Raaka vaino puhkeaa jälleen
JEHOVAN todistajien haluttomuus palata Malawiin oli aiheellista. Tämä on ilmeistä, kun saamme tietää, mitä niille tapahtui, jotka vietiin takaisin.
Heitä odotti uusi hirmuvalta. Mikään ei ollut muuttunut. Vihamielinen asenne heitä kohtaan vallitsi yhä. Malawin hallitus ei ollut tehnyt mitään helpottaakseen tilannetta.
Paluu Malawiin
Kun todistajat saapuivat Lilongwen lentokentälle Malawiin, ne, joiden tiedettiin olevan johtavia valvojia, pidätettiin ja pantiin vankeuteen. Heidän joukossaan olivat John Chiwele, joka oli ollut Sinda Misalen leirin valvoja, ja Lazarus Chirwa, joka oli hänen apulaisensa.
Lentokentällä Malawin hallituksen virkailijat puhuttelivat todistajia. Yksi heistä oli herra Kumbweza Banda, Keski-Malawin asioita hoitava ministeri, ja toinen oli herra Qaniso Chibambo, pohjoisen seudun asioita hoitava ministeri. Todistajille sanottiin, että he olivat lähteneet Malawista omasta tahdostaan, mikä ei ollut totta, ja että he olivat palanneet Malawiin omasta tahdostaan, mikä ei myöskään ollut totta.
Seuraavaksi virkailijat sanoivat, että todistajien täytyisi mennä takaisin omiin kyliinsä ja ostaa puolueen jäsenkortit. Kun yksi todistajista yritti sanoa jotakin virkailijoille, hänen käskettiin vaieta. Poliiseja ja Nuoria pioneereja, joka on Malawin kongressipuolueen sotaisa nuorisoryhmä, kehotettiin sitten tutkimaan kaikki todistajat. He takavarikoivat Raamatut, raamatullisen kirjallisuuden, passit ja kaikki muut asiakirjat. Todistajia käskettiin sitten kävelemään kyliinsä. Ne, jotka asuivat hyvin kaukana, vietiin kuorma-autoilla paikkaan, joka oli lähellä heidän kotiseutuaan, ja sitten heitä käskettiin kävelemään loppu matka.
Kun todistajat saapuivat kyliinsä, muutamat, joilla oli sukulaisia, saivat yösijan. Mutta suurin osa nukkui yönsä ulkona, jotkut puiden alla, yhdessä lapsiensa kanssa. Mutta vielä pahempaa oli odotettavissa, ja se kävi ilmeiseksi hyvin pian. Tammikuun 14. päivän London Sunday Telegraph -lehti kertoo, mitä tapahtui, selostaessaan puhetta, jonka presidentti Banda piti radiossa uuden vuoden alussa. Selostuksessa mainitaan:
”Banda sanoi, että Jehovan todistajien omat jäsenet olivat pettäneet . . . heidät, kuten hän sanoi, uskomaan, että ’joku Harmagedon-niminen hävittäisi Malawin 15. marraskuuta ja rakentaisi heille uuden kaupungin Lilongween’.
”Hänen puhuessaan herra ja rouva Gorson Kamanga, lahkon keski-ikäisiä jäseniä, jotka oli palautettu kotiinsa Malawijärven rannalla olevaan Nkhata Bayhin, riisuttiin alastomiksi ja vietiin kulkueessa pitkin katuja, kun ne jälleen kerran olivat kieltäytyneet ostamasta puolueen jäsenkortteja.
”Ja Lilongwen lähellä olevassa kylässä toisilta viideltä ’kotiutetulta’ todistajalta murrettiin käsivarret ja jalat, kun Nuoret pioneerit pieksivät heitä raa’asti. Erään miehen käsien läpi lyötiin nauloja. Lilongwen sairaala kieltäytyi hoitamasta heitä, koska heillä ei ollut puolueen jäsenkortteja.”
Jokainen, joka tuntee Jehovan todistajien opetukset, käsittää tietenkin, että he eivät ole koskaan uskoneet tai opettaneet, että Harmagedon on persoona. He eivät ole myöskään koskaan opettaneet, että Malawi hävitettäisiin 15. marraskuuta tai että heille rakennettaisiin sinne uusi kaupunki.
Mutta tällainen vihamielisyyden osoitus heitä kohtaan lietsoi vainon liekkejä. Jälleen kerran todistajia vastaan viskattiin puolueen jäsenkorttien herättämä kiistakysymys. Kun he kieltäytyivät ostamasta niitä poliittisissa asioissa ilmaisemansa puolueettomuuden tähden, vihamieliset hyökkäykset kohdistuivat jälleen näihin ’kotiutettuihin’ todistajiin.
Silminnäkijäin kertomuksia
Todistusaineisto ei ole peräisin vain ulkomaisista sanomalehdistä. Se on koottu niiltä Jehovan todistajilta, jotka olivat uhreja. On haastateltu monia ’kotiutettuja’, jotka väkivallan aalto oli jälleen nielaissut.
Nämä silminnäkijäin kertomukset osoittavat, että kun pakolaiset palasivat kyliinsä, päälliköt, kylien päämiehet, puoluevirkailijat sekä hallituksen virkamiehet vaativat heitä ostamaan puolueen jäsenkortit. Seuraavassa tyypillisiä esimerkkejä:
Yksi Jehovan todistajista, Gilbert July Chimongon kylästä, kertoi: ”3. tammikuuta 1973 kaikki Mchinjin alueen kylien päämiehet pitivät kokouksen, jonka puheenjohtajana toimi herra Cheuche, Mchinjin seudun parlamentin jäsen. Tässä kokouksessa päätettiin, että jos Sinda Misalesta tulleet todistajat yhä kieltäytyvät ostamasta puolueen jäsenkortteja, silloin heitä kohdeltaisiin säälimättömästi. Tämän kokouksen jälkeen kaikki todistajaveljet ja -sisaret Kandaman seurakunnasta, joka sijaitsee Chimongon kylässä (jonka päällikkö on Duwa), ajettiin pois kylästään, koska he kieltäytyivät ostamasta puolueen jäsenkortteja. Veljet ja sisaret lähtivät savannille.”
Todistaja Rightwell Moses on Kachijeren kylästä, jonka päällikkö on Mbelwa. Moses kertoi, että heti kun todistajat olivat palanneet kylään, nuoret miehet löivät heitä raa’asti, koska he kieltäytyivät ostamasta puolueen jäsenkortteja. Hastings Mzamoa, paikallisen seurakunnan esivalvojaa lyötiin niin pahasti että hän ei pysty enää kuulemaan hyvin.
Rightwell lisää seuraavat yksityiskohdat kertomukseensa: ”Kaksi päivää sen jälkeen, kun saavuimme kotiin, parlamentin jäsen herra Mahara Banda tuli kylään ja varoitti ihmisiä kokouksessa, että kenenkään, jolla ei ollut jäsenkorttia, ei sallittaisi jäädä kylään. Sitten 1. tammikuuta 1973 herra Mahara Banda toi kaksi nuorukaista mukanaan autollaan. Näiden sukunimet olivat Jere ja Tembo. Banda pysäköi autonsa kylän ulkopuolelle ja odotti siellä sillä aikaa, kun nuorukaiset menivät kylään. Kun nuorukaiset saapuivat kylään, he lähestyivät tytärtäni Joicya ja myös sisar Olivaa ja vaativat heitä näyttämään puolueen jäsenkortit. Sisaret eivät tietenkään voineet näyttää sellaisia, ja niin nuorukaiset alkoivat lyödä heitä nyrkeillään. Nuorilta sisarilta riisuttiin väkivalloin vaatteet, ja sitten nuorukaiset alkoivat hakata heidän alastomia ruumiitaan kepeillä. Nuorukaiset tarttuivat myös veljiin ja alkoivat lyödä heitäkin. Kun nuorukaiset väsyivät, he lähtivät autolleen ja huusivat mennessään, että he palaisivat pieksämään veljet ja sisaret uudelleen. Heti heidän lähdettyään veljet ja sisaret pakenivat kylästä savannille ja lähtivät pois Malawista.”
Eräs naispuolinen todistaja, Likeness Kamanga, lähetettiin takaisin kyläänsä Vithandoon, jonka päällikkö on Chindi. Hän kertoo seuraavaa: ”Saavuttuamme kyläämme meidät kutsuttiin Bulalessa pidettävään kokoukseen. Kokousta johti Adamson Dindi, joka on Malawin kongressipuolueen aluepuheenjohtaja. Tämä tapahtui 4. tammikuuta 1973. Kaksitoista todistajaa, minä heidän mukanaan, oli tuossa kokouksessa. Meitä kaikkia käskettiin ostamaan jäsenkortit. Me selitimme kuitenkin, ettemme ostaisi niitä. Herra Dindi ja toiset raivostuivat niin, että he käskivät meidän lähteä Malawista välittömästi siltä paikaltamme. Meidän ei sallittu ottaa mitään mukaamme. Lähdimme kaikki savannille pieninä ryhminä. Seuraavana päivänä ollessani pakomatkalla sukulaiseni kertoivat minulle, että yksi niistä todistajista, jotka olivat kanssamme kokouksessa edellisenä päivänä, oli tapettu.”
Mwelekelan kylästä oleva todistaja Geleson Esaya kertoo: ”Tammikuun 2. päivänä 1973 meidät kutsuttiin Mwelekelan kylässä pidettävään kokoukseen. Kylän päämiehen Lombwan oli määrä olla puheenjohtajana. Meitä oli kaikkiaan kaksikymmentä todistajaa. Kokouksessa meitä käskettiin ostamaan Malawin kongressipuolueen jäsenkortit tai muuten kuolisimme. Selitimme, ettemme ostaisi jäsenkorttia. Silloin puheenjohtaja käski meidän lähteä kylästä välittömästi. Selitimme ystävällisesti mutta päättäväisesti, että halusimme saada häneltä kirjeen, joka selittäisi meidän kylästä karkottamisemme syyt. Hän kieltäytyi. Päätimme sitten mennä Mehinjin poliisiasemalle. Mutta sen sijaan että siellä palvelusvuorossa oleva konstaapeli olisi kuunnellut meitä, hän käski meitä palaamaan kylään. Meillä ei sen tähden ollut muuta vaihtoehtoa kuin poistua Malawista.”
Kymmenet muut silminnäkijäin kertomukset todistavat samanlaisesta raa’asta kohtelusta. Jokainen yli sadasta haastatellusta todistajasta vahvisti sen, että hallitus ei ollut tehnyt kerrassaan mitään vainon lopettamiseksi. He kaikki ilmaisivat pelkonsa, että tilanne muuttuisi vielä pahemmaksi. Seurauksena oli, että monet heistä ovat jälleen kerran paenneet savannille ja pois Malawista.
Mosambikissa olevat pakolaiset
Tuhannet Jehovan todistajat olivat jo paenneet naapurimaahan Mosambikiin vainojen leimahtaessa liekkiin vuonna 1972. Nyt jotkut niistä, jotka ’kotiutettiin’ äskettäin ja joiden oli sitten pakko jälleen paeta Malawista, ovat menneet Mosambikin suuntaan.
Millainen on Mosambikissa olevien todistajapakolaisten tilanne nykyään? Myös siellä tilanne on vaikea, vaikkakin näyttää siltä, että siellä ei ole suoranaista vainoa. Vaikka elämä on kovaa ja työpäivä hyvin pitkä ja voimia kysyvä, maan hallitus ei ole kohdellut todistajia pahoin.
Todistajat on suljettu eräille rajan lähellä oleville alueille, missä heille on annettu jonkin verran maata. Heitä on käsketty raivaamaan maata ja viljelemään sitä. Tällä lailla he kykenevät hankkimaan ruokaa itselleen. Muiden maiden Jehovan todistajat ovat yrittäneet lähettää tarvikkeita näille alueille, mutta viranomaiset eivät ole hyväksyneet tarjousta, vaan ovat sanoneet käsittelevänsä tilanteen itse.
Portugalin viranomaiset antoivat myös ystävällisesti pakolaisille Fort Mlangenin läheltä 100 hehtaaria lisämaata, jolle he voisivat rakentaa leirin. Viranomaisiin teki vaikutuksen se, että todistajat ryhtyivät heti työhön ja organisoivat leirin tehokkaasti. Todistajat suunnittelivat miehille, naisille ja lapsille mukavuuslaitokset. He rakensivat oman sairaalan, jossa kätilöt huolehtivat synnytyksistä – 78 uutta lasta oli tullut maailmaan joulukuun 15. päivään mennessä! Tuolloin siellä ilmoitettiin olevan 7670 Jehovan todistajaa.
Joulukuun loppupuolella eräällä Jehovan todistajain piirivalvojalla oli tilaisuus vierailla joillakin näistä alueista. Hän kertoi, että he tekivät hyvin kovaa työtä, mutta heitä ei vainottu. Hän havaitsi, että todistajien sallittiin pitää kristillisiä kokouksia ja tutkia Raamattua.
Oli jopa niin, että Jehovan todistajat kastoivat joulukuussa 217 henkilöä Mosambikin pakolaisleireillä. Tämä osoittaa, että pakenevien joukossa oli ollut myös kastamattomia kiinnostuneita henkilöitä.
Kunnon ihmiset kauhistuneita
Malawin aiheuttama Jehovan todistajien vaino on järkyttänyt ja kauhistuttanut kunnon ihmisiä kaikkialla maailmassa. Ja tapahtumain edetessä Malawin maine on kohdannut tyrmääviä kolauksia.
Monet henkilöt, jotka eivät ole Jehovan todistajia, ovat ilmaisseet myötätuntonsa. He sanovat tietävänsä Jehovan todistajat kunnollisiksi, lainkuuliaisiksi ihmisiksi, jotka todella rakastavat Jumalaa. Erään Bahamasaarilla asuvan henkilön tämänkaltainen mielipide julkaistiin huomattavassa englantilaisessa lehdessä The Guardian. Tämä toimitukselle lähetetty kirje oli vastaus The Guardian -lehden aikaisempaan artikkeliin, jossa kuvattiin Jehovan todistajien raakaa vainoa. Kirjeessä sanottiin:
”Luettuani kirjoituksen ’Todistajia surmattu’ silmäni täyttyivät kyynelistä. Tunnen nämä ihmiset, ja jokainen, joka tuntee heidät, tietää, ettei yksikään todistaja missään maailman kolkassa ansaitse sellaista kohtelua. . . .
”Eikö voidakin sanoa, että he rakastavat Jumalaa enemmän kuin mitään muuta maan päällä? Kun mies hakataan raa’asti kuoliaaksi, koska hän kieltäytyy liittymästä joukon mukaan tappamaan muita ihmisiä, mikä onkin täysin vastoin Jumalan sanaa, niin eikö meidän pitäisi heti havaita tuosta miehestä jotakin?
”Tämä mies uskoo Jumalaansa, rakastaa Häntä ja luottaa Häneen. Olisi varmasti ollut helpompi liittyä joukkoihin ja jatkaa elämäänsä, mutta se olisi saattanut hänen opetuksensa naurunalaisiksi ja olisi sen tähden vastoin tosi kristityn vakaumuksia. . . .
”Toisin sanoen, heille oli kunnia kuolla sen Jumalan tähden, jota he niin halukkaasti rakastavat. . . .
”He varovat tarkoin rikkomasta sen maan lakeja, jossa he elävät, mutta muista, etteivät he koskaan riko Jumalansakaan lakeja.
”En ole Jehovan todistaja, mutta olen tarkkaillut heitä hyvin läheltä, ja mielestäni he ovat miellyttävimpiä ihmisiä, mitä olen koskaan tavannut. Kuka tahansa voi katsoa heidän silmiinsä ja sanoa, että he rakastavat Jumalaa ja uskovat Häneen, josta he niin kärsivällisesti ja tarmokkaasti yrittävät opettaa toisille.”
Myös amerikkalainen julkaisu The Christian Century esittää seuraavaa:
”Vaikka monista kristityistä todistajat vaikuttavat turhantouhukkailta, heidän itsepäisen kieltäytymisensä sovittelemasta vakaumuksissaan vainon ja väkivallan edessä pitäisi houkutella kaikista meistä esiin ainakin jonkin verran ihailua. Näinä päivinä, jolloin kansallismielisyys rehottaa, todistajat ovat niitä harvoja ryhmiä, jotka yhä todistavat siitä kristillisestä näkemyksestä, että on toteltava Jumalaa enemmän kuin ihmisiä. Ja Yhdysvalloissa, missä on vallalla hämmentynyt kuva valeuskonnollisesta tilasta, on virkistävää, kun Jehovan todistajat muistuttavat meitä aikaisemmasta uskollisuudestamme.”