Miljoonat ihmiset kysyvät: ”Mitä me syömme?”
ERÄS intialainen mies lähti kuivuuden autioittamalta pelloltaan viemään ainoaa härkäänsä markkinoille myytäväksi. Mitä hänelle maksettiin eläimestä? Kaksitoista banaania! Tämä mies näkee miljoonien muiden intialaisten tavoin nälkää!
Ei vain Intiassa, vaan kaikkialla muualla Aasiassa, suuressa osassa Afrikkaa ja muualla maailmassa suuri osa väestöstä kysyy: ”Mitä me syömme?”
Tilanne on niin kriittinen, että jotkut asiantuntijat ennustavat kansainvälisen nälänhädän olevan vain kuukausien päässä.
Nälänhätä jonka ’ei uskottu tulevan’
Tunnetusti tietyillä seuduilla, kuten Intiassa, on kyllä ajoittaista nälänhätää. Mutta nykyinen ravinnonpuute on selvästi erilainen. Muuan 50-vuotias intialainen hallitusvirkailija sanoo: ”Tämä on pahinta, mitä olen koskaan nähnyt elinaikanani.” Nälänhätää vaikeuttaa se seikka, että sen ’ei uskottu tulevan’. Mutta eikö useita vuosia sitten varoitettu sellaisesta tulevasta nälänhädästä?
Kyllä, varoituksia esitettiin. Itse asiassa kirja Famine – 1975 (Nälänhätä – 1975, julkaistu v. 1967) esittää tri R. Ewellin ennustaneen: ”Maailma on historian suurimman nälänhädän kynnyksellä. Jos nykyinen suuntaus jatkuu, näyttää todennäköiseltä, että nälänhätä saavuttaa vakavat mittasuhteet Intiassa, Pakistanissa ja Kiinassa 1970-luvun alkupuolella. . . . Sellainen nälänhätä on mittasuhteiltaan valtava ja vaikuttaa satoihin miljooniin ihmisiin.”
Ravitsemusasiantuntijoiden keskuudessa tämä ja samantyyppiset varoitukset olivat varsin hyvin tunnettuja. Mutta tapahtui jotakin, joka tilapäisesti vaiensi sellaiset synkät ennustukset.
Niin sanottu ”vihreä vallankumous” alkoi 1960-luvun puolivälissä suurella kohulla. Erityisen runsassatoisia vehnä- ja riisilajikkeita kehitettiin, mikä pani toivomaan, että nälkä ”voitetaan” pian. Nälänhätää ennustavat äänet tukahdutettiin.
”Vihreän vallankumouksen” herättämä toivo vaikuttaa nyt kuitenkin ontolta. New York Times -lehti sanoo: ”Aasian vihreä vallankumous, joka lupasi uuden aikakauden alkavan ravinnontuotannossa ja nälänhädän loppuvan ikiajoiksi, kärsi ankaran takaiskun vuonna 1972.” Lehden pääkirjoituksessa todettiin lisäksi: ”Suuria lupaillut vihreä vallankumous, joka ei ole koskaan ollut niin vihreä kuin sen joskus kuvattiin olevan, näyttää näivettyvän.”
Ruokavarastot hupenevat Aasiassa ja Afrikassa
Niin, muutamia kuukausia sitten ”vihreä vallankumous” näytti loistavalta menestykseltä, teknologian riemuvoitolta. Vuoden 1971 satokauden jälkeen pääministeri Indira Gandhi tunsi voivansa ilmoittaa luottavaisena, että Intia ei toisi enää viljaa ulkomailta.
Mutta vajaan vuoden aikana tuon maan viljavarat hupenivat ennätysylijäämästä niin romahdusmaisesti, että syntyi kansallinen ravintokriisi. Eräässä valtiossa 50 prosenttia viime vuoden maissi-istutuksista tuhoutui; vain 30 prosenttia riisistä voitiin edes istuttaa. Koko maan viljasato putosi noin 40 prosenttiin normaalista. Ihmisten on pakko työskennellä pitkiä jaksoja ilman ravintoa. Ja olosuhteitten ennustetaan pahenevan muuallakin kuin vain Intiassa.
Afganistanin äskeinen nälänhätä on ”vain osittain tullut muun maailman tietoon”, sanoo South China Morning Post -lehti. Afganistanilaisten on ollut pakko lähteä kylistään ja alentua syömään ruohoa ja juuria. Jotkut ovat myyneet juhtansa, maansa ja -jopa talonsa kattohirret ostaakseen mitä tahansa saatavissa olevaa ruokaa. Kymmenien tuhansien ihmisten ilmoitetaan kuolleen.
Ilmoituksia ravinnonpuutteesta on tullut myös muista Aasian maista, kuten Indonesiasta, Bangladeshista, Pakistanista, Kambodžasta, Laosista ja Turkista. Viljantuotanto laski Etelä-Koreassa ja Thaimaassa.
Myös Neuvostoliiton ja Kiinan viljantuotanto on äskettäin kokenut takaiskuja. ”Neuvostoliiton sato oli vuosisadan heikoin”, sanoi kanadalainen Spectator-lehti vuoden 1972 satokaudesta. Neuvostoliiton täytyi ostaa ”kiireelliseen tarpeeseen” noin 7000000000 markan arvosta ulkomaista viljaa etupäässä Yhdysvalloista. Myös perunan ja kasvisten tuotanto väheni. Tuotannonvajaukset aiheuttivat pulmia Neuvostoliiton koko taloudelle ja johtivat sen maatalousministerin vaihdokseen.
Kiinan viljantuotanto samoin kuin puuvilla-, seesami ja maapähkinäsato olivat vähäisiä vuonna 1972. Tämä on niitä harvoja kertoja, jolloin Kiina on virallisesti myöntänyt kokeneensa menetyksiä viljasadoissa sen jälkeen, kun kommunistit tulivat valtaan vuonna 1949.
Vaikea ravinnonpuute on kohdannut myös Afrikkaa. Rhodesialaisten maanviljelijöitten ammattiliitto sanoo, että sadon pieneneminen 50 prosenttia on ”kansallinen murhenäytelmä”. Mauritanian tilannetta sanotaan ”äärimmäisen vakavaksi”. Siellä keväällä tehtyjen arvioiden mukaan ehkä 80 prosenttia karjasta on kuollut, ja viljantuotanto on vain viidennes normaalista.
Etelä-Afrikan maanviljelijöiden katotappiot olivat yli miljardi markkaa vuoden 1973 alkupuoleen mennessä. Mali, Tšad ja Ylä-Volta, jotka sijaitsevat juuri Saharan autiomaan eteläpuolella, ovat kärsineet eniten. Mutta myös Zambiassa, Botswanassa, Swazimaassa, Keski-Afrikan tasavallassa, Senegalissa, Dahomeyssa, Kamerunissa ja Nigeriassa tunnetaan ruokavarojen niukkuus. Ilmoituksia ruoan puutteesta tulee myös merten saarilta sekä Etelä- ja Keski-Amerikasta.
Niin, ’maailma on nälänhädän kynnyksellä’, varoittaa YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) pääjohtaja tri Boerma. Vuoden 1973 helmikuussa hän neuvoi, että kaikkien apua tarvitsevien maiden pitäisi ’nyt sopia järjestelyistä’ muiden maiden kanssa.
Mutta voivatko muut maat jatkaa avunantoa loputtomiin? Miten asiat ovat niissä maissa, joiden maataloustuotanto on tunnetusti runsas?
Miten paljon elintarvikkeita on muualla
Miten on Yhdysvaltojen laita? Vaikka sitä ei olekaan kohdannut mikään huomattava kato, sen rajojen sisäpuolella on nykyään yli 25 miljoonaa ihmistä, joilla ei ole virallisen sanonnan mukaan ”kohtuullista elintasoa” – toisin sanoen he ovat köyhiä ja usein nälkäisiä.
Samaan aikaan ravintoaineiden hinnat nousevat jatkuvasti Yhdysvalloissa! Vuonna 1972 elintarpeiden vähittäismyyntihinnat kohosivat Yhdysvalloissa 4,8 prosenttia edellisestä vuodesta; vuonna 1973 niiden ennustetaan kohoavan 6 prosenttia. Naapurimaassa Kanadassa elintarpeiden hinnat kohosivat samanaikaisesti peräti 8,6 prosenttia vuonna 1972. Suomessa vastaava nousu oli 9,4 prosenttia.
Näihin hinnannousuihin vaikuttaa suoranaisesti saatavissa olevan ravinnon määrä. Mitä suurempi olemassa olevien ruokavarojen kysyntä on, sitä korkeampia ovat hinnat. Niinpä vuonna 1972 ”toisen kovuusasteen vehnän” hinta nousi Yhdysvalloissa yli 61 prosenttia, mikä johtui suuressa määrin siitä, että Neuvostoliitto osti osan varastoista. Yhdysvaltain varastot ovat nyt huvenneet olemattomiin, kuten oheinen taulukko osoittaa.
Australian mantereen kärsimän ankaran kuivuuden tähden sen viimevuotinen vehnäsato oli alle puolet odotetusta. Argentiinan vuoden 1971 vehnäsatoa kuvailtiin ”pettymystä tuottavaksi”. Burmalla (jota toisinaan kutsutaan ’Kaakkois-Aasian riisikulhoksi’) on tällä hetkellä hyvin niukasti ylijäämää.
On ymmärrettävää, että yhä useammat asiantuntijat tulevat siihen johtopäätökseen, että harvat maataloudeltaan vauraat kansat eivät voi ruokkia muuta maailmaa loputtomiin. R. O. Greep Harvardin yliopistosta huomautti vuonna 1969:
”Ratkaisevan tärkeä tekijä maailman tilanteessa on se, että ravintovarastot tyhjenevät nopeasti sellaisissa maissa kuin Yhdysvallat, Kanada, Australia ja Argentiina, joiden maatalouden tuotto on runsas. . . . Niiden keskuudessa, joilla on mahdollisuus uumoilla tulevaa tilannetta, on kasvavaa pelkoa. . . . Pulma tulee olemaan erityisen vaikea Yhdysvalloissa, koska meitä pidetään viljan pääasiallisena varaajana. . . . Silloin kun nälänhätä iskee eivätkä ruoanlähteet enää riitä, kohtaamme hirvittävän kysymyksen: ketkä jäävät eloon?”
Kun kysyttiin eräältä kanadalaiselta virkailijalta, joka on tekemisissä vehnäntuotannon kanssa, pystyykö Kanada varaamaan jatkuvasti viljaa maailmalle, hän vastasi: ”Ei kukaan voi myydä tai antaa sellaista, mitä hänellä ei ole.”
Koko ihmissuvun edessä oleva ravintokriisi on todellinen. Voidaanko se ratkaista? Vastataksemme tuohon kysymykseen meidän täytyy ensin saada selville, miksi nälänhätä nyt väijyy ihmiskuntaa.
[Taulukko s. 4]
(Ks. painettu julkaisu)
Ruoan hinnat
1971 1973
9,34 mk/kg 12,79 mk/kg
12,88 mk/kg 15,52 mk/kg
3,99 mk/kg 4,90 mk/kg
[Taulukko s. 5]
(Ks. painettu julkaisu)
USA:n viljavarastot ovat tyhjentyneet
1963 1969 1973
62,6 miljoonaa tonnia 15,5 miljoonaa tonnia VARASTOT TYHJIÄ