kansalaisvapaus ja Kanadan liittovaltiojärjestelmä) oikeusjuttua Lamb Benoit’ta vastaan: ”Lambin tapaus on vain yksi esimerkki poliisin laittomista toimenpiteistä, mutta se on osa siitä synkästä kuvasta, joka liian usein on paljastunut Quebecissä viime vuosina. Neiti Lamb, eräs toinen Jehovan todistaja, pidätettiin laittomasti, hän oli pidätettynä koko viikonlopun, ilman että häntä vastaan olisi esitetty mitään syytettä, hänen ei sallittu soittaa asianajajalleen, ja sitten hänelle myönnettiin vapaus sillä ehdolla, että hän allekirjoittaisi asiakirjan, missä hän vapauttaisi poliisin kaikesta vastuusta, mikä saattaisi olla seurauksena heidän kohtelutavastaan. Kun lukee tällaista kertomusta, niin tulee ajatelleeksi, miten monia muita viattomia uhreja poliisi on kohdellut samalla tavoin, uhreja, joilla ei kuitenkaan ole ollut rohkeutta eikä kannattajia, niin että he olisivat voineet viedä asian aina lopulliseen voittoon asti – mikä tässä tapauksessa saavutettiin 12¹/2 vuoden kuluttua sen jälkeen kun pidätys oli tapahtunut. Meidän pitäisi olla kiitollisia siitä, että meillä on tässä maassa joitakuita valtion sorron uhreja, jotka ovat taistelleet oikeuksiensa puolesta. Heidän voittonsa on meidän kaikkien voitto.”