Olen sokea – mutta elämäni on rikasta ja hyödyllistä

Kerrottu ”Herätkää!”-lehden Puerto Ricon -kirjeenvaihtajalle

MONET ihmiset valitettavasti ajattelevat sokeuden olevan ylipääsemätön haitta. Mutta oletko tiennyt, että on olemassa sokeita lakimiehiä, tuomareita, lääkäreitä ja opettajia? Sokeus on haitta, mutta se ei estä monia viettämästä rikasta ja hyödyllistä elämää.

Olen täysin sokea. Kuitenkin olen perheenäiti, huolehdin miehestäni ja olen kasvattanut kaksi lasta.

En ollut sokea syntyessäni. Mutta verkkokalvoissani oli väriainetta, joka hitaasti ja edistyvästi levisi turmellen näköni. Koska en nähnyt kyllin hyvin lukeakseni koululäksyni, opettajani ajattelivat ensin minun olevan hidasoppinen. Aikanaan vaikeuteni kuitenkin havaittiin ja menin näkövammaisten luokalle. Me asuimme silloin Brooklynissa New Yorkissa Yhdysvalloissa muutettuamme sinne Puerto Ricosta.

Oppikoulua käydessäni kävin New Yorkin sokeaininstituuttia. Näin silloin vielä muotoja ja ääriviivoja ja erotin hyvin valon. Osallistuin moniin koulun toimintoihin ja luin Braillen sokeainkirjoitusta tuntikausia. Ne olivat onnellisia vuosia. En pitänyt heikkoa näköäni haittana vaan pikemminkin satunnaisena asiaintilana elämässä.

Lasten kasvattaminen

Kahdenkymmenen ikäisenä solmin avioliiton erään viestittäjän kanssa, jonka tapasin opetellessani puhelinvälittäjän ammattia Puerto Ricossa. Kun kaksi lastani olivat pienokaisia, erotin yhä hieman hahmoja ja valoa eikä minun kehittyneen kosketusaistini avulla ollut vaikea huolehtia heistä. Saatoin helposti kylvettää ja pukea heidät ja valmistin heille ravitsevia aterioita. Mutta kuten useimmat lapset, he eivät pitäneet kaikista ruoista. Muistan vielä tapauksen, kun mieheni tuli kotiin illalla ja havaitsi, että he olivat minun tietämättäni heittäneet ruokaa ulos ikkunasta.

Mutta sen sijaan että sokeuteni olisi ollut este lapsille, luulen, että se on itse asiassa hyödyttänyt heitä. Se sai heidät osoittamaan enemmän rakkautta ja huomaavaisuutta minua ja muita kohtaan. Heidän huomiokykynsä tuli tarkemmaksi, koska he käyttivät näköään minun hyväkseni. He kertoivat minulle, minkä värinen täsmälleen kukin osa taivasta oli, pieniä yksityiskohtia siitä, miten ihmiset pukeutuivat, ja monia muita asioita, jotka useimmat ihmiset jättävät huomioon ottamatta.

Nuoresta pitäen opetin lapsille hyviä tapoja ja henkilökohtaista järjestystä. Ponnistelin kovasti tässä, koska heidän yhteistoimintansa oli tärkeää minulle voidakseni huolehtia hyvin taloudesta. Kun he esimerkiksi riisuivat vaatteensa, he panivat ne aina samaan paikkaan, jotta voin löytää ne pyykkipäivänä. Ja aterian jälkeen opetin heitä jättämään astiansa pöydälle tiettyyn asentoon, jotta voin helposti poimia ne siitä ja viedä ne keittiöön.

Ruoanlaiton opettaminen tyttärelleni oli varsinkin haaste. Se oli toisinaan hyvin vaikeata, koska hän ei aina pannut tavaroita samaan paikkaan, jotta olisin voinut löytää ne. Mutta ajan ja kärsivällisyyden myötä hän lopulta oppi suorittamaan askareita niin kuin sokea. Siten hän ei ainoastaan oppinut valmistamaan ruokaa, vaan hänelle kehittyi erinomainen järjestelykyky.

Yritin kasvattaa lapset siten, etteivät he koskaan olisi olleet vaivaantuneita sen vuoksi, että olin sokea, enkä usko heidän olleenkaan. Pilaillakseen kanssani pikku Tommy toisinaan teki kepposia. Ollessaan 7–8-vuotias hän oli erittäin hyvä matkimaan ääniä. Hän soitti ovikelloa ja matki vanhempien ihmisten ääniä. Toisinaan jopa vaihdoin ylleni paremman puvun, ehostin itseni, harjasin hiukseni ja olin valmis vastaanottamaan luulemani mukaan vieraita. Kerran, kun eräs nuori mies tuli todelliselle asialle, ajattelin sen olevan ilkikurinen Tommy, ja hänen piti selittää melkoisesti saadakseen minut vakuuttuneeksi, ettei hän ollut poikani.

Ostosteni suorittaminen

Ihmiset kysyvät usein, miten pystyn liikkumaan kotini ulkopuolella huolehtiakseni monista itseeni ja talouteeni liittyvistä välttämättömistä velvollisuuksista. Ostosten teossa tarvitsin aluksi apua osatakseni kauppoihin, mutta kun opaskoirani tottuu alueeseen, minulla ei ole mitään vaikeuksia. Mennessäni kauppaan tai kulkiessani sen oven ohitse tiedän tavallisesti, mikä liike se on, tuoksun tai yleisen ympäristön perusteella. Kunkin alan liikkeellä on oma tietty tuoksunsa ja melunsa. Siksi minulla ei ole mitään vaikeuksia tunnistaa apteekkia, kemikaalikauppaa, tavarataloa jne.

Pukeudun mielelläni hyvin ja siksi olen huolellinen ostaessani vaatteita. Kun pääsen osastoon, jota etsin, kerron myyjättärelle sen vaatteen koon, värin ja mallin, josta olen kiinnostunut. Mielessäni voin ”nähdä” täsmälleen, mitä haluan, ja siksi teen parhaani selittääkseni sen. Kun sitten koetan sitä ylleni, kysyn lähelläni olevilta, miltä näytän siinä. Tietysti voin tuntea, sopiiko se kooltaan, ja voin lopulta tehdä valintani.

Elintarvikkeiden ostaminen on mielestäni vaikeampaa, koska se vaatii lukemaan etikettejä. Kun menen valintamyymälään, pyydän myymäläapulaisia auttamaan minua. Pidän mielessäni, mitä nimenomaan haluan, koska myymäläapulaiset eivät voi käyttää koko päivää kulkien ympäri kauppaa kanssani. Useimmiten otan mukaan toverin, kun menen ruokaostoksille.

Palattuani kotiin ostosteni kanssa minulla on tietty paikka kullekin tavaralle. Ellei niin olisi, en voisi löytää niitä myöhemmin. Voitte siis ymmärtää, miksi haluan mieluummin panna kaiken paikalleen itse. Tunnistaakseni tavaroita opettelen niiden muodon ja säilykepurkkeihin panen merkin. Kun sitten etsin jotakin, tiedän heti, missä se on ja miltä se tuntuu.

Ruoan valmistus ja siivous

Nautin ruoanlaitosta ja valmistan mielelläni monenlaisia ruokia. Se ei ole vaikeaa. Tiedän eri aineet sen perusteella, millä hyllyllä ne ovat, ja niiden laatikoiden ja purkkien eri muodoista ja koosta, joissa ne ovat. Tunto-, haju- ja makuaistini auttavat myös välttämään sekaannuksia. Haluan todella mieluummin valmistaa yksin ruoan, koska jos toiset auttavat minua, en tiedä, minne he panevat tavarat, ja myöhemmin minun on vaikea löytää niitä.

Suurena apuna ovat erikoiset keittiövarusteet, jotka on suunniteltu sokeita varten. Paistinuunini lämmönsäätimessä on ulokkeita ja Braillen ajanmittarissa eli hälytyskellossa on myös ulokkeita. Siten osaan koskettelemalla asettaa lämmönsäätimen ja ajanmittarin oikeaan asentoon. Minulla on myös muovinen kaulin yhden käden käyttöön, joten voin tunnustella taikinaa toisella kädellä. Ja minulla on keittokirja Braillen sokeainkirjoituksella, Cooking Without Looking (Ruoanvalmistus katsomatta).

Ylimääräinen ponnistelu, joka on tarpeen pitääkseni kotini puhtaana, on mielestäni aina ollut vaivan arvoista. Toisinaan naapurini tuovat jopa vieraita sisään näyttääkseen heille esimerkin hyvin hoidetusta taloudesta. Kosketusaistini avulla voin tietää, milloin lattia tai huonekalut tarvitsevat puhdistusta. Kerran minulla oli vähän aikaa apulainen, joka ajatteli voivansa käyttää sokeuttani hyväkseen; hän lakaisi roskat sänkyjen alle. Myöhemmin tarkastin sen paljaalla jalallani, ja hän nolostui, kun jalkani olivat niin likaiset, että ne täytyi puhdistaa harjan avulla.

On todella tärkeää, että kotini on siisti ja kaikki pidetään määrätyssä paikassa. Minulla on mielessäni kuva kustakin huoneesta, joten voin kävellä koko talon läpi törmäämättä mihinkään.

Aistien harjaannuttaminen

Jotkut uskovat, että sokeiden toiset aistit ovat luonnostaan paremmat. Mutta tutkimukset osoittavat, ettei niin ole. Sokeilla ei ole syntyessään erityisen herkkää kuuloa, tunto-, haju- tai makuaistia, mutta näitä aisteja harjaannuttamalla he voivat lisätä niiden tehokkuutta. Kerron esimerkin.

Istuudu kuuntelemaan jotakin musiikkikappaletta. Sulje silmäsi, niin voit paremmin arvostaa ääniä. Mitä siis teet? Suljet pois sellaisen, mikä voisi häiritä sinua, ja keskittymällä valmennat kuulokykyäsi. Samoin on sokeiden laita. Meillä ei ole häiriöitä, joita näkevillä on, joten voimme keskittyä paremmin muiden aistien, esimerkiksi kuulomme, kehittämiseen.

On merkittävää, miten paljon tietoa voidaan hankkia muilla kuin näköaistilla. Käytän kaikkia aistejani – haju-, kuulo-, tunto- ja makuaistiani – jotta voin ikään kuin ”nähdä”, missä olen tai mitä teen. Tällä tavalla saan melko täydellisen kuvan ympäristöstäni ja tiedän tarkoin, mitä tapahtuu ympärilläni.

Kuuloaisti on erityisen tärkeä. On tietysti ääniä, joita esineet aiheuttavat – töräyttävä auto, huriseva tuuletin tai puhuva ihminen. Sokeat oppivat tuntemaan hyvin sellaiset äänet. Voin esimerkiksi ihmisen äänen suunnasta päätellä, onko hän pitkä vai lyhyt, ja siten katson henkilöä kasvoihin ylöspäin tai alaspäin tilanteen mukaan.

Heijastuneista äänistä voi myös olla suunnattomasti apua. Ympäristö välittää kaikenlaisia ääniä – askeleita jalkakäytävällä, ihmisten ääniä, liikenteen ääniä jne. – ja nämä äänet heijastuvat jatkuvasti seinistä, huonekaluista, lattioista ja muista kohteista. Sokeat opettelevat tajuamaan näitä heijastuneita ääniä ja voivat usein oppia paljon niistä. Voin esimerkiksi kävellä katua pitkin tai rakennuksen läpi ja heijastuneen äänen perusteella tietää, olenko lähellä seinää, ovea jne.

Tuntoaistini kertoo minulle myös paljon. Opin paitsi siitä, mitä kosketan käsilläni, myös siitä, mikä minua koskettaa. Hento tuulenhenkäys, olipa se miten heikko tahansa, saattaisi ilmaista ikkunan tai oven olevan auki tai, jos olen kadulla, aukion kahden rakennuksen välillä. Lämmön tai viileyden tajuaminen on tärkeää, esimerkiksi kun liikun ympäriinsä keittiössä ja sähköliesi on kytkettynä. Voin myös sanoa, onko auto ollut pysäköitynä kauan vai vähän aikaa sen erittämän lämmön perusteella. Tavallinen ihminen yleensä hämmästyy sitä, miten täydellisen kuvan saan ympäristöstäni tekemällä havaintoja muilla kuin näköaistillani.

Puhuminen sokeitten kanssa

Voit olla avuksi kohtelemalla sokeita samalla tavoin kuin ihmisiä, jotka voivat nähdä. Älä lähesty meitä sanoen: ”Arvaa kuka olen.” Tämä vain korostaa tilaamme. Kun esittelet jonkun sokealle henkilölle, niin on hyödyllisempää sanoa: ”Oikealla puolellasi on herra Se ja se, jonka haluaisin esitellä sinulle”, sen sijaan että sanoisit vain: ”Tässä on herra Se ja se.”

Ei ole myöskään todella huomaavaista sanoa: ”Tuolla menee tuo sokea raukka.” Minä en tunne olevani ”raukka”. Vaikka meillä on tällainen haitta, niin se ei merkitse, ettemme voi elää rikasta, hyödyllistä elämää. Me arvostamme sitä, että puhut meille samalla tavalla kuin puhut toisillekin. Tällä tavalla tunnemme olevamme osa ryhmästä emmekä vain jokin harvinainen laji.

Rikas, hyödyllinen elämä

Voin todella tehdä melkein kaikkea, mitä näkevätkin tekevät. Osaan sekä lukea että kirjoittaa Braillen sokeainkirjoitusta ja käytän pientä pistintä ja pientä täynnä reikiä olevaa metallitaulua. Koska nämä välineet ovat pienet, voin kuljettaa ne mukanani ja tehdä muistiinpanoja aina kun on tarpeen. Kun pidän puhetta teokraattisessa palveluskoulussa, johon olen ilmoittautunut Jehovan todistajien seurakunnassa, jonka yhteydessä toimin, voin tunnustella muistiinpanojani eikä minun tarvitse koskaan kääntää kasvojani pois yleisöstä. Minun ei myöskään koskaan tarvitse katsoa kelloa; tiedän ajan pelkästään tunnustelemalla kelloani.

Kuitenkin se, mikä tekee elämäni erityisen rikkaaksi ja merkitykselliseksi, on Luojamme Jehova Jumalan tunteminen ja hänen palvelemisensa. Olen koko ajallani opettaja ja käytän ainakin sata tuntia kuukaudessa toisten auttamiseen oppimaan Jumalan tarkoituksista. Käyn koirani kanssa ihmisten luona talosta taloon. Kun löydän jonkun, joka haluaa minun käyvän luonaan uudestaan, kirjoitan nimen ja osoitteen muistiin ja panen huolellisesti mieleeni, missä olen ja miten pääsen takaisin samalle kadulle, ja sitten koirani avustamana palaan tuohon paikkaan uudestaan. Tällä hetkellä johdan joka viikko noin kymmentä raamatuntutkistelua kiinnostuneiden ihmisten kodeissa.

Kasvatin lapseni osallistumaan tähän samaan Jumalan tahdon mukaiseen työhön. Vuoden 1970 maaliskuussa tyttäreni Marlene valmistui New Yorkin kaupungissa toimivasta Jehovan todistajien lähetyskoulusta Gileadista, ja vuoden 1971 syyskuussa Tommy valmistui samasta koulusta. Tommy on nyt lähetystyöntekijänä Espanjassa.

Marlene toimi lähetystyöntekijänä Ecuadorissa kuusi kuukautta, mutta sitten hän sairastui vakavasti ja palasi Puerto Ricoon. Olin hänen kanssaan sairaalassa yötä päivää. Vuoteestaan käsin hän piti raamatuntutkistelua eräälle hoitajalle, vaikka hän pyörtyi joka kerta tutkistelun päätyttyä. Hoitajatar on nyt valmis vertauskuvaamaan vesikasteella antautumisensa Jehova Jumalan palvelukseen. Marlene eli 25 tuottoisaa vuotta, mutta tauti johti kuolemaan. Hänen hautajaisissaan oli yli tuhat henkeä.

Kun nyt puhun ihmisille Jumalan tarkoituksista, niillä on lisämerkitystä minulle. Olen niin kiitollinen Jehova Jumalalle hänen lupaamastaan ylösnousemuksesta ja siitä, että tulee päivä, jolloin voin tuntea tyttäreni, kuulla hänen äänensä ja jopa nähdä hänet, kun hän jälleen elää tämän maan päällä. Tunnen, että elämäni on todella rikasta ja hyödyllistä, ja kerron mahdollisimman monille ihmisille siitä suurenmoisesta toivosta, jonka rakastava Luojamme tarjoaa ihmiskunnalle.