Onko kotiompelu sinua varten?
”KOTONA TEHTY”. Käytämme tuota sanontaa hyväksyvästi puhuessamme vanukkaista tai leivotusta leivästä. Mutta kun sitä on käytetty kotona ompelemisesta, sillä ei aina ole ollut samaa vaikutusta.
Niinpä muutama vuosi sitten tyttö mielellään piti salassa sen, että hänen vaatteensa olivat kotitekoisia, jotta hänen ystävänsä eivät olisi ajatelleet hänen olevan liian köyhä ostaakseen valmiita vaatteita. Mutta ajat ovat muuttuneet. Nykyään kotona ommeltuja vaatteita pidetään mielellään, ja kotona ompeleva on ylpeä aikaansaannoksistaan. Samoin oli asian laita ennen nykyaikaisen vaatetusteollisuuden kehittymistä.
Ompelukone tuli käyttöön viime vuosisadan puolivälin tienoilla; sitä ennen kaikki vaatteet ommeltiin käsin. Perheen naiset tekivät useimmat vaatteet kotona. Suhteellisen harvoilla ihmisillä oli varaa ammattimaisten räätälien valmistamiin käsin ommeltuihin vaatteisiin.
Mutta ompelukoneen ilmestyessä kasvoi valmiiden vaatteitten kysyntä. Kuitenkin vielä jonkin aikaa kotona tehtyjä vaatteita pidettiin parhaiten tehtyinä. Ilmaukseen ”valmiina ostetut vaatteet” liittyi ajatus halpuudesta ja tyylittömyydestä. Hyvin vanhat ihmiset saattavat yhä muistaa sen. Mutta valmiiden vaatteitten laadun parantuessa käytännöllisesti katsoen jokainen alkoi pitää niitä, ja kotona ompeleminen menetti viehätyksensä.
Kotiompelu elpyy
Viime vuosina on kuitenkin suuressa määrin palattu kotona ompelemiseen. Yksistään Yhdysvalloissa valmistetaan yli 300 miljoonaa kotitekoista vaatekappaletta vuodessa! Tämä on johtanut kotiompeluteollisuuden ilmiömäiseen kasvuun. Vuonna 1969 kaavojen, kankaitten ja ompelutarvikkeitten myynti hypähti kolmea vuotta aikaisemmin olleesta 1,8 miljardista dollarista (6,7 miljardista markasta) 3 miljardiin dollariin (11 miljardiin markkaan)! Ja kasvu jatkuu.
Kotiompelijoitten määrä on paisunut Yhdysvalloissa lähes 50 miljoonaan. Erityisesti nuoret naiset opettelevat tätä taitoa. Tutkimusten mukaan kuusi seitsemästä teini-ikäisestä tytöstä ompelee nykyään ja kotiompelijan keskimääräinen ikä on pudonnut kuluneina muutamana vuotena 47 vuodesta 23:een.
Nykyään nainen, joka näkee liikkeessä vaatteen, voi usein löytää juuri saman kaavan ja kankaan valmistaakseen sen kotona. Kaavoja ja kankaita on saatavissa melkein millaisen tahansa vaatteen valmistamiseksi. Kangasmyymälöitten määrä on noussut Yhdysvalloissa 2300:sta vuonna 1967 12000:een vuonna 1972.
Mutta mistä tämä kotiompelun huomattava elpyminen johtuu?
Sen edut
Kotiompelun miellyttävimpiä puolia on sen avulla aikaansaatu säästö. On väitetty, että kotona ompeleva säästää niin paljon, että hän saattaa ansaita jopa 30–40 markkaa tunnissa! Tämä saattaa vaikuttaa liioittelulta. Mutta kun tarkastelee laatuluokan kauppatavaroiden hintoja nykyään, voi nähdä, miten niin suuri säästö on mahdollinen.
Esimerkiksi Yhdysvalloissa Washingtonissa (D.C.) eräs sihteeri totesi mohairkankaisen puvun hinnaksi vaatemyymälässä 200 dollaria (740 markkaa). Hän pystyi valmistamaan samanlaisen puvun kankaan hinnalla, joka oli 50 dollaria (185 markkaa). Ompelemalla itse verhot ja huonekalujen irtopäälliset saattaa säästää vieläkin enemmän. Suurimmat säästöt saakin suurehkojen kangastavaroitten ompelemisesta.
Kotona ommellut vaatteet ovat keskimäärin 50–60 prosenttia halvempia kuin valmiina ostetut. Ja kotona on mahdollista valmistaa vaatteista ja muista tekstiilitavaroista laadultaan hyviä, mikä ominaisuus usein puuttuu monista nykyään valmiina myytävistä tuotteista. Ostovaatteitten huononeva laatu on itsessään hyvä syy ompelutaidon opettelemiseksi. Eräs Cicerosta Illinois’sta oleva nuori nainen huomauttikin: ”Täytyy osata ommella pelkästään voidakseen korjata sitä, minkä ostaa valmiina.”
Kotiompelu voi tarjota myös todella tyydyttävän purkautumistien yksilöllisille luomiskyvyille ja henkilökohtaiselle maulle. Monet naiset kokevat ommellessaan mielihyvää ja aikaansaamisen riemua. Eräs nainen sanoi: ”Minusta tuntuu, että meidän tarvitsee palata alkukantaisempaan työskentelytapaan tehdessämme jotakin. Ompelemiseen tai kankaankudontaan käytetyt hetket ovat hyviä, hiljaisia hetkiä.”
Kotiompelun toinen kiehtova piirre on sen avulla aikaansaatu omaperäisyys. Kukin voi valita kankaan, mallin ja koristeet yksilöllisyytensä ja persoonallisuutensa mukaan. Toisinaan kristittyjen naisten, jotka haluavat ’kaunistaa itsensä hyvin järjestellyssä puvussa häveliäästi ja tervemielisesti’, on vaikeata löytää valmiita vaatteita, jotka ovat häveliäitä. (1. Tim. 2:9, Um) Ompelutaidosta on ollut heille hyötyä.
Kotona ompeleva voi laatia vaatteittensa mallin myös sellaiseksi, että se korostaa hänen hyviä puoliaan ja kätkee hänen vartalonsa epäedulliset piirteet. Ja ompelemalla vaatteet itse hän voi saada niistä täysin sopivia, mikä joistakuista on kotiompelun kiehtovin piirre. Eräs nuori nainen, jonka isä omistaa useita vaatetusliikkeitä ja joka voisi saada kaikki vaatteensa ilmaiseksi, ompelee mieluummin itse, koska vaatteet istuvat silloin paremmin.
Niinpä jos vaatteitten hinnan kohoaminen ja niiden laadun huononeminen huolestuttavat sinua ja jos sinun on vaikea ostaa vaatteita, jotka istuvat hyvin ja kuvastavat sinua ja persoonallisuuttasi siten kuin haluat, kotiompelu voi olla sinua varten. Mutta ennen kuin alamme käsitellä sitä, on toisiakin tarkastelun arvoisia seikkoja.
Mitä on hankittava ja otettava huomioon
Kotiompelu vaatii sinua sijoittamaan siihen muun muassa aikaa, jota meillä kiireisessä elämässämme on usein niukasti. Saatat myös havaita, että laatuvaatteiden valmistaminen vaatii enemmän ponnistelua kuin arvasitkaan, etenkin jos vasta opettelet. Oletko halukas suorittamaan kaikki vaatteen valmistukseen liittyvät yksityiskohdat, kunnes olet saanut työn tyydyttävään päätökseen?
Lisäksi on harkittava välineitten hankkimisesta aiheutuvia menoeriä. Useimmat tarvittavat välineet, kuten neulat, langat, nuppineulat, sakset, neulatyyny, sormustin, mittanauha jne., eivät ole kalliita. Mutta ellet omista ompelukonetta, voi erinomaisen, nykyaikaisen koneen hankkiminen olla huomattava menoerä. Kuitenkin yksinkertaisempi kone, ehkä poljettavakin, voi riittää oikein hyvin, ja sellaisen voi saada paljon halvemmalla.
Jos ehkä ajattelet tehdä vaatteita ilman ompelukonetta, ota huomioon, että se vie paljon enemmän aikaa. Kone on ompelijalle korvaamattoman arvokas, minkä todistaa se, mitä tapahtui 1830-luvulla, jolloin ranskalainen keksijä Barthélemy Thimonnier otti käyttöön ensimmäiset ompelukoneet. Joukko vihaisia räätäleitä rikkoi ne ja uhkasi hänen henkeään, koska he pelkäsivät menettävänsä elinkeinonsa.
Ensimmäisiä ompelukoneita käytettiin käsikampea vääntämällä, ja joissakin paikoin nämä varhaiset mallit ovat yhä käytössä. Poljettava kone oli parannus, sillä se sallii ompelijan käyttää molempia käsiään ommeltavan vaatteen ohjailemiseen. Käytännöllisesti katsoen kaikki Yhdysvalloissa nykyään myytävät koneet käyvät sähköllä. Jonkinlaisen käsityksen nykyaikaisten ompelukoneiden arvosta saa seuraavasta esimerkistä: pitkät housut, joiden ompelemiseen käsin vuonna 1857 kului noin 18 tuntia, voidaan valmistaa nykyaikaisessa tehtaassa vain 20 minuutissa! Ompelukone on todella arvokas apu.
Toinen, naimisissa olevan naisen huomiota vaativa seikka on se, mitä aviomies ajattelee siitä, että vaimo ompelee kotona. Hän saattaa hyvinkin olla mielissään ja olla iloinen säästöstä, jota se voi merkitä perheen vaatehankinnoissa. Mutta jotkut aviomiehet saattavat ajatella, että heidän vaimonsa voi käyttää aikansa paremmin toisten asioitten parissa. Tai mies saattaa olla pelkästään sitä vastaan, että hänen vaimonsa on ompelemisensa parissa silloin, kun hän on kotona iltaisin. Tästä on hyvä keskustella yhdessä.
Voitko sinä oppia?
Saatat kysellä mielessäsi: Miten vaikeata ompeleminen on? Miten paljon aikaa ja ponnisteluja sen oppiminen vaatii?
Ompeleminen ei todellisuudessa ole kovin vaikeata. Kuka tahansa halukas oppilas voi oppia tuon taidon. Tämä pitää erityisesti paikkansa, jos ompelua pidetään harrastuksena, sellaisena, josta nautitaan.
Monet ompelukoneiden valmistajat järjestävät ompelukursseja, mutta vaikka ne voivat olla hyödyllisiä, ne eivät ole välttämättömiä. On olemassa monia erinomaisia ompeluoppaita, jotka ovat täynnä valaisevia kuvia ja yksityiskohtaisia ohjeita vasta-alkajille. Niitä voi tavallisesti hankkia käymällä kirjastossa. Myös omassa perheessäsi tai läheisten ystäviesi joukossa voi olla sellaisia, jotka mielellään jakaisivat sinulle omaa ompelualan tuntemustaan. Varmasti jokainen äiti, joka osaa ommella, haluaa opettaa tyttärelleen tämän arvokkaan taidon.
Kärsivällisyys on ensiarvoisen tärkeä vaatimus ompelemista opeteltaessa. Valmistaudu noudattamaan ohjeita huolellisesti. Tee yksi työvaihe kerrallaan, ja tee se oikein. Jokainen onnistuminen lisää itseluottamustasi. Toisinaan ensimmäistä kertaa ompeleva tekee jopa parempaa työtä kuin kokenut ompelija yksinkertaisesti siitä syystä, että hän on taipuvaisempi noudattamaan annettuja ohjeita. Sitä, miten täysin kokematonkin henkilö voi ommella, valaisee erään newyorkilaisen puusepän tapaus.
Eräänä iltana hän päätti ryhtyä jatkamaan iltapuvun valmistamista, jonka hänen vaimonsa oli jättänyt kesken nukkumaan mennessään. Hän noudatti kaavojen antamia ohjeita, teki puvun valmiiksi ja antoi sen aamulla hämmästyneelle vaimolleen. Mies totesi, että ompeleminen on puusepäntyön kaltaista – ompelija noudattaa kaavojaan, puuseppä piirustuksiaan. Ja on totta, että ompelussa on suuressa määrin kysymys ohjeitten tarkasta noudattamisesta. Itse ompelukone on sangen yksinkertainen hallita.
Otaksukaamme, että päätät kokeilla taitojasi ompelemalla kotona. Mistä aloittaisit?
Ehdotuksia vasta-alkajalle
Jos sinulla on ompeluvälineet valmiina, ensimmäinen askel olisi luultavasti mallin valitseminen. Hyvä sääntö on: vältä kaikkia äärimmäisyyksiä. Valitse malli, joka perustuu johonkin, mistä pidät nykyisessä vaatevarastossasi. Minkään kaavan ei tule odottaa sopivan sinulle kaikissa suhteissa, joten valitse koko, joka sopii sinulle parhaiten hartioista ja rinnan yläosasta. Kaavan muita osia voidaan muuttaa helpommin.
Vasta kun olet valinnut mallin, sinun tulee valita kangas. Nykyään saatavissa olevien kankaitten suuri valikoima auttaa kotiompelijaa löytämään kankaan, jota on helppo ommella ja helppo hoitaa, sitten kun vaate on valmis. Koska aika, joka sinulta kuluu vaatteen tekemiseen, pysyy suurin piirtein samana kankaan laadusta riippumatta, miksi et tekisi yrityksestäsi arvokkaampaa käyttämällä hyvälaatuista kangasta?
Saatat epäröidä kodin tekstiilitavaroitten ompelemista itse, mutta niiden ompelemisen yksinkertaisuus ja aikaansaatu säästö kannustavat sinua yrittämään. Huonekalujen päälliset ja verhot voidaan valmistaa pelkin suorin saumoin, jotka kotiompelija havaitsee pystyvänsä tekemään suhteellisen helposti.
Usein myös lakanakangasta voidaan hankkia paljon halvemmalla kuin valmiita lakanoita. Siitä voidaan leikata kooltaan sänkyysi sopivia lakanoita, jotka päärmätään molemmista päistä ja otetaan heti käyttöön. Mutta muista ottaa huomioon 10 prosentin kutistumisvara, jos kangas on puuvillaa. Myös putken muotoon valmistettua tyynyliinakangasta on saatavissa. Leikkaa se tyynyihisi sopiviksi paloiksi, ompele palojen toinen pää kiinni ja päärmää toinen pää.
Muista, että luottavainen suhtautuminen on onnistumisen tärkeä avain jokaisessa ompelutyössä, johon ryhdyt.
Paikkaaminen ja muutosten teko
Kun vaatteet vahingoittuvat tai niihin tarvitsee tehdä muutoksia, voidaan säästää paljon, kun korjaukset tehdään kotona. Silittäessäsi tai taittaessasi kokoon vaatteita sinun on hyvä panna syrjään ne vaatteet, jotka kaipaavat korjaamista. Myös jos näet jonkin sellaisen vaatteen kuin puvun takin tai päällystakin tarvitsevan paikkaamista tai korjausta, kirjoita se muistilehtiöön, jota pidät muiden paikattavien vaatteiden joukossa.
Käsin tehtävät korjaukset voit hoitaa perheen ollessa yhdessä, esimerkiksi katseltaessa televisiota. Sukkaa parsiessasi voit työntää sen sisälle kevyen parsinsienen, joka säilyttää sukan muodon parsittaessa. Pyydä nuorta tytärtäsi auttamaan. Näytä hänelle, miten hän voi ommella nappeja ja solmia langan niin, että se ei irtoa.
Joissakin uusissa ompelukoneissa on paikkaamista varten lisälaite, jonka avulla voit liikuttaa kangasta vapaasti neulan alla sen tikatessa ratkeamia kiinni. Ilman tätä lisälaitettakin voit paikata koneella siten, että nostat kevyesti paininjalan vipua toisella kädellä, samalla kun kuljetat kangasta edestakaisin neulan alla toisella kädellä.
Jotkin vaatetavarat pyrkivät kulumaan epätasaisesti. Esimerkiksi lakanat kuluvat tavallisesti ohuiksi keskeltä. Kun huomaat niin käyneen, revi lakana halki keskeltä pituussuuntaan. Ompele sitten vahvat ulkosyrjät yhteen, jolloin lakanan vähiten kulunut osa on nyt keskellä. Päärmää sen jälkeen ulkosyrjät, jotka aikaisemmin kuuluivat lakanan kuluneeseen keskiosaan.
Jos miehesi mielipuvun housut kuluvat takamuksista ohuiksi, voit ottaa palan samanlaista kangasta ja ommella sen housujen sisäpuolelle ohueksi kuluneen kohdan päälle. Puvun takki todennäköisesti peittää paikatun alueen, niin että sitä ei huomaa.
Monet naiset kaipaavat hiljaisempaa, vähemmän kiireistä elämää, jolloin he kykenevät käyttämään enemmän aikaa kotona ompelemiseen ja perheensä muista samanlaisista tarpeista huolehtimiseen. Raamattukin sanoo kyvykkäästä vaimosta: ”Hän puuhaa villat ja pellavat ja halullisin käsin askartelee. Hän ojentaa kätensä kehrävarteen ja käyttelee värttinää kämmenissään.” (Sananl. 31:13, 19) Sinäkin saatat päättää – jollet nyt niin ehkä joskus tulevaisuudessa – että kotiompelu on sinua varten.