”Sinun sanasi on totuus”
”Älä sano väärää todistusta”
YHDEKSÄS kymmenestä käskystä kielsi väärän todistuksen esittämisen toista vastaan. Niinpä luemme: ”Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.” (2. Moos. 20:16) Väärän todistuksen esittäminen toista vastaan oli hyvin vakava rikos Suuren Tuomarin Jehova Jumalan silmissä. Tämä voidaan havaita siitä rangaistuksesta, jonka hän vaati väärälle todistajalle. Mikä se oli? Hän oli saava sen rangaistuksen, jonka hän yritti aiheuttaa toiselle:
”Jos väärä todistaja nousee jotakuta vastaan ja syyttää häntä jostakin rikkomuksesta, niin astukoot molemmat riitapuolet Herran eteen, pappien eteen ja niiden eteen, jotka siihen aikaan ovat tuomareina. Ja tuomarit tutkikoot tarkoin asian, ja jos todistaja on väärä todistaja, joka on tehnyt väärän syytöksen veljeänsä vastaan, niin tehkää hänelle samoin, kuin hän aikoi tehdä veljellensä. Poista paha keskuudestasi. Ja muut kuulkoot sen ja peljätkööt, niin ettei kukaan enää tekisi sellaista pahaa sinun keskuudessasi. Älä sääli häntä: henki hengestä [sielu sielusta, Um]” – siis elämä elämästä – ”silmä silmästä, hammas hampaasta, käsi kädestä, jalka jalasta.” – 5. Moos. 19:16–21.
Väärän todistuksen esittämisen vakavuutta korostaa edelleen se lain vaatimus, että niiden, joiden todistus tuomitsi toisen hengenrikoksesta, kuoleman ansaitsevaksi, oli oltava ensimmäisinä rikollisen kivittämällä tapahtuvan tuomion toimeenpanemisessa. Niinpä me luemme: ”Todistajien käsi kohotkoon ensimmäisenä häntä vastaan surmatakseen hänet, ja sitten koko kansan käsi. Poista paha keskuudestasi.” Miten varovaiseksi pelkästään tämä vaatimus oli saava sen, joka esitti todistuksen! – 5. Moos. 17:7.
Se ankara tosiasia, että sen, joka todisti väärintekijän syyllisyyden, oli otettava johto syyllisen tuomion toimeenpanemisessa, on ehkä saanut toiset taipuvaisiksi välttämään todistuksen esittämistä tuota syyllistä vastaan. Mutta Jumalan laki ei sallinut kenenkään olla todistamatta väärinteon johdosta, kun hän oli teon todistaja. Laki sanoi selvästi: ”Jos joku rikkoo siten, että hän, vaikka kuulee vannotuksen ja voisi olla todistajana, joko hän on ollut silminnäkijänä tahi muuten saanut asiasta tietää, ei kuitenkaan ilmoita sitä ja niin joutuu syynalaiseksi.” Jokainen, joka tiesi vakavasta väärinteosta eikä ilmoittanut siitä, tuli väärintekijän toveriksi. Teeskentelemällä, ettei hän ollut nähnyt mitään väärintekoa eikä kuullut sellaisesta, hän eli valheessa ja oli yhtä paljon väärässä kuin se, joka valan alaisena todisti väärin veljeänsä vastaan. – 3. Moos. 5:1; Ps. 50:18.
Jeesuksen Kristuksen viholliset olivat niiden joukossa, jotka tahallaan rikkoivat yhdeksättä käskyä. He toivat esiin miehiä, jotka todistivat väärin Jeesusta vastaan. Kuitenkin aluksi ”useat kyllä todistivat väärin häntä vastaan, mutta todistukset eivät olleet yhtäpitäviä”, kuten niin usein on laita tuollaisissa tapauksissa. Lopuksi he tuomitsivat Jeesuksen kuoleman ansaitsevaksi väärällä syytöksellä Jumalan pilkkaamisesta. Vaikka kaikki ne, jotka näin osallistuivat yhdeksännen käskyn rikkomiseen Jeesuksen oikeudenkäynnissä, eivät heti saaneet rangaistusta, he lopulta maksoivat rikoksestaan Jerusalemin ja kansansa tuhossa, kuten Jeesus oli varoittanut. – Mark. 14:56–60; Matt. 23:35, 36.
Vuosisatoja aikaisemmin Israelin jumalaton kuningas Ahab ja hänen vaimonsa lisebel osoittautuivat syypäiksi samanlaiseen rikokseen. Saadakseen naapurinsa Naabotin viinitarhan Ahab antoi Iisebelin hankkia vääriä todistajia, jotka vannoivat Naabotin pilkanneen Jehova Jumalaa. Tämän vuoksi Naabot tapettiin, ja niin Ahab saattoi ottaa Naabotin viinitarhan haltuunsa. Tämän murhaan johtavan teon takia Jumala varoitti Ahabia, että sekä hän että Iisebel saisivat väkivaltaisen lopun, niin kuin kävikin. – 1. Kun. 21:1–26; 22:34–38; 2. Kun. 9:30–37.
Jumalan sana ei tuomitse ainoastaan väärän todistuksen antamista laillisessa mielessä vaan kaiken valehtelemisen. ”Älkää valhetelko, älkääkä lähimmäistänne pettäkö.” ”Joka valheita puhuu, se hukkuu.” ”Valheellinen kieli” on yksi asia, jota Jehova sanoo vihaavansa. ”Sinä [Jehova] hukutat valheen puhujat.” – 3. Moos. 19:11; Sananl. 19:9; 6:17; Ps. 5:7.
Jeesus Kristus sisällytti ”väärät todistukset” sellaisiin jumalattomiin tekoihin kuin murha, aviorikos ja varkaus. Apostoli Paavali neuvoi: ”Älkää puhuko valhetta toisistanne.” ”Pankaa sen tähden pois valhe ja puhukaa totta, kukin lähimmäisensä kanssa.” Valehtelemisen vakavuutta korostavat lisäksi Ilm. 21:8:ssa olevat sanat, kun ”kaikki valhettelijat” sisällytetään niihin, jotka kärsivät ikuisen hävityksen toisessa kuolemassa. – Matt. 15:19; Kol. 3:9; Ef. 4:25.
Valehtelemisen ja väärän todistuksen esittämisen vakavuus voidaan ymmärtää, kun panemme merkille, että kaikki ihmiskunnan vaikeudet alkoivat, kun Saatana sanoi ensimmäisen valheen Eevalle, nimittäin ettei Eeva kuolisi, jos hän söisi kielletystä hedelmästä. Tällä valheella Saatana esitti myös väärän todistuksen Jehova Jumalaa vastaan. Saatana on tosiaankin ”valheen isä”, kuten Jeesus sanoi. – 1. Moos. 3:4; Joh. 8:44, Um.
Kertomus Ananiaasta ja Safiirasta osoittaa, miten Jumala suhtautuu valehtelemiseen kristilliseen seurakuntaan liittyvissä asioissa. He vakuuttivat antavansa kaiken omaisuutensa myynnistä saamansa tuoton varhaiskristilliselle seurakunnalle Jerusalemissa, kuten muutkin olivat tehneet, vaikka he pitivät osan tuotosta itsellään. Heidän ei ollut mikään pakko myydä omaisuuttaan, vielä vähemmän heidän tarvitsi antaa kaikkea tuottoa kristityille tovereilleen. Mutta he yrittivät saada toiset ajattelemaan itsestään hyvää ja esittivät häpeämättömän valheen apostoleille. Painaakseen kaikkien seurakunnassa olevien mieleen, miten vastenmielistä tuollainen valehtelu on Jehova Jumalalle, Jumala löi sekä Ananiaan että Safiiran kuoliaaksi. ”Suuri pelko valtasi . . . kaikki ne, jotka tämän kuulivat.” Jotta me miellyttäisimme Jehova Jumalaa, meidän täytyy karttaa valheita; meidän täytyy aina puhua totta. – Apt. 5:1–11.
Raamatusta havaitsemme totuuden liittyvän Jehova Jumalaan, Jeesukseen Kristukseen, Jumalan sanaan ja Jumalan pyhään henkeen eli toimivaan voimaan. Siksi Jehovaa kutsutaan ”totuuden Jumalaksi”. (Ps. 31:6, Um) Hänestä apostoli Paavali kirjoitti: ”Jumala ei ole voinut valhetella.” (Hepr. 6:18) Jumalan Pojasta Jeesuksesta Kristuksesta luemme, että hän oli ”täynnä armoa ja totuutta”. Ja Jeesus sanoi olevansa ”tie ja totuus ja elämä”. (Joh. 1:14; 14:6) Jumalan sanasta Jeesus sanoi: ”Sinun sanasi on totuus.” (Joh. 17:17) Jeesus puhui Jumalan pyhästä hengestä eli toimivasta voimasta ”totuuden Henkenä”. (Joh. 14:17; 15:26; 16:13) Ei ole näin ollen ihme, että apostoli Pietari voi puhua tosi kristillisyydestä ”totuuden tienä”. – 2. Piet. 2:2.
Kaikkien Jehova Jumalan tosi palvelijoiden ja Jeesuksen Kristuksen vilpittömien seuraajien tulee sen vuoksi olla erittäin varovaisia, etteivät koskaan sano väärää todistusta. Noudattakoot he tosiaankin aina neuvoa ’puhua totuutta’. – Ef. 4:15, Um.