Kumpikin suunniteltu tehtäväänsä varten

MIKÄÄN ei voi muuttaa sitä perustotuutta, että ihmisperheessä on kaksi sukupuolta. Lapset syntyvät edelleenkin joko pojiksi tai tytöiksi.

Mutta kuinka perusteellisia sukupuolieroavuudet ovat? Mitä nämä eroavuudet merkitsevät? Onko olemassa elämäntapaa, joka sopii kummallekin paremmin?

Jos tutkit elollista luomakuntaa, huomaat, että on tavallisesti olemassa elintapa, joka parhaiten sopii kullekin elolliselle. Kukoistavatko esimerkiksi palmupuut tai kaktuskasvit kylmillä pohjoisilla alueilla? Eivät, ne viihtyvät parhaiten kuumissa ilmanaloissa. Douglaskuusi sen sijaan viihtyy parhaiten viileämmissä pohjoisissa ilmanaloissa. Jääkarhut voivat paremmin siellä, missä on kylmää, kun taas kirahvit voivat paremmin siellä, missä on lämmintä.

On kyllä totta, että tiettyyn rajaan asti elolliset voivat mukautua muuttuviin olosuhteisiin. Mutta mitä kauemmas ne menevät siitä tilasta, joka sopii niille parhaiten, sitä enemmän ongelmia niillä on.

On myös olemassa ’parhaat’ olosuhteet miehen ja naisen välisessä suhteessa. Mitä kauemmas he poikkeavat niistä, sitä enemmän ongelmia he tulevat kokemaan.

Peruseroavuudet

Pitäisi tunnustaa, että miehen ja naisen välillä on peruseroja, joita mikään määrä puhumista ei tule muuttamaan. Ilmeinen ero näkyy ulkomuodon ja sukupuolielinten erilaisuudessa. Myös ihmissuvun geneettiseen koodiin on lujasti ankkuroitunut tieto siitä, että mies on karkearakenteisempi ja voimakkaampi kuin nainen.

Vertaa esimerkiksi olympiakisoissa tehtyjä ennätyksiä. Miesten 100 metrin juoksun olympiaennätys on 9,9 sekuntia, mutta naisilla se on 11,0 sekuntia. Tällä lyhyellä matkalla miehet voivat ylittää maaliviivan noin 9 tai 10 metriä ennen naisia. Korkeushypyn olympiaennätys on miehillä 224 cm, mutta naisilla 192 cm. Jokaisessa verrattavissa olevassa tapauksessa miehet juoksevat ja uivat nopeammin, hyppäävät korkeammalle ja heittävät pitemmälle kuin naiset.

Miksi miehillä on suurempi fyysinen voima? Koska heidät luotiin eri tehtävää varten elämässä kuin naiset. Heidän olisi tehtävä raskaampi työ ja otettava johto perheen elättämisessä ja suojan varaamisessa sille.

Tekeekö tämä naiset ”alempiarvoisiksi”? Onko sopusuhtainen naisen ruumis ”alempiarvoinen” kuin sopusuhtainen miehen ruumis? Onko se vähemmän arvokas tai vähemmän hyödyllinen? Kumpi on ”arvokkaampi”, tammi vai ruusu? Omalla tavallaan ne ovat kumpikin arvokkaita ja haluttavia.

Ruumiinrakenteen ja -voiman erojen lisäksi naiset läpikäyvät erilaisia fyysisiä jaksoja, kuten kuukautiset ja vaihdevuodet. Tämän vuoksi emme voi paeta sen seikan totuudellisuutta, että miehen ja naisen välillä on fyysisesti hyvin perustavanlaatuisia eroja. Itse asiassa tiedemiehet voivat kertoa, kuuluuko ruumiin solu miehelle vai naiselle, ilman että he tietävät ennakolta henkilön sukupuolen. Eräs tietolähde huomauttaakin: ”Kaikki miehen elimistön solut eroavat naisen elimistön soluista.”

Muita eroavuuksia

Koska ihmisen geneettiseen koodiin sisältyy sellaisia muuttumattomia fyysisiä eroja miehen ja naisen välillä, niin ei pitäisi tuntua oudolta, että olisi myös tunneperäisiä ja psykologisia eroja. Rutgersin yliopiston antropologi Lionel Tiger kirjoittaakin:

”Lyhyesti sanoen, on huomattavia todisteita siitä, että miesten ja naisten väliset erot eivät johdu pelkästään miesten salaliitosta, . . . ne esiintyvät niin monenlaisissa tilanteissa ja kulttuureissa, että feministien selitys on itsessään riittämätön auttamaan meitä ymmärtämään niitä ja että sukupuolien eroavuuksille on biologisia perusteita, joilla ei ole mitään tekemistä naisten sortamisen kanssa, vaan jotka pikemminkin liittyvät yhdyskuntien turvallisuuden ja lasten terveen kasvun varmistamiseen. . . .

”Nyt me tiedämme, että DNA:n monimutkainen geneettinen koodi tekee yksilölle mahdolliseksi periä ei ainoastaan yksinkertaisia fyysisiä ominaispiirteitä, kuten koon, muodon ja kemiallisen kokoonpanon, vaan myös koko joukon tiettyyn sosiaaliseen käyttäytymiseen ohjaavia taipumuksia, jotka ovat yhteydessä tiettyyn fysiologiaan.”

Niinpä geneettinen koodi määrää etukäteen muutakin kuin fyysiset ominaispiirteet, jotka tekevät molemmat sukupuolet erilaisiksi. Se antaa myös kummallekin sukupuolelle erilaiset tunneperäiset tekijät, jotka saavat heidät vastaamaan ärsykkeisiin eri lailla. Yleensä naisilla on herkempiä ominaisuuksia kuin miehillä. He ovat taipuvaisempia olemaan seurallisia, herkkätunteisia ja huomaavaisia. Usein heillä on enemmän kärsivällisyyttä.

Miksi heidät luotiin erilaisiksi fyysisiltä ja tunneperäisiltä ominaisuuksiltaan? Koska heillä on erilainen tehtävä täytettävänä.

Missä suhteessa naiset ovat oivallisempia

Missään tämä ei ole ilmeisempää kuin naisen osassa äitinä. Hän ei ole ainoastaan fyysisesti kykenevä lapsen synnyttämiseen ja ruokkimiseen, vaan hänellä on myös sellaiset tunneperäiset ominaisuudet, joita tarvitaan lapsen hoitamisessa.

Se tosiseikka, että ihmiset ovat kautta historian joka puolella maapalloa nähneet tarpeelliseksi ja viisaaksi, että äidit hoitavat pieniä lapsia, johdattaa varmasti mieleen paljon enemmän kuin pelkän miesten salaliiton. Se osoittaa selvästi, että nainen luotiin erilaista tehtävää varten, mutta sellaista tehtävää varten, joka tekee hänet ylen tärkeäksi ihmisyhteiskunnalle. Kuinka tärkeäksi? Kysy itseltäni, missä olisi ihmissuku, sinäkin, ilman äitejä. Sitä ei olisi ollenkaan! Raamattu sanoo: ”Samoin kuin vaimo on alkuisin miehestä, samoin myös mies on vaimon kautta.” – 1. Kor. 11:12.

Samaten äidinrakkaus, jopa enemmän kuin isänrakkaus, on ehdottoman välttämätöntä pienten lasten normaalille kehitykselle. Sellaisia koskevat laajat tutkimukset, jotka on pienokaisina kasvatettu orpokodeissa, paljastavat, että ne, joilta puuttui äidin rakkaudellinen huolenpito, kärsivät vaurioita, joista useimmat heistä eivät koskaan täysin toipuneet. He tulivat aikuisiksi kasvaessaan paljon todennäköisemmin kohtaamaan vakavia tunneperäisiä, henkisiä ja ruumiillisiakin pulmia.

Tri Peter Neubauer, New Yorkissa olevan Lastenkehityskeskuksen johtaja, sanoo:

”Se rakkaus ja kiintymys, jota [lapsi] saa äidiltään tai äitihahmolta kriittisimpänä aikana syntymästään kolmivuotiaaksi, vaikuttaa ratkaisevasti sen tunneperäisen kehityksen kulkuun, joka vaikuttaa häneen läpi elämän. . . .

”Suurin piirtein kaikki, mitä meillä oli tapana sanoa, oli, että äidin tulisi pidellä vauvaansa syöttäessään häntä. Nyt me tiedämme, että todellakin ’hyväily’ (kosketus), ’iloiset ilmeet’ (näkymät) ja ’rakkaudelliset sanat’ (äänet) yhdessä hajujen ja makujen kanssa ovat lapsuuden pakottavan tärkeitä tarpeita.

”Lepertely, laulaminen, hymyily ja vastahymyily, syleily, tuudittaminen, nosteleminen ja nauraminen ovat ’rakkauden ja kiintymyksen’ ilmaisuja. . . .

”Jos jokin on mennyt vikaan, sen korjaaminen tulee yhä vaikeammaksi kolmannen ikävuoden jälkeen.”

Oletko koskaan huomioinut rakastavaa äitiä, jolla on vauva? Kuinka ilmeistä onkaan, että hän on parempi antamaan vauvalle sitä, mitä se tarvitsee varhaisessa elämässään! Ei niin, että isän osa on merkityksetön, mutta lapsen elämän hyvin varhaisessa vaiheessa äidin osa on ensiarvoisempi.

Tyydytys tehtävän täyttämisestä

Kun naiset ymmärtävät ja täyttävät osansa perheessä sen sijaan että taistelevat sitä vastaan, he voivat saada runsaasti tyydytystä. Eräs nainen kirjoitti Ladies’ Home Journal -lehdelle: ”Meidät luotiin luonteeltamme erilaisiksi kuin miehet, mutta ei vähempiarvoisiksi. Mielihaluni on olla naisellinen, mikä on luonnollinen osani elämässä, ja rohkaista puolisoani olemaan miehekkäämpi hänen luonteensa mukaisesti.”

Eräs äiti kirjoitti: ”Henkilökohtaisesti saan suurimman tyydytykseni elämässä ajasta, jonka vietän mieheni kanssa, ja siitä, mitä teemme yhdessä. Mutta siihen sisältyy se, että pidämme lapset ympärillämme, seuraamme heidän kasvuaan ja olemme heistä ylpeitä.”

Eräs toinen äiti lausui ajatuksensa väitteestä, jonka mukaan naisilla on ”identiteettiongelma”, ts. heidän pulmanaan on se, mitä he ovat. Hän sanoi, ettei hänellä ollut sellaista, vaan sen sijaan hänen miehensä ja kaksi lastaan suhtautuivat häneen hyvin rakkaudellisesti osoittaen kiintymystä ja ihailua. Hän anoi: ”Naiset, älkää vapauttako minua kaikesta tästä!”

McCall’s-lehdessä oleva artikkeli totesi: ”Siitä huolimatta mitä kuka tahansa mies [tai nainen] sanoo, tavallinen nainen, joka tekee maailmansa paremmaksi paikaksi perheensä elää, suorittaa enemmän kuin tusinan verran teollisuusjohtajia, jotka omistavat elämänsä höyrykattiloiden tai automaattisten pekoninleikkurien valmistamiselle.”

Kuitenkin silloin kun naisella on aviomies, isä tai veli, joka ei ymmärrä hänen osaansa ja tarpeitaan eikä kohtele häntä oikein, hän voi tosiaan olla onneton. Hyvin usein tällaiset naiset ovat niitä, jotka etsivät vapautusta.

Mutta miten miehen pitäisi kohdella naista? Miten erityisesti aviomiehen pitäisi kohdella vaimoa? Ja onko lasten saaminen tämän päätehtävä elämässä?

[Kuva s. 11]

On ilmeistä, että nainen voi paremmin antaa vastasyntyneelle vauvalle, mitä se tarvitsee; mutta onko se naisen päätehtävä elämässä?