Sydänleikkaus ilman verensiirtoa
MARRASKUUN 22. päivänä vuonna 1963 tyrmistynyt maailma suri Yhdysvaltain presidentin kuolemaa. Emme lainkaan aavistaneet, että ennen kuin päivä oli ohitse, meidän oma perheemme olisi mykkänä järkytyksestä.
Keskellä yötä nuorin lapsemme Peter, joka oli 7-vuotias, tuli huutaen makuuhuoneeseemme. ”Äiti, lattia keinuu. Se tulee minua päin.”
Hän näytti hengittävän lyhyesti huohottaen. Nostin hänet syliini ja vein hänet keittiöön. Olin varma, että hän houraili, joten hämmentyneenä pyyhin häntä kylmään veteen kastetulla sienellä ja annoin hänelle lasten aspiriinin ja yritin lohduttaa häntä.
Aamulla kello seitsemän soitin perhelääkärillemme. Kun hän saapui, hän tutki Peterin ja hänen kasvonsa synkkenivät. Äkkiä hän kysyi: ”Kuinka kauan hänen sydämensä on ollut tällainen?”
”Millainen”, kysyin.
Hän selitti, että Peterin sydämessä oli erittäin paha sivuääni. Hän oli varma, että kyseessä oli läppävika. Monien kysymysten jälkeen lääkäri päätteli, että vika oli ollut Peterillä syntymästä saakka, että kysymyksessä oli synnynnäinen sydänvika. Olimme hämmästyneitä, sillä Peter oli näennäisesti ollut hyvin terve lapsi.
Kysyimme: ”Voidaanko se parantaa leikkauksella?”
”Kyllä, luulen niin”, vastasi lääkäri mutta lisäsi: ”Se ei ole mahdollista uskonne takia.”
Me nyökkäsimme, koska emme kyenneet puhumaan. Olemme Jehovan todistajia emmekä ota verensiirtoja, koska uskomme, että veren ottaminen on vastoin Jumalan lakia, joka nimenomaan sanoo: ”[Karttakaa] . . . verta.” – Apt. 15:20, 29.
”Tuokaa hänet vastaanotolleni perjantaina sydänfilmin ottoa varten. Haluan varmistua asiasta”, lääkäri sanoi lähtiessään.
Tuo käynti vain vahvisti lääkärimme epäilyksen siitä, että Peterillä oli ahtauma, joka esti verta virtaamasta keuhkoihin. Sitä kutsutaan keuhkovaltimoläpän ahtaumaksi. Hän järjesti kuitenkin vielä vastaanoton erikoislääkärille saadakseen kuulla toisenkin mielipiteen ja röntgenkuvien ottoa varten.
Erikoislääkäri suoritti tutkimuksensa vain muutamassa minuutissa. Hän käski Peterin pukea ylleen ja kutsui minut toiseen toimistohuoneeseen.
”Tämä poika kuolee ilman leikkausta”, hän sanoi.
Kun minulla oli tilaisuus, ehdotin: ”Kyllä kai leikkaus voidaan suorittaa ilman verta. Onhan olemassa korvikkeita.”
”Ei”, hän sanoi painokkaasti. ”Se on aivan mahdotonta. Minä tiedän, mistä puhun.”
”Tohtori”, pyysin, ”ymmärrän, että vilpittömästi uskotte olevanne oikeassa. Ettekö kuitenkin voisi ottaa röntgenkuvia Peteristä.”
”Kyllä voin, mutta se on ajanhukkaa.” Tarttuen Peteriä kädestä hän kulki hallin poikki röntgenosastoon.
Muutaman päivän kuluttua perhelääkärimme antoi meille ilmoituksen röntgenkuvista. Ne vahvistivat hänen oman diagnoosinsa. Nyt meidän oli saatava selville, mitä oli tehtävissä. Tutkimme kirjaston etsien tietoa sydäntaudeista ja nykyisistä leikkausmenetelmistä, mutta emme löytäneet mitään.
Sitten eräänä päivänä löysimme vastauksen! Se oli vuoden 1963 syyskuun 1. päivän Vartiotorni-lehdessä (engl.) hyvin lyhyessä kirjoituksessa ”Sydänkirurgiaa ilman verensiirtoa”. Siinä selitettiin kuinka uudentyyppisessä sydänkeuhkokoneessa käytettiin rypälesokeria ja vettä veren sijasta. Siinä mainittiin myös 200 avoimesta sydänleikkauksesta, jotka Minnesotan yliopiston lääkärit olivat suorittaneet ilman verensiirtoja.
Miten innoissamme olimmekaan! En päässyt mielestäni kyllin nopeasti lääkärin vastaanotolle. Selitin hänelle nopeasti kirjoituksen, jonka olimme löytäneet, ja annoin hänen lukea sen. Luettuaan sen hän sanoi: ”Tuo on todella luotettavaa tietoa. Tunnen itse Minnesotan yliopiston hyvin. Jos siellä menetellään näin, niin se varmasti on mahdollista. Nyt on löydettävä lääkäri, joka tekee samoin täällä Kanadassa.” Hän sanoi tekevänsä parhaansa löytääkseen jonkun.
Muutamia päiviä myöhemmin saimme tietää eräästä ystävästämme, jolla oli ollut halvaus ja jonka sydämen läpät olivat sen vuoksi vaurioituneet. Eräs tunnettu kirurgi Torontossa Kanadassa oli suorittanut leikkauksen ilman verensiirtoa. Soitimme lääkärillemme ja kerroimme hänelle siitä. Hän oli hyvin iloinen ja sanoi järjestävänsä tapaamisen heti.
Tuli päivä, joksi Peterille oli sovittu tapaaminen Torontossa, ja olimme lääkärin vastaanotolla kuullaksemme hänen mielipiteensä. Hän vahvisti oman lääkärimme diagnoosin, että Peterillä oli hyvin vaikea keuhkovaltimoläpän ahtauma, jonka vuoksi sydän oli pahasti laajentunut.
Lääkäri meni sitten soittamaan tunnetulle Sick Children’s Hospital -nimisen sairaalan lastentautien kirurgille. Kun ovi jälleen avautui, hänen kasvonsa säteilivät. Hän sanoi: ”Tri T– ottaa sinut hoitoonsa. Olen selittänyt tilanteenne. Teidän tulee mennä suoraan sairaalaan ja odottaa odotushuoneessa. Hän ottaa teidät vastaan.”
Näin teimmekin. Kun lääkäri saapui, hän oli hyvin ystävällinen. Hän sanoi ymmärtävänsä ongelmamme ja myönsi, että nuo uudet leikkausmenetelmät olivat hyvin tehokkaita. Hän vakuutti meille käyttävänsä ”verenkorviketta”, jos se olisi välttämätöntä. Sovimme, että hän ryhtyy järjestelyihin leikkausta varten. Kuinka kiitollisia olimmekaan!
Muutaman päivän kuluttua saimme ilmoituksen, että Peter saisi tulla sairaalaan 15. huhtikuuta. Ensimmäisenä viikkona hänen siellä olonsa aikana hänelle suoritettiin kokeita ja hänet tutkittiin perusteellisesti. Ennen huhtikuun 22. päiväksi suunniteltua leikkausta tri T– selitti huomaavaisesti Peterille, miten hän oikein aikoi hoitaa häntä. Hän kehotti Peteriä olemaan rauhallinen, kun hän heräisi ja näkisi kaikki letkut, sillä hänelle ei annettaisi verta.
Leikkauspäivän aamuna Peterin ei annettu syödä eikä juoda mitään. Sitten noin kello 14 aikaan puhelin soi. Kerroshoitaja ilmoitti minulle, että voisin viedä hänet alas. Kun häntä sitten lähdettiin viemään leikattavaksi, hymyilimme leveästi – hän oli vakuuttunut parantumisestaan.
Kello 19.30 minut kutsuttiin tri T–:n toimistoon. ”Poikanne voi erinomaisesti”. Kaikki muu mitä hän sanoi jäi minulle hämäräksi, mutta se selitettiin minulle myöhemmin näin: läppä oli niin pahoin viallinen, että siitä täytyi leikata osa pois ja tehdä uusi läppä jäljellä olevasta. Aika yksin oli osoittava, miten leikkaus onnistui.
Peter toipui huomattavan hyvin. Kaksi viikkoa myöhemmin hän oli valmis lähtemään kotiin, ja kahden viikon kuluttua siitä hän oli jo koulussa. Kuusi kuukautta myöhemmin hänen ensimmäinen tarkastuksensa paljasti, että hänen sydämensä oli palaamassa normaaliin kokoonsa ja että läppä toimi tehokkaasti. Vuotta myöhemmin uutinen oli loistava! Sydän oli normaalin kokoinen. Nyt Peter viettää normaalia, toimeliasta elämää.
Olemme erittäin kiitollisia perhelääkärillemme ja muille tunnontarkoille lääkäreille, jotka kunnioittivat veren pyhyyttä koskevaa vakaumustamme ja olivat yhteistoiminnassa kanssamme leikkauksen tekemisessä mahdolliseksi. – Lähetetty.