Mitä arvoa on umpilisäkkeelläsi?

”UMPILISÄKE, joka usein poistetaan, saattaa olla seuraava elimensiirron kohde.” Tällainen otsikko oli Minneapoliksen yliopistossa tehdyn tutkimuksen selostuksessa, joka julkaistiin amerikkalaisessa The National Observer -lehdessä 29.7.1968. Selostuksessa sanottiin edelleen: ”Vielä vähän aikaa sitten lääkärit poistivat umpilisäkkeen ohimennen leikkauksissa, jotka suoritettiin pääasiassa muista syistä kuin umpilisäkkeen tulehduksen vuoksi. Nyt puhutaan umpilisäkkeen mahdollisesta siirtämisestä ihmisiin.”

Mikä umpilisäke sitten oikein on? Mikä on sen tehtävä? Miksi ihmiset saavat umpilisäkkeen tulehduksen? Mitä sen suhteen voidaan tehdä ja mitä pitäisi tehdä?

Ihmisen umpilisäkettä on sanottu yhdeksi ihmisen pienimmistä elimistä, joka kuitenkin aiheuttaa hänelle eniten harmia. Siitä voidaan käyttää myös nimitystä ”umpisuolen matomainen lisäke” tai ”appendix”.

Onko se todella ihmisen pienimpiä elimiä? On, se voi olla vajaan senttimetrin läpimittainen ja vain 2,5 senttimetriä pitkä. Sen keskimääräinen pituus on kuitenkin 5–10 senttimetriä, vaikka se joskus saattaa kasvaa yli 20 senttimetriä pitkäksi. Useimmilla eläimillä ei ole umpilisäkettä. Se lähtee paksunsuolen pussimaisesta umpisuoleksi nimitetystä alkuosasta läheltä ohutsuolta. Vaikka se on niin pieni, se aiheuttaa kuitenkin paljon harmia! Todellisuudessa sairaaloihin saapuu enemmän potilaita umpilisäkkeen poistoa kuin mitään muuta vatsaleikkausta varten.

Eikö mitään tehtävää?

Mikä on umpilisäkkeen tehtävä? Se, mitä monet lääkärit ovat sanoneet siitä, tuo mieleen sen, mitä he sanoivat kateenkorvarauhasesta satoja vuosia: surkastunut elin. Mutta viime vuosikymmenen aikana he ovat todenneet, että kateenkorvarauhasella on korvaamaton osuus elimistön vastustuskyvyn muodostamisessa tauteja vastaan. Näyttää siltä, että umpilisäkettä on kauan parjattu samalla tavalla. Sanakirjoissa sitä sanotaan ”surkastuneeksi elimeksi”; lääketieteelliset teokset nimittävät sitä lisäksi ”kehitysjäänteeksi”, ”toimettomaksi elimeksi” ja sanovat, ettei ”siitä ole mitään hyötyä”.

Niinpä American College of Surgeons’in johtajan tri John Paul Northin mainitaan eräässä suositussa lehdessä sanoneen, että ”ennaltaehkäisyksi umpilisäkkeen tulehdusta vastaan on hyväksytty lääketieteellinen käytäntö, että kirurgi poistaa umpilisäkkeen – vaikkei se olisi tulehtunutkaan – muiden leikkausten yhteydessä”.

Mutta samoin kuin suhtautuminen kateenkorvarauhaseen on se umpilisäkkeeseenkin vähitellen muuttumassa. Niinpä Minneapoliksen yliopiston lääketieteellinen tutkimusryhmä ”alkaa uskoa, että kerran halveksitulla umpilisäkkeellä voi olla tärkeä osuus taistelussa tauteja vastaan”, varsinkin pahanlaatuisia sairauksia vastaan, ja että umpilisäkkeen osuus on erikoisen tärkeä nuoruudessa. Myös tri J. B. Murphy huomauttaa englantilaisessa lääkärilehdessä British Journal of Cancer kesäkuussa 1968, että umpilisäke, nielunkattorisat ja nielurisat ovat ”ihmisen imusolujen vakiintuneita kokoontumispaikkoja, ja imukudoksella on todettu olevan tärkeä osuus pahanlaatuisten kasvainten vastustamisessa hiirillä”; sama saattaa hyvin pitää paikkansa ihmisestäkin.

Samoin kroonisia sairauksia käsittelevässä lehdessä Journal of Chronic Diseases oli lokakuussa 1968 selostus, josta kävi ilmi, että Hodgkinin tautia sairastavien miesten keskuudessa oli merkittävän paljon enemmän sellaisia, joilta oli menneisyydessä poistettu umpilisäke, kuin niiden miesten keskuudessa, joilla ei ollut tätä tautia mutta joiden olosuhteet olivat muuten yleensä samat. Ja tri J. R. McVay sanoi Medical Tribune -lehdessä 6. ja 7.8.1966, että ”umpilisäke saattaa olla ihanteellinen paikka kohdata viruksia ja tuottaa tehokkaampia soluja kuin tavallisissa imukudoksissa suolistossa. Jos tämä on totta, niin ehkäpä sellaiset umpilisäkkeessä kehittyneet tehokkaat solut löytävät tiensä ruumiin muissa osissa oleviin imukudoksiin, samaan tapaan kuin koulutuskeskuksessa valmennusta saaneet sotilaat lähetetään eri asemapaikoille, joissa he ovat valmiina kohtaamaan vihollisen.” (Jotakin tämänkaltaista on muuten todettu kateenkorvarauhasen toiminnasta.)

Se, ettei tämä teoria ole merkityksetön, käy ilmi siitä, mitä tri Sussdorf havaitsi hoitaessaan syöpäpotilaita sädehoidolla. Hän huomasi, että umpilisäkkeen suojaaminen antoi suuremman suojan säteilyä vastaan kuin minkään muun elimen suojaaminen. Radioaktiivisten isotooppien avulla hän kykeni myös todistamaan, että ”imusolut vaeltavat suojatusta umpilisäkkeestä säteilyn vahingoittamaan pernaan, täyttävät tuon elimen uudelleen ja valmistavat siinä vasta-aineita”. – Science News Letter, 30.7.1960.

Myös tri H. R. Bierman havaitsi, että useista sadoista potilaista, jotka kärsivät erilaisista pahanlaatuisista sairauksista, 84 prosentilta oli umpilisäke poistettu jonkin aikaa sitten, kun taas niistä, joilla ei näitä sairauksia ollut, vain 25 prosentilta oli poistettu umpilisäke. Hän sanoi: ”On ironista, että useimmille potilaille, joita tutkimuksemme koski, oli kehittynyt syöpä täysin terveen umpilisäkkeen ’rutiinimaisen’ poistamisen jälkeen.” – Science Digest, kesäkuu 1966.

Miksi jotkut kirurgit sitten näistä tosiasioista piittaamatta yhä kannattavat umpilisäkkeen rutiinimaista poistamista? Yksi syy saattaa olla se, etteivät kaikki tästä asiasta tehdyt tutkimukset ole olleet ilmeisen selviä.

Mitä umpilisäkkeen muihin toimintoihin tulee, niin sillä ns. luonnonlääkäreiden mielipiteellä, että umpilisäke voitelee paksuasuolta ja että sen poistaminen pyrkii lisäämään ummetuksen ongelmaa, näyttää olevan perustetta. Tätä näyttää tukevan se tosiseikka, että sikojen umpilisäkkeestä tehty uute on havaittu hyödylliseksi ummetusta vastaan ja muihin umpilisäkkeen poistamisen jälkeisiin ruoansulatushäiriöihin. Asia saattaa hyvinkin olla siten, koska umpilisäke erittää paksua kellertävää kitkeränhajuista nestettä, joka sisältää limamaista valkuaisainetta.

Diagnoosiongelma

Kun umpilisäke tulehtuu, niin se tuntuu tavallisesti pistävinä kipuina oikealla puolella vatsan alaosassa, ja siihen liittyy ummetus tai joskus ripuli. Toisinaan siihen liittyy myös pahoinvointi ja ylenantaminen. Noin neljäsataa vuotta sitten tämä tila ensi kerran kuvailtiin lääketieteellisessä kirjallisuudessa, ja noin kaksisataa vuotta sitten suoritettiin ensimmäinen umpilisäkkeen poistoleikkaus. Nykyinen käsitys umpilisäkkeen tulehduksesta ja sen hoidosta on kuitenkin vain noin 80 vuotta vanha. Umpilisäkkeen tulehdusten määrässä ei ole tapahtunut lainkaan vähennystä, vaikkakin kuolleisuus niihin on suuresti laskenut. Silti yksistään Yhdysvalloissa kuolee joka vuosi noin 2000 ihmistä umpilisäkkeen puhkeamiseen ja leikkausten jälkeisiin komplikaatioihin.

On todella vaikea tietää, onko potilaan umpilisäke tulehtunut vai ei ja kuinka vakavasti se on tulehtunut. Se, mikä saattaa vaikuttaa umpilisäkkeen tulehdukselta, voi yhtä hyvin olla jokin tulehdus lantion seudussa, varsinkin naispotilaalla. Diagnoosin tekeminen on ymmärrettävästi myös vaikeaa hyvin nuorilla sekä vanhoilla potilailla.

Yksi oire äkillisestä umpilisäkkeen tulehduksesta on tavallisesti valkoisten verisolujen lisääntyminen veressä. Tavallisissa oloissa niiden määrä on 5000–10000, mutta jos se kohoaa 12000–20000:een, on se merkki elimistön liikekannallepanosta vakavan tartunnan takia, ja leikkaus saattaa olla tarpeen. Mutta toisinaan umpilisäke voi olla tulehtunut, vaikka veren valkosolujen määrä on normaali, ja joskus toiste taas valkosolujen määrä saattaa olla korkea, vaikka umpilisäke kuitenkin on normaali. Saattaa olla myös niin, ettei umpilisäke sijaitse tavallisessa paikassa. Kaikki tällaiset tekijät ovat omiaan vaikuttamaan diagnoosin vaikeuteen.

Tarpeettomia leikkauksia

Lääkärit ovat ymmärrettävästi eri mieltä leikkauksen tarpeellisuudesta. Esimerkiksi eräässä sairaalassa oli kaksi lääkäriryhmää, joista toinen noudatti konservatiivista tapaa ja toinen vapaamielisempää. Kuolemantapausten määrä kummassakin ryhmässä oli yhtä suuri, vaikka konservatiivinen ryhmä suoritti leikkauksen vain kolmelle jokaisesta viidestä, kun taas toinen ryhmä suoritti leikkauksen neljälle viidestä. Kun otamme kuitenkin huomioon ihmisluonnon, on helppo ymmärtää, että joillakuilla kirurgeilla saattaa olla kiusaus suorittaa tarpeettomia leikkauksia. Lääketieteellisessä lehdessä West Virginia Medical Journal sanottiin marraskuussa 1955: ”Olemme vakuuttuneita siitä, että normaalin umpilisäkkeen poistaminen silloin tällöin voi olla aiheellista, mutta emme voi hyväksyä sitä, että jotkut kirurgit leikkaavat jopa 50 prosenttia normaaleista umpilisäkkeistä pois.”

Koska eräillä kirurgeilla on taipumus suorittaa leikkauksia melko huolettomasti ilman riittäviä oireita, Yhdysvalloissa on esitetty vaatimus, että sairaaloissa pitäisi olla kudoskomiteoita. Nämä tarkastaisivat patologin havainnot, jonka on määrä tutkia kaikki kirurgien poistamat kudokset sen toteamiseksi, olivatko ne sairaita vai eivät, kirurgien työn laadun hyväksymiseksi. Tämä on ehkäissyt tehokkaasti tarpeettomia leikkauksia. Mutta on todettu olleen myös patologeja, jotka ovat toimineet yhdessä veistä rakastavien kirurgien kanssa ja ovat ilmoittaneet näytteet sairaaksi kudokseksi, vaikkeivät ne todellisuudessa ole olleetkaan sairaita.

Tässä yhteydessä on kiinnostavaa tutustua Yhdysvaltain Johns Hopkinsin yliopiston sairaalan johtajan laatimaan neljää sairaalaa koskevaan raporttiin, joka julkaistiin Hospitals-lehdessä 16.3.1962. Siitä kävi ilmi, että sairaalassa, jossa oli suhteellisesti eniten kuolemantapauksia, suoritettiin myös eniten tarpeettomia umpilisäkkeen poistoja. Suhteellisesti enemmän tarpeettomia leikkauksia suoritettiin yksityis- ja puolittain yksityispotilaille kuin tavallisille potilaille, joilla ei ollut niin paljon varaa maksaa. Raportti osoitti myös, että potilaille, joilla oli eräänlainen sairaalavakuutus, suoritettiin suhteellisesti enemmän tarpeettomia leikkauksia kuin niille, joilla ei ollut vakuutusta. Samoin naisille tehtiin enemmän tarpeettomia leikkauksia kuin miehille ja valkoisille enemmän kuin mustille.

Mutta New York Times kertoi 3.11.1968 umpilisäkkeen leikkauksesta, joka varsin todennäköisesti oli välttämätön. Siinä kerrottiin sukellusaluksessa olleesta venäläisestä lääkäristä, joka suoritti leikkauksen itselleen paikallispuudutuksella kahden merimiehen avustamana. Alus oli sukelluksissa leikkauksen aikana, jotta se olisi pysynyt täysin liikkumatta. Leikkaus onnistui, ilmoitti Pravda.

Umpilisäkkeen tulehduksen syy

Vaikka jotkut ovat sitä mieltä, ettei umpilisäkkeen tulehduksella ole mitään erityistä syytä, niin vaikuttaa siltä, että on olemassa lukuisia siihen vaikuttavia seikkoja. Jotkut lääkärit ovat sitä mieltä, että psykosomaattiset tekijät, kuten jännitys, murhe jne., aiheuttavat akuutin umpilisäkkeen tulehduksen, ja toiset sanovat, että sen saattaa aiheuttaa kylmettyminen. Koska umpilisäke on osa ruoansulatuskanavaa, niin on varsin todennäköistä, että syömätavoilla on jotakin tekemistä sen kanssa. Niinpä Boydin kirja Pathology sanoo:

”Tauti on yleinen sivistyneissä maissa ja kaupunkiyhdyskunnissa mutta harvinainen syrjäisillä maaseutualueilla ja luonnonkansojen keskuudessa. Niiden yhdeksän vuoden aikana, joina McCarrison toimi lääkärinä Himalajan vuoristoheimojen keskuudessa, hän ei kertaakaan todennut umpilisäkkeen tulehdusta. Luonnonkansojen jäsenillä, jotka syövät runsaasti selluloosaa sisältävää ruokaa, ei esiinny tätä tautia, mutta kun he omaksuvat sivistyneen ruokavalion, he menettävät vastustuskykynsä sille. Nämä ja monet muut samanlaiset tosiseikat viittaavat siihen, että elämäntavoilla ja varsinkin ruokailutavoilla . . . on tärkeä merkitys alttiuteen umpilisäkkeen tulehdukselle.” Tästä käy ilmi, että puhdistetut elintarvikkeet, esimerkiksi valkoisesta jauhosta ja valkoisesta sokerista valmistetut, saattavat hyvin olla syyllisiä.

Muita tulehdusalttiuteen vaikuttavia tekijöitä on istumatyö ja siitä aiheutuva liikunnan puute ja krooninen ummetus, varsinkin jos käytetään voimakkaita ulostuslääkkeitä. Sen sijaan umpilisäkkeen tulehdusta eivät varmasti aiheuta viinirypäleiden siemenet, joiden aikaisemmin väitettiin aiheuttavan sitä. Nykyinen lääketiede on kokonaan hylännyt tämän ajatuksen, josta tri H. W. Hill sanoi: ”En ole nähnyt yhtä ainoata viinirypäleen siementä umpilisäkkeen leikkauksissa. Useimmat ihmiset syövät viinirypäleiden siemenet. He saattavat saada umpilisäkkeen tulehduksen, mutta he eivät saa sitä rypäleiden siemenien syömisestä.”

Koska leikkauksen tarpeellisuudesta on usein epäilyksiä, on suositeltu seuraavaa menettelytapaa: lepää vuoteessa, älä syö mitään, älä nauti minkäänlaisia ulostusaineita, ota sen sijaan peräruiske. Jotkut suosittelevat kuumien tai kylmien hauteiden käyttämistä, ja kivun lievittämiseen voidaan käyttää jääpussia. Lääkkeiden, esimerkiksi antibioottien, käyttämistä parantumiseen ei suositella. Mutta hellittämättömään vatsakipuun lääkärit suosittelevat pätevän lääkärin neuvojen etsimistä välittömästi.

Todisteet umpilisäkkeen arvosta lisääntyvät jatkuvasti. Ei ole epäilystäkään siitä, että se on ruumiimme pienimpiä elimiä ja kuitenkin todennäköisin vaikeuksien aiheuttaja. Kun otamme huomioon sen, kuinka vaarallinen puhjennut umpilisäke voi olla aiheuttaessaan todennäköisesti vatsakalvontulehduksen, joka saattaa johtaa kuolemaan, niin vaikuttaisi siltä, että epäilyttävissä tapauksissa turvallinen menettelytapa olisi leikkaus.

Mutta tähän sopii vanha sananparsi: ”Parempi hyppysellinen ehkäisyä kuin pivollinen parannusta.” Teetkö istumatyötä? Jos teet, niin pidä huoli siitä, että saat tarpeeksi liikuntoa. Syö myös riittävästi luonnollisia ruoka-aineita, joissa on vielä selluloosa jäljellä, kuten kokovehnätuotteita ja kiillottamatonta riisiä ja luonnollisesti runsaasti hedelmiä ja vihanneksia. Nämä kaksi varokeinoa voivat säästää sinut umpilisäkkeentulehdukselta.

[Kuva s. 8]

SUURENNETTU HALKILEIKKAUS

PAKSUSUOLI

OHUTSUOLI

UMPISUOLI

UMPILISÄKE