Todistajien raamatullinen kirjallisuus teki vaikutuksen
● Eräs eläkkeelle jäänyt japanilainen korkeakoulun professori on suuren vaatetusliikkeen palveluksessa ja opettaa sen työntekijöille Raamattua ja sen moraalia. Hänen luonaan kävi Jehovan todistajien lähetystyöntekijä, jolle professori tunnusti, että Raamatusta kiinnostuneet ihmiset tekevät hänelle usein kysymyksiä, joihin on vaikea vastata. Hänelle tarjottiin kirjaa Totuus joka johtaa ikuiseen elämään, ja hän otti sen mielellään.
Kun lähetystyöntekijä kävi hänen luonaan uudelleen, hän sanoi: ”Haluaisin saada niitä kirjoja viisi kappaletta lisää. Luin sen vuoteessa samana iltana, kun sain sen. En ole koskaan lukenut kirjaa, joka esittäisi Raamatun tärkeistä kohdista yhtä hyvän yhteenvedon ja selittäisi ne yhtä ymmärrettävästi kuin tämä kirja. Juuri tällaista tarvitsen niitä varten, jotka tekevät kysymyksiä.”
Koska hän oli perehtynyt kreikan kieleen, häntä kiinnosti kovasti Vartiotornin kirjoitus, joka käsitteli Kreikkalaisten kirjoitusten rivienvälistä valtakunnankäännöstä. Se teki häneen niin suuren vaikutuksen, että hän huomautti: ”Vartiotorni vie todellakin Raamatun syvällisen tiedon tavalliselle kansalle, eikö vain? Siinä kirkot ovat epäonnistuneet!”