Tutkimus psykoterapiasta

◆ Nykyään monet psykoterapeutit, henkisesti ja tunne-elämältään häiriytyneitä potilaita hoitavat lääkärit, ovat taipuvaisia katsomaan ylen apua, jota joku heidän ammattipiirinsä ulkopuolella oleva saattaa antaa sellaisille, joilla on tunne-elämän ongelmia. Mutta onko lääkäreillä hyvä syy tehdä niin ottaen huomioon sen, mitä sanotaan kirjassa Research in Psychotherapy? Sen on kirjoittanut kaksi psykologia, ja tri B. P. Lipton tarkasteli sitä vuoden 1970 joulukuun 21. päivän Journal of the American Medical Association -lehdessä.

Hän sanoi muun muassa: ”Ei ole mitään todisteita siitä, että ryhmähoito olisi parempaa tai huonompaa kuin yksilöllinen hoito, että jokin psykoterapeuttinen menetelmä olisi jotakin toista parempi, että henkilökohtainen terapia lisäisi terapeuttien tehokkuutta tai että edes kokeneet terapeutit tekisivät parempaa työtä kuin kokemattomat. Itse asiassa esitellään useita tutkimuksia, jotka viittaavat siihen, että sellaiset, jotka eivät ole ammattilaisia, ovat yhtä tehokkaita tai mahdollisesti parempiakin kuin hyvin valmennetut ammattilaiset!”

Kuka voisi edellä olevan huomioon ottaen sanoa, etteivät epäitsekkäät, kypsät kristityt evankeliuminpalvelijat voisi tehokkaasti auttaa vanhurskautta rakastavia, jotka tulevat heidän luokseen kertomaan tunne-elämän ongelmistaan? Tosiasiat osoittavat, että he ovat auttaneet hyvin monia ihmisiä esittämällä Jeesuksen kutsua: ”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.” – Matt. 11:28–30.