Onko rock-musiikki vahingollista?
USEIDEN nykynuorten suosimana musiikkina on joitakin vuosia ollut pääasiallisesti ns. rock and roll. Tämä on hyvin löyhä käsite. Se ei sisällä ainoastaan äärimmäisyyksiä laadussa vaan myös suurta vaihtelua musiikin muodoissa ja ilmaisuissa. Useimmille rock-musiikin muodoille on yhteistä rytmin korostus, ”kovan, iskevän, selvän poljennon aikaansaama kiihotus”.
Mikä on nimityksen ”rock and roll” alkuperä? High Fidelity -lehti kirjoitti marraskuussa 1967: ”Nimitys rock and roll viittaa seksiin – rockin’ ja rollin’ on alun perin merkinnyt haureuden harjoittamista. Mutta sana jazz, joka oli kerran verbi, merkitsi samaa.” Rock-musiikki näyttää saaneen alkunsa neekerirytmien ja blues-musiikin yhdistelmästä. Tämä epäilemättä selittää, miksi neekeriesiintyjien ja neekerimusiikin vaikutus rock-musiikin alalla on ollut niin voimakas. Sen yksi huomattava vaihe alkoi suositusta Elvis Presleystä ja hänen seksikkäästä tavastaan laulaa lauluja. Rock-musiikin suurimman kukoistuksen voitaneen sanoa olleen kuitenkin Beatles-kaudella.
Eräs toinen seikka, joka on yleensä yhteinen rock-musiikin esittäjille, on heidän nuoruutensa. Leonard Bernstein huomautti: ”Tämänlaatuinen musiikki on kokonaan lasten esittämää ja lapsia varten, ja lapsilla tarkoitan jokaista 8–25-vuotiasta.” Tämän paikkansapitävyys voidaan havaita siitä tosiasiasta, että yksi huomattavista rock-musiikin esittäjäryhmistä käsittää kolme nuorukaista, joista kaksi on 14-vuotiasta ja yksi 12-vuotias. Erään suositun, Monkees-nimisen yhtyeen katselijoiden keskuudessa suoritetussa tutkimuksessa todettiin heidän keski-ikänsä olleen kymmenen vuotta.
Nykynuoret suosivat monenlaista rock-musiikkia ostamalla äänilevyjä ja -nauhoja ja soittamalla rock-musiikkia itse. Suureksi osaksi nuorten ansiosta rock-levyjen myynti nousee 2 miljardiin dollariin (yli 8 mrd. markkaan) vuosittain yksistään Yhdysvalloissa. Onko nuorten rock-musiikin harrastus hyvä asia vai voisiko siitä olla vahinkoa? Se riippuu suuressa määrin rock-musiikin luonteesta ja siitä, missä määrin nuoret kiintyvät siihen.
Kauppamaailman riistoa
Nuoret ja vanhemmat eivät tietenkään voi odottaa musiikin tuottajien perkaavan pois vahingollista rock and roll -musiikista. Voitot ovat liian suuret. Ja kauppamaailman on helppo riistää nykynuoria vetoamalla heidän heikkouksiinsa, ennakkoluuloihinsa ja himoihinsa, juuri niin kuin elokuvateollisuuskin tekee. High Fidelity -lehti sanoi musiikin tuottajista marraskuussa 1968: ”Musiikki liiketoimena on prostituoitu. Se valmistaa ja markkinoi mitä tahansa, minkä ajatellaan menevän kaupaksi, kuten käy ilmi sen propagandasta huumausaineiden käytön puolesta. Se tekee hyvin vähän kunniallisten tarkoitusten hyväksi. Se tekee sitä, mitä sen yleisö, varsinkin sen nuori yleisö, haluaa sen tekevän.”
Huviala on nykyään menestyvä liiketoimi, eivätkä suuryhtymät epäröi riistää nuoria saadakseen liikevoittoja. Niihin keinoihin, joilla ne näin tekevät, kuuluu rock and roll -yhtyeiden muodostaminen. Nykynuorilla on paljon rahaa tuhlattavaksi; he saavat sitä vanhemmiltaan tai ansaitsevat sitä itse. Saadakseen tämän rahan arkkuihinsa liikemaailma vetoaa nuoriin imartelemalla heitä, tarjoamalla heille, mitä he haluavat tai mitä heidät voidaan saada haluamaan. Kirjailija Gene Lees sanoi sattuvasti: ”Mikään teollisuudenhaara ei käsittele nuorisoa sellaisella kylmäverisellä kirurgisella taidolla kuin pop-musiikin tuottajat.” Kaikki rock and roll -musiikin tuottaminen ei tietenkään ole suuryhtymien käsissä. Nopea ja helppo ansion saaminen on houkutellut varsin monet pienyrittäjät tavoittelemaan sen aineellisia anteja. Rock and roll -musiikin tuottajat vetävät helposti nuoria nenästä, koska nuoret pyrkivät mukautumaan oman lajinsa, vertaistensa, kaltaisiksi.
Protesti ja kapinallisuus
Yksi piirre rock-musiikissa on sen sisältämä protesti. Nuoremmalla sukupolvella on epäilemättä päteviä perusteita protestoida monia seikkoja vastaan nykyisessä maailmassa. Eräs suosittu musiikkilehti mainitsi, että sekä esiintyjien että heidän ihailijoittensa keskuudessa on sellaisia, jotka ilmaisevat ”levotonta huolestumista amerikkalaisen yhteiskunnan nykyisen suuntauksen takia, johon kuuluu sen materialismi, sen ilmeinen itsekkyys, sen mieletön kamppailu pettävien tavoitteiden saavuttamiseksi, maan kaupunkien saastaisuus ja lamaantuminen, kongressin välinpitämättömyys ja Vietnamin sodan herättämät kauheat moraalikysymykset.” Tämä huolestuminen ilmenee eräistä rock and roll -musiikkiin sepitetyistä lauluista.
Mutta tämänlaatuiset protestilaulut näyttävät olevan vähemmistönä. Yleensä rock and roll -musiikin laulut ilmaisevat ovelasti, peitetysti tai avoimesti nuorison kapinan vanhemman sukupolven mittapuita ja periaatteita vastaan, minkä monet nuoret ilmaisevat myös esiintymisellään ja käyttämällään kielellä. Tästä Gene Lees sanoi, että koska nuoret ovat aina olleet taipuvaisia kapinallisuuteen ja ovat nyt kapinallisempia kuin koskaan, niin ”liikemaailma myy heille ovelasti kapinallisuutta – paketoitua, käärittyä muovikapinaa”.
Aivan samanlaisia huomioita esitti Daniel Greene National Observer -lehdessä 15.1.1968: ”Tuskin mikään heijastaa sukupolvien välistä kuilua jyrkemmin kuin uusi musiikki. Se heijastaa kaikkia muita nuorison kapinan ilmenemismuotoja vakiintunutta järjestystä vastaan – hippiliikettä, huumausaineiden käyttöä, yhteiskunnallista protestia, hyökkäävää pasifismia, hullunkurista roskaväen tavoin pukeutumista, laajalle levinnyttä uskonnollisten ja moraalisten tapojen hylkäämistä ja kroonista vastenmielisyyttä kampoja, partureita ja kauneussalonkeja kohtaan.” Eräs laulu pilkkaa vanhempia television katselemisesta, vaikka nuoret käyttävät paljon enemmän aikaa sen katselemiseen kuin aikuiset. Eräs toinen laulu, ”Hän lähtee pois kotoa”, syyttää vanhempia siitä, että hän lähtee.
Sellaiset laulut kuitenkin vain vahvistavat sitä, mitä on sanottu ”rock-musiikissa jo olevaksi kapinallisuudeksi”. Vaikka siis sensuroijat voivatkin rajoittaa hyökkäävimpiä lauluja, niin he eivät pysty sensuroimaan kapinallisuutta pois rock-musiikista, sillä se on osa musiikkia, rytmiä. D. Greene sanoikin edelleen: ”Vaikka laulujen sanoitus kypsyisi kuinka paljon tahansa, poljento on silti vaikuttava tekijä rock-musiikissa. . . . Sanoja on tavallisesti vaikea kuulla joka tapauksessa . . . Nimenomaan pop-musiikin sykkeellä on aina ollut vastustamaton viehätysvoima.” Ja N. Diamond, rock-laulujen sepittäjä, sanoo: ”Useimpia äänilevyjä ei osteta niiden sanojen sisällyksen vaan niiden musiikin takia. Jos musiikki miellyttää minua, kuuntelen sanat. Jos musiikki ei miellytä, eivät sanat merkitse mitään.”
Tätä tukevat Richard Goldsteinin havainnot. Hän on julkaissut paljon mielipiteitä nykymusiikista. New York Timesissa hän kirjoitti 24.11.1968 otsikon ”Miksi lapset mieltyvät rockiin?” alla: ”Kapinallisuuden poistamiseksi rock-musiikista olisi koko musiikki kiellettävä, koska kapinallisuus on sen luonteessa blues-musiikin kyllästämänä versiona . . . On helppo unohtaa . . . että rock and roll alkoi nuorisorikollisten musiikkina . . . Ensimmäiset mellakat . . . aiheutti pop-musiikki ja äkillinen vapautuminen pidättyvyydestä, johon vapautumiseen se kannusti. Sen siivoton raakuus rohkaisi väkivallan ja elinvoiman kaksosdemoneita. Sen takova kiihkeys on kapinan äänenjälki.”
Kuinka kaikki tämä tähdentääkään sitä mahdollista vahinkoa, joka piilee suuressa osassa rock-musiikkia! Se viittaa siihen, että nuorten tulisi olla kohtuullisia ja erittäin valikoivia mieltymyksessään rock-musiikkiin.
Sen meluisuus ja väkivaltaisuus
Rock and roll voi aiheuttaa vahinkoa myös silloin, kun sille on ominaista kova ääni ja fyysinen väkivalta. Kova ääni johtuu joko pelkästä fyysisestä voimasta tai elektronisesta äänenvahvistuksesta. Eräs teini-ikäinen rock-musiikin esittäjä sanoikin: ”Tässä iässä sanoisin pitäväni siitä sen äänekkyyden takia. Se on totta. Tiedän sen siltä ajalta kun tapasin käydä tansseissa. Kävelin ovelle, ja ensimmäiseksi minuun teki vaikutuksen äänen voimakkuus. Se oli todella kiihottavaa – ainakin noin viisi minuuttia.” Vuoden 1969 tammikuun Electronics Illustrated -lehden ja New York Timesin (20.8.1968) mukaan äänekäs rock-musiikki voi olla ehdottoman vahingollista kuulolle. Tällaisen vaurion vakavuus ja pysvyys riippuu musiikin voimakkuudesta ja siitä, kuinka kauan sitä kuuntelee.
Vielä vastustettavampaa on eräiden rock-yhtyeiden julkisissa konserteissaan ilmaisema väkivaltaisuus. Erään hyvin suositun rock-yhtyeen solisti heitti konsertin aikana mikrofonin alas esiintymislavalta, sylki ensimmäisessä rivissä istuvien kuulijoitten päälle ja lopuksi sytytti kitaransa tuleen savukkeen sytyttimellä. Muuan englantilainen rock-yhtye hajottaa näyttämöllä olevan auton esityksensä aikana. Englannin kolmanneksi suosituin rock-yhtye tuntee ”pakkoa hävittää jotakin lavalla, potkia rumpuja, heittää mikrofoneja lattialle, rikkoa vahvistimia ja iskeä kitaroita lastuiksi ja langanpätkiksi”. (Life, 28.6.1968) Eräässä yhtyeessä ’rumpali riehuu kuin tavoitellakseen saavuttamattomia raivon huippuja. Hänen välineensä eivät riitä sen saavuttamiseen. Rumpu putoaa telineeltä; lyömälautanen lähtee lentämään. Nyt rumpali on jaloillaan potkien ja heitellen soittimia kaikkiin suuntiin, ja muut hänen yhtyeensä jäsenet jatkavat esitystä ikään kuin ei mitään tapahtuisi paitsi että he väistävät lenteleviä esineitä!’
Ovatko sellaiset suoritukset todella musiikkitilaisuuksia? Vai ovatko ne vain raivonpurkauksia? Eivätkö ne kannusta katselijoita laittomuuteen ja väkivaltaan? Tällaiset kiihkeät esitykset ovat rock and roll -yhtyeiden vastenmielisimpiä piirteitä. ”Aistillinen”, ”saatanallinen” ja ”sietämätön” ovat adjektiiveja, joita sanomalehdet ovat käyttäneet näiden esitysten kuvailemisessa.
Herjaavaa ja moraalitonta
Tällaiset julkiset esitykset eivät kuitenkaan herätä ihmetystä, kun panemme merkille, miten herjaavia ja moraalittomia ajatuksia esitetään monien rock and roll -laulujen sanoissa. Musiikin tunnevire on aina sanojen mukainen. Niinpä eräs laulajatar, joka käyttää runsaasti alkoholia esiintyessään ja joka hyökkää ankarasti kaikkea aikuisten teeskentelyä vastaan, laulaa: ”Me emme tarvitse Jumalaa, jokainen meistä on oma jumalansa.” Ja yksi korkeatasoisimpina pidetyistä rock-yhtyeistä esittää herjaavia lauluja, jotka tekevät purevaa ivaa sellaisista suosituista Raamatun lausunnoista kuin ”Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat periä. . . .”
Äskettäin on tullut näyttämölle mm. sellainen rock-yhtye, jonka esiintyjien sanotaan ’laulavan lanteillaan, käsillään ja nivusillaan ja silloin tällöin äänellään. Heidän sanomansa nykynuorisolle on esitetty suppeasti heidän erään laulunsa nimessä: ”Potkaiskaa menemään kaikki esteet, veljet ja sisaret”, ts. hylätkää kaikki hillikkeet.
Beatles-yhtyeen erään jäsenen yleisölle tarjoamien viimeisten levytysten joukossa on levy nimeltä ”Kaksi neitsyttä”, jonka hän ja hänen rakastajattarensa (siihen aikaan, nyt hänen vaimonsa) esittävät. Sitä myydään kotelossa, jonka etupuoli kuvaa kahta alastonta edestäpäin ja kääntöpuoli takaapäin. Monet englantilaiset levy-yhtiöt kieltäytyivät myymästä sitä. Yhdysvalloissa perustettiin uusi levy-yhtiö sen julkaisemista varten. Ja mikä on levyn nimi? Tetragrammaton, joka sana edustaa Jehovaa, Luojaa, Raamatun ja kaikkeuden Jumalaa tarkoittavaa neljää heprealaista kirjainta!
Richard Goldstein sanoo Life-lehdessä: ”Rock-musiikki on kumouksellista, ei [ainoastaan] siksi, että se näyttää hyväksyvän seksin, huumausaineet ja alhaiset kiihotukset, vaan siksi, että se kannustaa kuulijoitaan tekemään omat ratkaisunsa yhteiskunnan asettamien kieltojen suhteen.” Toisin sanoen se kannustaa nuoria tekemään niin kuin heitä miellyttää oikeista periaatteista välittämättä. Tämä käy ilmi varsin monista laulujen nimistä ja sanoista, esimerkiksi seuraavista: ”Viettäkäämme tämä yö yhdessä”, ”Elä tätä päivää varten, kaveri, koska huomista ei ehkä olekaan”, ”Haluan nähdä ja kuulla kaiken”.
Rock-taiteilijoiden esityksissä on monta sävelmää, jotka joidenkuiden mielestä ovat sinänsä miellyttäviä, ja heillä on myös monta laulua, jotka säädyllisyytensä takia ja muutoinkin ovat hyväksyttäviä. Mutta kaiken edellä olevan huomioon ottaen näyttäisi siltä, että kaikkien nuorten, jotka haluavat tehdä sitä, mikä on oikein, olisi hyvä olla sekä valikoivia että kohtuullisia rock-musiikista nauttimisessa.
Varsinkin kristityiksi evankeliuminpalvelijoiksi tunnustautuvien nuorten pitäisi olla valikoivia. He tietävät, mikä on kristittyjen suhtautumistapa sellaisten laulujen laulamiseen, jotka antavat epäjumalista kunnioitusta valtiolle tai jotka ylistävät pakanallisia juhlia. Eikö heidän pitäisi olla yhtä huolellisia karttaakseen kaikkea suosittua musiikkia, jonka teema tai laulun sanat herjaavat Jumalaa tai Raamattua? Eikö heidän pitäisi olla huolellisia karttaakseen musiikkia, joka ilmaisee kapinallisuutta vanhempia vastaan, joka kannustaa monenlaiseen moraalittomuuteen, esimerkiksi haureuteen, tai tottumusta aiheuttavien huumausaineiden käyttöön?
Kristityt nuoret, jotka todella elävät Raamatun ohjeiden mukaan, ymmärtävät, että ”ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa”. Mutta eikö suuri osa rock-musiikista ole nykyään aivan päinvastaista? Eikö se hengitä tämän maailman henkeä? Ja tämän maailman henki on ”maallista, sielullista, riivaajien viisautta”. Rock-musiikki voi todellakin aiheuttaa vahinkoa nuorille, elleivät he ole valikoivia ja kohtuullisia sen suhteen. – Jaak. 3:15, 17.