Rosetten kivi – avain Egyptin hieroglyfeihin
OLI vuosi 1799. Ranskalaissotilaiden armeija työskenteli ahkerasti tehdäkseen muutoksia Julienin linnoitukseen runsaan kuuden kilometrin päässä pienestä egyptiläisestä Rasidin eli Rosetten kaupungista. Nelsonin johtaman Englannin laivaston voiton takia puolustuskannalle syösty Napoleonin johtama Ranskan armeija valmistautui viimeiseen vastarintaan.
Eräs sotilaista löysi yhtäkkiä mitä epätavallisimman kiven. Se oli musta ja siinä oli metallinen sointi, kun sitä löi työmiehen kuokalla. Kolme kulmaa oli lohjennut pois. Katsoessaan sitä tarkemmin hän huomasi, että siinä oli omituista kirjoitusta. Eräs Boussard-niminen upseeri ymmärsi kiven arvon. Kirjoitus oli epäilemättä sangen vanhaa. Sitä paitsi siinä oli kolmea erilaista kirjoitusta, joista yksi oli kreikkaa.
Kun Napoleon kuuli kivestä, hän määräsi tehtäväksi siitä jäljennöksiä, ja kun kivi myöhemmin luovutettiin osana sotasaaliista, se vietiin Englantiin. Vuoden 1802 lopulla se oli näytteillä British Museumissa, missä sillä on yhä huomattavin sija egyptiläisen kuvanveistotaiteen galleriassa.
Rosetten kivi on tärkeä kielitieteilijöille, koska piirtokirjoitus on siinä kahdella kielellä, egyptiksi ja kreikaksi. Kiven yläosaan on kaiverrettu uteliaisuutta kiihottavia hieroglyfimerkkejä ja tämän alapuolella esiintyy kansan yleisesti käyttämää yksinkertaistettua eli demoottista kirjoitusta. Viimeinen kaista alaosassa sisältää kreikkalaisen käännöksen.
Varhaiset aikaansaannokset tämän uuden avaimen parissa
Tuntematon kirjoitus on aina kiehtonut ihmisen uteliaisuutta. Mutta vaikeimman ja salaisimmankin koodin paljastaminen on usein osoittautunut yksinkertaiseksi joihinkin muinaisiin kirjoituksiin verrattuna. Egyptiläisiä hieroglyfejä oli menneisyydessä pidetty erheellisesti pelkkänä koristeluna. Kiinan kielen ajateltiin jotenkin liittyvän niihin, ja parhaimmillaankin niitä pidettiin pelkästään kuvamerkkeinä. Mutta 18. vuosisadalla tehtiin vakavampia yrityksiä niiden salaisuuksien selvittämiseksi, ja ajatuksia ja teorioita alkoi muodostua.
Rosetten kivi ymmärrettiin pian suunnattoman arvokkaaksi löydöksi Egyptin historian opiskelijoille. Kreikkalaisen osan käännös oli ilmestynyt ranskaksi ja englanniksi vuoteen 1802 mennessä, ja tämä varusteenaan useiden maiden oppineet alkoivat tutkia egyptiläisiä tekstejä. Ruotsalainen itämaiden kielten ja kirjallisuuden tutkija David Åkerblad tunnisti kaikki demoottisessa osassa olevat kreikkalaiset nimet ja muodosti kuudentoista kirjaimen osittaiset aakkoset. Hän erehtyi kuitenkin luulemaan, että demoottinen kirjoitus oli yksinomaan aakkosellista.
Vuonna 1814 englantilainen tiedemies Thomas Young alkoi jonkin verran edistyä hieroglyfien tutkimuksessa. Hän aloitti jakamalla koko tekstistön vastaamaan kreikankielistä osaa. Hän kiinnitti huomiota johonkin, mistä toiset tutkijat häntä ennen olivat esittäneet huomautuksia. Kuusi merkkiryhmää oli ympäröity pitkulaisella kartussiksi nimitetyllä renkaalla, mikä sai ne silmäänpistävästi erottumaan muista merkeistä. Niiden paikat vastasivat kreikkalaisessa tekstissä olevaa kuningas Ptolemaioksen nimeä. Young yritti jakaa merkit hänen nimensä kirjaimiksi ja tavuiksi. Tulos oli seuraava:
[Kuva – hieroglyfejä]
Toinen englantilainen, W. J. Bankes, löysi obeliskin Niilivirrassa olevalta Philaen saarelta ja tunnisti Kleopatran kartussin. Se sisälsi kolme Ptolemaioksen kartussissa tavatuista merkeistä. Vuoden 1818 tienoilla Youngilla oli toisten hieroglyfitekstien ja olettamusten avulla tehtynä yli 200 sanan luettelo, mutta vain kolmannes näistä oli oikeita. Hän oli kuitenkin ensimmäinen, joka ymmärsi, että monilla merkeillä oli äänne- tai tavuarvo.
Tässä vaiheessa Young menetti mielenkiintonsa tutkimuksiinsa ja häipyi näyttämöltä. Kenttä jäi avoimeksi miehelle, joka oli aukaiseva Egyptin muinaisuuden salaisuudet ratkaisevimmalla ja lopullisella tavalla.
Champollion kiirehtii tutkimusta
Jean Francois Champollion ei ollut vielä yhdeksän vuoden ikäinen, kun Rosetten kivi löydettiin. Hän oivalsi varhaisessa iässä, että muinainen koptin kieli oli polveutunut vielä vanhemmasta egyptin kielestä, ja niinpä hän ryhtyi opiskelemaan koptin kieltä. Se, että tämä oli ensiarvoisen tärkeätä, kävi ilmi, kun hänen koptin kielen tuntemuksensa johti hänet ensimmäiseen edistysaskeleeseensa hieroglyfien tulkitsemisessa.
Kun erilaisten merkkien sisällys paljastui Champollionin voimaperäisten ja uutterien ponnistelujen ansiosta, hänen päähänsä pälkähti yksinkertainen mutta tärkeä ajatus vuonna 1821. Hän laski yhteen Rosetten kivessä olevat hieroglyfimerkkien määrän ja totesi niitä olevan yhteensä 1419. Mutta kreikkalainen teksti sisälsi ainoastaan 486 sanaa, joten hieroglyfit eivät selvästikään voineet olla vain ideogrammeja eli kuvamerkkejä, koska niitä oli kolme kertaa niin paljon.
Hän palasi Youngin jo osittain tulkitsemaan Ptolemaioksen nimeen. Hän luki sen nyt oikein ’Ptolmis’ kuten seuraavassa:
[Artwork–Hieroglyphics characters]
Bankesin obeliskin löydyttyä Champollion saattoi myös korjata omaa Kleopatran kartussin lukutapaansa. Eriteltyään nämä kaksi nimeä kirjain kirjaimelta Champollion tutki jokaisen saatavilla olevan kuninkaallisen kartussin.
Kun nimi toisensa jälkeen tavattiin, pantiin merkille, että ne näyttivät aina kuuluvan Egyptin historian myöhäisaikaan, Ptolemaiosten ja roomalaisten aikoihin; mitkään nimistä eivät myöskään olleet aidosti egyptiläisiä vaan ulkomaisia. Paljastaisiko hänen tulkintansa myös aikaisemmin eläneiden faaraoiden salaisuudet? Eräänä päivänä ilmaantui erilainen kartussi. Hän tiesi ensimmäisen merkin olevan aurinko, joka koptin kielessä on ’Re’. Lopussa oli kaksinkertainen ’s’. Jos keskimmäinen merkki oli ’m’, niin nimenhän täytyi olla ’R-m-s-s’, Ramses! Hieroglyfit eivät olleet suuresti muuttuneet satoihin vuosiin.
Champollion oli nyt vihdoinkin varma, että hän oli löytänyt avaimen Egyptin historian salaisuuksien avaamiseksi, mutta innokas ja heltymätön, usein fyysisten tarpeiden laiminlyömisen kustannuksella suoritettu tutkimus oli heikentänyt ja uuvuttanut hänet. Hän oli lähes viikon niin sairas, ettei kyennyt merkitsemään havaintojaan esityskelpoisella tavalla muistiin. Kun hänen todistusaineistonsa vuonna 1822 julkaistiin, se herätti eräillä tahoilla paljon epäilyä, ja halvauksen vuonna 1832 aiheuttamaan kuolemaansa saakka hän oli kykenemätön karistamaan yltään tulkintansa herättämää riitaisaa myrskyä.
Kivi kertoo tarinansa
Mutta tie oli nyt avoinna. Toiset oppineet jatkoivat työtä siitä, mihin Champollion oli sen jättänyt. Varsinkin saksalainen Karl Richard Lepsius ryhtyi hitaasti selvittämään jokaista yksityiskohtaa ja esitti vuonna 1837 aiheesta perusteellisen tutkielman. Toinen Taniksesta (Ala-Egyptistä) vuonna 1866 löydetty piirtokirjoitus oli Rosetten kiven kaltainen. Tämä steele sisälsi hieroglyfikirjoitusta ja kreikankielistä tekstiä; demoottinen teksti oli marginaalissa. Sitä on alettu nimittää Kanopuksen dekreetiksi. Lepsius luki hieroglyfit ja kreikankielisen tekstin ensimmäisellä yrityksellään.
Mikä kertomus Rosetten kivellä on sitten kerrottavanaan nyt, kun se sekä tuhannet muut egyptiläiset piirtokirjoitukset osataan lukea täydellisesti? Se sisältää säädöksen, jonka Egyptin papit antoivat Ptolemaios V Epifaneen yhdeksäntenä vuonna, joka vastaa vuotta 196 eaa. Kuninkaan hallitusaikanaan suorittamien hyödyllisten tekojen vuoksi hänelle osoitettavia kunniantekoja ”Egyptin Pelastajana” lisättäisiin. Hänen patsaitaan pystytettäisiin Egyptin jokaiseen temppeliin ja juhlakulkueissa käytettäisiin kultaisia kuvia. Hänen syntymänsä ja kruunaamisensa vuosipäivät olisivat juhlia ”ikuisesti”, ja kaikki papit omaksuisivat uuden arvonimen ”Maan päälle tulleen hyvää tekevän jumalan Ptolemaios Epifaneen papit”. Lopuksi säädös piti hakata basalttilevyihin, jotka pystytettäisiin temppeleihin hänen patsaansa viereen, ja kaivertaa nimenomaan ”jumalan puheen kirjoituksella” – hieroglyfikielellä.
Kun Rosetten kivi melkein kaksituhatta vuotta myöhemmin kaivettiin esiin lähes unohduksista, Egyptin temppelit olivat raunioina. Egyptin loisto oli tarua, sen kuninkaat ja faaraot olivat kuolleet kauan sitten. Jumalat ja patsaat olivat kellahtaneet kumoon sijoiltaan voimattomina auttamaan pappejaan Ptolemaioksen juhlien viettämisessä ”ikuisesti”. Jopa jumalan kielikin oli kadonnut ja unohdettu ja johtolankojen etsintä menneisyyden salaisuuksien paljastamiseksi oli osoittautuva haasteeksi, joka vaati enemmän kuin yhden oppineiden sukupolven nerokkuuden.
[Kuva s. 17]
Ptolemaioksen kartussi