Mitä on ”vihreä vallankumous”?
VAIN muutama vuosi sitten ilmoitettiin satojen miljoonien ihmisten eri maissa näkevän nälkää, ja tuhansien sanottiin kuolevan päivittäin ravinnonpuutteen vuoksi.
Näin oli erityisesti Intiassa. Kaksi peräkkäistä niukkasateista vuotta, 1965 ja 1966, synnyttivät siellä kuivuuden, joka koetteli ankarasti viljasatoja. Nälästä johtuvat kuolemantapaukset olivat lukuisia. Ainoastaan muista maista saadut valtavat elintarvikelähetykset estivät täydellisen katastrofin.
Eri tahoilta esitettiin synkkiä maailmanlaajuisen nälänhädän ennusteita. Jotkut asiantuntijat arvioivat, että tuo nälänhätä tulisi varmasti 1970-luvun puolivälissä. Oli niitäkin, jotka sanoivat maailmanlaajuisen nälänhädän jo alkaneen.
Nykyään ei kuitenkaan puhuta yhtä paljon kuin silloin siitä, että ihmiset todellisuudessa kuolevat nälkään kaikkialla maailmassa. Itse asiassa kuulemme nykyään, että ruoasta riittää jopa ’ylijäämää’ joissakin paikoissa, joissa muutama vuosi sitten oli suurta puutetta ravinnosta.
Mistä tämä johtuu? Siitä, että viljantuotannossa on tapahtunut ’vallankumous’. Tätä ilmiötä pidetään niin tärkeänä, että sitä on alettu kutsua ”vihreäksi vallankumoukseksi”.
Se on kuitenkin herättänyt mm. seuraavanlaisia kysymyksiä: Miten tämä ”vihreä vallankumous” sai alkunsa? Liittyykö siihen vaaroja? Auttaako se todella maailman köyhiä ja nälkäisiä? Onko se ratkaisu ihmisen ravintopulmiin? Tutkikaamme kutakin näistä kysymyksistä.
Miten se alkoi?
”Vihreä vallankumous” liittyy nimenomaan hyvin runsassatoisten vehnä- ja riisilajikkeiden kehittämiseen. Se on niin tärkeä siksi, että nämä kaksi viljalajia, eritoten riisi, ovat maailman useimpien ihmisten pääravintoaineita.
Tämä ”vihreä vallankumous” alkoi noin vuonna 1965. Se alkoi jo aikaisemmin Meksikossa, jossa maan maatalousministeriö ja Rockefellerin säätiö toteuttivat yhteistä vehnänjalostusohjelmaa.
Ensimmäinen läpimurto saatiin tri Norman E. Borlaugin johtaman maanviljelyn asiantuntijoiden ryhmän ponnistelujen tuloksena noin kahdenkymmenen vuoden kokeilujen jälkeen. Tutkijaryhmä kehitti vehnälajikkeita, jotka tuottivat aikaisempiin satoihin verrattuna nelinkertaisesti!
Uusi vehnä oli lyhyt- ja jäykkäkortista. Tämä oli tärkeää, koska se esti viljaa menemästä lakoon erikoisen suurten tähkäpäiden painosta. Lajike ei ollut myöskään herkkä päivän pituuden vaihteluille. Tämä merkitsi sitä, että sitä voitiin kasvattaa sellaisissakin maapallon osissa, missä valoisan ajan pituus erosi niistä oloista, joissa siemen oli kehitetty. Lannoitus ja kastelu vaikuttivat myös suuresti sen tuottoisuuden lisääntymiseen.
Suurin piirtein samanaikaisesti kehitettiin Filippiineillä uusi, satoisa riisilajike. Sen kehittämisestä oli vastuussa Kansainvälinen riisintutkimusinstituutti. Tämä uusi lajike lisäsi riisin satoisuutta niin kuin Meksikon kokeilut lisäsivät vehnän satoisuutta.
Vuonna 1965 näitä uusia viljalajikkeita kokeiltiin Aasiassa laajoilla alueilla. Niitä kylvettiin useiden satojen hehtaarien alueelle. Nykyään, vain seitsemän vuotta myöhemmin, näitä uusia lajikkeita viljellään eri puolilla maailmaa miljoonien hehtaarien alalla! Tämä pitää erityisesti paikkansa Intian ja Pakistanin vehnänviljelyalueista. Filippiineillä ja muilla Kaakkois-Aasian riisinviljelyalueilla uusien riisilajikkeiden käyttö on myös lisääntynyt nopeasti.
Miten tehokas se on ollut?
Uusien lajikkeiden ansiosta viljantuotanto on muuttunut huomattavasti. Useissa maissa viljantuotanto on lisääntynyt suuresti. BioScience-aikakauslehti kiinnitti 1.11.1971 huomion erityisesti Intiaan ja Pakistaniin, missä ”karkotetaan, niin kuin siellä sanotaan, laajalle ulottuvan nälänhädän peikkoa tai ainakin siirretään sitä ehkä sukupolven verran tuonnemmaksi”.
Aikaisemmin satovuosi 1964–1965 oli Intian paras. Silloin tuotettiin noin 81 miljoonaa tonnia viljaa. Mutta satovuoden 1970–1971 tuotoksi ilmoitettiin noin 97 miljoonaa tonnia. Huomiota herättävin lisäys tapahtui vehnäsadossa. Se enemmän kuin kaksinkertaistui kuudessa vuodessa, noin 10 miljoonasta tonnista 21 miljoonaan tonniin. Riisintuotanto ei ole paisunut yhtä huomiota herättävällä tavalla. Jotkut Intian virkamiehet ennustivat kuitenkin, että vuonna 1972 maa nauttisi tuon perusravintoaineen ”omavaraisuudesta”.
Viljasatojen suuren lisääntymisen vuoksi joillakin maailman nälälle alttiilla seuduilla, joiden oli aikaisemmin tuotava suunnattomat määrät viljaa ulkomailta, ilmoitettiin nyt olevan viljaa riittävästi, tai ne jopa veivät sitä ulkomaille. Tämä uusilla viljalajikkeilla koettu menestys on saanut joka vuosi yhä useammat maanviljelijät käyttämään niitä.
Joku voisi päätellä tästä, että tiede on viimeinkin löytänyt ratkaisun ihmisen ravintopulmiin. Saattaisi vaikuttaa siltä, että nälän näkeminen on vältettävissä, jos maailman nälkäiset kansat vain siirtyvät viljelemään uusia vehnä- ja riisilajikkeita.
Varoitus
Monet maatalouden asiantuntijat varoittavat kuitenkin tekemästä sellaista johtopäätöstä. He sanovat, ettei ”vihreä vallankumous” ratkaise ihmiskunnan nälkäpulmia nykyään eikä se tule ratkaisemaan niitä tulevaisuudessakaan!
Esimerkiksi maataloustieteilijä Wolf Ladejinsky esittää artikkelissaan kirjassa The Survival Equation (Eloonjäämisen yhtälö) seuraavaa:
”Lähes viiden vuoden ajan ’vihreä vallankumous’ on edennyt monissa Aasian maataloudeltaan kehittymättömissä maissa. Sen saapumisen perinteisiin sidottuihin maaseutuyhteisöihin julistettiin kumoavan ne synkät ennustukset, joiden mukaan nälkä on hivuttautuva laajoihin osiin maailmaa.
”Mutta mikä vielä enemmän, lähestyvien muutosten aikaansaaman hyvänolontunteen hurmaamat näkivät niissä parannuskeinon viljelijöiden suuren enemmistön köyhyydelle. . . .
”Kuitenkin ne edulliset olosuhteet, joissa uusi teknologia kukoistaa, eivät ole helposti saavutettavissa, ja näin ollen sen ulottuvuudelle ja edistykselle on olemassa väistämättömiä hillikkeitä. Sitä paitsi siellä, missä vallankumous on menestynyt, se on synnyttänyt suuren joukon poliittisia ja yhteiskunnallisia ongelmia. Lyhyesti sanoen, vihreä vallankumous voi olla, kuten tri Wharton oikein huomautti ’Foreign Affairs’ -julkaisun vuoden 1969 huhtikuun numerossa, sekä runsaudensarvi että Pandoran lipas.”
Miksi monet asiantuntijat varoittavat aiheettomasta optimismista, vieläpä keskellä ”vihreää vallankumousta”? Millaisia ongelmia kohdataan? Miten ne vaikuttavat ”vihreän vallankumouksen” mahdollisuuksiin voittaa nälkä ja köyhyys?
Erääseen ongelmaan sisältyy suuren vaaran mahdollisuus. Se liittyy uusien viljalajikkeiden geneettiseen taustaan.
[Kuva s. 4]
Filippiineillä kehitetty uusi runsassatoinen riisilajike aikaansai samankaltaisia tuloksia kuin Meksikon vehnänviljelykokeet, mutta merkitseekö tämä ongelman ratkaisua?