Tarkkailemme maailmaa
Pankkien vararikot lisääntyvät
◆ Yhdysvalloissa lopetti yhdeksäntoista pankkia toimintansa 26 kuukauden aikana vuoden 1969 alusta maaliskuuhun vuonna 1971. Näillä oli 126998 tallettajaa, joiden talletusten määrä oli 219192000 dollaria (yli 900 milj. mk). Vararikkoja oli keskimäärin yli kaksi kertaa enemmän vuotta kohti kuin yhdeksänä aikaisempana vuotena.
Katolisia kouluja suljetaan
◆ Kouluvuoden päättyessä viime vuoden kesäkuussa Yhdysvalloissa suljettiin taas yli 400 roomalaiskatolista koulua etupäässä taloudellisten vaikeuksien takia. Lähitulevaisuudessa on odotettavissa yhä useampien koulujen toiminnan lopettaminen. Opettajina toimivien nunnien ja pappien määrä on myös jatkuvasti vähentynyt.
Ehkäisyneuvontaa koskeva kielto päättyi
◆ Italian korkein oikeus kumosi laillisen kiellon, joka oli kohdistettu syntyvyyden säännöstelyä koskevien tietojen levittämistä vastaan Italiassa. Kielto julistettiin perustuslain vastaiseksi, koska se rikkoi puhevapausoikeutta. Koska roomalaiskatolinen kirkko vastustaa mekaanisia ja kemiallisia syntyvyydensäännöstelykeinoja, kieltoa oli pidetty voimassa Mussolinin fasistihallituksen ajoista lähtien. Vatikaani oli tehnyt konkordaatin Mussolinin kanssa vuonna 1929.
Sukupuolitautien räjähdysmäinen leviäminen
◆ Ilmoitettujen syfilistapausten määrä Yhdysvalloissa nousi vuoden 1970 aikana 8,1 prosenttia, mikä on hälyttävä luku. Joissakin suurissa kaupungeissa luku oli 50 prosenttia. Ilmoitettujen tippuritapausten määrä nousi 16 prosenttia. Tippuri on nyt vilustumistautien jälkeen seuraavaksi yleisin tauti. Sen nousuaalto on ollut erityisen jyrkkä teini-ikäisten keskuudessa. On arvioitu, että joka kymmenes vapaita sukupuolisuhteita harrastava nainen sairastaa tippuria tietämättä sitä, ennen kuin hän saa vakavia komplikaatioita tai tartuttaa taudin miestoveriinsa. Huolta aiheuttaa lisäksi se, että tippuri alkaa tulla vastustuskykyiseksi penisilliinille. Maailman terveysjärjestö on ilmoittanut, että se on riistäytynyt valloilleen kautta maailman.
Aakkoslaudan sivuvaikutuksia
◆ Australiassa ilmestyvä Sunday Telegraph -lehti kertoi 10.1.1971, että aakkoslaudat turmelevat ja pilaavat teini-ikäisiä lapsia Isossa-Britanniassa. Siinä sanottiin: ”Opettajat ja papit sanovat aakkoslautakultin, joka pyyhältää yli maan koulujen, olevan vakavampi vaara kuin seksi, alkoholi tai huumausaineet. . . . Asia tuli julkisuuteen, kun 30 teini-ikäistä koulutyttöä alkoi huutaa, raivota ja kirkua aina, kun uskonnonopettaja astui luokkahuoneeseen. He tulivat hillittömän väkivaltaisiksi ja huusivat lakkaamatta: ’Ei ole Jumalaa.’ Tytöt olivat yleensä hyvin käyttäytyviä.” Tyttöjen todettiin käyttävän innokkaasti aakkoslautaa, ja henget olivat sanoneet heille, ettei ole Jumalaa. Lehdessä kerrotaan edelleen: ”Yksi tyttö yritti itsemurhaa, kun aakkoslauta antoi hänelle sanoman, jonka oletettiin tulleen hänen kuolleelta isältään ja joka kuului: ’Täällä on suurenmoista. Mikset tulisi luokseni?’” Ison-Britannian spiritistiliiton sihteeri sanoi: ”Näiden aakkoslautojen myynti yleisölle pitäisi kieltää . . . Niiden vapauttamat voimat ovat edesvastuuttomia ja vaarallisia.” Raamattu varoittaa yrittämästä ottaa yhteyttä pahoihin henkivoimiin.
Pappien määrä vähenee
◆ Walesin kongregationalistisissa kirkoissa on pappien määrä 25:n viime vuoden aikana vähentynyt 420:stä 264:ään. Siellä on nyt 332 kirkkoa ilman pappia.
Uutta rahaa briteille
◆ Englantilaiset alkoivat käyttää kymmenjärjestelmää rahoissa 15. helmikuuta 1971. Tämä huipensi 300 vuotta kestäneet yritykset siirtyä tällaiseen rahajärjestelmään. Vanha rahajärjestelmä, jossa oli puntia, šillinkejä ja pennejä, oli yksi maailman monimutkaisimmista, kuten kuka tahansa Isossa-Britanniassa käynyt voi vahvistaa. Rahajärjestelmä on nyt yksinkertaistettu jakamalla punta 100 penniin. Muutokseen liittyy myös englantilaisten kolikkojen painon vähentäminen keskimäärin puoleen entisestä, koska kolikot olivat olleet todella suuria. Jonkin verran hämmennystä on odotettavissa 18 kuukauden siirtymäkauden aikana, kun joissakin paikoissa hyväksytään sekä uudet että vanhat rahat.