”Arvelimme poliisin olevan oven takana”
APOSTOLI Paavali kirjoitti, että ”Jumalan sana on elävä ja voimallinen”. (Hepr. 4:12) Raamattu voi tosiaan olla voimallinen antamalla ihmisille varman toivon tulevaisuudesta ja auttamalla heitä muuttamaan elämänsä paremmaksi.
Hiljattain pidetyssä Jehovan todistajien konventissa eräs nuori aviomies Philadelphiasta Yhdysvalloista selitti, miten tämä piti paikkansa hänen elämässään:
”Viime kesänä lomamme aikana nuorempi veljeni tuli käymään minun ja vaimoni luona Havaijista. Lähdimme yhdessä leirintämatkalle. Joka ilta hän luki meille Raamattuaan leiritulen ääressä. Me saatoimme havaita, että suuri osa Raamatun sanomasta näytti viittaavan nykypäivien tapahtumiin. Kun hän sitten palasi Havaijiin, vaimoni ja minä jatkoimme Raamatun lukemista ääneen yhdessä joka päivä. Olimme pian lukeneet kaikki Raamatun kreikkalaiset kirjoitukset ja suuren osan heprealaisista kirjoituksista.
”Siitä, mitä luimme ja havaitsimme tapahtuvan maailmassa, päättelimme, että maailmaa oli kohtaava suuri tuho ja että vain pieni määrä ihmisiä pelastuisi. Me uskoimme, että sitten maapallolla olisi jälleen tilaisuus kehittää luonnonkauneuttaan.
”Suunnilleen näihin aikoihin eräs ystävämme Vermontista tuli käymään luonamme, ja me kerroimme hänelle Raamatusta oppimistamme asioista. Hän sanoi meidän puhuvan kuin Jehovan todistajat. Koska emme todellisuudessa tienneet, keitä Jehovan todistajat ovat, emme kiinnittäneet huomiota hänen huomautukseensa, vaan luimme edelleen joka päivä Raamattua. Me olimme todella iloisia ensimmäisen kerran useisiin vuosiin, koska emme enää olleet liian huolissamme kaikista kauheuksista, joita näimme maailmassa tapahtuvan.
”Kesän kallistuessa kohti loppuaan me hieman masennuimme. Emme voineet ymmärtää kaikkea Raamatusta lukemaamme eikä meidän mielestämme pitänyt olla ainoita näin ajattelevia. Mutta kun tarkastelimme kirkkoja, voimme nähdä, etteivät ne saarnanneet Raamatun sanomaa, ja ne usein harjoittivat Raamatussa tuomittuja tapoja.
”Sitten saimme haltuumme Raamatun, jossa käytettiin Jumalan nimeä Jehova. Eräänä päivänä me rukoilimme todella epätoivoisina Jumalaa ja käytimme Jumalan nimeä ensi kerran. Me rukoilimme ymmärrystä ja apua tietääksemme, minkä puoleen kääntyä ja mitä tehdä. Vain muutamilta minuuteilta tuntuneen ajan kuluttua ovikello soi.
”Koska emme tunteneet muita ihmisiä Philadelphiassa ja koska olimme olleet tekemisissä huumausaineiden kanssa ja meillä oli niitä jopa jonkin verran piilotettuina asuntoomme tuolloin, arvelimme poliisin olevan oven takana.
”Menimme varovasti ovelle ja havaitsimme, että poliisin sijasta siellä oli nuori nainen poikansa kanssa. Hän oli evankeliuminpalvelija ja halusi puhua kanssamme juuri siitä, mitä olimme rukoilleet. Kun hän esittäytyi Jehovan todistajaksi, muistin ystäväni aikaisemman huomautuksen. Puhuttuaan Raamatusta jonkin aikaa hän jätti meille kirjan Totuus joka johtaa ikuiseen elämään ja mainitsi Jehovan todistajien kokouksista. Samana iltana luimme koko Totuus-kirjan läpi. Me ymmärsimme, että kaikki ne hajanaiset ajatukset, jotka olimme saaneet Raamatusta, oli koottu sopusointuiseksi kuvaksi. Heti seuraavana päivänä menimme hänen mainitsemiinsa kokouksiin.
”Nopeasti vaimoni ja minä lakkasimme käyttämästä huumausaineita. Lyhyen ajan kuluttua ajoin pois partani ja leikkautin hiukseni kohtuullisen pituisiksi, jotta todella näyttäisin sellaiselta, joka on kiinnostunut tulemaan evankeliuminpalvelijaksi. Nyt vaimoni ja minä saamme suurta iloa käyttäessämme suurimman osan ajastamme toisten auttamiseen arvostamaan Jumalan sanan kauneutta, voimaa ja toivoa.”