Elämän ihmeellinen säilyminen maan päällä
KUULOSTAAKO elämän ihmeellisestä säilymisestä puhuminen oudolta? Me olemme taipuvaisia pitämään maan päällä olevaa elämää – kasvi-, eläin- ja ihmiselämää – jokseenkin itsestään selvänä. Mutta useimmat ihmiset hämmästyisivät, jos he tajuaisivat, mitä kaikkea maanpäällisen elämän jatkumiseen liittyy. Sinunkin elämäsi on kyseessä. Tarkastelehan vain muutamia syitä, miksi elämän säilymistä tällä kiertotähdellä voidaan hyvin kutsua ihmeeksi. Silloin arvostat elämääsi paljon enemmän.
Avaruudessa ilmenevä huolenpito
Maanpäällinen elämä on riippuvainen auringosta tulevasta valosta ja lämmöstä. Auringon uskotaan muuttavan ainetta energiaksi neljä miljoonaa tonnia sekunnissa ja voivan toimia siten miljardeja vuosia. Mutta vain yksi kahdesmiljardisosa auringon tuottamasta suunnattomasta energiasta saavuttaa lopulta maan. Se kuitenkin riittää elämän jatkumiseksi. Onko sellainen energiaa tuottava tulipesä kuin aurinko tullut sattumalta?
Auringosta lähtevässä jatkuvassa energiavirrassa on myös säteilyä, joka voisi tuhota elämää. Mutta maata ympäröivä ilmakehä toimii suojaavana kilpenä. Esimerkiksi noin 24 kilometrin korkeudessa maanpinnasta on ohut otsonikerros, joka suodattaa pois suurimman osan vahingollisista säteistä. Jos tämä otsonikerros ajelehtisi avaruuteen, vahingollinen säteily epäilemättä pian hävittäisi kasvi-, eläin- ja ihmiselämän. Tämä sai tri F. E. Millerin (Smithsonian Institution -säätiöstä Yhdysvalloista) huomauttamaan, että me elämme tällä kiertotähdellä ”ihmeen ansiosta”, ilmakehässämme olevan ohuen otsonikerroksen tähden.
Maanpäällistä elämää ei tarvitse suojella vain vaaralliselta säteilyltä, vaan myös meteorien pommitukselta. Ja sitä suojellaan. Useimmat meteorit eivät koskaan kohtaa maanpintaa, koska ne palavat poroksi pudotessaan ilmakehän läpi. Ilmakehän lämpimässä kerroksessa (termosfäärissä) meteorit räjähtävät tai hajoavat hienoksi pölyksi. Kuvittelehan, mitä tapahtuisi, jos useimmat meteorit eivät palaisi siellä tuhkaksi! Miljoonia erikokoisia meteoreja putoaisi kaikkialle maan päälle, mistä koituisi suurta vahinkoa elämälle ja omaisuudelle.
Ilmakehä ei toimi vain suojakilpenä, vaan se sisältää myös kaasut, jotka ovat ehdottoman välttämättömiä elämän jatkumiselle. Geofyysikko Arthur Beiser kuvaili ilmaa ”muuttumattomaksi seokseksi, jossa on typpeä 78 prosenttia, happea 21 prosenttia, argonia 0,9 prosenttia, hiilidioksidia 0,03 prosenttia ja aavistuksen verran puolta tusinaa muuta kaasua sekä vaihtelevassa määrin vesihöyryä”. Jotkut näistä kaasuista ovat itsessään erittäin kuolettavia. Mutta koska niiden suhteelliset määrät ilmassa ovat täsmälleen oikeat, me voimme hengittää niitä vahingoittumatta. Lisäksi jos ilmassa olevan hapen määrä olisi paljon suurempi, palavat aineet tulisivat erittäin tulenaroiksi, niin että tulipaloja olisi äärimmäisen vaikea pitää kurissa.
Olisiko pelkkä sattuma voinut tuottaa koostumukseltaan juuri oikean kaasuseoksen maan päällä olevaa elämää varten? Eikö tämä samoin kuin tapa, jolla elämää suojellaan vaaralliselta säteilyltä ja putoavilta meteoreilta, pikemminkin osoita jonkun älyllisen olennon olevan vastuussa järjestelyistä, jotka ovat tehneet elämän jatkumisen mahdolliseksi?
Suurenmoinen lahja: vesi
Ilman vettä olisi kasvien, eläinten ja ihmisten mahdotonta elää. Onneksi vettä on saatavissa runsaasti. Vesi onkin epätavallinen neste. Jokainen vesimolekyyli koostuu kahdesta Vetyatomista ja yhdestä happiatomista. Vety on tunnetusti tulenarin kaasu, ja happea tarvitaan palamiseen. Mutta kun kaksi vetyatomia yhtyy yhteen happiatomiin, syntyy kumma kyllä yksi parhaimmista sammutusaineista – vesi.
Myös kylmenemisen vaikutus veteen havainnollistaa tämän nesteen ainutlaatuisuutta. Kun järvien ja merien vesi viilenee, se tulee raskaammaksi ja pakottaa kevyemmän, lämpimämmän veden nousemaan pinnalle. Mutta kun koko vesimäärä saavuttaa +4 asteen lämpötilan, tapahtuu ihme – ilmiö muuttuu päinvastaiseksi! Vesi kevenee lähestyessään jäätymispistettään, nollaa, ja jää näin ollen kerrokseksi alla olevan lämpimämmän veden päälle. Sitten tämä pintakerros muuttuu jääksi, ja koska se on vettä kevyempää, se kelluu, mikä täten suojelee vesissä olevaa elämää. Ellei tätä ilmiötä olisi, kaikki järvet ja valtameretkin muuttuisivat lopulta kiinteäksi jääksi, mikä tekisi tästä maasta ”pakastimen”, jossa ei voisi olla mitään kasvi-, eläin- tai ihmiselämää.
Hämmästyttävä on myös tapa, jolla kaukana joista, järvistä ja meristä sijaitsevat seudut saavat tärkeätä, elämää ylläpitävää vettä. Aurinko kuumentaa jatkuvasti tuhansia miljoonia litroja vettä höyryksi. Tämä höyry, joka on ilmaa kevyempää, kohoaa ylöspäin ja muodostaa taivaalle pilviä. Auringon energian synnyttämät tuulet ja ilmavirrat kuljettavat pilviä. Kun pilvissä oleva ilma viilenee, vesihöyry tiivistyy pienen pieniksi pisaroiksi, jotka kiinnittyvät tomuhiukkasiin. Tämä ilmakehän tomu on peräisin eri lähteistä, mm. hajonneista meteoreista. Seuraavaksi pienet pisarat yhtyvät toisiinsa ja muodostavat suurempia pisaroita, sadetta.
Sadepisarat kasvavat vain tietyn kokoisiksi ja alkavat sitten pudota. Entä jos niin ei olisi, vaan sadepisarat tulisivat kooltaan valtaviksi? Se olisi tuhoisaa. Arthur L. Brown huomauttaa kirjassaan Footprints of God (Jumalan jalanjälkiä): ”Ilman lempeitä sadekuuroja kasvillisuus tuhoutuisi, vilja lakoontuisi, lehdet ja hedelmät riipiytyisivät puista, peltoihin tulisi syviä vakoja, ja multa huuhtoutuisi pois. Jokainen ohi kulkeva pilvi herättäisi kauhua. Mutta miten hyödyllinen onkaan olemassa oleva järjestely! Sen sijaan että vesi putoaisi tuhoisina ryöppyinä, sade tihkuu lempeinä ja hedelmöittävinä pisaroina, ikään kuin pilvi olisi seulan tavoin täynnä pieniä reikiä. Pisarat putoavat, ja harvoin ruohonkorsi vahingoittuu tai hennoinkaan kukka murskautuu.” – S. 110, 111.
Eivätkö nämä maan elintärkeitä vesivaroja koskevat tekijät osoitakin, että kaiken takana on Mestarisuunnittelija?
Elämänmuotojen keskinäinen riippuvaisuus
Kun tarkastelemme ympärillämme olevaa maata, meihin ei voi olla vaikuttamatta se seikka, että eri elämänmuodot ovat riippuvaisia toisistaan.
Esimerkiksi vihreät kasvit tuottavat hiilihydraatteja, jotka ovat elintärkeätä ravintoa ihmiselle ja eläimille. Tiedemiehet ovat yhä ymmällään sen suhteen, miten kasvit valmistavat niitä. Eräs kasvifysiologi, Laurence C. Walker, sanoo: ”Kasvitieteilijälle suurin salaisuus on se, miten hiilihydraattia valmistettaisiin synteettisesti, kun käytettävissä ovat kaikki aineosat, joita mikä tahansa vihreä kasvi käyttää siihen tarkoitukseen. Klorofylliä voidaan valmistaa laboratoriossa. Ilman kaasuja voidaan sekoittaa toisiinsa missä tahansa suhteessa, ja valoenergiaa on saatavissa katalysaattoriksi. Tuloksena ei kuitenkaan ole hiilihydraatteja. Jos salaisuus saataisiin paljastetuksi, ihminen voisi luultavasti ruokkia maailman – käyttämällä tavallisen koulurakennuksen suuruista tehdasta.”
Kasvit eivät ainoastaan tuota hiilihydraatteja, vaan valmistusprosessin aikana ne käyttävät hiilidioksidia ja luovuttavat ihmisille ja eläimille elintärkeätä happea. Siten niiden tuotantoprosessi jatkuvasti puhdistaa ilmaa. Miten suuresti tämä eroaakaan ihmisten tehtaista, jotka ovat aiheuttaneet ilman saastumista!
Elollisten keskinäisestä riippuvaisuudesta on todisteena sekin, mitä bakteerit, hyönteiset, linnut ja muut eläimet tekevät maaperän hedelmällisyyden ylläpitämiseksi. Eri luontokappaleitten ulosteet ja jätteet rikastuttavat maata arvokkailla ravintoaineilla, kuten vesiliukoisella typellä. Eräät maaperän bakteerit muuttavat typpikaasun yhdisteiksi, joita kasvit tarvitsevat kasvaakseen. Multakerroksen paksuus kasvaa, kun maahan kaivautuvat madot ja hyönteiset tuovat jatkuvasti pintaan maata jankosta.
Eikö kaikessa tällaisessa keskinäisessä riippuvaisuudessa ole jotakin ihmeellistä?
Ihmisen syntymään liittyvät ihmeet
Ajattelehan myös tapaa, jolla me ihmiset tulemme maailmaan. Harkitse esimerkiksi kahta muutosta, jotka tapahtuvat lapsen verenkiertojärjestelmässä syntymän aikaan.
Aikuisen normaali sydän on kaksoispumpun kaltainen, sillä se pitää käynnissä kaksi erillistä kiertojärjestelmää. Sydämen vasemmassa puoliskossa kulkee hapekasta verta, ja oikeassa puoliskossa niukkahappista, tympeää verta. Se, että sydämen kaksi kammiota ovat täysin erossa toisistaan, estää niukkahappista verta sekoittumasta keuhkoista tulevaan hapekkaaseen vereen.
Syntymätön lapsi ei kuitenkaan tarvitse kahta erillistä verenkierron järjestelmää. Miksi ei? Siksi, että vaikka istukka pitää lapsen ja äidin veren erillään toisistaan, tuon elimen avulla äidin veri sekä kuljettaa pois kuona-aineet lapsen verestä että luovuttaa siihen happea ja ravintoaineita. Koska syntymättömän lapsen keuhkot eivät toimi, verta ei voi erottaa kahteen kiertoon, vaan koko verimäärä kulkee samassa kierrossa. Miten se tapahtuu? Sikiön verenkierrossa on kaksi ”ohikulkutietä”. Sydämen väliseinässä (septum) on aukko. Tämä aukko tekee molemmissa sydämen puoliskoissa kulkevan veren sekoittumisen mahdolliseksi. Sydämestä lähtevien kahden päävaltimon välillä on myös yhdistävä tiehyt eli putki. Jos aukko ja yhdistävä tiehyt jäisivät olemaan syntymän jälkeen, se merkitsisi kuolemaa.
Se, miten järjestelmä muuttuu juuri ratkaisevalla hetkellä, saattaa tiedemiehet ymmälle. Sydämen väliseinässä olevaa aukkoa ympäröivät kudosläpät sulkeutuvat välittömästi syntymähetkellä. Ajan mittaan aukon päälle kasvaa uutta kudosta, joka sulkee sen lopullisesti. Valtimoita yhdistävässä tiehyessä on sileistä lihaksista muodostunut luja lihaskerros, joka vetäytyy kokoon syntymän hetkellä ja siten sulkee tiehyen ja pakottaa veren menemään keuhkoihin. Lopulta supistunut lihas rappeutuu ja häviää. Useimmissa synnytyksissä, joita sattuu kaiken aikaa, nämä ihmeelliset muutokset tapahtuvat onnistuneesti. Ja meidän elämämme jatkuu siksi, että ne tapahtuivat syntyessämme. Niissä harvoissa synnytyksissä, joissa aukot eivät sulkeudu, leikkaus voi usein korjata vian.
Elämän jatkuminen on todella ihme. Ja eikö se, että elämä on jatkunut tähän päivään asti, viittaa Elämänantajan olemassaoloon? Raamattu tunnistaa Hänet Jumalaksi. (1. Moos. 1:1) Eikö se ihmeellinen tapa, jolla hän on pitänyt huolta elämän jatkumisesta, osoita hänen olevan toimeliaan kiinnostunut luomakunnastaan? Eikö tämä anna meille vakuuden siitä, että hän ei salli ihmisen koskaan tehdä tästä maasta asumiskelvotonta hylkyä? (Ilm. 11:18) Eikö ole myös järkevää päätellä, että hänellä täytyy olla suurenmoinen tarkoitus ihmiskunnan suhteen?
Miten monta syytä meillä onkaan pyrkiäksemme vilpittömästi pääsemään hyvään suhteeseen hänen kanssaan ja osallistuaksemme tuon tarkoituksen toteutumiseen!
[Kaavio s. 6]
(Ks. painettu julkaisu)
Vesihöyry jäähtyy, pilviä muodostuu
Pilvet jäähtyvät, syntyy sadetta
Sadevedestä osa muuttuu höyryksi
Sade
Vettä haihtuu joista ja järvistä
Vettä haihtuu maasta ja kasveista
Maahan imeytyvää vettä
Näkymätöntä vesihöyryä
Vettä haihtuu valtameristä
Pohjavettä virtaa järviin, jokiin ja valtameriin
Auringon energia siirtää kaikelle maanpäälliselle elämälle välttämätöntä vettä joista ja järvistä, ja vesi putoaa maahan pieninä pisaroina
[Kuva s. 8]
Lapsella on ennen syntymää elintärkeä aukko sydämessään. Syntymän hetkellä kudosläppä ihmeellisesti sulkee aukon; se on välttämätöntä, jotta lapsi voisi elää äidin kohdun ulkopuolella
[Kuva s. 5]
200 miljoonaa meteoria pommittaa ilmakehää joka päivä; ilmakehä suojelee meitä aiheuttamalla niiden hajoamisen
Otsoni suodattaa auringosta tulevat tappavat säteet, mutta päästää valonsäteet läpi
Ilma, joka on ihmisten hengitettäväksi täsmälleen oikea kaasujen seos