Lemmikkimme Rikki-tikki-tavi
Herätkää!-lehden Liberian-kirjeenvaihtajalta
EHKÄPÄ olet lukenut Rudyard Kiplingin kuvauksen rohkeasta mungosta, Rikki-tikki-tavista. Intialaisen silmälasikäärmeen kohdatessaan Kiplingin Rikki väisti näppärästi käärmeen toistuvat iskut, kunnes se otollisella hetkellä nopeasti hyppäsi ja puristi väsyneen käärmeen pään leukojensa väliin! Miten sellainen käärmeiden hävittäjä voisi soveltua kotieläimeksi? Mieheni ajatteli, että sitä kannattaisi yrittää, ja niinpä hän eräänä päivänä palasi kotiin pieni mungo hellästi sylissään.
Annoimme optimistisesti uudelle lemmikillemme Kiplingin sankarin nimen. Meidän Rikkimme oli mungon afrikkalainen laji, ja sen pituus kuonon päästä hännän päähän oli noin 35 senttimetriä. Se oli siis melko pieni verrattuna Intiassa tavattuihin melkein metrin pituisiin mungoihin. Sen kuono oli pitkä ja terävä, sillä oli pienet pyöreät korvat, ja sen paksu häntä oli suurin piirtein yhtä pitkä kuin sen ruumiskin. Sen karhean harmaan turkiksen peittämää hoikkaa vartaloa kannattivat hyvin lyhyet jalat. Haluaisikohan se, että sitä pidettäisiin hyvänä? Hieman peloissani pidin sitä sylissäni. Se piti siitä kuin pikkuvauva.
Todellisuudessa Rikin miellyttävät tavat eivät lainkaan vastanneet sen jyrsijää muistuttavaa ulkonäköä. Joka ilta se tervetuliaisiksi ojenteli ja hieroi itseään mieheni jalkoja vasten, kun hän saapui kotiin. Mungomme piti siitä, että hankasimme jalkojamme edestakaisin pitkin sen selkää, ikään kuin se olisi ollut kynnysmatto. Kiemurrellen se hyppäsi tutkimaan jokaista taskuamme pitkällä suipolla kuonollaan ja veti niistä ulos kyniä tai avaimia. Yhtäkkiä se sitten juoksi pois jokin niistä mukanaan. Hyvin usein oli liian myöhäistä nähdä, minne nopea pikku mungo oli kätkenyt saaliinsa.
Rikki kätkeytyi mielellään milloin minnekin. Kerran hypättyään vieraan syliin tämä pikku veitikka raivasi kuonollaan tien vieraan villapaidan alle ja oli hetkessä hänen olkapäällään, mistä se jatkoi matkaansa hänen selkänsä ylitse ja putkahti vihdoin esiin säikähtyneen vieraan rinnan puolelta. Uusi lemmikkimme vaati huomiota, ja me huomasimme myöntyvämme sen haluihin ja ihmettelimme, mitä tekisimme sille seuraavaksi.
Pian saapumisensa jälkeen Rikki omaksui makuupaikakseen keittiön kaapissa olevan laatikon. Toisin kuin useimmat kotieläimet mungomme ei ollut yöeläin. Päinvastoin sen nukkumaanmenoaika oli kello 19. Ellei kukaan häirinnyt laatikkoa, se nukkui sikeästi kello kuuteen asti aamulla, jolloin perhe nousi. Verkkaisen venyttely- ja haukotteluesityksen jälkeen Rikki joi aamuteensä ja meni usein takaisin nukkumaan.
Mutta kun Rikki oli kunnolla hereillä, sen päivä oli alituista toimintaa, se tutki kaikkea mahdollista, ajoi takaa kaikkea, mikä liikkui, kaivoi koloja puutarhassa ja teki kiusaa kaikille talossa kävijöille. Katuvana havaitsin tarpeelliseksi panna tavarat korkealle sen ulottumattomille, varsinkin sen jälkeen, kun se oli kaapaissut keskustan vastaleivotusta kakusta ja kaatanut maidon ja sokerin ja sitten ampaissut jääkaapin taakse piiloon, kunnes vaara oli ohi. Kun se sieltä jonkin ajan kuluttua tuli esiin rakastavampana kuin koskaan, niin se sai minut pian unohtamaan suuttumukseni.
Rikin ääntely oli tavallisesti ”rikki-tik-rikki-tik”, jonka katkaisivat silloin tällöin matalat värisevät vihellykset. Mutta ärsytettynä tai vihaisena se murisi kuin vihainen kissa ja jopa sylki. Aika usein se myös harmistui. Esimerkiksi kerran se tuli nuuskimaan viereeni, kun olin leipomassa kakkua, ja putosi jauhohinkaloon. En voinut muuta kuin nauraa, kun näin mungon kömpivän esiin valkoisena jauhosta kuonosta hännänpäähän saakka ja raivoissaan onnettomuudestaan.
Rikki osoittautui viehättäväksi ja älykkääksi lemmikiksi. Koska se oli vielä nuori, siinä ei ollut voimakasta eläimen hajua, mikä iän mukana tulee havaittavaksi. Se piti siitä, että sitä kohdeltiin perheenjäsenenä. Kun mieheni päätti, että Rikin piti olla enemmän ulkona, hän rakensi sille häkin, mutta siitä se ei pitänyt lainkaan. Se suorastaan murskasi sen itsetunnon.
Pohjaton lienee paras sana kuvailemaan mungon ruokahalua. Rikin ruokavalioon kodissamme sisältyi lihaa, joko raakaa tai kypsennettyä, kaikenlaisia vihanneksia, kakkua, munia, hedelmiä ja jopa raakojen perunoiden tai kurkun kuoria. Lisäksi tämä ahnas mungo ei koskaan jättänyt rauhaan liskoja, sammakoita, heinäsirkkoja eikä mitään hyönteisiä.
Kirjoista olin saanut tietää, että mungo saalistaa melkoisesti lintuja, äyriäisiä, hämähäkkejä, rottia, hiiriä ja pieniä käärmeitä. On mielenkiintoista katsella, kun mungo avaa munan tai simpukankuoren. Se pitää sitä etukäpäliensä välissä ja kuin jalkapallon pelaaja paiskaa sen rajusti takajalkojensa välitse kiveä vasten.
Talon vartijako?
Jos kotiimme tulisi vaarallinen käärme, niin voisimmeko luottaa siihen, että Rikki tappaisi sen tai ainakin ajaisi sen tiehensä? Ihmettelin usein, miten sellaisessa tapauksessa mahtaisi käydä. Rikki oli hyvä ei-toivottujen kissojen ja koirien karkottaja, mutta en koskaan nähnyt sen ottelevan käärmeen kanssa. Kun tutkin asiaa, sain tietää joitakin valaisevia tosiseikkoja.
Intialaista eli aasialaista silmälasikäärmettä, jonka Kiplingin Rikki nujersi, asiantuntijat pitävät melko hitaana matelijana. New Yorkin eläintieteellisen seuran matelijoiden hoitajan James A. Oliverin mukaan intialaisen silmälasikäärmeen iskun nopeus yläasennosta alas on vain kuudesosa pohjoisamerikkalaisen kalkkarokäärmeen tai länsi-intialaisen keihäskäärmeen tai surukukun eli pensaskäärmeen nopeudesta. Silmälasikäärmeen myrkky sijaitsee myös sellaisessa paikassa, että sen on vaikea käyttää sitä tehokkaasti, kun taas viimeksi mainittujen matelijoiden myrkkyhampaat ojentuvat suoraan kohti uhreja, kun ne työntävät päänsä voimakkaasti eteenpäin. Näistä syistä ajatellaan, että mungo jäisi toiseksi ottelussa monien myrkkykäärmeiden kanssa.
Erään mungon ja suuren silmälasikäärmeen välisessä järjestetyssä taistelussa molemmat eläimet kamppailivat 50 minuuttia aivan uupumukseen saakka, eikä kumpikaan ollut voittaja. Trinidadissa onkin käytetty boa- eli kuningaskäärmeitä mungokannan kurissa pitämiseen. Kun siis kaikki seikat otetaan huomioon, olisi erehdys uskoa, että mungot olisivat kaikenlaisten ja kaikenkokoisten käärmeiden rankaisijoita.
Nälkäinen mungo ei tietenkään jätä rauhaan pientä tai hidasta käärmettä. Kun se on tappanut myrkyllisen käärmeen, se nielee ensin sen pään. Mungo voi niellä myrkkyhampaat niiden aiheuttamatta sille mitään huonoja vaikutuksia, vaikkei se olekaan immuuni hampaista ruiskutetulle myrkylle.
Sain myös tietää, että mungoja oli tuotettu Jamaikaan vuonna 1872 hävittämään rottia sokeriviljelmiltä. Myöhemmin niitä vietiin Havaijille, missä niistä tuli saaren yleisin nisäkäs. Jyrsijäkantaa vähennettiin tuntuvasti joillakin alueilla, vaikkei sitä olekaan koskaan tyystin hävitetty. Toisaalta mungojen tuhot aiheuttivat eräiden lintulajien häviämisen kokonaan. Mungoja pidetään sen tähden Yhdysvalloissa ei-toivottuna uhkana maaeläimille ja linnuille, ja niiden päästäminen Yhdysvaltain mantereelle on ankarasti kielletty.
Tuli vihdoin päivä, jolloin meidän oli päätettävä Rikki-tikki-tavin kohtalosta. Rikki kasvoi nopeasti, ja sen pitäminen täysikasvuisena mungona olisi aiheuttanut ongelmia. Niinpä me lähetimme murheellisina Rikin pois ja täytimme sen paikan parhaamme mukaan sovinnollisemmalla kotieläimellä. Mutta ei mikään muu turkispeitteinen ystävä ole koskaan pitänyt meitä niin taukoamatta tietoisena läsnäolostaan kuin Rikki-mungo. Leikkisänä lemmikkinä se ylitti odotuksemme.